Jälleen kerran ensimmäisen persoonan kuvaa käyttäjän silmin, uskoisin jälleen että Azovin tekemä.
En olisi niin varma. Venäjän logistiikkaketjusta pitkähkö twiittisarja, joten laitan alle vain loppukaneetin.Kyllä. Harmi on vain se, että määrällä tullaan lopulta saavuttamaan tavoitteet kulutussodassa. Hiljaa, mutta lopulta vääjäämättä.
Tulee mieleen Marie Antoinetten empaattisuus. "Syökööt kakkuja", hänen väitetään sanoneen, kun rahvas valitti nälkäänsä ja leipäpulaa.Vai on täysin epäreilua ja suhteetonta, että tämän luksuselämää häiritään pakotteilla.
Tulee mieleen Marie Antoinetten empaattisuus. "Syökööt kakkuja", hänen väitetään sanoneen, kun rahvas valitti nälkäänsä ja leipäpulaa.
En olisi niin varma. Venäjän logistiikkaketjusta pitkähkö twiittisarja, joten laitan alle vain loppukaneetin.
Tiivistys: Venäjä ei ole saanut junakuljetuksia toimimaan, koska keskusasemat ovat suurissa kaupungeissa, joita Venäjä ei ole saanut haltuunsa. Joten junakuljetukset joudutaan korvaamaan rekoilla, mutta niitä ei ole riittävästi. Jolloin niillä ajetaan enemmän ja ylikuormassa. Kalusto kuluu yllättäen nopeammin. Huoltoja ei voida tehdä, koska rekoista on pulaa. Ylhäältä tulee silti käskyä "davaj davaj" ja kierre pahenee.
Ongelmaa pahentaa tykistön ylikorostunut asema Venäjän tuhostrategiassa. Tykistö vaatii jatkuvaa täydennystä ja nyt kun Venäjän "salamasota" tyssäsi, ei tykistön tuhovimma voi jatkua, jollei logistista perusongelmaa ratkota.
Venäjä yrittää ratkaista ongelman luomalla samalla uuden, pahemman ongelman. Tykistötuli tuo lyhytaikaisen helpotuksen, mutta pahentaa armeijan asemaa pidemmän päälle.
Tulee mieleen Marie Antoinetten empaattisuus. "Syökööt kakkuja", hänen väitetään sanoneen, kun rahvas valitti nälkäänsä ja leipäpulaa.
Onhan se täältä katsoen älytöntä, mutta mitä ne sitten voisivat sanoa? "Ukrainalaisten pyrinnät maahantunkeutujaa vastaan ovat olleet yllättävän menestyksekkäitä, joten vaihdamme strategiaa siviilien kärsimyksen maksimointiin" on kyllä totta, mutta ei ehkä se perspektiivi, mitä ne haluavat edistää. Pakko puhua paskaa kun totta ei voi.Kaikki vastatoimet ovat sitten "käsittämättömiä" ja "hyökkäys Venäjää vastaan" ja "russofobiaa". Talvisotakin oli suomalaisten syytä, kun alkoivat ampua maahantunkeutujaa.
Tässä varsin tyhjentävä kiteytys siitä, miten tässä lopulta käy - mikäli Länsi säilyy yhtenäisenä.
Paitsi jos olet mongoli:Venäjän maine on aina ollut, että se on maa, jota on lähes mahdoton valloittaa. Niin Napoleonia kuin Hitleriäkin vastaan Venäjä saavutti suurimmat voittonsa puolustaessa omaa maataan ennen kuin siirtyivät hyökkäykseen.
Sekä ulkomaisia että venäläisiä toimittajia poistunut Venäjältä ja riippumattomia medioita lakkautettu. Lisäksi uusi lainsäädäntö linjaa suurin piirtein niin, että ensimmäisestä pidätyksestä selviää sakoilla mutta toinen voi jo tuoda linnatuomion. Viimeisin luku johon itse olen törmännyt oli n. 15 000 pidätettyä, siis kumulatiivisesti sodan alustaAsiaan: uutisointi Venäjällä tapahtuvista protesteista tuntuu vähentyneen, onko muilla sama havainto?
Venäjä ja logiikka samassa lauseessa jätti ajattelemaan kulttuurisia eroja. On ollut mielenkiintoista seurata, kuinka nopeiden voittojen pakko ajaa koko komentoketjua ylhäältä alas oikomaan ja altistumaan pidemmällä aikavälillä isommille ongelmille. Taustalla tapahtuvat hitaasti etenevät näkymättömät taustaprosessit, kuten huolto ja logistiikka, eivät tarjoa samanlaisia "juuri nyt"-hetkiä.Venäjällä on logiikka ollut aina sellainen, että sillä on oltava oikeus käyttää valtaa ja voimaa naapureita vastaan.
Vai on täysin epäreilua ja suhteetonta, että tämän luksuselämää häiritään pakotteilla. Varmasti elämän perusrakenteet romahtavat kun ei voi ostaa enää kuin 9 Vuittonin laukkua viikossa entisen 10 sijaan isänsä Venäjän kansalta varastamillaan rahoilla. Se, että isänsä lukeutuu terroristivaltion sisäpiiriin ja on ollut omalla panoksellaan mukana mahdollistamassa sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan, inhimillistä kärsimystä ja satojen lapsien murhia Ukrainassa ei ilmeisesti ole riittävän "unfair" tai "unreasonable" että pitää olla siitä tosi "surprised"
Ei vaatisi kuin parin sanan muuttamisen twiittiin, jolloin ei tarvitsisi julkisesti uikuttaa Twitterissä kuinka omaa etuoikeutettua elämää rajoitetaan täysin epäreilusti:
"It seems to me completely unfair and unreasonable. I was very surprised, because it is strange to impose death on a newborn who is 0 years old and has nothing to do with the situation"
Kyllähä tässä varmasti jokainen normaali ihminen on käynyt jossain muodossa "surun 5 vaihetta". Itse olin jo aika pitkällä tuossa 5 osassa kun sota-alkoi. Positiivisena, olen tajunnut kuinka rohkea, vahva ja jopa peloton olen erilaisissa skenaarioissa. En ole koskaan päässyt aikaisemmin kokeilemaan ns. sotamoodissa ajatuskenaariota.Itseäni ja tuntemuksiani on tullut mietittyä viimeiset päivät paljonkin. Ihmeellistä millaiseksi omatkin tunteet ovat menneet.
Otin tietoisesti etäisyyttä tähän sotaan ja hävitykseen.
Ensin iski pelko hyökkäyksestä, sitten ajatukset yrittivät väkisin sen kieltää. Sitten uskotteli pieneen selkkaukseen,.. Sitten kun Venäjä iski täydellä voimalla kaikkealle, iski armoton pelko ydinsodasta Euroopassa. Pelottavinta oli se voima millä se iski tajuntaan ja se huoli oli hyvin voimakasta.
Ydinsodan ja kolmannen maailmansodan pelko alkoi muuttumaan realistiseksi skenaarioksi ja mieli alkoi sen jopa hyväksymään.
Ihminen näköjään prosessoi sen niin, että se yrittää vain jatkaa elämää. Pienintäkään hyväksyntää se ei ole, mutta pelko ja kauhistus ovat muuttuneet syvään vihaan ja raivoon. Mieli ei hyväksy ja viha kasvaa ja kasvaa. En toivo mitään hyvää noille roistoille, toivoisin etten ikinä rupea vihaamaan viattomia kansalaisia jotka eivät voi tälle mitään. Täysin varmaksi sitäkään en voi enään luvata.
Nyt sitä elää käytännössä voimattomana tilanteelle, toivoisi vain että tämä kaikki päättyisi ja joskus Ukraina kukoistaisi ja ukrainalaisten verellä maksettu hinta itsenäisyydestä olisi lopulta kaikkien nähtävillä ja että nämä sitarikolliset joutuisivat oikeasti vastuuseen teoistaan.
Toisaalta jos tämä eskaloituu ydinsodaksi tai Suomeen hyökätään, sitten se menee vain niin eikä sekään enään herätä kauhun tunteita.
Viimeiseen henkäykseen asti yrittäisin estää siinä roolissa mikä minulle ikinä annettaisiinkaan.
Itsekin olen löytänyt itsestäni sellaista voimaa, mitä en täysin ollut tunnistanut. Toisaalta ei ole ollut tarvettakaan tunnistaa.Positiivisena, olen tajunnut kuinka rohkea, vahva ja jopa peloton olen erilaisissa skenaarioissa.
Olen ymmärtänyt ettei Valko-Venäjällä ole juurikaan mitään lähetettävää edes.Itse uskon, tai pikemminkin toivon, ettei Valko-Venäjä loppujenlopuksi lähde rintamalle mukaan, koska sen olisi pitänyt jo tapahtunut ajat sitten ja sitä tässä kokoajan on odotettu. Varmaan Lukashenkokin itsekin pelkää antaa käskyä, koska sodan kannatus on maan sisällä niin alhainen, että saattaisi olla lopulta lopullisen vallankumouksen casus bell.
Keisarillinen Saksa onnistui aika hyvin hyökätessään Venäjälle. Ilman vallankumousta olisi Hindenburgin arneija lopulta vyörynyt moskovaan.Venäjän maine on aina ollut, että se on maa, jota on lähes mahdoton valloittaa. Niin Napoleonia kuin Hitleriäkin vastaan Venäjä saavutti suurimmat voittonsa puolustaessa omaa maataan ennen kuin siirtyivät hyökkäykseen. Hyökkäyksessä heidän maineensa ei ole kovin korkea.
Jos pitäisivät vapaat vaalit, niin valitsisivat silti varmaan Putinin uusintakierrokselle.Pitäisiköhän Venäjällä miettiä muunlaistakin johtajaa kuin KGB tai FSB taustan omaavaa, enkä nyt tarkoita sotilastaustan omaavaa henkilöä.