Onkohan ”häpeä” nyt oikea sana, mutta jotain sen suuntaista on kun mietin itse omaa suhtautumista sekä Venäjään, että maanpuolustukseen (olen vapautettu palveluksesta, lähinnä puhuin itseni ulos intistä).
Siis kaikki on perustunut sellaiseen naiviin uskoon siitä, että Venäjä on länsimaalaistunut niin paljon, että tällaista ei koskaan tapahdu. Olen ummistanut silmäni tuolle läpeensä korruptoituneelle maalle jotenkin ajatellen, että tuolla ne sählää. Sota on muutenkin niin kaukainen uhka, ettei sitä voi tapahtua. Vaikka isovanhemmat olivat veteraaneja. Armejan aikaan kiinnosti oma elämä enemmän kuin olla kiinni 6 kk jonkun asian takia minkä olemassaoloa en tunnusta.
No, olin naivi, typerä, sinisilmäinen ja tietoisesti sokea. Nyt tietyllä tapaa hävettää tuntea raivoa ja vaatia meille NATOa, droneja, jalkaväkimiinoja ja muuta. Pyydän anteeksi, koska oma arvomaailmani on varmasti näkynyt käytöksessäni. Pyydän anteeksi edesmenneiltä isovanhemmiltani ja veteraaneilta, koska en halunnut ymmärtää mistä on kyse kun puhutaan isänmaallisuudesta.
Nyt korjaan sen mitä voin asenteeni suhteen ja jos tulee minun vuoroni joskus, niin vakuutan että en anna tästä maasta senttiäkään ilmaiseksi ja revin palasiksi kaiken minkä käsiini saan, ilman minkäänlaista armoa.