Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 867 133
  • 68 552

NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara

Hienosti etenee neuvottelut. Kuten nähdään, Venäjän kanssa kannattaa aina neuvotella ja sopia:

Yhdysvallat ilmoitti ensin, että sekä Ukraina että Venäjä ovat sopineet Mustanmeren tulitauosta ja energiainfrastruktuuriin kohdistuvasta aselevosta.

Yhdysvaltojen mukaan sopimukseen on kirjattu, että merenkulun turvallisuus Mustallamerellä taataan, eikä kumpikaan osapuoli käytä siellä voimaa. Myöskään kauppalaivoja ei tule käyttää sotilaalliseen tarkoitukseen.

Kremlin mukaan Mustanmeren sopimus kuitenkin astuu voimaan vasta useiden myönnytysten jälkeen, johon kuuluu pakotteiden höllentäminen.

– Juuri tänään, neuvottelupäivänä, venäläiset ovat alkaneet vääristää sopimuksia ja käytännössä huijaavat sekä välittäjiämme että koko maailmaa, Zelenskyi sanoi.

– Valkoinen talo on antanut asiasta selkeän lausunnon, jonka jokainen voi lukea. Kreml sen sijaan valehtelee väittäen, että Mustanmeren tulitauko riippuu pakotteista, ja että energiasektorin tulitauko olisi alkanut jo 18. maaliskuuta.

Zelenskyin mukaan Ukraina ja Yhdysvallat ovat sopineet, että tulitauko energiakohteisiin liittyen astuu voimaan vasta Valkoisen talon lausunnon jälkeen, joka tuli tiistaina.

Venäjä puolestaan väittää energiainfrastruktuuriin kohdistuvan tulitauon olleen voimassa jo 18. maaliskuuta lähtien.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Näinköhän tuosta edelleenkään rauhaan päästään?

Neuvotteluita on juu käyty ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2022, ja USA on asiasta puhunut varsin päättäväiseen sävyyn.

Mutta ei se tunnu sitä tosiasiaa edelleenkään mihinkään pois vieneen, että Ukrainan ja Venäjän ehdot ovat valtavan kaukana toisistaan. Lisäksi kummallakaan ei ole vielä pitkään aikaan minkäänlaista luhistumista edessä, joka pakottaisi suostumaan toisen osapuolen kiveen hakattuihin vaatimuksiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Venäjä kokee olevansa nyt vahvoilla. Onhan voimasuhteet Ukrainaa vastaan 2-1 kun Trumpin hallinnon ääni lasketaan. Tähän mennessä Trumpin hallinto on laittanut Ukrainan NATO-jäsenyyden jäihin ja käskemällä Ukrainaa hyväksymään alueelliset menetykset. Lisäksi Trumpin hallinto haluaa maksattaa Ukrainalla USA:n antaman avun moninkertaisesti.

Venäjä on antanut ymmärtää ettei se ole tehnyt ns. Mustanmeren sopimusta. Venäjän mukaan asia on selvä vasta kun Venäjään kohdistuvat maatalouskaupan rahoituslaitosten pakotteet on poistettu. Ja Venäjälle tulee palauttaa oikeus SWIFT-maksujärjestelmään.

Trumpin hallinto työstää Kremlin ehdotuksia. Odotetusti vaikuttaa siltä, että jokaista "edistysaskelta" seuraa useita uusia vaatimuksia, joita ilman Venäjä ei toteuta edes omia lupauksiaan.

Kukaan ei ylläty. Ei myöskään siitä, että Trump peruuttelee kollegansa Putinin viitoittamaa tietä Putinin viitoittamaan suuntaan.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, LA Kings, , Newcastle United
Mutta ei se tunnu sitä tosiasiaa edelleenkään mihinkään pois vieneen, että Ukrainan ja Venäjän ehdot ovat valtavan kaukana toisistaan. Lisäksi kummallakaan ei ole vielä pitkään aikaan minkäänlaista luhistumista edessä, joka pakottaisi suostumaan toisen osapuolen kiveen hakattuihin vaatimuksiin.

Jep. Russitsit haluavat edelleen tavalla tai toisella Ukrainasta Valko-Venäjän tyylisen puskurivaltion joka on Kremlin talutusnuorassa. Nuo "lievemmät" ehdot joita Putler ja kumppanit esittelevät tähtäävät vain siihen että he saavat varustautua uuteen yritykseen ja Ukrainalta taas vähennetään mahdollisuuksia torjua se.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ranskalla on edelleen mielestäni näytön ja kasvojenkinpesunkin paikka. Ranskan tuki Ukrainalle on BKT:hen suhteutettuna ollut häpeällisen alhaisella tasolla, Kiel Instituten mukaan vasta sijalla 19. Ranska kokee olevansa eurooppalaisen sivistyksen ja kulttuurin kehto ja keskus, mutta vaikka heillä itsellään ei geopoliittisia uhkatekijöitä käytännössä ole, pihistely on leimannut maan suhtautumista sotaan jo aivan alusta lähtien ja pääsihän Macronilta se järkyttävä sammakkokin, mitä tuskin tarvitsee toistaa.

Ranska ei ole päässyt yli 1950-luvulla menettämästään suurvalta-asemasta. Dien Bien Phun ja Algerian itsenäisyyssota kummittelevat edelleen sikäläisessä ulkopoliittisessa mentaliteetissa, vaikkei sitä täysin tiedostettaisikaan. Ranskalaisten ylpeyttä loukattiin, eivätkä he siitä koskaan ole toipuneet. Edelleen maassa joka paikassa vaikuttava gaullismi, ydinaseohjelma, sekä hyvin pitkälti kolonialistisen imperiumin perintönä maailmalla koko ajan kasvavan ranskan kieli toki ovat identiteettikriisistä kärsivää maata auttaneet, mutta kaiketi sen seurauksena ylimielisyys ja ylemmyyskompleksi ei Ranskassa koskaan lopulta hävinnytkään.

Jokaisesta Ukrainan saamasta apupaketista toki pitää olla tyytyväinen ja kiitollinen, mutta Emmanuel Macron ja Olaf Scholz kantavat ison henkilökohtaisen vastuun siitä, että sotaa ylipäänsä Ukrainassa vielä käydään. Viimeistään keväällä 2022 olisi pitänyt toimia nopeasti, he eivät toimineet.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Siinäpä vähän otteita mineraali"sopimuksesta", järkyttävää luettavaa Ukrainan näkökulmasta

Key points:

▪️ Control by a 5-member board (3 from the U.S. with veto power).
▪️ Covers all minerals (oil, gas, new & existing deposits) across Ukraine.
▪️ Extraction by both state & private companies.
▪️ Profits converted into foreign currency & transferred abroad.
▪️ U.S. contribution = past aid since 2022. They receive royalties first (+4%), then Ukraine.
▪️ No expiration date; changes only with U.S. approval.
▪️ U.S. has priority rights on new infrastructure & can veto sales to other nations.
▪️ No security guarantees for Ukraine.
 
laalki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Philadelphia Flyers
Voisiko joku selventää, miksi Ukraina allekirjoittaisi mitään tuollaista "meille kaikki ikuisesti, teille ei luvata mitään" -sopparia?

Kiristyshän on nyt kai siitä, että tiedustelutiedon jakelu, StarLink ja aseapu katkaistaan, ellei soppariin päästä. Soppariin, mikä ei näytä takaavan kuitenkaan minkään noista jatkuvan edes diiliin päästessä. Miksi siis antaa Putinin himoitsemat luonnonvarat USA:lle ilman mitään merkittävää vastinetta? Eli ryhtyä käytännössä USA:n siirtomaaksi.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga

Haiskahtaa että annetaan vaihtoehto jolle voi vain kieltäytyä ja syyttää Ukrainaa jälleen kerran.
Ei tuommoista pidä allekirjoittaa ja tuolla käytöksellä USA on selvästi Ukrainan ja Euroopan kilpailija.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Haiskahtaa että annetaan vaihtoehto jolle voi vain kieltäytyä ja syyttää Ukrainaa jälleen kerran.
Ei tuommoista pidä allekirjoittaa ja tuolla käytöksellä USA on selvästi Ukrainan ja Euroopan kilpailija.

Toisaalta voihan sitä allekirjoittaa ja sanoa myöhemmin, että sopimus ei enää päde koska asiat x ja y. Eipä kaikki muutkaan maat sopimuksia noudata.
 
NK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Venäjä pelaa aikaa koska se haluaa neuvotella kaikesta muusta paitsi rauhasta. Ukrainan on pakko pelata aikaa, koska tarvitsee Starlinkiä ja aseapua, mutta toisaalta ei voi tämän kaltaisiin diileihin suoraan suostuakaan. Ainoa jolla tuntuu olevan kiire on, on Trump, joka on käytännössä Venäjän talutusnuorassa mutta on ilmeisesti totaalisen pihalla, mitä Venäjä tällä hetkellä tekee ja millä motiiveilla.

Ihan helvetin huono asetelma. Ainoa mikä on varmaa, on se että mitään hyvää diiliä tai rauhaa tästä ei synny.

Kieltämättä parhaaksi vaihtoehdoksi Ukrainalle näyttäis olevan vanukkaan mainitsema keino, että allekirjoitetaan mineraalisopimus ihan vaan pelatakseen aikaa, ilman pienintäkään aikomusta pysyä siinä ikuisesti. Kulisseissa aletaan rakentamaan samantien mekanismeja siitä irtautumiseksi. Näin diktaattorien kanssa on pakko toimia, ja Ukrainan tilanne huomioiden en näkisi tuossa edes mitään moraalista väärää. Se kuitenkin osapuolista ainoana taistelee aidosti olemassaolostaan.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Voisiko joku selventää, miksi Ukraina allekirjoittaisi mitään tuollaista "meille kaikki ikuisesti, teille ei luvata mitään" -sopparia? Kiristyshän on nyt kai siitä, että tiedustelutiedon jakelu, StarLink ja aseapu katkaistaan, ellei soppariin päästä. Soppariin, mikä ei näytä takaavan kuitenkaan minkään noista jatkuvan edes diiliin päästessä. Miksi siis antaa Putinin himoitsemat luonnonvarat USA:lle ilman mitään merkittävää vastinetta? Eli ryhtyä käytännössä USA:n siirtomaaksi.

Toisaalta voihan sitä allekirjoittaa ja sanoa myöhemmin, että sopimus ei enää päde koska asiat x ja y. Eipä kaikki muutkaan maat sopimuksia noudata.

Venäjä pelaa aikaa koska se haluaa neuvotella kaikesta muusta paitsi rauhasta. Ukrainan on pakko pelata aikaa, koska tarvitsee Starlinkiä ja aseapua, mutta toisaalta ei voi tämän kaltaisiin diileihin suoraan suostuakaan. Ainoa jolla tuntuu olevan kiire on, on Trump, joka on käytännössä Venäjän talutusnuorassa mutta on ilmeisesti totaalisen pihalla, mitä Venäjä tällä hetkellä tekee ja millä motiiveilla.

Ihan helvetin huono asetelma. Ainoa mikä on varmaa, on se että mitään hyvää diiliä tai rauhaa tästä ei synny.

Kieltämättä parhaaksi vaihtoehdoksi Ukrainalle näyttäis olevan vanukkaan mainitsema keino, että allekirjoitetaan mineraalisopimus ihan vaan pelatakseen aikaa, ilman pienintäkään aikomusta pysyä siinä ikuisesti. Kulisseissa aletaan rakentamaan samantien mekanismeja siitä irtautumiseksi. Näin diktaattorien kanssa on pakko toimia, ja Ukrainan tilanne huomioiden en näkisi tuossa edes mitään moraalista väärää. Se kuitenkin osapuolista ainoana taistelee aidosti olemassaolostaan.

Näin minäkin näen. Jos olisin Ukrainan presidentti, niin pelaisin aikaa, mutta saattaisin hyvin allekirjoittaa jopa riistosopimuksen jossain vaiheessa. Sitten, kun sota on ohi, niin sanoisin, että mepä ei muuten noudatetakaan sitä sopimusta, pitäkää tunkkinne. Trumpin mieltymys kiristää heikommassa asemassa olevia on ällöttävä, mutta presidentti USA:ssakin vaihtuu ja toisaalta sopimusrikkomuksia tehdään tällä hetkellä jo sitä tahtia, että muutama sinne tänne, mitä väliä?
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toisaalta voihan sitä allekirjoittaa ja sanoa myöhemmin, että sopimus ei enää päde koska asiat x ja y. Eipä kaikki muutkaan maat sopimuksia noudata.
Eikös näissä sopimuksissa muutenkin ole sellainen juttu, että jos tilanne oleellisesti muuttuu tuohon sopimuksen allekirjoitushetkeen nähden, niin sopimus ei enää ole pätevä, ja erityisestikin kaiketi vielä huomioidaan sekin, että jos sopimus selkeästikin on tehty pakon alaisena, ja se on toisen osapuolen kohdalla tehty vielä kiristämällä. Uskoakseni ei siis tule olemaan kovinkaan kestävä sopimus vaikka siihen nimen laittaisikin.

Lisäksihän yhdysvallat lienee ajatumassa täydelliseen taloudelliseen kaaokseen, ja lienee jotenkin selvää, että trumpin joukot ovat keksittyneet haalimaan mahdollisimman paljon rahaa irti ennen romahdusta, eli kusettavat täysin kansaansa. Hyvin vahva tunne myös siitä, että osavaltioita alkaa irroitautumaan kokonaan yhdysvalloista, jolloin ainoana keinona on enää sotilaallinen yhteenotto, johon en -ainakaan vielä- usko yhdysvaltojen aremijan olevan sitoutunut vaikka siellä olisikin johdossa jokin turmpin puudeli.

Hiljaiset demokraatitkin hyvin mahdollisesti tulevissa välivaaleissa vetävät hurjan voiton, jos ei ennen sitä rumpettiorkka saa taloutta ihmeelliseen iskuun.

Nämä tulevat investoinnitkaan, joita teknölogiajätit ovat luvanneet, eivät tulle ratkaisemaan perusongelmaa, ja suuri osa ihmisistä niidenkin myötä on vailla työtä, mutta noiden investointien seurauksena voi olla entisestään kasvavat kulut normielämässä.

Sanoisin jopa, että jos ei suunta äkkiseltään ala muuttumaan, niin voipi olla, että pressakauden jälkeen viimeistään saa trumpetti anoa turvapaikkaa yhstävältään putelta, koska en usko yhdysvaltojen olevan kovinkaan turvallinen paikka hänelle enää siinä kohtaa.

Trump on siis vetämässä -ja varmaankin kostona sekä hyödyllisenä idioottina- ales kokonaan yhdysvaltojen suurvalta-aseman, ja tarjoaa Kiinalle tarjottimella paikan auringossa.

Euroopasta taas on nyt kiinni venäjän tulevaisuus. Jos Eurooppa löytää riittävän yhtenäisyyden puolustuksen rakentamisessa, ja vaikka varistamalla änkyrät hittoon natisemasta, niin venäjä voi unohtaa maailmanvalloitussuunnitelmansa. Lisäksihän siellä kansa alkaa olemaan kypsä hallintonsa imperialismiin, ja alati kutistuva joukko enää kaipailee mitään neuvostoliittoa takaisin, joten kohta alkaa olemaan koko lailla vaikeampaa myös rekrytä sotajoukkoja hulluutensa taakse.

Nyt kun vielä vähän saadaan mallia Turkista, niin voi olla vain ajan kysymys, että koska venäjälläkin alkaa mielipideilmasto ajautumaan sellaiseen räjähdystilaan, joka voi olla arvaamaton vaikutuksiltaan. Jossakin kohtaa ihmiset kuitenkin alkavat ajattelemaan tulevaisuuttaa isomminkin, ja sitten ei enää niin se oma henkikään merkkaa.

Mene nyt sitten ja tiedä, mutta ehkä tässä haluaa ainakin kuvitella olevan vaihtoehtoja, jolla järki palautetaan.
Onhan ydhysvalloissa nyt kuitenkin vielä tilanne, että perustuslakia ei ihan niin vaan aleta rikkomaan ja muuttelemaan, joten noilla pressan asetuksillakin voi tulla seinä kohta vastaan. Sen jälkeen trump pelaa vain aikaa pyrkimällä estämään kaikki mahdollisen aina siihen asti, joka on hänelle mahdollista, liekö jokunen kuukausi, ennen kuin asiat sitten menevät oikeuteen. Tietenkin prosessit niissä on pitkiä ja hankalia, kuten jo nähtiin kun ei tätä venkuraa vankilaankaan ehditty saamaan ajoissa, ja sikäli tietenkin ne ovat kusallisia, mutta voitaneen ajatella, ettei oranssi kuitenkaan onnistune ihan kaikkea tuhoamaan vain itsenäisillä päätöksillä.
 
Viimeksi muokattu:

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Näin minäkin näen. Jos olisin Ukrainan presidentti, niin pelaisin aikaa, mutta saattaisin hyvin allekirjoittaa jopa riistosopimuksen jossain vaiheessa. Sitten, kun sota on ohi, niin sanoisin, että mepä ei muuten noudatetakaan sitä sopimusta, pitäkää tunkkinne. Trumpin mieltymys kiristää heikommassa asemassa olevia on ällöttävä, mutta presidentti USA:ssakin vaihtuu ja toisaalta sopimusrikkomuksia tehdään tällä hetkellä jo sitä tahtia, että muutama sinne tänne, mitä väliä?
Eikö tuo sopimus Trumpin Usalta ole vastaavanlainen sopimus mitä voisi olettaa tehdyn korporaatioiden toimesta Etelä-Amerikan valtioille: "minä vien teiltä kaiken, rahat ja rikkaudet, ettekä te saa mitään"? Onhan tuo kieltämättä vähän vassarimainen ajatus (pois se minusta), mutta suhtaudun kyllä erittäin skeptisesti Trumpin Usaan, Etelä-Amerikkaan, sekä Ukrainaan neuvoteltavaan rauhansopimukseen. Korporaatiovertaukseni korporaatioista on tuossa se pienin paha, varsinkin kun itsekin työskentelen sellaisessa pienessä.
 
Mattila

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Amerikkalainen diili aiemmin, mikäli roistovaltio hyökkää kimppuune, lähetämme yhdysvaltojen hävittäjät ja laivaston teitä auttamaan ja tarpeen vaatiessa myös maajoukot. Tärkein tehtävämme on puolustaa vapaata maailmaa!
Amerikkalainen diili nykyään, antakaa meille kaikki varantonne ja luonnonvaranne ennen kuin roistovaltio tulee ryöstämään ja raiskaamaan valtionne. Vastineeksi ette saa mitään. Tärkein tehtävämme on puolustaa oranssin apinan kunniaa..
 
BaronFIN

Jäsen
Tuon sopimuksen osalta pitää ottaa oppia Risto Rytin pelikirjasta: Zelensky tekee henkilökohtaisen sopimuksen, joka raukeaa sillä hetkellä kun Ukrainassa loppuu sotatila ja presidentti vaihtuu perustuslain mukaisissa vaaleissa ja Ukrainassa säädetään laki jonka mukaan sota-aikana tehdyt kaupalliset sopimukset eivät ole valtiota sitovia.

Siinähän Trumpistit vinkuvat.
 
Kyllä, just noin. Eikö amerikkalaisissa dekkareissakin kerrota, että ase ohimolla annettu tunnustus ei päde, niin tässä on sama juttu. Tehty sopimus kun ase Zelenskyin ohimolla ei ole pätevä.
 
Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Käytännössähän mikäli Ukraina sopimuksen allekirjoittaa, se pelaa maailman suurinta rulettia sen suhteen että USA:ssa tapahtuu neljän vuoden päästä vallanvaihto ja "paluu normaaliin". Olisiko tuolloin (toivottavasti) valtaan pääsevissä demokraateissa ihmisyyttä mitätöidä riistosopimus? En tiedä, mutta tämä lienee se uhkapeli mitä Zelensky tällä hetkellä puntaroi.
 
En kyllä yhtään laskisi sen varaan, että neljän vuoden päästä Usassa demokraattien ehdokas voittaisi vaalit ja mm. tuon Trumpin Usan neuvotteleman sopimuksen status muuttuisi. Nyt nähty Trumpin Usan linja on uusi normaali, jatkuu hamaan tulevaisuuteen saakka, ja siihen on sopeuduttava. Sopeuduttava, ja tehdä itse "sopeutustoimia". Osalla "sopeutustoimia" voidaan jopa vastata Trumpin Usalle (jatkossa käytän lyhennettä TrumpUsa :) - jopa Ukraina voi.
 
En minäkään sen varaan laskisi - ensinnäkin ei ole varmaa onko USA:ssa enää edes rehellisiä vaaleja neljän vuoden päästä, saati sitten ovatko demokraatit saanet rivinsä kuntoon siihen mennessä.

Sen suhteen olen hieman eri mieltä, voiko Ukraina haistattaa vitut USA:lle sen jälkeen kun nimet ovat paperissa. Saattaa olla, että sen jälkeen Putin olisi pieni murhe.
 
Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Tuon sopimuksen osalta pitää ottaa oppia Risto Rytin pelikirjasta: Zelensky tekee henkilökohtaisen sopimuksen, joka raukeaa sillä hetkellä kun Ukrainassa loppuu sotatila ja presidentti vaihtuu perustuslain mukaisissa vaaleissa ja Ukrainassa säädetään laki jonka mukaan sota-aikana tehdyt kaupalliset sopimukset eivät ole valtiota sitovia.

Siinähän Trumpistit vinkuvat.
Ehkä tällaiset voimafantasiat kannattaa kuitenkin unohtaa. Ukrainan tulisi antaa Lännelle kuva itsestään luotettavana kumppanina ja oli Trumpin kiristyksestä mitä mieltä tahansa, tällainen puhallus ei olisi hyväksi kansainvälisille suhteilla.

Katsotaan josko Euroopan mailta vähitellen alkaisi tulla jotain konkretiaa. Ukrainan mahdollisuudet neuvotteluissa riippuu kuitenkin pitkälti Euroopasta. Ukrainan ei tarvitse ottaa huonoa diiliä jos Eurooppa tarjoaa vaihtoehdon. Trumpin kortit on kyllä vähitellen alkanut paljastua tyhjiksi. Ehkä tämä kuvastaa sitä USA:n roolin konkretian puutetta. Ei USA ole niin merkittävä osapuoli tässä sodassa, että se voisi pakottaa sodan loppumaan. USA voi kyllä vetäytyä tästä kokonaan, mutta mikäli se haluaa tämän sodan loppumaan tulee sen olla valmis myös konkreettisiin painostuksiin Venäjän suuntaan ja näihin se ei ole ollut valmis. USAn asema maailman poliisina on kyllä täysin murenemassa. Ensin Biden ei uskaltanut toimia, mutta Trumpin hallinto on paljastunut todellisuudessa vieläkin pelokkaammaksi. Pari pientä ilmaiskua saavat organisoitua sandaalikapinallisia vastaan, mutta näistäkin vuotaa tiedot etukäteen julkisuuteen.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ehkä yksi vuosisadan tyhmimmistä teoista olisi allekirjoittaa tuollainen sopimus Ukrainan puolelta. Ainakin näillä tiedoin.
 
BaronFIN

Jäsen
Ehkä tällaiset voimafantasiat kannattaa kuitenkin unohtaa. Ukrainan tulisi antaa Lännelle kuva itsestään luotettavana kumppanina ja oli Trumpin kiristyksestä mitä mieltä tahansa, tällainen puhallus ei olisi hyväksi kansainvälisille suhteilla.

Katsotaan josko Euroopan mailta vähitellen alkaisi tulla jotain konkretiaa. Ukrainan mahdollisuudet neuvotteluissa riippuu kuitenkin pitkälti Euroopasta. Ukrainan ei tarvitse ottaa huonoa diiliä jos Eurooppa tarjoaa vaihtoehdon. Trumpin kortit on kyllä vähitellen alkanut paljastua tyhjiksi. Ehkä tämä kuvastaa sitä USA:n roolin konkretian puutetta. Ei USA ole niin merkittävä osapuoli tässä sodassa, että se voisi pakottaa sodan loppumaan. USA voi kyllä vetäytyä tästä kokonaan, mutta mikäli se haluaa tämän sodan loppumaan tulee sen olla valmis myös konkreettisiin painostuksiin Venäjän suuntaan ja näihin se ei ole ollut valmis. USAn asema maailman poliisina on kyllä täysin murenemassa. Ensin Biden ei uskaltanut toimia, mutta Trumpin hallinto on paljastunut todellisuudessa vieläkin pelokkaammaksi. Pari pientä ilmaiskua saavat organisoitua sandaalikapinallisia vastaan, mutta näistäkin vuotaa tiedot etukäteen julkisuuteen.
Vai luotettava kumppani… itse luotan Ukrainaan enemmän kuin voimafantasioista kärsiviin USA:n johtajiin. Ukrainalla oli jo Clintonin hallinnon kanssa tehty sopimus liittyen ydinaseista luopumiseen ja niistä annettuihin turvatakuisiin. Tuolla on pyyhitty persettä jo moneen kertaan kaikkien muiden toimesta, paitsi Ukrainan joka, tyhmyyttään, luopui ydinaseista.

Sopimukset ovat kansainvälisessä politiikassa yhtä tyhjän kanssa. Kalmarin unioninkin piti olla ikuinen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös