Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 857 982
  • 68 532

Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Ukrainan sota on aarreaitta tuotekehityksen näkökulmasta. Twitter-tietojen mukaan Ukraina olisi napannut ensimmäisen Venäjän kehittyneimmän pään elektronisen sodankäynnin ajoneuvoista. Jenkeillä luulisi olevan agentteja keräämässä laitteen kiinnostavat osat talteen jatkoanalyysia varten.

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkohan Ukraina yrittänyt tuhota Krimille vievän sillan. Jos ei niin luultavasti olisi paikallaan laittaa se päreiksi.

Muutenkin toivoisi että Ukraina voisi tehdä jonkun sortin vastaiskun Krimin suunnalla. Venäläiset ei ehkä osaisi moista odottaa. Ja onko näitä silloin suojattu oikein mitenkään kun muutenkin Venäjän touhu on mitä on.
Jos meinaavat vallata Krimin, niin hyvä jättää venäläisille pakoreitti auki. Muuta järkevää syytä en keksi sille, että silta on vielä ehjä. Lisäksi se vaatisi todella ison paukun, silta on leveä, kun on autotie ja rautatie.
Aiemmin esillä olleen Neuvottelijan ja Toverin keskustelussa Toveri ainakin oli sillä kannalla, ettei ainakaan tuo ohjusarsenaali ole mikään kovin suuri. Näihin arvioihin perustuen alkaa kuulemma vähitellen olla ammuttu se, mitä ammuttavissa on. Tuotanto on kuulemma hidasta ja koko varastoa ei voida tietenkään tyhjentää.
Ohjuksissa on läntisiä kriittisiä osia ja niiden saanti kovasti hankalaa. Kiinalaisissa osissa ei riitä laatu.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muinaisen Kiinan sotafilosofin Sunzin mukaan viholliselle pitää rakentaa perääntymistä varten kultainen silta. Että kai se Krimin silta voi toimia sitten sellaisena, ja kannattaa olla tuhoamatta.

Jos taas otetaan vähemmän kirjaimellisesti, niin Putinille pitäisi valmistella hyvä poistumistie sodasta. On vain vähän vaikea nyt keksiä, mikä se voi olla kun hän sotaan lähtiessään hirttäytyi mahdottomiin tavoitteisiinsa Ukrainan nopeasta valtauksesta ja "natsien" puhdistuksesta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Riittää, että omat uskovat. Eli poistumistie voi oikeastaan olla minkälainen tahansa, niin Vladimir-TV suoltaa sitä puoltavaa propagandaa 24/7. Ulkomaille hän on kasvonsa menettänyt lopullisesti.
 
ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Riittää, että omat uskovat. Eli poistumistie voi oikeastaan olla minkälainen tahansa, niin Vladimir-TV suoltaa sitä puoltavaa propagandaa 24/7. Ulkomaille hän on kasvonsa menettänyt lopullisesti.

Esimerkiksi fasistit saadaan näppärästi poistettua Ukrainasta, kun Putler antaa vetäytymiskäskyn joukoilleen. Yksi kohta puheesta täytetty.
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Riittää, että omat uskovat. Eli poistumistie voi oikeastaan olla minkälainen tahansa, niin Vladimir-TV suoltaa sitä puoltavaa propagandaa 24/7. Ulkomaille hän on kasvonsa menettänyt lopullisesti.
Kuinka kauan omat uskoo ja suosio kestää?
Eikös Vladimirin suosio ole noussut, kun elintaso on noussut ja kun tuota ei ole nyt pystytty ylläpitämään, niin on lähdetty sotaretkelle ja se on taas nostanut suosion nousu-uralle. Nyt kun nuo molemmat sakkaa, niin voisi kuvitella että sieltä se murtumispiste jossakin kohtaa löytyy.

Tässä kohtaa vain toivoisi, että tuo löytyisi ennemmin kuin myöhemmin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuo saattaisi vaan antaa Putelle oikeutuksen käyttää arveluttavampia keinoja Ukrainan kaupunkien tuhoamiseen kun voisi väittää omalle kansalleen että ukrainalaiset hyökkäsivät Venäjälle.
Luultavasti Putin ei tällaisia oikeita tekosyitä tarvitse. Hyökkää mihin hyökkää. Tuolta sillan kautta oletettavasti tulee huoltokalustoa aika paljon joten sillä ajattelin että tuo voisi olla hyvä maali. Eikä mikään helpoin korjata.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kuinka kauan omat uskoo ja suosio kestää?
Eikös Vladimirin suosio ole noussut, kun elintaso on noussut ja kun tuota ei ole nyt pystytty ylläpitämään, niin on lähdetty sotaretkelle ja se on taas nostanut suosion nousu-uralle. Nyt kun nuo molemmat sakkaa, niin voisi kuvitella että sieltä se murtumispiste jossakin kohtaa löytyy.

Tässä kohtaa vain toivoisi, että tuo löytyisi ennemmin kuin myöhemmin.
Taitaa olla tietynlainen patrioottisuus hyvin yleistä Venäjällä. Siihen kuuluu ajatus että Putin on hyvä, vahva johtaja jota ilman oltaisiin pahantahtoisen lännen armoilla. Kun elämä kurjistuu sanktioiden johdosta ja pojat ei palaa sodasta, niin osalle väkeä tämä on helppo spinnata niin, että syynä on lännen salaliitto Venäjän hävittämiseksi, ja Putin tarvitsee entistä enemmän kansan tukea.

Tämä on helppoa toteuttaa Venäjällä, missä vain propaganda pääsee ilmoille. Mutta jopa vapaan tiedonvälityksen lännessä on nähtävissä, etteivät ihmiset välttämättä menetä uskoa johtajaansa, vaikka tältä olisi naamio pudonnut jo aikoja sitten. Enin osa republikaaneista pysyi hyvin pitkään Nixonin takana Watergate-skandaalin eri vaiheissa. Trumpin kannatukseen taas mikään skandaali ei tehonnut.

Oligarkit eivät käänny Putinia vastaan, sillä heidän etuoikeutettu elämänsä riippuu suhteesta Putinin, eikä välttämättä siirtyisi seuraavan hallitsijan valtakaudelle. Samoin erilaiset esivallan ja aluehallinnon pikkuhitlerit tietävät menettävänsä etuoikeutetun asemansa saman tien jos kritisoivat Putinia, ja he todennäköisesti myös ihailevat Putinin kovaa linjaa joka tapauksessa, eivätkä välitä jos kansan pitää vähän kestää kurjuutta sen vuoksi.

Jäljelle jää kansan valistuneempi vähemmistö, mutta heistä osa voidaan vangita ja loput pelotella hiljaisiksi. Ei ongelmaa.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Nyt ne hullut ovat varhain sunnuntaina tehneet ohjusiskun läntisessä Ukrainassa lähellä Puolan rajaa sijaitsevan Lvivin kaupungin kupeessa sijaitsevaan kansainväliseen IPSC-rauhanturvakeskukseen. BBC:n mukaan iskun kohde, rauhanturvakeskus IPSC järjestää harjoituksia ukrainalaisille ja myös esimerkiksi Nato-joukoille rauhanturvatehtäviä varten. Se sijaitsee 25 kilometrin päässä Puolan rajalta.

Väkisin siellä ilmeisesti yritetään saada sota leviämään tajuamatta seurauksia, koska Venäjä on kuitenkin itse se suurin häviäjä. Toivottavasti paskavaltio eristetään aivan kaikesta ja saavat sitten ihmetellä keskenään, että miten tässä näin kävi ja kannattiko. Enää en sääli ainoatakaan venäläistä, josko nyt aiemminkaan sellaisia tunteita ole ollut.

Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Raporttia rintamalta. Asenne on ainakin kohdillaan. Paitsi kaupunginjohtajalla. Mukana on ollut myös veteraani, jonka jalat on jouduttu amputoimaan.

Suosikkijoukkue
HIFK
Pienenä kevennyksenä pitää muistaa, että sodan aikana tulee iloisiakin hetkiä. Siitä mallia.

Tuon yllä olevan Ukrainalaisen ”Bodjan” asenne on kohdillaan, ottaa sotavankeja ja asenne on se, että niitä tarvitaan korjaamaan tekemänsö tuhot.
 
Liitteet

  • 9A68C4C1-F13D-43C0-AFFA-F330952E9509.jpeg
    9A68C4C1-F13D-43C0-AFFA-F330952E9509.jpeg
    22,4 KB · kertaa luettu: 420

Imagined

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jesse Puljujärvi, Jari Viuhkola, Kärpät
siiviilikohteisiin tykittäminen sanomattakin kauheaa ja logiikkana varmaan pyrkimys saada länsi mukaan sotaan, mutta museoiden ja vanhojen kirkkojen sekä muiden kulttuurikohteiden tuhoaminen on ihan natsi meininkiä. Ukrainalaisen kulttuurin alistamista ja pois pyyhkimistä.
 
HeroForSale

Jäsen
Suosikkijoukkue
Punapaitaiset
Raporttia rintamalta. Asenne on ainakin kohdillaan. Paitsi kaupunginjohtajalla. Mukana on ollut myös veteraani, jonka jalat on jouduttu amputoimaan.

Kai siellä oli myös kädettömät rynkyt sylissä?

"tuhotuista panssarivaunuista saatiin kuitenkin saaliiksi muun muassa muistitikku, jossa oli valkovenäläisten sotilaiden nimet kotiosoitteineen kaikkineen."
Ihan pikkusen vaikeaa nähdä, että tuolta oikeasti tuollainen muistitikku löytyisi.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Kai siellä oli myös kädettömät rynkyt sylissä?

"tuhotuista panssarivaunuista saatiin kuitenkin saaliiksi muun muassa muistitikku, jossa oli valkovenäläisten sotilaiden nimet kotiosoitteineen kaikkineen."
Ihan pikkusen vaikeaa nähdä, että tuolta oikeasti tuollainen muistitikku löytyisi.

Jalattomat taisteli ja kädettömät taputti katsomossa, jos musta huumori ja viittaus vitsiin kädettömistä pelaamassa jalkapalloa jalattomien katsoessa, sallitaan.
Sallittakoon myös pieni liiottelu paikalliskööriltä.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Tuo saattaisi vaan antaa Putelle oikeutuksen käyttää arveluttavampia keinoja Ukrainan kaupunkien tuhoamiseen kun voisi väittää omalle kansalleen että ukrainalaiset hyökkäsivät Venäjälle.
Taitaa olla kyse enemmänkin kyvykkyyden puutteesta, luultavasti olisivat sen tehneet. Silta sijaitsee aika kaukana.

En välittäisi hevon paskaakaan Putinin oikeutuksista mistä lie, heillä on jo omat totuutensa.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä ja Liiga
Kai siellä oli myös kädettömät rynkyt sylissä?

"tuhotuista panssarivaunuista saatiin kuitenkin saaliiksi muun muassa muistitikku, jossa oli valkovenäläisten sotilaiden nimet kotiosoitteineen kaikkineen."
Ihan pikkusen vaikeaa nähdä, että tuolta oikeasti tuollainen muistitikku löytyisi.
En epäile yhtään etteikö siellä voisi olla esimerkiksi yhteystiedot, jopa täysin salaamattomana.
Venäläiset käyttää kans amerikkalais-kiinalaista puhelinteknologiaa ilman salausta.
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
"tuhotuista panssarivaunuista saatiin kuitenkin saaliiksi muun muassa muistitikku, jossa oli valkovenäläisten sotilaiden nimet kotiosoitteineen kaikkineen."
Ihan pikkusen vaikeaa nähdä, että tuolta oikeasti tuollainen muistitikku löytyisi.

Veli venäläinen serkkuineen kykenee suuriin tekoihin, kun idiotiasta on kyse. Ei yllätä mikään.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Ai niin kuin miten? Menemällä ukkoskyykkyyn, laittamaan kädet korville ja asettamalla häntä silmien eteen? Varmaan joillekin se se on vaihtoehto.

Minulle se ei ole. Tulen taistelemaan loppuun saakka sivistyksen ja ihmisyyden puolesta elukoita vastaaan. Maksoi mitä maksoi.
Itse luin @Nelfor in viestin niin, että Natoon, nyt.

Tähän ketjuun on alkanut ilmaantua pientä riidanhakuisuutta, esim. vappusataset pitäisi nyt unohtaa ja pysyä yhtenäisinä.

Monien muiden tavoin muistutan, myös itseäni, tauotuksen merkitykaestä. On ihmeellistä mennä ulos ja nähdä ihmisten hymyilevän toisilleen ja kuulla heidän puhuvan ihan jostain muusta.
 
-Jonne-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Länsi-Ukrainaan kohdistetaan kiihtyvään tahtiin iskuja vastauksena asetoimituksille. Venäjä pommittanut sotilastukikohtaa missä työskentelee ulkomaisia sotilaskouluttajia. Ilmeisesti iskussa saanut surmansa useita, mutta ei tiedossa onko ulkomaisia sotilaskouluttajia ollut paikalla.

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En epäile yhtään etteikö siellä voisi olla esimerkiksi yhteystiedot, jopa täysin salaamattomana.
Venäläiset käyttää kans amerikkalais-kiinalaista puhelinteknologiaa ilman salausta.
Ei se muistitikku varmaan mitään flash-muistia tarkoita, vaan puutikkua johon on vuoltu nimiä ja osoitteita kyrillisillä aakkosilla.
 
Mondie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen brändipuuhastelu
Hmmm, vain noin kolme sivullista tekstiä tullut viimeisen 12 tunnin aikana. Onko tämä merkki paremmasta, vai vain kirjoittelijoiden väsymyksestä?
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Ruumishuoneilla pitää kiirettä. Surullista toki, mutta onhan tuo osoitus Ukrainan puolustuksen kyvykkyydestä taas.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös