Ottakaa nyt ihan rauhassa. Kaveri on joku teini-ikäinen, ei tuon ikäiselle lähes sata vuotta sitten eli kolme sukupolvea sitten tapahtuneet asiat juurikaan merkitse. Kuinka paljon teille merkitsevät 1800-luvun lopun tapahtumat? Se on ihan normaalia, että asiat menettävät merkityksensä ikäpolvien uusiutuessa. Se on helppo huudella, kun kaveri on venäläinen, mutta totuus on se, että kohta kuolee viimeinen keskitysleireillä vankina ollut. Pitääkö meidän muka pitää toisen maailmansodan tapahtumat aktiivimuistissa tästä ikuisuuteen?
No ei kyllä ole vaan ihan täyttä faktaa. Kuinka paljon me suomalaiset täällä Suomessa muistamme Isovihaa? Siinä meni kolmannes maan väestöstä hengiltä, kaikki kiinni saadut raiskattiin, tapettiin tai myytiin orjaksi jopa niin kauas kuin Iraniin saakka. Hailuodon koko väestö hävitettiin ja koko maa ryöstettiin kaikesta mikä irti lähti.
Jos kysyisi ihan tavalliselta keski-ikäiseltä mikä on Isoviha, niin kuinka moni osaisi sanoa siitä yhtään mitään? Saatika nuorelta, joka on sentään koulussa siihen törmännyt? No ei varmasti kovin moni.
Sama homma se on 30-vuotisen sodan kanssa, jonka kauhuista ja tuhosta tuskin moni suomalainen tietää sitä vähää mitä Isovihasta. Saksassa pitivät sitä vielä toisen maailmansodan jälkeen kauheimpana asiana, joka on Saksaa koskaan kohdannut, koska sen hävitys ja inhimillinen kärsimys oli niin suurta. Eikä sitä nykyään muistele kuin historiasta kiinnostuneet kuten minä.
Maailmanhistoria on täynnä ikävyyksiä, joita ihmiset eivät muista. Sama käy toiselle maailmansodalle ja holokaustille - niiden merkitys tulee vain haalistumaan, koska sen käyneet ihmiset kuolevat ja myös ne joilla oli jokin side siihen sotaan. Jos joku päivä saisin lapsia, niin olisi se varmaan heille erikoista kuulla että isoisoisä jota eivät koskaan tavanneet taisteli Lapin sodassa. Se olisi heille hyvin abstrakti asia ja jostain 1940-luvun historiasta puhuminen olisi heille kuin antiikkista historiaa.
Vaikka holokausti ja toinen maailmansota ovatkin länsimaiselle maailmalle vuosi nolla, josta kaikki alkoi alusta ja ennen sitä ei tapahtunut mitään, niin sama homma se käy vielä toiselle maailmansodalle ja sen kauhuille. Voimme hyvin elää sitä kohtaa historiassa, jonka jälkeen Hitler ei ole monelle kauhein ihminen ikinä vaan se on Putin. Pahimmassa tapauksessa seuraa uusi suursota, jonka tuhot ja kauhut ovat nykyisille nuorille samaa mitä toinen maailmansota meitä vanhimmille, jotka tarinoillaan ja kouluopetuksellaan siirsivät tietoa eteenpäin.
Jotkut melko tuoreetkin asiat tosiaan hukkuvat historian virtaan, vaikka ovat aikanaan olleet merkittäviä ja itse asiassa vaikuttavat edelleen. Esim. Saksan ja Ranskan sota 1870, aika lailla unohdettu taitaa olla nykyään, vaikka vaikutus näkyy edelleen Euroopan kartassa ja vaikka Ranskan valtiomuodossa. Presidentinvaalit onkin siellä juuri meneillään.
En tiedä, tarvitseeko tuollaisia meidän näkökulmasta muinaisia sotia muistaa, jos ei ole historioitsija. Mutta tietyt historian käännekohdat muokkaavat joka tapauksessa ihmiskunnan kollektiivista tajuntaa, riippumatta siitä tiedostaako "joku teini-ikäinen" sen.
Maailmansodat 1. ja 2. ovat juuri tällaisia merkkitapauksia historiassa. Sotien globaalisuus oli jo itsessään modernin ihmisen mieleen uuden huolenaiheeni tuonut tekijä. Sota voi levitä maailmanpaloksi, joten missään ei ole turvassa. Tekninen kehitys tappovälineissä toi lisää uusia huolenaiheita. Ilmahyökkäyksen pelko, massatuhoaseiden pelko, lopulta ydinpommien pelko, joka nostaa koko uhan uudelle tasolle - koko sivilisaatio voidaan hävittää. Kun nämä pelot on kerran päästetty pullosta, ei niitä enää takaisin sinne saa.
Juutalaisten holokaustista kollektiiviseen muistiin jäi rotuopit, kaasukammiot, luurangoiksi nääntyneet vangit, teollisen laajuuden tuhoamisleirit ja krematoriot. Nämä lienevät myös käsitteitä jotka muistetaan pidempään kuin sukupolven tai kaksi.
Toisen maailmansodan henkilökohtaisesti muistavia ei palstalla paljonkaan taida olla, mutta ainakin omassa lapsuudessani 80-luvulla sodan muisto oli vielä tavallaan tuore. Sotaveteraanit toki tuntui nuoresta pojasta ikivanhoilta, mutta nehän oli vielä työelämässäkin suurelta osin. Sodan loppumisesta ei ollut vielä 40 vuotta. Sitten taas suuret ikäluokat oli yhteiskunnassa joka paikassa, ja nehän oli sota-ajan lapsia. Sotamuistoja kuuli siis joka puolella.
