Mainos

Venäjän romahdus, Wagner-joukkojen vallankaappaus(yritys) ja alkava sisällisota (?)

  • 316 602
  • 2 255

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Diktaattori saattaa tilata nähdyn näytelmän jos näkee että se on ainoa keino irtautua sodasta ja säilyttää kasvonsa. Se että Prigozhin ilmeisesti edelleen elää ja hengittää kertoo jostain. Maanpettureiden kanssa ei tehdä diilejä, heidät tapetaan. Tosin saattaa olla että Prigozhin kasvaa jo kohta koiranputkea, ei ole näkynyt julkisuudessa hetkeen. Mutta käsikirjoitetulta näytelmältä tämä joka tapauksessa näyttää, ja huonolta sellaiselta.

Voisin tämän muuten ostaa, mutta Putinhan ei ollut se, joka tilanteen laukaisi. Miksi Putin tilaisi kriisin, jota hän ei ratkaise? Ei käy järkeen. Heikko diktaattori on kuollut diktaattori.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Onko Shoigua ja Gerasimoviakaan näkynyt? Onko ne kaikki siellä jossain Putinin virka-asunnon panic roomissa pitämässä toisiaan käsistään vaipat täynnä paskaa?
Omissa toiveissani on, että he olisivat päättäneet vetää itsensä hirteen, mutta tuollaista ei tulla ihan lähiaikoina näkemään. Luultavasti he ovat miettimässä taas uutta valhetta, jonka syöttävät totuutena kansalle.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Voisin tämän muuten ostaa, mutta Putinhan ei ollut se, joka tilanteen laukaisi. Miksi Putin tilaisi kriisin, jota hän ei ratkaise? Ei käy järkeen. Heikko diktaattori on kuollut diktaattori.
Mihin perustuu väitteesi siitä ettei Putte tilannetta tilannut? Hänhän nimenomaan pyysi Likasankoa välittäjäksi joka diilin hoiti. Kuten kirjoitin, maanpettureiden kanssa ei tehdä sopimuksia, heidät tapetaan. Heikko diktaattori sai kuitenkin Prigozhinin kääntämään kelkkansa joten hän ratkaisi kriisin jonka hän ja Prigozhin yhdessä suunnittelivat. Suurta teatteria jossa Venäjällä on pitkät perinteet.
 
Jonisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers, Kalpa, Україна
Vaikka tilanne on edelleen hyvin hämmentävä, voihan se olla oikeasti myös sitä, miltä se näyttää ja mitä asiasta on uutisoitu.

Tarkoitan vain, että vaikka propagandaa on tykitetty, valheita suollettu ja asiat käännetty poccnan maalla vinksahtaneisiin kulmiin mennen, tullen ja palatessa, niin tapahtumaketju kertoo ihan vaan rybylän meiningistä. Marssitaan moskovaan tuosta noin jne. Ei ne tällaista olisi keksineet.

Lähtökohtaisesti eniten kiinnostava asia on, mistä asioista/oikeuksista on sovittu ja millä puttea on kiristetty/mitä on sovittu tämän kanssa. Ehta housuunpaskominen lienee mahdollista. Myös se, että puten maalliset tähteet on kylmettymässä, ei yllättäisi. Selittäisi myös miksi Prigo on oletettavasti hengissä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mihin perustuu väitteesi siitä ettei Putte tilannetta tilannut? Hänhän nimenomaan pyysi Likasankoa välittäjäksi joka diilin hoiti. Kuten kirjoitin, maanpettureiden kanssa ei tehdä sopimuksia, heidät tapetaan. Heikko diktaattori sai kuitenkin Prigozhinin kääntämään kelkkansa joten hän ratkaisi kriisin jonka hän ja Prigozhin yhdessä suunnittelivat. Suurta teatteria jossa Venäjällä on pitkät perinteet.
Mä vähän luulen, että meistä ei kukaan täällä osaa kertoa tuosta täyttä faktaa. Kaikki on vain päättelyä ja spekulaatiota.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Diktaattori saattaa tilata nähdyn näytelmän jos näkee että se on ainoa keino irtautua sodasta ja säilyttää kasvonsa. Se että Prigozhin ilmeisesti edelleen elää ja hengittää kertoo jostain. Maanpettureiden kanssa ei tehdä diilejä, heidät tapetaan. Tosin saattaa olla että Prigozhin kasvaa jo kohta koiranputkea, ei ole näkynyt julkisuudessa hetkeen. Mutta käsikirjoitetulta näytelmältä tämä joka tapauksessa näyttää, ja huonolta sellaiselta.
Ehkä Putinilla ei riittänyt enää joukot Prigozinin ja tämän joukkojen tappamiseen. Tai pelkäsi reaktioita armeijan & kansan parissa, mikä Wagner-joukkojen lahtaamisesta voisi tulla. Täytyi tehdä sopimus välikäden avulla.

Se että Prigozin selviää elossa kapinayrityksestä voisi siis kertoa Putinin vallan heikkenemisestä.
 
tsei

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahtelaiset, LFC
Osaako joku kertoa mikä merkitys Wagner-sotilaiden käyttämällä käsimerkillä on mitä näkyy uutisissa näkäyvillä videoilla Rostovista? Urheilupiireissä ns. "Puhelintuuletus" eli peukalo ja pikkurilli pystyssä...
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Mihin perustuu väitteesi siitä ettei Putte tilannetta tilannut? Hänhän nimenomaan pyysi Likasankoa välittäjäksi joka diilin hoiti. Kuten kirjoitin, maanpettureiden kanssa ei tehdä sopimuksia, heidät tapetaan. Heikko diktaattori sai kuitenkin Prigozhinin kääntämään kelkkansa joten hän ratkaisi kriisin jonka hän ja Prigozhin yhdessä suunnittelivat. Suurta teatteria jossa Venäjällä on pitkät perinteet.
Voihan sen Lukan ollu joku muukin olla kutsunu paikalle, esim Djumin/Patrushev.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei muuten ole Putinistakaan kuulunut mitään sen eilisaamuisen jälkeen.

- Onks Puttee näkyny?
- Ei.
- Aha.
Kävi myös mielessä, eikö Puten olisi toden totta nyt järkevää kömpiä esiin piilostaan ja katkoa kaikki huhut kerralla esiintymällä vaikka Punaisella torilla hurmioituneelle kansanjoukolle isänmaallisessa kansanjuhlassa. Vaikka osa venäläisistä onkin täysin valtiollisen propagandan vietävissä, pitänee Kremlin pitää Moskovan ja Pietarin keskiluokat tyytyväisinä kannatuksensa kannalta.
 
Sehän tässä ihmetyttääkin. Tuo piilossa pysyminenhän tässä tilanteessa juuri korostaa hänen heikkouttaan ainakin näin ulkopuolelta katsottuna.
 
avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Kaksi melko selvää asiaa ovat ne että Prigozin ei ole mikään mestaristrategi vaikkei varmaan suoranaisesti hölmökään. Kaveri on vain vanhan koulukunnan neukkuspede jolla läikkyy yli tuon tuosta.

Voi toki olla että jostain kulisseista miestä on provosoitu mutta kyllä kapina oli ihan spontaani.

Putinin puhe ja Prigozinin oma palopuhe tappioiden valehtelemisesta kertovat että mitään suoraa näytelmää ei touhu ollut.

Ja tosiaan Putinin turvajoukot eivät ole niin massiiviset mitä kääpiö antaa ymmärtää. Moskovassa oltiin paniikissa aidosti.

Ja Bunkkerikääpiö ei itse voinut tosiaan suoraan neuvotella Prigozinin kanssa. Se olisi näyttänyt kääpiön liian heikkona.

Prigozin munasi kun ei haalinut enempää tukea taakseen ennen matkaan lähtöä. Luulisin että impulsiivisuus huolehtii myös siitä että mies ei enää elä kovin pitkään. Putinin hallinto ei voi jättää asiaa tähän. Heikko tsaari ei ole tsaari laisinkaan.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ehkä Putinilla ei riittänyt enää joukot Prigozinin ja tämän joukkojen tappamiseen. Tai pelkäsi reaktioita armeijan & kansan parissa, mikä Wagner-joukkojen lahtaamisesta voisi tulla. Täytyi tehdä sopimus välikäden avulla.

Se että Prigozin selviää elossa kapinayrityksestä voisi siis kertoa Putinin vallan heikkenemisestä.
Se, että Wagnerin miehiä ei edes yritetty pysäyttää ja eliminoida, viittaa juuri siihen, että kynnelle kykenevät joukot on sidottu erikoisoperaatioon.
Vaikea myös uskoa legendaa 300 000 miehen kansalliskaartista. Vähintään yksi nolla pitänee pudottaa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Vuosituhannen MET
 
MegaForce

Jäsen
Free Russian Legionin, National Repubican Armyn ja Irpin Declarationin pitäisi hoitaa homma maaliin. Ainakin heidän päästessä Rostoviin tilanne voisi olla Ukrainan kannalta todella hyvä. Luulen heidän saavan myös kansalta parhaimman vastaanoton.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Etsinnässä
Paljon täällä ollut ydinaseista kirjoittelua, eikä se toisaalta ihme ole. Monille varmasti suurin ulkoinen pelko elämässään ( pl sairaudet, onnettomuudet jne). Suomen ja varmaan koko maailman suurin huoli on siinä, mitä jos kovassa kapinassa ja vallanvaihdossa/kaappauksessa nämä aseet koodeineen päätyvät vääriin käsiin. Äärimmäisen vaikea muuta tilannetta kuvitella, miksi niitä käytettäisiin, kun niiden ainoa oikeasti toimiva teho on kuitenkin siinä, että ne ovat olemassa uhkana.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Free Russian Legionin, National Repubican Armyn ja Irpin Declarationin pitäisi hoitaa homma maaliin. Ainakin heidän päästessä Rostoviin tilanne voisi olla Ukrainan kannalta todella hyvä. Luulen heidän saavan myös kansalta parhaimman vastaanoton.

Rostovissa ottivat innolla vitun Wagnerin vastaan. Jos nuo veisivät mukanaan leipää ja vodkaa kansalle, niin olisi taattu tie kansan sydämiin.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Kävi myös mielessä, eikö Puten olisi toden totta nyt järkevää kömpiä esiin piilostaan ja katkoa kaikki huhut kerralla esiintymällä vaikka Punaisella torilla hurmioituneelle kansanjoukolle isänmaallisessa kansanjuhlassa. Vaikka osa venäläisistä onkin täysin valtiollisen propagandan vietävissä, pitänee Kremlin pitää Moskovan ja Pietarin keskiluokat tyytyväisinä kannatuksensa kannalta.

Sehän tässä ihmetyttääkin. Tuo piilossa pysyminenhän tässä tilanteessa juuri korostaa hänen heikkouttaan ainakin näin ulkopuolelta katsottuna.

Tilanne lienee Putlerin kannalta aivan liian tulenarka julkiseen esiintymiseen. Hurmioitunutta kansanjoukkoa ei ole.

Erilaisia aseellisia ryhmittymiä, Venäjän lain mukaan laittomia ja laillisia, on syntynyt viime aikoina valtavan paljon. Mukana seljankassa on nationalistista oppositiota, oligarkiaa puolustavia Putinia vastustavia ryhmittymiä, valtaa hakevia palkka-armeijoita, järjestäytynyttä rikollisuutta, separatisteja ja länsimielistä oppositiota.

Venäläiset ovat laajasti hyväksyneet Putinin kleptokratian, kun heille itselleen on riittänyt siitä jotakin kelvolliseen elämään. Vaan kun taustalla ei ole vähäisintäkään ideologiaa tai idealismia tai - kuten Euroopalla - oikeusvaltioihannetta ja yksilönvapauskäsitystä, ei ole myöskään uskollisuutta. Se on silloin lopulta ihan se ja sama ihmisille, mikä jengi on vallassa. Se saa kannatusta, joka sattuu pystymään jatkuvasti näköalattomammaksi käyvässä tilanteessa eniten lupaamaan.

Kaaos on jo maassa ja venäläiset tietävät sen. Putin on jo lähes passé. Wagnerin kapinakin jo osoitti, ettei kukaan ole motivoitunut lähteä Putinia asein tukemaan. Vittuakos semmoiseen lähteä, kun status quo ei tarjoa missään määrin selkeää tulevaisuutta. Tukea Putelle ei ole välttämättä epävakaassa tialnteessa edes turvallisuusorganisaatioissa, joiden johtajien lojaalisuus on siellä, mistä nämä opportunistisesti eniten katsovat hyötyvänsä. Kun tilanne muuttuu, muuttuu opportunistin lojaalisuus.

Venäjällä palaa sytytyslanka eikä se ole pitkä. Hyvin mahdollisesti puhutaan vain viikoista. Putinin itse rakentama epävaltiorakenne räjähtää käsiin.

Lännen kannattaisi nyt todella lähteä aktiivisesti tukemaan niitä ryhmiä, joilla on isoin potentiaali luoda maahan säällinen hallitus. Pian Kremlin käsiin pamahtava pommi auttaa Ukrainaa ja koko Eurooppaa joka tapauksessa, mutta tulevan kannalta olisi olennaista pyrkiä tukemaan vähiten paskoja ryhmittymiä, jotta ei herättäisi taas yhteen päivään murmelina.

Asia toki on myös niin, että vaikka voittajana alkavasta kaaoksesta selviäisi joku Putler 2.0., ei Venäjä hetkeen uhkaa Eurooppaa. Sisäisesti raunioiksi räjäytetty yhteiskunta ei tuosta nouse pitkään aikaan ilman taloussuhteita länteen. Siitä huolimatta kaikille olisi parempi, jos seuraava poppoo olisi keskimäärin selvästi vähemmän paskanaamainen kuin nykyinen. Eurooppa, USA, on aika toimia.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös