Mainos

Venäjän nykytilanne

  • 3 833 364
  • 19 564

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Ylen sivuilla oli (ehkä viime syksynä?) hyvä artikkeli animaatioineen ikiroudan sulamisesta. Siitä tälläinen sivistymätön pulliainenkin hiffasi millaisista asioista tuossa on kyse ja kuinka isoja metaanimääriä sieltä vapautuu ilmakehään jäiden sulaessa.

Jos Siperian ikirouta alkaa sulamaan jonkinlaisen itseään ruokkivan ketjureaktion käynnistäen, niin se on aikalailla game over-tilanne. Siinä kohtaa sähköautot, tuulivoimalat tai Trumpin USA / Putinin Venäjä ovat melko triviaaleja. Silloin mennään kohti (ilmastollisesti) maailmaa, joka oli ennen dinosauruksia.

Onneksi näin ei suurella todennäköisyydellä käy nopeasti, mutta aikamoisilla asioilla leikitään.

Käsittääkseni ikirouta on monin paikoin jo valmiiksi sulamassa. Jos alueelle tulee sitten metsä/maastopaloja, niin se luonnollisesti nopeuttaa ja kiihdyttää sulamista entisestään.
Jep, sulaa koko ajan.

Ikirouta on toisaalta myös syvää ja metsäpalot taigalla ihan normaalia eli sinänsä isommatkaan palot eivät ole sille suoraan vaarallisia, mutta niiden lisääntyminen ja syklistä poikkeaminen vaikuttaa pohjoisen pallonpuoliskon metsien hiilensitomiskykyyn. Tässä kohtaa sitten ne palautekehät voivat alkaa vaikuttamaan toisiinsa.




Ilmasto on valitettavan monimutkainen laitos. :/
 
Viimeksi muokattu:

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mikäköhän kesä se mahtoikaan olla, ehkäpä noin 2009. Oli kuitenkin poikkeuksellisen kuuma kesä ja Venäjän puolella paloi poikkeuksellisen paljon metsää - tai ainakin poikkeuksellisen lähellä rajaa. Savun hajua tuli tuulen sopivasti puhallellessa jopa tänne Kouvolaan asti.
2010 oli tuo Suomen lämpöennätyksen ja Venäjän metsäpalojen kesä.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Muistelisin että tuolloin Suomesta käsin tiedusteltiin pitääkö tulla apuun sammuttelemaan paloja. Venäjältä vastattiin että metsiä aina palaa, ei niille voi mitään tehdä joten ei niitä sammutellakaan. Eiköhän nytkin ole sama tilanne.

Eto normalno.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Muistelisin että tuolloin Suomesta käsin tiedusteltiin pitääkö tulla apuun sammuttelemaan paloja. Venäjältä vastattiin että metsiä aina palaa, ei niille voi mitään tehdä joten ei niitä sammutellakaan. Eiköhän nytkin ole sama tilanne.

Eto normalno.

Viime vuoden metsäpaloja oli sammuttamassa myös puolalaiset, joten kyllä siellä on ollut apuja myös muualta. Tänä vuonna ei ole apuja tulossa, joten käryäminen tulee kestämään todennäköisesti hyvin pitkään...
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ja taas mennään mitä tulee noihin tulipaloihin Venäjällä:
Tämä tulipalokausi on kyllä mielenkiintoinen ilmiö siinä suhteessa, että vielä en ole mistään löytänyt infoa minkä verran kyse on todennäköisimmin Igorin ja Sergein yövuoron jälkeisestä "njet problem, normal katastrof" -meiningistä, joita ei normaaliolosuhteissa vaan ole (länsi)medioissa uutisoitu ja minkä verran on mukana tilastollista poikkeamaa ja syytä epäillä sabotaasia. Varmasti myös osa tulipaloista on välillisesti sodan aiheuttamaa, eli kun jossain ammusvarastolla tai öljyjalostamolla nyt painetaan työtä vuorotta, niin silloin örkkien turvastandardien (tai niiden puuttumisen) mukanaan tuomat riskit realisoituu helpommin.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Saattaahan siellä olla ihan omienkin jälkien putsaamista, poltetaan pois kaikki sellainen, mistä saattaisi löytyä todistusaineistoa omista toimista. Varsinkin niiden osalta, jotka ovat käyttäneet järjestelmää hyväksi ja vetäneet oikein huolella välistä. Uutisointia ei ole ulospäin senkään takia, koska länsimaiden media on hyvin pitkälti poistunut maasta.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Tämä tulipalokausi on kyllä mielenkiintoinen ilmiö siinä suhteessa, että vielä en ole mistään löytänyt infoa minkä verran kyse on todennäköisimmin Igorin ja Sergein yövuoron jälkeisestä "njet problem, normal katastrof" -meiningistä, joita ei normaaliolosuhteissa vaan ole (länsi)medioissa uutisoitu ja minkä verran on mukana tilastollista poikkeamaa ja syytä epäillä sabotaasia. Varmasti myös osa tulipaloista on välillisesti sodan aiheuttamaa, eli kun jossain ammusvarastolla tai öljyjalostamolla nyt painetaan työtä vuorotta, niin silloin örkkien turvastandardien (tai niiden puuttumisen) mukanaan tuomat riskit realisoituu helpommin.
Varmasti molempia tapahtuu, tuo kustantamo on ilmeisesti se kenen piti poistaa tiedot Ukrainasta historiankirjoistaan:



 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Astrid oli mulle uusi, mutta Kamprad oli tiedossa jo vuosikymmeniä. Ruotsissa oli aikanaan muodikasta sympata nasseja, olihan heillä johtoportaassa oma kotivävykin.

Mikähän tuossa Astridissa oli perustelu? Lindgrenillä kun on taustallaan mm. toimintaa turvapaikanhakijoiden hyväksi ja ympäristönsuojelun ja eläinoikeuksien puolesta puhumista. Ei ihan istu edes etäisesti muottiin.

Tuskin nuokaan käyttävät sitä perusteluna, että Peppi Pitkätossussa on käytetty aikoinaan yhtä sittemmin epäkorrektina pidettyä termiä Pepin isästä...
 

PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Mikä ihme edes on Trading Floor Audio? Vuorenvarmasti ei tapahdu mitään, ei kannata alkaa pidättämään hengitystä, ikävä kyllä..
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Vittu, aina kun näkee jossain tviitissä tuon Putinin kireän ja ruman naaman, niin tulee halu moukaroida sitä omin hellin kätösin ja minä kun en ole noin neljännesvuosisataan lyönyt ketään. Mitä ne trumptardit huuteli Jenkeissä? "Lock her in". Siitä muokaten: "Lock him!"
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mikä ihme edes on Trading Floor Audio? Vuorenvarmasti ei tapahdu mitään, ei kannata alkaa pidättämään hengitystä, ikävä kyllä..

Toisaalta tätä on odoteltu siitä alkaen, kun sota syttyi.

Vallanvaihto on tuossa maassakin onneksi vain ajan kysymys. Tällä touhulla aika on toivottavasti lyhyempi, kuin mitä voisi muuten olettaa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta tätä on odoteltu siitä alkaen, kun sota syttyi.

Vallanvaihto on tuossa maassakin onneksi vain ajan kysymys. Tällä touhulla aika on toivottavasti lyhyempi, kuin mitä voisi muuten olettaa.
Vallanvaihdon / -kaappauksen ja Putinin syrjään astumisen / syrjäyttämisen ennustaminen on vähän sama kuin ennustaisi pörssiromahdusta ja pörssikuplan puhkeamista. Kaikki tietää, että jossain välissä se tapahtuu, mutta oikean ajankohdan ennustaminen on silti hakalaa ja mahdotonta, vaikka kaikki ennusmerkit olisikin ilmassa. "Viheltävät menee aina ohi, kun osuu kohdalle se vaan hönkääsöö."
 

anthax

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Vallanvaihdon / -kaappauksen ja Putinin syrjään astumisen / syrjäyttämisen ennustaminen on vähän sama kuin ennustaisi pörssiromahdusta ja pörssikuplan puhkeamista. Kaikki tietää, että jossain välissä se tapahtuu, mutta oikean ajankohdan ennustaminen on silti hakalaa ja mahdotonta, vaikka kaikki ennusmerkit olisikin ilmassa. "Viheltävät menee aina ohi, kun osuu kohdalle se vaan hönkääsöö."

Pitäisi toivoa, että mies on järjettömyyksissään taantunut Jeltsiniksi ja luovuttaakin vallan uudelle kaverille itse syytesuojaa vastaan voitonpäivänä symbolisesti sen sijaan, että julistaisi sodan. Perässä seuraa myöskin luonnollisesti sitten Jeltsinin kohtalo ja ukko kuukahtaa hetken päästä.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Mikä ihme edes on Trading Floor Audio? Vuorenvarmasti ei tapahdu mitään, ei kannata alkaa pidättämään hengitystä, ikävä kyllä..
Don't shoot the messenger. Twiitissähän linkataan City A.M.:n artikkeliin, jonka toimitus ei käsittääkseni ole ihan MV-lehden tasoa.

Vaikka venäläisten sielunmaisemasta on vaikea, ellei mahdoton tajuta mitään, ihmettelen suuresti, ellei Putinin lähipiirissa ala jossain vaiheessa oikeasti tapahtua väreilyä.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Juttelin tuossa naapurimiehen kanssa, joka on ollut erilaisissa projektihommissa ulkomailla ja paljon myös Venäjällä. Hän sanoi, että heillä on perhesopu koetuksella, kun hänen venäläinen vaimonsa on Putinin takana Ukrainan sodassa. Nainen on asunut vuosia Suomessa, puhuu hyvin suomea ja työskentelee lääkärinä. Hänellä on myös Venäjällä kaksi asuntoa ja tiiviit suhteet Venäjällä asuviin sukulaisiinsa. Näkyy Putinin propaganda tehoavan näköjään myös osaan täälläkin asuvista koulutetuista venäläisistä siitä huolimatta, että heillä on mahdollisuus seurata läntisiä tiedotusvälineitä (ja tässä tapauksessa lisäksi vielä saada kotonakin oikeaa tietoa).
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Arja Paanaselta Venäjän näkemys Suomen seitsemästä kuolemansynnistä:


Kampanja Suomeakin vastaan jatkuu ja voimistuu.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pitäisi toivoa, että mies on järjettömyyksissään taantunut Jeltsiniksi ja luovuttaakin vallan uudelle kaverille itse syytesuojaa vastaan voitonpäivänä symbolisesti sen sijaan, että julistaisi sodan. Perässä seuraa myöskin luonnollisesti sitten Jeltsinin kohtalo ja ukko kuukahtaa hetken päästä.

Jeltsin eli vielä seitsemän vuotta tuon jälkeen, mikä oli ehkä hieman ihmekin. Sen verran heikossa kunnossa tuo oli presidenttikautensa aikana. Putinin kohdalla aika saattaisi tulla nopeamminkin "täyteen", jos nuo huhut syövästä pitävät paikkaansa.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU
Oversimplyfiedin videot Venäjästä vallankumouksen ja Neuvostoliiton kylmän sodan aikana valottavat, miksei Venäjä ole kehittynyt länsimaiseksi:









Myös kannattaa tutustua Jukka Korpelan teokseen "Länsimaisen yhteiskunnan juurilla: Jumalan laista oikeusvaltion syntyyn".
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mikä ihme edes on Trading Floor Audio? Vuorenvarmasti ei tapahdu mitään, ei kannata alkaa pidättämään hengitystä, ikävä kyllä..

Ei hajuakaan, mutta Inderesin talousfoorumilla tuo tuli vastaan. Hehän tosin vain jakoivat uutisen.

En minäkään tätä todennäköisenä pidä. Enemmänkin tämä kertoo mielestäni siitä, että jotain vastakkainasettelua tuolla Kremlissä on pakko olla FSB:n kanssa. Mutta en kyllä usko, että mitään vallankaappausta tullaan lähiaikoina näkemään. Korkeintaan Kreml suorittaa joitain pidätyksiä tai virasta erottamisia.
 
Viimeksi muokattu:

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Laitetaan tämä sama linkki tänne myös, mutta lainauksia vähän eri kohdista:
----
Putin’s famed propaganda system has always been less about ginning up enthusiasm and more about spreading doubt and uncertainty, proliferating so many versions of “the truth” that people feel lost and turn to an authoritarian leader to guide them through the murkiness. In a domestic political context, these tactics make sense: They keep people passive, unsure of what is truly happening. But they show their limits when you want to move a country toward the rabid enthusiasm required for war.
I lived and worked as a TV producer and documentary director in Russia during Putin’s first two terms as president, from 2000 to 2008. As one of Putin’s spin doctors told me then, the Kremlin has always had a problem motivating people. Whenever it needed to put on a progovernment demonstration, officials were forced to bus in civil servants and pay extras. It is notable that, despite rampant censorship, thousands have been locked up for protesting against the war. For all the supposed domestic support the Kremlin claims for the invasion, there have been no mass demonstrations in the streets of Russian cities in favor of the government’s actions.

Even for the legions of Russians who buy into the conspiracy theories—that their country is under threat from the U.S., that Russia deserves an empire—there is the issue of whether the Kremlin is competent enough to pursue such ambitions. The longer the war drags on, the more questions will surface about whether the Kremlin knows what it’s doing. Men like the officer who lived with the Horbonoses will begin to doubt what the country is capable of when confronted with reality.
Other signs indicate that Russians are not wholly convinced by the Kremlin’s narrative. Some of the top searches on the Russian internet recently have been about the whereabouts of the defense minister, Sergey Shoigu, who mysteriously went AWOL for a time after being seen as responsible for misadventures at the front. Other top searches were about the atrocities allegedly committed by Russian forces when they withdrew from Bucha, outside Kyiv. Researchers at the Public Sociology Laboratory, an independent institute, conducted 134 in-depth interviews with Russians, and found that even those who bought the underlying idea that their country was surrounded by enemies and that the war in Ukraine was the fault of NATO nevertheless doubted apparent evidence supplied by Moscow. One of the researchers who conducted the study, Natalia Savalyeva, concluded, “There are many whose attitudes balance between support and opposition … They don’t understand the reasons for the invasion, and instead repeat the opinions they have heard from others. They report confusion in the face of an ‘information war’ fought by all the parties involved, and ‘propaganda’ coming from both sides.”
------


Backing the (now largely exiled) independent Russian media is vital. In the past, these outlets and organizations have typically appealed to an already prodemocracy audience. They and others must be encouraged to engage groups outside the liberal bubble, who have their own priorities.
It’s not just the agendas and audiences that need considering; it’s the genres too. We all know how the Kremlin conducts its foreign information war, using troll farms, conspiracy-peddling state media, and abusive officials who belittle and insult anyone who dares to criticize them. Democratic governments’ efforts to reach everyday Russians have to be utterly different. Think online town halls involving ordinary Russians, where Western celebrities who have large Russian fan bases, such as Arnold Schwarzenegger (whose recent video appeal to his Russian fans got millions of views) envision a different Russia. Think responsive media, where Russians can ask for details about what is happening at the front, and receive evidence-based answers. Think online forums, where doctors discuss how ordinary people can manage the looming Russian health crisis, or YouTube channels where psychologists delve into the psychological stresses that Russians are experiencing.

-------
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös