Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 326 539
  • 66 060

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Saksa on muuttanut profiiliaan merkittävästi ja osaksi tähän varmasti vaikuttaa se, että hallinosta ja taustahenkilöistä on siivottu mätää ainesta pois.

Tai sitten vain se perisaksalainen ominaisuus, että asioita pitää aina ensin harkita ja punnita, sitten kun on harkittu ja päätös on tehty, niin hommat rullaavat saksalaisella tehokkuudella.

Mielestäni molemmat totta.

Saksalainen byrokraattinen kankeus oli koetuksella alkuun, kun asiat menivät täysin toisin, kuin Saksa strategisesti oli ajatellut. Kun asiaa lähdettiin kelaamaan kokonaan alusta, vinkuivat poliittisen byrokratian rattaat oikein korvia vihlovasti. Silloin oli kuitenkin jo nähtävissä, että kriisi tulee muuttamaan Saksan uudenlaiseksi ulkopoliittiseksi vaikuttajaksi.

Siitä ei myöskään ole ollut pienintäkään epäilystä missään vaiheessa, etteikö Saksa olisi vahvasti Ukrainan puolella. Ihmisten sympatiat ovat niin vahvasti Ukrainassa ja kaikki vakavasti otettavat puolueet ovat ajaneet uudenlaista lähestymistapaa avustamiseen. Historia vain muokkaa kaikkien valtioiden toimintamalleja eikä politiikkaa muokkaava historian painolasti ole millään maalla läheskään niin raskas, kuin se on Saksalla. Siihen nähden Saksa on kääntänyt strategiansa ympäri jopa hämmästyttävän nopeasti, vaikka itse käännös olikin täysin odotettava.

Toinen asia, mikä Saksasta on hyvä ymmärtää, on paljon muuta Eurooppaa yleisempi valtionvastaisuus. Muuhun Eurooppaan verrattuna Saksassa on paljon ihmisiä, jotka eivät pidä Saksan Liittotasavaltaa laillisena valtiona - ja syitä on todella monia: suurimmat ryhmät ovat erilaiset äärioikeistolaiset keisarikuntanationalistit, uusnatsit, yhdistymiseen pettyneet tai sitä alunpitäenkin vastustaneet entiset DDR-kansalaiset sekä äärivasemmistolaiset jotka pitävät Liittotasavaltaa natsi-Saksan perillisenä.

Mikään yllämainituista ryhmistä ei pysty tosissaan uhkaamaan perustuslaillista järjestystä, mutta niillä on kuitenkin vakavasti otettavaa kannatusta. Virkakunnassa näihin liikkeisiin kuuluvia tai niiden lähellä olevia henkilöitä on sen verran, että ne voivat oikeasti aiheuttaa haittaa. Ei liene myöskään epäilystä siitä, etteikö Kreml olisi tämmöisiä toimijoita hyödyntänyt omiin tarkoituksiinsa. Ukrainan sodan aikana perustuslaillista valvontaa on mitä ilmeisimmin tehostettu ja tätä jengiä on paljastettu sekä viety oikeuden eteen kenties tavallista enemmän. Varmaksi ei voi tietää, koska varmaankaan kaikki tapaukset eivät ole päätyneet aiemmin eikä ehkä nytkään päädy mediajulkisuuteen.

Koska luulen ymmärtäväni kohtuullisesti saksalaista yhteiskuntaa, olen koettanut vakuuttaa porukkaa Saksan oikeamielisistä pyrkimyksistä ja siten pieneltä osaltani rauhoitella turhan Saksan vastaisen mentaliteetin leviämistä. Semmoisestahan ei hyödy kuin Putin.






 
Viimeksi muokattu:

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Alkavat varmaankin kohta käyttämään ihmiskilpiä sotilaskohteissaan, niin pääsevät syyttämään Ukrainaa siviilien tappamisesta?
Ei yllättäisi yhtään, että Krimillä ennen sotaa asuneita käytettäisiin.

***

Huvittavaa oli twitter-ketjussa kirjoittavan putin-trollin syytös, että sodan aloitti Ukraina vuonna 2014 hyökkäämällä Donbassiin.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Saksalainen byrokraattinen kankeus oli koetuksella alkuun, kun asiat menivät täysin toisin, kuin Saksa strategisesti oli ajatellut. Kun asiaa lähdettiin kelaamaan kokonaan alusta, vinkuivat poliittisen byrokratian rattaat oikein korvia vihlovasti. Silloin oli kuitenkin jo nähtävissä, että kriisi tulee muuttamaan Saksan uudenlaiseksi ulkopoliittiseksi vaikuttajaksi.
Olen ihan samaa mieltä.

Siitä ei myöskään ole ollut pienintäkään epäilystä missään vaiheessa, etteikö Saksa olisi vahvasti Ukrainan puolella.
Olen aivan täsmälleen samaa mieltä. Se mitä olen tässäkin ketjussa sanonut, niin kannattaa muistaa se, millainen painolasti on sanoilla Saksa, sota ja armeija yhdessä käytettynä. Olen tässäkin ketjussa sanonut, että Saksalla on Ukrainan sodassa aivan valtavan hyvä mahdollisuus "pestä kasvonsa" sillä tavalla, ja sanonut myös sitä, että se ei tapahdu helposti.

On epärealistista olettaa, että valtio, joka on 80 vuotta kantanut syyllisyyttä sotimisesta noin vain muuttuu Puolan kaltaiseksi retoriikaltaan sotaisaksi. Se vaatii oman aikansa. Kiitokset Putinille tästäkin asiasta, ja luulen tosiaan, että Suomen Nato-jäsenyys tulee pidemmällä aikajänteellä ryhdistämään myös Saksaa näissä sotaan liittyvissä jutuissa. Muskeleitahan maassa kyllä sitten riittää.

Ihmisten sympatiat ovat niin vahvasti Ukrainassa ja kaikki vakavasti otettavat puolueet ovat ajaneet uudenlaista lähestymistapaa avustamiseen. Historia vain muokkaa kaikkien valtioiden toimintamalleja eikä politiikkaa muokkaava historian painolasti ole millään maalla läheskään niin raskas, kuin se on Saksalla. Siihen nähden Saksa on kääntänyt strategiansa ympäri jopa hämmästyttävän nopeasti, vaikka itse käännös olikin täysin odotettava.
Ihan samaa mieltä.

Toinen asia, mikä Saksasta on hyvä ymmärtää, on paljon muuta Eurooppaa yleisempi valtionvastaisuus. Muuhun Eurooppaan verrattuna Saksassa on paljon ihmisiä, jotka eivät pidä Saksan Liittotasavaltaa laillisena valtiona - ja syitä on todella monia: suurimmat ryhmät ovat erilaiset äärioikeistolaiset keisarikuntanationalistit, uusnatsit, yhdistymiseen pettyneet tai sitä alunpitäenkin vastustaneet entiset DDR-kansalaiset sekä äärivasemmistolaiset jotka pitävät Liittotasavaltaa natsi-Saksan perillisenä.
Toisaalta näin, ja toisaalta mielestäni ei. Taisin tässäkin ketjussa sanoa, että saksalaisen anarkismin pelottavin puoli on sen järjestäytyneisyys. Omasta mielestäni saksalaiset noin niin kuin keskiverrosti eivät ole suoranaisesti valtiovastaisia; saksalaisilla mentaliteetti on sellainen "Ordnung", järjestys, sama mitä tehdään, niin se tehdään hyvässä järjestyksessä.

Mikään yllämainituista ryhmistä ei pysty tosissaan uhkaamaan perustuslaillista järjestystä, mutta niillä on kuitenkin vakavasti otettavaa kannatusta. Virkakunnassa näihin liikkeisiin kuuluvia tai niiden lähellä olevia henkilöitä on sen verran, että ne voivat oikeasti aiheuttaa haittaa. Ei liene myöskään epäilystä siitä, etteikö Kreml olisi tämmöisiä toimijoita hyödyntänyt omiin tarkoituksiinsa. Ukrainan sodan aikana perustuslaillista valvontaa on mitä ilmeisimmin tehostettu ja tätä jengiä on paljastettu sekä viety oikeuden eteen kenties tavallista enemmän. Varmaksi ei voi tietää, koska varmaankaan kaikki tapaukset eivät ole päätyneet aiemmin eikä ehkä nytkään päädy mediajulkisuuteen.
Näin varmasti.

Koska luulen ymmärtäväni kohtuullisesti saksalaista yhteiskuntaa, olen koettanut vakuuttaa porukkaa Saksan oikeamielisistä pyrkimyksistä ja siten pieneltä osaltani rauhoitella turhan Saksan vastaisen mentaliteetin leviämistä. Semmoisestahan ei hyödy kuin Putin.
Sama täällä. En millään jaksa uskoa saksalaisten tai Saksan nöyristelevän Putinia, sen sijaan uskon paljon enemmän Saksan nöyristelevän ja nöyristelleen muuta Eurooppaa. Saksa on ikään kuin sellainen isokokoinen kaveri, joka on nuoruudessaan hölmöillyt ihan kunnolla, ja kulkenut pitkään hartiat kyyryssä, anteeksi pyydellet ja pyrkinyt olemaan ottamatta johtajan roolia siitä huolimatta, että resurssien puolesta se kannattaisi ottaa.

En itse ole jaksanut enkä jaksaisi olla huolissani Saksasta. Saksa lienee kaikkein eniten Euroopan puolella, ja jos kohta se tekee virhearvioita, niin sillä on yleensä sekä tahtoa että resursseja korjata ne.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Tässä, joku ilmeisesti sotabloggari sanoo, että ukrainalaiset onkin ylempi rotu ja olisi järkevämpää antaa heidän hallita venäläisiä.

Nimimerkki Vadim 9.0

"Russia started the conflict with the following advantages; a complete technical advatage in all types of weapons, the presence of a fleet and missile boatsh, the crest do not have a fleet at all, aviation was 10 times higher than the hohols and the machines were much more modern. There were 5 times more tanks, 5 times more artillery, 20 times more ready-made shells, and hohols do not have factories for the production of all this, but we do. In terms of mobilizaition potential, we have 4 times more of them, at least, we have missiles with ability to hit targets throughout their territory, hohols had couple of burst of thunder with a range of 300km. There are simply incomparabaly more air defense systems quantitatively and qualitatively. For the first 3 months hohols were not given nichrome. Only in June they were given 4 HIMARS. And we managed to get f*cked on the entire northern front!!!!. Yes, hohols are higher race than we are. F*ck, who else could stand against such superioty? And now they have modern techonology, we stupidily have no chance, we have T55 went to the front. We are now dying at the front, and Tajiks are coming to our cities, adn Kadyrov calls on the Russians to multiply, that there was someone to milk for money and subsidies. What the hell is this? Yes, let the hohols capture us, they are at least visually similar to us, they are superior race in relation to us, since after the collapse of the USSR, without them, we have come to the point that we are controlled by a Tuvan (Shoigu), and a mountain sheep-fuck makes everyone apologize on video. Its a crash, hohols, we are to wear bloomers, tom kae Ukrainian the state language, i have already oreder an embroiderer shirt on AliExpess. Forgive us, we regognize your superioty, we do not want to be slaves of Chechens and Tuvan, protect us!!!"
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Semmoisia merkkejä on nyt ilmassa tuolta rintamilta tihkuvista tiedoista, että alan sittenkin kallistumaan sille ajatukselle, jotta tuo Ukrainan vastahyökkäys tulee vielä onnistumaan ja isosti. Ihan ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi se, että venäläinen ei kykene pitämään asemiaan tuolla Bakhmutin rintamalla, vaikka juuri siellä heillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella vahvat joukot paikalla. Ukrainan vastahyökkäys ei kuitenkaan kaikesta päätellen ole vielä alkanut täydellä höökillä, ja nyt jo venäläiset juoksee karkuun.

Venäläiset ovat voineet tehdä vahvoja linnoitteita, mutta se on kokonaan toinen asia, että miten he taistelevat ja puolustavat niitä asemiaan.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Semmoisia merkkejä on nyt ilmassa tuolta rintamilta tihkuvista tiedoista, että alan sittenkin kallistumaan sille ajatukselle, jotta tuo Ukrainan vastahyökkäys tulee vielä onnistumaan ja isosti. Ihan ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi se, että venäläinen ei kykene pitämään asemiaan tuolla Bakhmutin rintamalla, vaikka juuri siellä heillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella vahvat joukot paikalla.

Bakhmutissa tuskin on tehty hirveästi puolustusvalmisteluita(linnoittautumista ja miinoittamista) kun ideana on ollut vain hyökätä itse sillä sektorilla.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
WSJ:n mukaan Vilnassa esitetään jotain tukijuttua, vaikka Ukraina ei olekaan jäsen.



Ei löydy WSJ:n sivulta mitään kyseiseen asiaan viittaavaa
Edit:
mutta Atlantic Councillin sivulta löytyy tämä



What steps should the West take for Ukraine to win the war? What should NATO do in Vilnius to vouch for Ukraine’s long-term security and stability? What steps should NATO take to ensure its own defenses against Moscow’s revisionist objectives?

Semmoisia merkkejä on nyt ilmassa tuolta rintamilta tihkuvista tiedoista, että alan sittenkin kallistumaan sille ajatukselle, jotta tuo Ukrainan vastahyökkäys tulee vielä onnistumaan ja isosti. Ihan ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi se, että venäläinen ei kykene pitämään asemiaan tuolla Bakhmutin rintamalla, vaikka juuri siellä heillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella vahvat joukot paikalla. Ukrainan vastahyökkäys ei kuitenkaan kaikesta päätellen ole vielä alkanut täydellä höökillä, ja nyt jo venäläiset juoksee karkuun.

Venäläiset ovat voineet tehdä vahvoja linnoitteita, mutta se on kokonaan toinen asia, että miten he taistelevat ja puolustavat niitä asemiaan.
Parasta taitaa olla se, ettei tuolla taideta viel olla edes käytetty uusia joukkoja.
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Semmoisia merkkejä on nyt ilmassa tuolta rintamilta tihkuvista tiedoista, että alan sittenkin kallistumaan sille ajatukselle, jotta tuo Ukrainan vastahyökkäys tulee vielä onnistumaan ja isosti. Ihan ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi se, että venäläinen ei kykene pitämään asemiaan tuolla Bakhmutin rintamalla, vaikka juuri siellä heillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella vahvat joukot paikalla. Ukrainan vastahyökkäys ei kuitenkaan kaikesta päätellen ole vielä alkanut täydellä höökillä, ja nyt jo venäläiset juoksee karkuun.

Venäläiset ovat voineet tehdä vahvoja linnoitteita, mutta se on kokonaan toinen asia, että miten he taistelevat ja puolustavat niitä asemiaan.

Jotenkin tuo Venäjä ja vahvat linnoitteet tuo mieleen ne kuvat viime vuodelta, kun panssarivaunujen reaktiivipanssarit olivat kananmunakennoja ja kuorma-autojen "panssarointina" oli halkaistuja koivuhalkoja.

Yksi asia, missä venäläiset ovat pirun hyviä, on paljastunut tässä sodan aikana. Nimittäin vetäytyessään ovelien ja vittumaisten miinoitteiden tekemisen.
 
Viimeksi muokattu:

Tuamas

Jäsen
Semmoisia merkkejä on nyt ilmassa tuolta rintamilta tihkuvista tiedoista, että alan sittenkin kallistumaan sille ajatukselle, jotta tuo Ukrainan vastahyökkäys tulee vielä onnistumaan ja isosti. Ihan ihmeelliseltä tuntuu esimerkiksi se, että venäläinen ei kykene pitämään asemiaan tuolla Bakhmutin rintamalla, vaikka juuri siellä heillä pitäisi kaiken järjen mukaan olla todella vahvat joukot paikalla. Ukrainan vastahyökkäys ei kuitenkaan kaikesta päätellen ole vielä alkanut täydellä höökillä, ja nyt jo venäläiset juoksee karkuun.

Venäläiset ovat voineet tehdä vahvoja linnoitteita, mutta se on kokonaan toinen asia, että miten he taistelevat ja puolustavat niitä asemiaan.

Niin, sodassa kun motivaatio on melko keskeinen tekijä, varsinkin kun puolustetaan asemia.

Tällöin sodassa johon et itsekään usko, jossa esimiehet kohtelevat sinua kuin karjaa ja jossa palkkasikin on myöhässä, ei ole ihan hirveää intoa ryhtyä kuolemaan puolustustaistelussa maanpalasesta joka ei sinua kiinnosta pätkääkään.

Väitän että vastahyökkäyksessä käy samoin kuin kävi jo Khersonissa ja Harkovassa.
Etulinjassa käydään jonkin aikaa kiivaitakin taisteluita, mutta kun ensimmäinen rintama sortuu, linnotteista ja muista ei ole kuin pieniksi hidasteiksi ja rintamalinja siirtyy kilometrejä päivittäin.
 

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös