Mainos

Venäjän romahdus, Wagner-joukkojen vallankaappaus(yritys) ja alkava sisällisota (?)

  • 316 625
  • 2 255

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Vaikka Kiina edelleen antaakin tukeaan ryysyille, on sielläkin pistetty merkille Putinin heikkous ja tätenhän Venäjä luisuu enemmän ja enemmän alisteiseen asemaan Kiinaan nähden. Peking kiittää ja kuittaa. Mestaristrategi onnistui jälleen.

Venäjän tiedusteluviranomaiset uhkasivat vahingoittaa palkka-armeija Wagnerin johtajien perheitä, ennen kuin Prigozhin keskeytti kapinansa. Asiasta kertoo brittilehti The Telegraph, Britannian tiedustelulähteiltä saamiensa tietojen pohjalta. Tuossa voisi olla yksi syy täyskäännökselle ennen Moskovaa.

ISW:n mukaan Valko-Venäjä voi olla Putinin asettama ansa Wagnerille. Putinhan voi pettää antamansa lupaukset sekä tekemänsä sopimukset silmääkään räpäyttämättä, kuten on moneen kertaan nähty.

Valko-Venäjän esittäminen paikkana, jonne Wagner-taistelijat voivat halutessaan siirtyä, saattaa olla ansa Venäjän presidentiltä Vladimir Putinilta. Näin arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).

Putin sanoi maanantai-iltana pitämässään puheessa, että kapinaa Venäjällä yrittäneen Wagner-yksityisarmeijan taistelijat voivat joko liittyä Venäjän armeijaan tai poistua Valko-Venäjälle. Wagnerin sekä sen ”oikeuden marssin” johtajan Jevgeni Prigozhinin kerrottiin siirtyneen Valko-Venäjälle viikonloppuna, osana sopimusta jolla hän välttäisi maanpetossyytteet.

Puheessaan Putin mainitsi ISW:n mukaan ”lupauksen” Wagner-sotilaille, jotka valitsevat heille annetuista vaihtoehdoista Valko-Venäjälle menon. Tällä hän ilmeisesti esittää, että Wagnerin taistelijat olisivat Valko-Venäjällä turvassa.

ISW:n mukaan Putinin lupauksen pidempiaikainen arvo on kuitenkin kyseenalainen. Ajatushautomo huomauttaa, että Venäjän johdossa pidetään Prigozhinia sekä häntä vapaaehtoisesti seuraavia Wagner-taistelijoita pettureina.

Siksi he tuskin olisivat turvassa Valko-Venäjällä, mikäli Putin päättäisikin perua lupauksensa ja asettaa heidät syytteeseen maanpetoksesta. Valko-Venäjän itsevaltias Aljaksandr Lukashenka tuskin pystyisi vastustamaan Kremlistä annettua luovutusmääräystä.

ISW muistuttaa myös, kuinka Lukashenka vuonna 2020 vangitsi Valko-Venäjällä 33 maahan saapunutta Wagner-palkkasotilasta, ja lähetti heidät takaisin Venäjälle muutaman viikon diplomaattisen kiistelyn jälkeen
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Eikö sieltä pitänyt tulla julistuksia ja vaikka mitä paikallisen turvallisuuskomitean kokouksen jälkeen? Kokous ilmeisesti venynyt pikkutunneille, joten arvauksia ketkä seurueesta ovat nauttineet novi-vodkansa ja kenen kalsarit on vaihtuneet? Itse putte?

Brittein tiedustelu on ollut varsin ajan tasalla, joten ennakointi sielläkin on oletettavasti aloitettu suuren ja mahtavan romahtamista odotellessa.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Eilen Lavikainenko se aamusta totesi että kyllä siinä muutama wagnerin ukko on varmasti ollut hoomoilasena keskellä motaria että jaa, siihenkö se sitten tyssäsi. Kunnon petturi.

No jos tästä mitään käteen jäi niin kääpiön ja kääpiön systeemin heikkous.
 
Liitteet

  • PSX_20230627_075528.jpg
    PSX_20230627_075528.jpg
    264,2 KB · kertaa luettu: 340

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ylen aamu-uutisissa näytettiin, niin myös Venäjän turvallisuusneuvosto oli eilen kokoontunut. Oli kyllä helvetin "dynaamisen" näköstä "johtajaa" kuvissa, kun Putinin lisäksi niissä näkyi Vaino, Patrushev, Bortnikov &co.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Heh.

Liettuan ulkoministeri Gabrielius Landsbergis totesi EU:n ulkoministerikokoukseen saapuessaan, että edellispäivät ovat osoittaneet, että EU:n ei tarvitse ajatella vallan vaihtamista Venäjällä.

"Venäläiset ovat täysin kykeneviä tekemään sen itse."
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Yksi kommentti tästä touhusta mikä tuli vastaan jo lauantaina. "Olette nähneet kokeiluversion Venäjän sisällissodasta. Jos haluatte nähdä täyden version, jatkakaa tukea ja lahjoituksia Ukrainan armeijalle."
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kyllä Wagnerin ura Venäjällä tulee todennäköisesti päättymään. Samaa mieltä Toverin kanssa siitä, että Valko-Venäjälle siirtyvät Wagner-joukot todennäköisesti jatkavat matkaansa Afrikkaan tai Syyriaan. Sitten kun kaksi muuta vaihtoehtoa heille on joko lähteä kotiin tunkiolandiaan tai siirtyä tunkiolandian puolustusministeriön alaisuuteen.

Voihan toki olla myös niin, että Wagner ja Prigozhin pyritään ajamaan ansaan, koska tekivät sellaisen tempun mitä bunkkerirotta ei todennäköisesti pysty katsomaan läpi sormien:

Toveri arvioi, että Valko-Venäjälle lähtevät Wagner-joukot eivät sinne jää, vaan maa on heille vain välipysäkki.

– Sieltä he lähtevät suuntautumaan Afrikkaan tai Syyriaan. Valko-Venäjällä ei ole palkkasotilasarmeijalle hommia. Tuskin sitä (Aljaksandr) Lukashenkakaan haluaa, eikä (Jevgeni) Prigozhinkaan varmasti halua jäädä sinne, koska hän tietää olevansa Putinin tappolistalla.

Toverin mukaan vaikuttaa siltä, että Wagnerin toiminta Venäjällä ajetaan alas.

Viimeksi muokattu:

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Ihmeen päivä, epäonnistuneen kapinayrityksen jälkeen armahdettuja henkilöitä aletaan putsata itänaapurissamme. Kuinka tämä voi olla mahdollistakaan ja miten voi enää naapurin suureen pieneen tsaariin ja mafiaorganisaatioonsa edes luottaa?!

Prigo jos on vielä elävien kirjoissa niin on todennäköisesti jatkanut Minskistä suoraan Maliin missä sillä on oma pikku valtakunta. Toisaalta FSB jos osaa asiansa edes auttavasti (ja koska asia on tällä kertaa viattomien terrorisointi niin luulisi osaavan), on kokin vaimo ja tytär (samoin kuin muidenkin musikanttijohtajien lähisukulaiset jotka eivät tajunneet lähteä maasta ennen kapinaa) edelleen Pietarissa pidätyskeskuksessa ja melko välittömästi likvidoitavissa jos iskä ei suostu pysymään teuraspölkyllä. Toki mafiaregimen uskottavuuden kannalta nuo lähisukulaisetkin tulleevat pääsemään hengestään jos nyt ei nähdä jotain tavallistakin irvokkaampaa näytelmää missä pikkutsaari adoptoi prigon tyttären ja ainoastaan äiskä tiputetaan ikkunasta.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Vaikka mitä lupauksia ovat saaneet, niin on selvää että Prigozin ja muut kapinoitsijat ovat lievästi sanottuna kusessa tuon tempauksensa jälkeen. Tämän vuoksi Ovechkin-selitys, eli se että Prigozinin ja kumppaneiden perheitä on uhattu, tuntuu tässä tapauksessa ainoalta järkevältä selitykseltä siihen miksi kapina keskeytettiin.
 
Siis mitä helvettiä nämä kapinoitsijat ajattelivat? Perheet ovat turvassa, kun me vähän kapinoidaan? Olisikohan kannattanut lähettää perheet turvaan ennen kapinaa tai jotain..
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Ihmeen päivä, epäonnistuneen kapinayrityksen jälkeen armahdettuja henkilöitä aletaan putsata itänaapurissamme. Kuinka tämä voi olla mahdollistakaan ja miten voi enää naapurin suureen pieneen tsaariin ja mafiaorganisaatioonsa edes luottaa?!

Prigo jos on vielä elävien kirjoissa niin on todennäköisesti jatkanut Minskistä suoraan Maliin missä sillä on oma pikku valtakunta. Toisaalta FSB jos osaa asiansa edes auttavasti (ja koska asia on tällä kertaa viattomien terrorisointi niin luulisi osaavan), on kokin vaimo ja tytär (samoin kuin muidenkin musikanttijohtajien lähisukulaiset jotka eivät tajunneet lähteä maasta ennen kapinaa) edelleen Pietarissa pidätyskeskuksessa ja melko välittömästi likvidoitavissa jos iskä ei suostu pysymään teuraspölkyllä. Toki mafiaregimen uskottavuuden kannalta nuo lähisukulaisetkin tulleevat pääsemään hengestään jos nyt ei nähdä jotain tavallistakin irvokkaampaa näytelmää missä pikkutsaari adoptoi prigon tyttären ja ainoastaan äiskä tiputetaan ikkunasta.
Tähän muuten mielestäni liittyy sellainen asia, että kuinka tähänkin Wagner-kapinaan liittyvissä asioissa ja osapuolten välisiin "sopimuksiin" liittyvissä asioissa niin näitä tarkastellaan länsimaisen oikeusvaltion kantilta, että bunkkerirotta jotenkin ihmeellisesti noudattaisi näitä sopimuksia. Iso osa jopa asiantuntijoista sortuu tähän ja itsekin tähän sortuu joskus. Putinhan on joskus todennut, että petturuutta hän ei voi koskaan antaa anteeksi ja eiköhän tässä ole kyseessä aivan äärimmäinen petturuus, niin jokainen voi miettiä...
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No ainakin johtajien perheet johonkin ulkomaille. Rivimiesten perheet olisivat olleet uhattuina, mutta eihän noin isoa asiaa voi jättää miettimättä ennen kapinaa. Vai tuliko heille yllätyksenä, että perheitä uhataan? Tuskin noita edes kiinnostaa mikään muu kuin oma napa ja pankkitili.
Niin sitä minä juuri mietin, että mihin ulkomaille, että mistä se kapinoitsijoiden perheille olisi turva löytynyt ja kuka ne olisi ottanut vastaan. Argentiina?
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Sehän tuossa parasta on, että Wagner kuitenkin on käsittääkseni koko ajan sijoittunut sinne Venäjän armeijan osaavampaan ja aikaansaavempaan päähän. Nyt kun heitä aletaan riisumaan aseista, heittämään vankiloihin tai likvidoimaan, niin kaikki tämä vaan heikentää tunkiopaskan armeijaa entisestään.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Itse ymmärsin että heillä oli näennäisesti muutama vaihtoehto valittavana.

Eli mennä Valko-Venäjälle, liittyä armeijaan tai jatkaa elämää.

Kuulostaa todella hyviltä vaihtoehdoilta kaikki ja ne varmasti menee juuri kuin on luvattu...
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Sehän tuossa parasta on, että Wagner kuitenkin on käsittääkseni koko ajan sijoittunut sinne Venäjän armeijan osaavampaan ja aikaansaavempaan päähän. Nyt kun heitä aletaan riisumaan aseista, heittämään vankiloihin tai likvidoimaan, niin kaikki tämä vaan heikentää tunkiopaskan armeijaa entisestään.
Kyllä, montaako mobikkia vastaa yksi Wagnerin ammattisotilas? Tämä loppupeleissä alitehoinen kapina alkaa vaikuttamaan melkoiselta katastrofilta Wagnerin ja Prigozhinin kannalta katsottuna...
 
heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Prigozhin pelasti oman nahkansa ja jätti alaisensa susille?
 
hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Voiko wagnereista sanoa, että ovat oikeasti osaavaa sakkia vai onko sielläkin täytemiehiä teboilin baarista?

Ainakin mitä videoista/kuvista näki niin aika häijyn näköistä sakkia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös