Miten tämä sota koskettaa teitä muita henkilökohtisesti? Itselläni serkun vaimo on ukrainalainen. Hänen perheensä on Kiovassa kolmatta viikkoa pommisuojassa, 90v isoisä mukaanlukien, veli rintamalla ja isänsä tekee öisin vartiohommia. Voin vain kuvitella vanhan ihmisen ajatuksia kun vielä kerran piti nähdä tämä helvetti. Toissapäivänä saatiin kuulla sieltä suunnalta kuitenkin ilouutinen. Tämän henkilön sukulainen on päässyt pakenemaan Moldovaan turvaan ohjuksilta ja synnyttänyt siellä esikoisensa.
Itselläni oli joitain vuosia sitten naisystävä, joka on kotoisin Krimiltä ja asunut myös Kiovassa opiskeluaikoina. Hän päätti Krimin tapahtumien aikoihin hakea turvallisempaa tulevaisuutta Suomesta, josta hänellä oli hyviä kokemuksia työnsä kautta. Muutti Suomeen, opetteli kielen ja kävi kouluja uudelleen. Vanha koti, vanhemmat ja isovanhemmat sekä tutut nurkat ovat Yaltan rannoilla. Takaisin ei kuulemma kaipaa vaan on Suomalaistunut ja tykkää elämästä täällä.
Olemme hyvissä väleissä ja olen seurannut hänen kauttaan tilannetta, koska tottakai hänen perheensä ja läheisensä nyt kohtaavat paikanpäällä tämän paskan. Tuntuu todella surrealistiselta, että ihmiset, jotka olen itsekkin tavannut, ovat nyt keskellä tuota kaaosta. Kodit ovat tuhoutuneet ja pois ei tunnu pääsevän. Varsinkin hänen isoäitinsä tuska oli ollut valtaisa kun koti oli jätettävä. Se kosketti jotenkin valtavasti. Ehkäpä meidän kaikkien isovanhempien kertomien sota tarinoiden tähden.
Toivottavasti Putin imee vielä kiväärin piippua lähitulevaisuudessa.