Ihan ensimmäiseksi täytyy sanoa, että siinä missä demokraattisissa länsimaissa, myös Venäjällä on ihmisiä, joita ei politiikka kiinnosta. Niitä on varmasti todella paljon, koska demokraattinen päätöksenteko on vieras käsite.
Toiseksi täytyy ottaa huomioon, että meidän, joilla on käytössä vapaa media ja medialukutaito, on helppo kritisoida venäläisiä, jotka näkevät pääasiassa vain diktaattorin hallussa olevan median välittäviä uutisia.
Kolmanneksi täytyy muistaa, että Venäjä ei ole demokraattinen maa ja oikeusvaltio, eli vaikka olisi kiinnostunut äänestämään diktaattori vaihtoon, se ei äänestämällä onnistu. Mielenosoitukseen osallistuminen taas johtaa tuomioihin, jotka perustuvat diktaattorin mielivaltaisuuteen, eikä niitä voi oikeusvaltion tapaan riitauttaa.
On helppo istua pieruverkkarit jalassa Suomessa ja moittia, miksi verkkarihousuiset venäläiset, joilla on vaimo, lapsia, sisaruksia ja vanhemmat, eivät lähde ottamaan riskiä joutua vuosiksi vankilaan.
90-luvun alussa Venäjällä oli toiveikkuutta ja pelokkuutta, mutta nykyään siellä suurin tunnetila on välinpitämättömyys, kyynisyys.