Ukraina yritti saada länneltä turvatakuut kun se luopui ydinaseistaan, mutta sen sijaan saikin USA:n johdolla epämääräiset turvalupaukset muistion muodossa mitä kukaan sopijaosapuolista ei ole noudattanut, vähiten Venäjän tunkio joka on aloittanut kansanmurhan Ukrainassa.
Kaikella hyvällä tahdolla Ukrainaa kohtaan, ei kukaan täydellä pakalla pelaava länsijohtaja olisi tuolloiselle, vuoden 1994 hyvin epävakaalle ja poliittisesti arvaamattomalle Ukrainalle antanut mitään varsinaisia turvatakuita.
Tuolloinen presidentti Kravtshuk oli varmasti tosissaan länsimielinen, vaikka olikin NKP:n kärkipoliitikkoja Neuvostoliiton loppuvaiheissa. Mutta lännessä oli tasan tarkkaan tiedossa tammikuussa 1994 (kun Ukrainan, Yhdysvaltain ja Venäjän kolmikantasopimus allekirjoitettiin), että Kravtshuk saattaa hävitä myöhemmin samana vuonna pidettävät presidentinvaalit. Niinkuin sitten kävikin, kun hämäräperäinen ja venäläismielinen Kutshma valittiin presidentiksi. Hänen myöhemmät edesottamuksensa ovatkin varsin värikästä luettavaa.
Varmasti Yhdysvallat tuolloinkin ajatteli niin, että turvatakuiden myöntäminen edellyttää sitä, että takuut saava valtio on vakaa, poliittisesti luotettava ja että sillä on kohtuullisen korruptoitumaton virkakoneisto sekä asevoimat. Mitään näistä Ukraina ei vuonna 1994 ollut. Edes Baltian maat eivät tuolloin olleet siinä määrin vakaita, että niille ihan äkkiä olisi lähdetty myöntämään mitään turvatakuita.
Asiat olisi nähdäkseni hyvä laittaa aina ajalliseen kontekstiin, mikä Toverilta tässä hänen kritiikissään kyllä unohtuu.
Lisäksi olen kanssasi eri mieltä, että Venäjällä tuolloin vuonna 1994 olisi ollut mitään suunnitelmia Ukrainan varalle. Koko Rodina oli sekaisin kuin Jim Morrison ja varmaankin ainoat suunnitelmat mitä koko maassa oli, olivat jotakin pikaisia kyhäelmiä siitä, että miten estävät
a) koko paskan lopullisen hajoamisen atomeiksi
b) vanhoilliskommareiden kännisen vallankaappausyrityksen toistumisen
c) mafian vallankaappauksen
FSB:tä ei tuolloin oltu perustettu ja Venäjän asevoimilla ei ollut tietoa edes siitä, missä sen omat ydinaseet olivat. Mafia haali armeijan kalustoa itselleen minkä ehti, ja myi sitä eniten tarjoavalle. Se oli helppoa, kun entiset neuvostupseerit - suurin piirtein asevarastojen avaimet taskussa - kilvan rekrytoituivat mafialle töihin: mafia nimittäin maksoi palkkaa ja armeija ei ollut edes maksavinaan, koska valtio oli persaukinen. Entisen puna-armeijan omaisuutta päätyi siten järjettömät määrät terroristeille ja roistovaltioille, mutta saattoipa rojua myös länteen lipsahtaa. Ruotsin puolustusministeriö on myöhemmin myöntänyt, että jotakin sotilaskalustoa (ei ammuksia tai muuta räjähtävää) kulki myös M/S Estonialla 14. ja 20.9.1994 - ei kuitenkaan onnettomuusyönä 28.9. Tuskin tuokaan romu ihan virallisia teitä oli hankittu - tai muuten sitä tuskin olisi kuskattu virolaisella autolautalla salaa.
/img-s3.ilcdn.fi/915b1fa6c8f280f7f26c2d28717b13f0afcbec24051ee3a02fe248ff3e9e2c1e.jpg)
