Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 833 364
  • 19 564

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Miten paljon vielä lisää on jäänyt länsimaiden teollisia koneita ja laitteita rajan väärälle puolelle?

Esimerkiksi monet Venäjältä lähteneet suomalaiset yritykset "myivät" (eli käytännössä lahjoittivat, tai jopa maksoivat siitä, että joku taho otti ne vastaan) toimintansa ja omaisuutensa. Sama luultavasti melkein kaikkien länsimaisten yritysten suhteen.

Renaultin tilanne on ainakin jopa ihan julkisesti tiedossa. Se oli aikoinaan maksanut venäläisille tehtaista ja Ladaa valmistaneen yrityksen omistuksestaan yli kaksi miljardia dollaria. Siihen vielä päälle kaikki investoinnit, mitä se oli noin kymmenen vuoden aikana ehtinyt tehdä.

Ja mikäkö oli sitten kauppahinta, kun sen oli pakko lähteä Venäjältä? Yksi rupla.

Kauppaan toki kuuluu pykälä, että Renaultilla on oikeus ostaa toimintansa takaisin seuraavien viiden vuoden aikana niin halutessaan. Takaisinostohinta ei vaan siinä tapauksessa ole tuo samainen yksi rupla, vaan venäläisten määrittelemä sen hetken todellinen markkinahinta.

Ja tämä oli vieläpä aika korkeilla tahoilla junailtua kaupankäyntiä väkisinkin. Ranskan valtio on merkittävä (15%) Renaultin omistaja. Uusia omistajia ovat puolestaan Venäjän valtion tiedeinstituutti sekä Moskovan kaupunki.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Esimerkiksi monet Venäjältä lähteneet suomalaiset yritykset "myivät" (eli käytännössä lahjoittivat, tai jopa maksoivat siitä, että joku taho otti ne vastaan) toimintansa ja omaisuutensa. Sama luultavasti melkein kaikkien länsimaisten yritysten suhteen.

Renaultin tilanne on ainakin jopa ihan julkisesti tiedossa. Se oli aikoinaan maksanut venäläisille tehtaista ja Ladaa valmistaneen yrityksen omistuksestaan yli kaksi miljardia dollaria. Siihen vielä päälle kaikki investoinnit, mitä se oli noin kymmenen vuoden aikana ehtinyt tehdä.

Ja mikäkö oli sitten kauppahinta, kun sen oli pakko lähteä Venäjältä? Yksi rupla.

Kauppaan toki kuuluu pykälä, että Renaultilla on oikeus ostaa toimintansa takaisin seuraavien viiden vuoden aikana niin halutessaan. Takaisinostohinta ei vaan siinä tapauksessa ole tuo samainen yksi rupla, vaan venäläisten määrittelemä sen hetken todellinen markkinahinta.
Jos touhu menee yhtään samaan tyyliin kuin mm. Virossa toisen maailmansodan jälkeen, niin parin vuoden päästä ei ole enää mitään, mitä ostaa takaisin. Aikanaan virolaiset ammatti-ihmiset heitettiin vankilaan tai lähetettiin Siperiaan, koska tehdashan tuottaa tavaraa, kun painaa napista. Ei se edellytä mitään osaamista eikä laitteet huoltamista tai ylläpitoa. Nyt ei myöskään ole varaosia saatavilla ihan noin vaan, jos ja kun jotain menee rikki.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK

Ei nuo länkkärifirmat ole ihan syyttä suotta tehneet nyt tälle tilikaudelle isoja alaskirjauksia. Kyllä se käsitys on se, että niitä venäjäninvestointeja ei saa enää takaisin.
 
teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Voisiko Hartwallin vaihtaa Karjalaan, Repolaan ja Petsamoon niin, että nykyiset asukkaat poistuvat alueilta.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Voisiko Hartwallin vaihtaa Karjalaan, Repolaan ja Petsamoon niin, että nykyiset asukkaat poistuvat alueilta.
Mitä me tyhjällä maa-alueella tehtäisiin? On meillä metsää riittävästi ihan nykyisilläkin rajoilla :D

Vaihdetaan mieluummin Hartwall-areena vaikka Yuri Kurriin? Saavat omansa takaisin, ja me saadaan - no jotain tänne rakennettua.

Lisäys: Ei, kun ah, Sallasta sellainen "piikki" Petsamon rataan, niin, että kaikki Murmanskiin kulkeva kuljetus menee kahteen kertaan Suomen tullin läpi. Kyllä kelpaisi, jos suostuisivat.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mitä me tyhjällä maa-alueella tehtäisiin? On meillä metsää riittävästi ihan nykyisilläkin rajoilla :D
Petsamolla olisi käyttöä. Pääsy jäämerelle ja nikkelikaivos. Muilla tosiaan mitään muuta kuin tunne arvoa.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Petsamolla olisi käyttöä. Pääsy jäämerelle ja nikkelikaivos. Muilla tosiaan mitään muuta kuin tunne arvoa.
Nikkelikaivos, joo, mutta kunhan tässä päästään Norjan kanssa Natoon, niin eiköhän Jäämerelle päästä myös Nuorgamin, Kirkenesin ja muiden kautta :)
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Nikkelikaivos, joo, mutta kunhan tässä päästään Norjan kanssa Natoon, niin eiköhän Jäämerelle päästä myös Nuorgamin, Kirkenesin ja muiden kautta :)
Enpä nyt ymmärrä miten NATOon liittyminen muuttaa tilannetta tuonne pääsyssä, Norjaahan on jo muutenkin ns. vapaa pääsy ilman viisumia.

Jottei mene ihan ohi aiheen, niin lisätään pari mielenkiintoista Youtube videota:

Pohdintaa Duginin tyttären tappamisesta, venäläinen vloggaaja joka asuu Lontoossa.

Ja näitä kinkkisiä kysymyksiä moskovalaisille, videon loppupuolella oleva nainen ei meinaa pysyä nahoissaan hallintoa haukkuessaan

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pahoillaan näyttävät venäläiset olevan kiristyvästä viisumipolitiikasta. Eivätköhän kaikki ole tietoisia, etteivät kaikki venäläiset ole sodan kannalla, mutta juurikin nämä "tavalliset venäläiset" teoillaan tai passiivisuudellaan ovat mahdollistaneet maan kehittymisen aggressiiviseksi hirmuvallaksi.

Eivät venäläiset ole mitään avuttomia lampaita, joita ikävä Vladimir-setä sortaa, vaan he itse ovat syyllisiä kaikkeen tähän ja myös muutoksen on lähdettävä heistä itsestään.

En pidä tragediana, kun venäläisten ulkomaanreissaaminen on hankaloitunut. Tragedia on se, mitä venäläiset tekevät Ukrainassa. Tietty hyvin tyypillistä venäläisyyttä koppava asenne oikeastaan kaikkia muita kohtaan. "Äiti-Venäjä" paras kaikessa jne.
 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Niin, ja se on kummallinen harhaluulo, että Suomesta merkkivaatteita, suklaata ja Oltermannia hamstraavat - tai Suomen kautta matkustavat - venäläiset olisivat "tavallista kansaa".
He ovat juuri sitä keskiluokkaa, jonka on tarkoituskin kärsiä pakotteista. Tavallinen kansa keittelee makaronia vuokrakaksioissaan tai pontikkaa hökkeleissään.
Ei tavallisella kansalla ole aavistustakaan kiinalaisista luottokorteista, jotka kelpaavat ulkomailla.
 
Byvajet

Jäsen
He ovat juuri sitä keskiluokkaa, jonka on tarkoituskin kärsiä pakotteista.

Venäjällä ei ole keskiluokkaa. Moskovassa ja Pietarissa on ihmisiä, joilla on mahdollisuus länsimaisehkoon kulutuskulttuuriin, mutta heidän määränsä on hyvin pieni väkilukuun suhteutettuna.

On vaikea uskoa, että pientä joukkoa kiusaamalla saataisiin aikaan muutos, koska vaikka joukkoa kuinka kiusattaisiin, sillä ei ole mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Kadulle lähteminen on valtava riski, eikä suurista massoista saa tukea, koska ne ovat täysin kielitaidottomia ja elävät harhassa.

Kysymys on samankaltaisesta ilmiöstä kuin ilmastonmuutoksenvastaisessa taistelussa. Valistuneet länsimaalaiset tietävät, että globaali markkinatalous on moraaliton ja kestämätön järjestelmä, joka johtaa ympäristötuhoon ja etenkin köyhien alueiden ihmisten elinmahdollisuuksien näivettymiseen, mutta silti valistuneimmatkaan ihmiset eivät ryhdy tekoihin ja esimerkiksi vaadi mainoskieltoja, turhankulutukseen perustuvien töiden lopettamista ja yrittämisestä rankaisemista, jotta kulutus ja luonnonvarojen käyttö saataisiin alas, vaan he mutisevat huoltaan, mutta ovat samalla tukevasti järjestelmän taskussa tuhoa ajaen.

Markkinatalouden luomassa kulutuskulttuurissa eläminen on täysin moraalitonta ja ihmisoikeuksia halveksivaa, mutta samalla inhimillisesti ymmärrettävää.

Samalla tavalla kuin lännen valistuneet suostuvat ihmisoikeuksien halveksumiseen ympäristötuhoa edistämällä, koska se on helpointa itselle, myös harvat valistuneet venäläiset suostuvat ihmisoikeuksien halveksumiseen, koska se on helpointa itselle.

Kun ilmastonmuutos aikanaan saa ihmismassat liikkeelle, niin me täällä kerskakulutuksen lännessä emme suinkaan puhu omasta vastuustamme vaan sen sijaan pystytämme aitoja rajoille, jotta saisimme torjuttua uhan, jonka olemme suurelta osin aiheuttaneet omalla toiminnallamme.

Näin ihminen vain toimii. Ihan kaikissa asioissa. Omalla järjestelmällä oikeutetaan oma pahuus ja omalla järjestelmällä tuomitaan muiden pahuus. Objektiiviset tosiasiat tuppaavat siinä tunnemyllyssä unohtumaan.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Kannattaa kuitenkin muistaa että itänaapurissamme vallankumous on lähtenyt aina lännen suurkaupungeista. Ei tsaaria kiinnosta maakuoppa-asukkien ja muun rahvaan mielipide, eikä se väki pysty kurjistelultaan kiinnittämään juurikaan huomiota siihen että jollain mittarilla elämä olisi mennyt vielä tavallistakin kurjempaan suuntaan. Se etuoikeutettujen pietarilaisten ja moskovalaisten massa puolestaan riittävästi kurjistumista koettuaan on onnistunut kaatamaan sekä tsaarin, että komukoiden venäjät.

Ei toki liity kovinkaan suoraan tähän aiheeseen, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin pyritään sentään kehittämään ratkaisuja. Lisäksi naapurimme "pahuus" on huomattavan aktiivista verrattuna vaikka lännen vastaavaan (joskin ikuisen talouskasvun ideologian vaikutukset ovat, kapitalistisen järjestelmän hulvattomasta tehokkuusetumatkasta vaihtoehtoisiin verrattuna, mahdollisesti paljon merkittävämmät kuin mihin kleptokraattinen diktatuuri-imperialismi pystyy vaikka aktiivisesti yrittää).
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
On vaikea uskoa, että pientä joukkoa kiusaamalla saataisiin aikaan muutos, koska vaikka joukkoa kuinka kiusattaisiin, sillä ei ole mahdollisuutta muuttaa tilannetta.
Mitä vikaa on siinä, että vaikuttavien pakotteiden lisäksi asetetaan periaatteellisia pakotteita? Ne kun tarkoittavat muun muassa sitä, ettei yksi paikka ole samaan aikaan venäläisille nousukkaalle elämänlaatua parantava turistikohde ja ukrainalaiselle kotinsa jättäneelle ja turvaa hakevalle pakopaikka.

Ilmastokatastrofin seurauksista olen samaa mieltä, mutta se ei liity mitenkään venäläisille myönnettäviin, tai siis tässä tapauksessa evättäviin, turistiviisumeihin.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Venäjällä ei ole keskiluokkaa. Moskovassa ja Pietarissa on ihmisiä, joilla on mahdollisuus länsimaisehkoon kulutuskulttuuriin, mutta heidän määränsä on hyvin pieni väkilukuun suhteutettuna.

On vaikea uskoa, että pientä joukkoa kiusaamalla saataisiin aikaan muutos, koska vaikka joukkoa kuinka kiusattaisiin, sillä ei ole mahdollisuutta muuttaa tilannetta.
Olisin toki voinut täsmentää, että keskiluokkaan kuuluu Venäjällä vain 5-10% kansalaisista.
He ansaitsevat kaiken sen haitan, jota kielloilla ja pakotteilla voidaan aiheuttaa. Eläkööt palkallaan ja trokaamalla jotain muuta kuin iPhoneja sekä Guccia. Rantalomaa voivat viettää vaikka Kuokkalassa.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Samaa mieltä, ja entistä harvempi tänne kohta pääsee, en kyllä montaa niistä nähnyt täällä arskaa ottamassa ja hyvä niin :D
 
Ice71

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Jerry100, Hereworth
Olisin toki voinut täsmentää, että keskiluokkaan kuuluu Venäjällä vain 5-10% kansalaisista.
He ansaitsevat kaiken sen haitan, jota kielloilla ja pakotteilla voidaan aiheuttaa. Eläkööt palkallaan ja trokaamalla jotain muuta kuin iPhoneja sekä Guccia. Rantalomaa voivat viettää vaikka Kuokkalassa.
Venäjällä ei ole keskiluokkaa. Moskovassa ja Pietarissa on ihmisiä, joilla on mahdollisuus länsimaisehkoon kulutuskulttuuriin, mutta heidän määränsä on hyvin pieni väkilukuun suhteutettuna.

On vaikea uskoa, että pientä joukkoa kiusaamalla saataisiin aikaan muutos, koska vaikka joukkoa kuinka kiusattaisiin, sillä ei ole mahdollisuutta muuttaa tilannetta. Kadulle lähteminen on valtava riski, eikä suurista massoista saa tukea, koska ne ovat täysin kielitaidottomia ja elävät harhassa.

Kysymys on samankaltaisesta ilmiöstä kuin ilmastonmuutoksenvastaisessa taistelussa. Valistuneet länsimaalaiset tietävät, että globaali markkinatalous on moraaliton ja kestämätön järjestelmä, joka johtaa ympäristötuhoon ja etenkin köyhien alueiden ihmisten elinmahdollisuuksien näivettymiseen, mutta silti valistuneimmatkaan ihmiset eivät ryhdy tekoihin ja esimerkiksi vaadi mainoskieltoja, turhankulutukseen perustuvien töiden lopettamista ja yrittämisestä rankaisemista, jotta kulutus ja luonnonvarojen käyttö saataisiin alas, vaan he mutisevat huoltaan, mutta ovat samalla tukevasti järjestelmän taskussa tuhoa ajaen.

Markkinatalouden luomassa kulutuskulttuurissa eläminen on täysin moraalitonta ja ihmisoikeuksia halveksivaa, mutta samalla inhimillisesti ymmärrettävää.

Samalla tavalla kuin lännen valistuneet suostuvat ihmisoikeuksien halveksumiseen ympäristötuhoa edistämällä, koska se on helpointa itselle, myös harvat valistuneet venäläiset suostuvat ihmisoikeuksien halveksumiseen, koska se on helpointa itselle.

Kun ilmastonmuutos aikanaan saa ihmismassat liikkeelle, niin me täällä kerskakulutuksen lännessä emme suinkaan puhu omasta vastuustamme vaan sen sijaan pystytämme aitoja rajoille, jotta saisimme torjuttua uhan, jonka olemme suurelta osin aiheuttaneet omalla toiminnallamme.

Näin ihminen vain toimii. Ihan kaikissa asioissa. Omalla järjestelmällä oikeutetaan oma pahuus ja omalla järjestelmällä tuomitaan muiden pahuus. Objektiiviset tosiasiat tuppaavat siinä tunnemyllyssä unohtumaan.
Venäläisen yksityisen liikepankki Alfa Bankin mukaan noin 30 % koko väestöstä eli noin 43 milj. on keskituloisia vuonna -19. Sberbank arvioi keskiluokkaa olevia olevan 47% koko väestöstä. Credit Suisse taas arvioi Venäjän keskituloisten määrän olevan vain 4%.
Ei liene kovin vaikea päätellä mikä noista pankeista on lähimpänä arviossaan.
 
Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Tuossa Hesarin jutussa vastenmielisintä on venäläisen pullamössöelämää elävän muskoviitin itku, että älkää olko ilkeitä eikä meillä ole mitään osaa ja arpaa tähän. Samalla ukrainalaiset kärsivät raiskauksista, sotarikoksista ja pommituksista. Sillä ukrainalaisella jolla menee hyvin menee asiat silti paljon huonommin kuin noilla vastenmielisillä pullasorsilla.

Niin pitkään kun ukrainalaiset saavat kärsiä sodasta, on moraalisesti oikeutettua ettei venäläisillä tarvitse harjoittaa kuin kotimaanmatkailua eikä tarvitse nauttia mistään länsimaisista tuotteista. Jos niitä haluaa, niin sitten on aika tehdä jotain eikä olla apaattinen. Ja nuokin ovat faktuaalisesti hyötyneet Putinin Venäjän talouskasvusta ja Putinin pysymisestä vallasta, joten syytä olisi jotain tehdä. Ei valittaa kuinka on mälsää ettei pääse ulkomaille lomailemaan.

Järsikööt kaalia ja syökööt tattaripuuroa vaikka loppuelämänsä, jos ei löydy kykyä ajatella pidemmälle.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ensinnäkin venäläinen keskiluokka on tietoinen, mikä tämä 'erikoisoperaatio" tosiasiassa on, eli täysimittainen hyökkäyssota. Toisekseen juuri tuo keskiluokka on avainasemassa muuttamaan suhtautumista tähän sotaan. Maaseudun kädestä suuhun omavaraistaloudessa elävät köyhät ottavat sen mitä annetaan, olipa se sitten tv:n propagandaa, kutsu armeijan palvelukseen tai maksamatta jätetyt eläkkeet. Jälkimmäinen joukko ei muuta mitään, se ei kykene, eikä propagandan aivopesemänä edes halua mitään muutettavan. Keskiluokan tyytymättömyydellä sen sijaan on toisenlaiset vaikutukset. 145 miljoonaisesta kansasta 5 % on yli seitsemän miljoonaa ihmistä. Se on paljon, kun suuri osa keskiluokasta asuu Moskovassa ja Pietarissa. Siksi keskiluokka on pakotteiden oikea kohde.
 
Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos tämän viisumirajoituksen nyt jotenkin yrittää laittaa mittasuhteisiin, venäläisillä on 100.000 avointa viisumia jolla voi tulla ja mennä lähes kuin huvittaa. Suomi hillitsee uusien viisumeiden hakuprosessia, rajoittaen nykykapasiteetin puoleen. Osa näistä ovat turismiviisumeja, joita ei enää myönnetä kuin muutamia kymmeniä päivässä.

Venäläisten rajaylitykset eivät nykyään ole koronaa edeltävällä tasolla. Tiedä sitten mikä on syynä, mutta mahdollinen viisumikielto ei koskisi kuin uusia hakemuksia. Eli niistä 100.000 entistä harvempi ylittää rajan (ellei ole jo lähtenyt Venäjältä mutta ikinä palannutkaan takaisin). Viisumikiellolla rajaylityksiin olisi aika marginaalinen vaikutus.

Viisumikielto tekee kiusaa vain uusille, niille muutamille tuhansille venäläiselle turistille joilla ei ole viisumia. Todennäköisempää on että Venäjän talouden romahtaminen vaikuttaa matkustamiseen suhteellisen lyhyellä aikavälillä ja se keskiluokka joka käy ostamassa juustoa Lappeenrannasta, kutistuu entisestään.

Politiikassa tykätään keräillä irtopisteitä turismiviisumikielloilla. Kyllä, sillä on symbolinen merkitys, mutta vaikuttavuus on nollatasolla. Uskomme, että muutaman tuhannen venäläisen pääsyn estäminen juustokauppaan lähettäisi vahvan signaalin venäläisille.

Olisi pari muutakin asiaa joihin hallitus (+oppositio) voisi yhtä tarmokkaasti etsiä ratkaisuja. Niitä ei tähän tarvinne listata.
 
alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Tässä on ajatuksia ja myyttejä purettuna, näitä on hyvä ravistella ja meidänkin pysähtyä ajattelemaan. Voivat hyvinkin pitää paikkaansa.
Alperovitchin myyteistä aika moni on noussut esille Venäjän hyökkäyksen kommentoinnissa ja seurausten arvioinnissa.
Venäjän haaveet jatkaa suurvaltana sodan jälkeen saadaan unohtaa vuosikymmeniksi. Väkiluvun osalta suurvalta kyllä. Myös taiteen ja urheilun alalla voi jotain tapahtua, mutta poliittinen, sotilaallinen ja taloudellinen suurvalta-asema on myytti - näyttää olleen sellainen jo pitkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös