Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 835 257
  • 19 570

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Eikö se, että syytetään alueen kulttuuria eikä perimää ole nimenomaan rasismin vastakohta? Noin yleisesti muistan lukeneeni jostain jo ajat sitten, että luonnonvarojen rikkaus on keskimäärin käänteisesti verrannollinen maan hyvyyteen, koska luonnonvaroiltaan rikkaissa maissa ei ole tarvinnut panostaa perusjanariin kun varallisuutta on voinut kaivaa maasta. Norja mainittin poikkeuksena, öljyt löytyi niin myöhään, ettei se saanut kustua maan kehitystä. Ainakin Venäjä sopisi tähän kuvaan oikeinkin hienosti.

Jos puhutaan oikeasti yleistäen jostain kokonaisesta kansasta, kuten lainaamani nimimerkit tuossa yllä, niin kyllä se ihan rasismiin rinnastuu modernin rasismin määritelmän mukaan (ks. suomalaisista esim. Puuronen). On eri asia selittää maan historialla esim. Putinin suosiota ja valtaannousua. Jokin raja kuitenkin ylitetään jos esitetään väitteitä, että Venäjän ongelmat olisivat seurausta kansan heikosta mielestä tai jotain muuta vastaavaa. Minusta tuota on hankala spinnata mitenkään tosiasioihin perustuvaksi argumentiksi ja sitä kautta myöskään hyväksyttäväksi tavaksi selittää jotain ilmiötä.

Se on ehdottomasti totta, että luonnonolosuhteet ovat vaikuttaneet valtavasti eri alueiden kulttuurin kehitykseen (tästä on monen harrastelijahistorioitsijankin lukema Jared Diamondin klassikkoteos Tykit, taudit ja teräs), mutta ehkä pelkkä luonnonvarojen rikkaus on aika yksinkertaistava selitysmalli.
 

Tuamas

Jäsen
Enemmän kuin luonnonvarat, Venäjällä on vaikuttanut se, ettei aitoa (erityisesti maan) yksityisomistusta ole ollut kuin hyvin hetkellisesti.

Jolloin autoritäärisille sortajille ei ole koskaan syntynyt kunnollista vastavoimaa, kun kruunu on ottanut ja antanut mahdolliset (pääasiassa maiden) hallintaoikeudet, viedäkseen ne seuraavassa vaiheessa pois.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Sanaa "russofobia" on sattuneesta syystä viljelty viime päivinä useissa medioissa.
Kyseistä sanaa on mm. pidetty rasistisena. Minulle "russofobia" ei tarkoita venäläisten ihmisten ylenkatsontaa tai syrjimistä, vaan epäluuloista suhtautumista valtioon nimeltä Venäjä (1922-1991 Neuvostoliitto).
Suomettuminen oli eräänlaista russofobiaa, joka ei estänyt rattoisaa ryyppäämistä "pensasneuvostoliittolaisten" kanssa tai Puna-armeijan kuoron kanssa hoilaamista täydellä Senaatintorilla.
Russofobia merkitsee ainakin minulle syvää epäluuloa venäläistä politiikkaa ja poliittisia julistuksia kohtaan. Yksittäisiä venäläisiä ihmisiä kohtaan tunnen russofobiaa, jos he kenenkään pakottamatta, turvassa ollessaan harrastavat kritiikitöntä Putinin aggressioiden ylistämistä.
Tarkennus vielä: Venäjän kansa on eri asia kuin Venäjän valtio.
Kehotan kuuntelemaan sen Martti J. Karin kuuluisan Venäjä-luennon. Sen avulla pääsee alkuun sen ymmärtämisessä mikä ero on kansalla ja valtiolla.
 

Byvajet

Jäsen
Yksi asia joka saattaa, siis minun mielestäni, johtaa siihen että monet Venäjällä ottavat valtion propagandan todesta, on se, että Venäläiset noin yleisesti ottaen osaavat aika huonosti mitään muita kieliä kuin Venäjää. Yllättävän korkealtankin yhteskunnan portailta löytyy pomotason väkeä jotka eivät osaa kuin Venäjää.

Juu, englantia osaa nuoristakin kunnolla vain pieni osa.

Toinen kysymys on sitten se, että jos suomalaisten pitäisi muodostaa käsitys oman maansa tilanteesta muiden maiden median perusteella, millainen se olisi?

Oletamme, että kielitaitoiset venäläiset olisivat totuudenhaluisia ja juoksisivat pitkin maailmaa etsimässä luotettavaa tietoa maansa tilanteesta, mutta eiväthän merkittävästi kielitaitoisemmat suomalaisetkaan näin tee. Suomalaisten maailmankuva ja käsitys todellisuudesta, erityisesti suomalaisesta todellisuudesta, perustuu vahvasti siihen, mitä Suomen media (iltapäivälehdet mukaan lukien) päättävät tarjota.

Ei Suomikaan ole vapaa avaruus, jossa ihmiset saavat mahdollisuuden muodostaa mielipiteensä ilman ulkoisia vaikutteita. Päinvastoin suomalaiset ovat erittäin vahvasti median (Hesari ja Yle) manipuloimia. Suomalainen tiedonvälitys on varmasti vapaata sikäli, ettei sitä kontrolloida poliittisesti, mutta toisaalta sekä Hesarilla että Ylellä on vahva pyrkimys ohjata kansaa tiettyyn suuntaan.

Hesari ja Yle ajavat Suomea Natoon. En väitä, että niin ei saisi tehdä, mutta on aivan turha väittää, että tiedonvälitys olisi neutraalia. Kumpikin toimija on vain odottanut, että kansan mielipide kääntyy riittävästi Naton kannalle. Nyt siihen tuli sopiva hetki, joten Nato rummutetaan läpi. Ei puhettakaan siitä, että kokonaisuutisoinnissa pyrittäisiin Nato-vastaiseen näkemykseen, vaan suurimmat ovat valintansa tehneet. Ne haluvat Suomen Natoon ja tarjoavat kansalle sopivasti informaatiota päämäärään pääsemiseksi.

Ja kansa tietenkin uskoo itsensä rationaaliseksi toimijaksi, joka tekee itsenäisiä päätöksiä. Aivan niin kuin harhautetut venäläisetkin uskovat.
 

Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Voi hellanlettas.

Siellä on meneillään kansanmurha ja porukka Suomessa on huolissaan kuinka hyökkäävän osapuolen kansalaiset voivat nyt sitten kohdata rasismia elämässään.

Se on vähän näin, että 149,5 miljoonaa voi pilata loppujen maineen, kun antaa perseilyn tapahtua.

Itse sanoisin, että vladimirien kokema ikävä "ryssittely" on tällä hetkellä aika alhaalla maailman murheista. Itse en tokikaan moiseen kielenkäyttöön sorru.
 

Byvajet

Jäsen
Se on vähän näin, että 149,5 miljoonaa voi pilata loppujen maineen, kun antaa perseilyn tapahtua.
Tosiasiassa sinäkin Venäjälle syntyneenä toimisit ihan samoin. Et lähtisi riskeeraamaan itseäsi, perhettäsi ja läheisiäsi, koska seurauksena voi olla vuosikausien vankeusrangaistus ja pahimmillaan vaino. Et etenkään, kun sinulla ei olisi edes käsitystä tilanteesta vinoutuneen tiedonvälityksen vuoksi.

On herttaista, kuinka länsimaiset pullasorsat kuvittelevat itsensä moraalisesti kovin yleviksi. Jos tahtoo tehdä jotain hyvää, voi vaikka hyökätä markkinataloutta vastaan, joka käyttää heikko-osaisimpia halpatyövoimana. Se on tapa osoittaa todellista moraalia. Moraalia ei ole se, että vaatii muilta, mutta ei tee itse.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Tosiasiassa sinäkin Venäjälle syntyneenä toimisit ihan samoin. Et lähtisi riskeeraamaan itseäsi, perhettäsi ja läheisiäsi, koska seurauksena voi olla vuosikausien vankeusrangaistus ja pahimmillaan vaino. Et etenkään, kun sinulla ei olisi edes käsitystä tilanteesta vinoutuneen tiedonvälityksen vuoksi.
Aika kovaa jossittelua taas vaihteeksi. Luonnollista toki, kun mitään oikeita argumentteja ei ole.

Jälkimmäinen vain alleviivaa koko kansan syyllisyyttä tilanteeseen.
 

Byvajet

Jäsen
Aika kovaa jossittelua taas vaihteeksi.
Ei se ole mitään jossittelua. Jos sinä vauraana länsimaalaisena olet valmis hyötymään halpoina hintoina heikko-osaisten ja valintojen mahdollisuutta vailla olevien ihmisten avuttomuudesta, olet moraaliton. Jokainen kilpailuun uskova markkinatalousmyönteinen on moraaliton, koska markkinatalous ei ole mitään muuta kuin huonoimmin pärjäävien hyväksikäyttöä.

Venäjällä tapahtuu paljon pahaa, mutta on irvokasta, kuinka markkiantalouspahat eivät näe omaa pahuuttaan, mutta vaativat samaan aikaan alistetussa asemassa olevaa Venäjän kansaa tekemään jotain, vaikka samassa tilanteessa ollessaan eivät itse tekisi mitään.

Eivät nämä markkinatalousmyönteiset mihinkään ihmisarvoon usko. He eivät häiriinny vääryydestä, josta pystyvät itse hyötymään.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kieli selittää. Ruotsin kielen takia Suomessa on aina otettu mallia länsinaapurista. Venäjän kieli taas on nähty enemmän uhaksi. Näitä asioita pitäisi korostaa enemmän, kun marraskuussa, sattumoisin tasan kuukautta ennen itsenäisyyspäivää, vietämme ruotsalaisuuden päivää.
Kieli ei sellaisenaan selitä yhtään mitään.

Suomi on ollut aina idän ja lännen välissä, myös kielellisesti, ja se näkyy (ja kuuluu) kielessä. Läntinen Suomi kuuluu "ruotsalaiseen" ja itäinen Suomi "venäläiseen/karjalalaiseen" alueeseen sikäli kun vertaamme esimerkiksi lainasanoja.

Nämä venäjänkieliuhat liittyvät enemmänkin sortovuosiin kuin kieleen, joskin assosiaatio on voimakas semminkin kun muistamme talvi- ja jatkosodan.

Kielen vuoksi emme ole sen enempää kallellaan itään kuin länteenkään - syyt ovat vallan muualla.

Tähän kaipaisin @Uleåborgir in kielitieteellistä kommenttia.
 

hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jos puhutaan oikeasti yleistäen jostain kokonaisesta kansasta, kuten lainaamani nimimerkit tuossa yllä, niin kyllä se ihan rasismiin rinnastuu modernin rasismin määritelmän mukaan (ks. suomalaisista esim. Puuronen).
Toki rinnastuu, lähinnä piti hiukan puukottaa, kun rasismista on tehty yleinen syrjintää tarkoittava termi (vrt. ikärasismi), minkä seurauksena rasismia on jo sekin, mitä nimenomaan ei liitetä rotuun.

Noin yleisemmin kulttuurinenkin osoittelu kärsii aika vahvasti siitä, että Venäjä ei todellakaan ole mikään monokulttuuri. Kansanluonne toimii huonona selittäjänä samasta syystä, siellä on aika monta kansaa. Olisiko siinä jopa osa selitystä? Että loppujenlopuksi Venäjällä ei edes ole ketään jota kiinnostaisi koko Venäjä, koska se on kansojen tilkkutäkki ja sitten kun ketään ei kiinnosta kokonaisuus, niin kokonaisuudesta ei kovin hyvä tule? Tosin tulee sellainen fiilis, että monikin siellä on ylpeä Venäjästä, mutta onko sekin sitten lähinnä tämä Moskovan ympäristön "herrakansa", jonka pitää samalla pitää alemmat rodut ja kulttuurit kurissa ja nuhteessa?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Itse sanoisin, että vladimirien kokema ikävä "ryssittely" on tällä hetkellä aika alhaalla maailman murheista. Itse en tokikaan moiseen kielenkäyttöön sorru.

On aina hienoa huomata, kuinka maailma muuttuu, vaikka sitten hitaasti. Toivottavasti muutkin seuraavat esimerkkiäsi ja pystyvät uudistamaan kielenkäyttöään.

EDIT: ja tämä siis ihan vilpittömästi, viimeisin tulos haussa oli jo kahdeksan vuoden takaa.
 

Liitteet

  • graingerin ryssät.jpg
    graingerin ryssät.jpg
    149,5 KB · kertaa luettu: 336

Joe Plop

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Epätoivoinen ihminen tekee epätoivoisia tekoja. Venäjä on ajettu nurkkaan ja Putinin tila on todella ahdas. Mutta tekee kaikkensa pysyäkseen vallassa. Ulkoa Venäjää ei saa kaadettua. Toivottavasti se onnistutaan kaatamaan sisältä päin ennen kuin teot ovat liian epätoivoisia...
 

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onko uutisoitu ketä Dubaihin lähti
Venäjältä tänään. Monta lentoa oli päivällä sinne? Voisi kuvitella että ei ole ihan perus äänestäjiä.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
EDIT: ja tämä siis ihan vilpittömästi, viimeisin tulos haussa oli jo kahdeksan vuoden takaa.
Sano suoraan, että vuosikymmenen takaa. Kun käyt lukemassa missä asiayhteydessä tuo 2014 "ryssittely" oli, niin huomaat sen olleen kaikkea muuta kuin "ryssittelyä". Eiköhän se ollut vastaus eräälle eteläpohjanmaalaiselle, jonka mielestä kainuulaiset ovat ryssiä. En siis avannut viestiä, mutta oletin näin.

En väitäkään, että olisin ollut kirjoitushistoriani tai kielenkäyttöni osalta täydellinen, kaikkea muuta. Ehkä vanhemmiten tajunnut, että harvoin kenenkään loukkaamisesta itselleen hyvää mieltä saa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
En väitäkään, että olisin ollut kirjoitushistoriani tai kielenkäyttöni osalta täydellinen, kaikkea muuta. Ehkä vanhemmiten tajunnut, että harvoin kenenkään loukkaamisesta itselleen hyvää mieltä saa.

Tein samalla haun myös omalla nimimerkillä ja kyllä sieltäkin muutama "ryssä" löytyi. Että ei ole ehkä minusta minkään ensimmäisen kiven heittäjäksi.

Mutta tarkoitus olikin lähinnä muistuttaa kaikkia, että kellekään ei pitäisi olla liian vaikeaa lopettaa muita loukkaavien sanojen käyttäminen. Ei, vaikka niitä sanoja olisi joskus ollutkin hyväksyttävämpää käyttää. Sinä nyt vaan satuit sattumalta hyväksi käytännön esimerkiksi fiksusta muutoksesta.
 

Kauko Viisas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Venäläinen Tinkoff -pankki ei voi enää antaa uusia luotto- tai pankkikortteja, koska puute muovista.

Todenperäisyys - kuka tietää. Kaikki on mahdollista tuossa maassa, joskin epäilen hieman moista uutista, mutta jaan sitä kaikkien iloksi: tämä voi olla myös totta.
 

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Venäläinen Tinkoff -pankki ei voi enää antaa uusia luotto- tai pankkikortteja, koska puute muovista.

Todenperäisyys - kuka tietää. Kaikki on mahdollista tuossa maassa, joskin epäilen hieman moista uutista, mutta jaan sitä kaikkien iloksi: tämä voi olla myös totta.

Kunhan viina loppuu niin alkaa tapahtua. Se yleensä venäläisille on eniten merkannut ja Gorbatshovin suurin virhe oli viinanmyynnin rajoittaminen, koska viinan vapaalla saannilla Neuvostoliitto oli aina pysynyt pystyssä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Kunhan viina loppuu niin alkaa tapahtua. Se yleensä venäläisille on eniten merkannut ja Gorbatshovin suurin virhe oli viinanmyynnin rajoittaminen, koska viinan vapaalla saannilla Neuvostoliitto oli aina pysynyt pystyssä.
Kipeimmät rajoitukset viinan myyntiin käynnisti Brezhnevin seuraaja Juri Andropov, mutta viinamäen miesten mieliksi ehti kuolla kesken kaiken. Tshernenko lievensi rajoituksia mutta kuoli hänkin kesken kautensa. Gorbatshev ei tainnut jatkaa lievennyksiä.
 

d00b

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olisi hieno nähdä Putin pitämässä julkista puhetta kansalle ja nähdä samanlainen vastaus yleisöltä kuin Nicolae Ceausescu sai aikanaan.

Harmi vaan, että tätä ei tule tapahtumaan, koska eihän Putin uskalla yleisölle puhumaan mennä...





Linkissä vielä ko. puhe. Mahtavaa nähdä, kun diktaattori tajuaa loppunsa saapuneen ja huomaa miten väärin hän arvioi tilanteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös