Tuo T-55-vaunujen (todennäköinen) kärräys rintamalle on muuten ihan jännä veto siinä mielessä, että toisin kuin vaunuissa T-64/T-72:sta eteenpäin, niissä ei ole automaattista latausjärjestelmää, kuten ei ole jo rintamalla nähdyissä T-62 -vaunuissa. Minkäköhän ikäisiä nuorimmat tuolle vaunutyypille lataajan koulutuksen saaneet kaverit ovat? Kuudenkympin korvilla todennäköisesti. Ja nuoremmat varmasti hihkuvat innosta, kun tarjotaan mahdollisuutta kouluttautua lataajaksi tuommoiseen supervaunuun.
E: korjattu vaunutyypit oikeiksi.
T-55 taistelupanssarivaunujen valmistus lopetettiin Neuvostoliitossa v. 1981, jonka jälkeen siitä toimitettiin vielä modernisoituja eriä joukko-osastoille NL:n maavoimiin sekä merijalkaväkeen, joka sai käyttöönsä pienen erän T-55AD "Drozd" (Ob'yekt 155AD) -versiota. Kyseessä on aktiivisella omasuojajärjestelmällä (Drozd) varustettu versio.
Etenkin Afganistanin sodan alkupuolella T-55 kuului NL:n maavoimien vakiokalustoon. Vuosina '79-80 Neuvostoliiton sotilasoperaatioon Afganistanissa osallistui 39 pataljoonaa, varustettuna n. 800 taistelupanssarivaunulla, tärkeimmän vaunumallin ollessa T-54/55 eri versioineen. 80-luvun alkupuolella NL alkoi korvata T-54/55 taistelupanssarivaunuja uudemmilla T-62 ja vielä uudemmilla T-64 taistelupanssarivaunuilla. Huom. nuoremmalle polvelle muistutukseksi, NL:n Afganistanin sota alkoi "erikoisoperaationa" jouluaattona 1979, ja päättyi vuosikymmen myöhemmin, helmikuussa 1989.
T-54/55 säilyi kuitenkin pitkälle 80-lukua osana NL:n panssariasetta, merijalkaväessä vielä tämänkin jälkeen, joten voi olla, että viimeiset koulutuksen saaneet lataajat ovat syntyneet 70-luvun ensimmäisinä vuosina.
Mutta enpä paljoa edes käyttäisi aikaani tällaisen asian pohtimiseen, jos jotain, niin sota Ukrainassa on osoittanut sen, ettei Venäjällä edelleenkään piitata siitä, mikä taistelijan koulutus on kun miehiä lähetetään rintamalle. Tuskin monikaan maa olisi lähettänyt Harkovan kaltaiselle rintamalle tuhottavaksi erikoiskoulutuksen saaneita taistelusukeltajia, kuten Venäjä vuosi sitten lähetti. Tai jalkaväen iskuosastoihin (1. aaltoon) tykistöaselajin miehiä, kuten Mar'inkaan ja Vuhledariin lähetti muutamia viikkoja sitten, vain pari esimerkkiä kertoakseni.
Jos T-55 päätyy rintamalle, kuten oletan, niin Venäjä voi haalia jostain ikääntyneitä lataajia tai koota vaunumiehistöt tyyliin "kokemus opettaa" - tai jotain tältä väliltä, ja harjoituttaa miehistöjä viikon pari operoimaan vaunuilla. Ymmärtääkseni T-55 ei myöskään ole aivan helpoimmasta päästä ajettava, joten jos ei kokemusta omaavia ajajia löydy, niin siinäpä on koulutettava myös ajajia.
Oma veikkaukseni on, että Venäjä sijoittaa T-55 staattisiin asemiin miehitetylle Krimin niemimaalle sekä tärkeille puolustuslinjoille sekä tärkeisiin puolustusasemiin miehittämilleen Hersonin ja Zaporižžjan alueille, esim. Melitopolin alue, Henitšeskin ja Krimin välinen yhteys Hersonin alueen eteläosassa sekä porrastettuun linjaan Perekopin kannakselle. Venäjä on jo aloittanut Henitšeskin ja Novooleksiivkan alueen linnoitustyöt, alueen poikki kulkee tärkein logistinen yhteys Džankoista (logistinen keskus miehitetyn Krimin niemimaan pohj.osassa) Melitopoliin. Luonnollisesti Džankoista on yhteys myös luoteeseen, Perekopin kankaan kautta osaan miehittämäänsä Hersonin aluetta.