Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 316 335
  • 66 031

jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Suomi ei ole lähettäny pelkästään vanhaa romua, vaan jopa ihan uusinta uutta ja kehitysvaiheissa olevaa kamaa Ukrainaan, hyvä niin.
Puolustusvoimain sotatalouspäällikkö Mikko Heiskanen kuitenkin raottaa STT:n haastattelussa verhoa sen verran, ettei kyse ole ollut vain varastossa olevasta vanhasta kalustosta.

Asia nousee esiin, kun puheena on sotilaallisen avun sivutuotteena saatava kokemus Suomen käytössä olevien aseiden ja ammusten pärjäämisestä tositilanteessa.

”Menemättä yksityiskohtiin voin sanoa, että myös ihan uusimpia, jopa kehitysvaiheessa olevia suomalaisia innovaatiota sotatalouden alalta on testattu tällä tavoin (Ukrainassa)”, Heiskanen muotoilee.

Onko suomalaistuotteet sitten havaittu hyviksi?

”On. Niille olisi enemmänkin kysyntää.”
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Suomi ei ole lähettäny pelkästään vanhaa romua, vaan jopa ihan uusinta uutta ja kehitysvaiheissa olevaa kamaa Ukrainaan, hyvä niin.
Tätähän on spekuloitu ainakin keväästä 2022 saakka, että Ukrainan sota on myös houkutteleva "kenttätestilaboratorio" länsimaisille asevalmistajille. Eli voisin hyvin olettaa, että Ukrainan sotakentillä on sekä kehityksen alla olevia järjestelmiä, että siellä on myös läjä asetehtaiden henkilöstöä keräämässä tietoa toiminnasta sekä neuvomassa käytössä. Me ei tietenkään vielä saada tietää, mitä kaikkea kentällä on, mutta aikanaan, aikanaan.

Uskon, että asevalmistajalle tällainen tilaisuus on vain aivan liian houkutteleva, että se jätettäisiin käyttämättä. Tämän mittakaavan sota näin hyvien yhteyksien päässä (siis että pystyy pitämään majaansa vaikka naapurimaassa Puolassa) on turhan hyvä tilaisuus ohitettavaksi.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki

Tämä on täysin totta, mutta toisaalta asian toinen puoli on se, että kaikkea uutta teknologiaa ei välttämättä haluta lähettää siksi, että pelätään sen joutuvan vihollisen käsiin.

Eli asevalmistajat varmaan haluavat tätä lähes poikkeuksetta, mutta tilaajat ja järjestelmän kehityskumppanit (=eri valtioiden asevoimat) voivat olla varauksellisia erityisesti, jos järjestelmä on suunniteltu strategisesti erityisen kriittiseksi.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Tämä on täysin totta, mutta toisaalta asian toinen puoli on se, että kaikkea uutta teknologiaa ei välttämättä haluta lähettää siksi, että pelätään sen joutuvan vihollisen käsiin. Eli asevalmistajat varmaan haluavat tätä lähes poikkeuksetta, mutta tilaajat ja järjestelmän kehityskumppanit (=eri valtioiden asevoimat) voivat olla varauksellisia erityisesti, jos järjestelmä on suunniteltu strategisesti erityisen kriittiseksi.
Juuri näin! Eihän tätä sotaa tyhjiössä käydä, vaan siellä on vastapuolella ainakin Venäjä ja Kiina, jotka ovat aivan yhtä paljon kiinnostuneet länsimaisen sotateollisuuden suorituskyvystä kuin länsimainen sotateollisuus on. Eli myös asevalmistajien on pidettävä jollain tavalla huolta siitä, etteivät heidän parhaat innovaationsa pääse tavalla tai toisella leviämään kilpailijoille. Siksi uskonkin, että tästä sodasta me ollaan paljon viisaampia joku 10-20 vuotta sen jälkeen kun se on ohi - nyt tällä hetkellä kukaan sodan osapuolista ei halua meidän tietävän juuri mitään todellisuudesta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Jenkkien turvallisuuspoliittisen neuvonantajan Jake Sullivanin mukaan Venäjän eteneminen Harkovassa on pysähtynyt. Hyökkäys seisahtui sen jälkeen, kun Yhdysvallat antoi myönnytyksen Ukrainalle käyttää aseitaan iskeäkseen myös Venäjän puolelle.

edit. Hölmöähän se oli viivytellä tämänkin päätöksen kanssa, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Su-57-häivehävittäjä tuhottu.

Nyt niitä on jäljellä enää viisi! Tämä lentohärvelihän menee samaan laatikkoon sen huippumodernin tankin kanssa...

Oli siellä mennyt pari IT-yksikköäkin

Dragunov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning

Vili#16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt uutisoidaan, että mahdollisesti olisi tuhottu toinenkin Su-57. Mikä mainio alku viikolle!
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
”Hän on vaarallinen bandiitti!” Huutista paskatunkion hörhöfaneille. Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä Anus on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun omat kääntyy vastaan. Ollut eri mieltä Bäckmanin kanssa?
 
Narrimaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Finnish Defence Forces, Ukraine
”Hän on vaarallinen bandiitti!” Huutista paskatunkion hörhöfaneille. Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä Anus on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun omat kääntyy vastaan. Ollut eri mieltä Bäckmanin kanssa?
Tuollaista termistöhän nuo kiljusirkuksen veljet tykkää käyttää. Mahtavaa seurattavaa sivusta. Täytyy toivoa että välirikko pahenee ja veljeksillä menee kaikilla puurot ja vellit sekaisin :D
 
Suosikkijoukkue
Ässät ja Ärrät
”Hän on vaarallinen bandiitti!” Huutista paskatunkion hörhöfaneille. Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä Anus on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun omat kääntyy vastaan. Ollut eri mieltä Bäckmanin kanssa?
Olen ymmärtänyt, että Venäjällä vihataan maanpettureita. Siis ihan kaikkia maanpettureita, ei vain venäläisiä sellaisia. Ainakin toisen maailmansodan aikaan oli näin, enkä usko, että se olisi mihinkään muuttunut. Ulkomaalaisista, jotka maansa pettävät, imetään kaikki hyöty irti, jonka jälkeen ne heitetään koirille. Ilmeisesti Januksesta on nyt kaikki otettu irti. Kohta kun ne huomaa, että Suomi propagandaa ei enää tarvita, niin Bäckman saa alkaa varoa avoimia ikkunoita.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Asia on juuri näin. jAnuksella alkaa polttaa maa jalkojen alla, kun Luhanskissa pommia putoaa niskaan, Moskovassa poliisit on perässä eikä käsittääkseni Suomeenkaan ole asiaa, kun on sillat poltettu joka suuntaan. Mahtaako tuolla olla Suomen passiakaan enää. Putkosen pojalle alkaa pikkuhiljaa valjeta, että tuli veikattua väärää heppaa.
 
Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle

Se on hyvä "journalisti"-Kostin ilkkua ja retostaa kun eihän missään nimessä ole tietenkään mahdollista että on itse seuraava karjavankkurilla loppusijoitukseen kuljetettava. Toki kaikki paska mikä aanusputkiseen osuu, otetaan ilomielin vastaan, riippumatta raportoivasta lähteestä.

Olisi mielenkiintoista tietää näiden nykyisten maanpettureiden lukumäärät itänaapurissamme, ja missä suhteessa lopulta päätyvät nykyversiolle gulagista vrt. Stalinin vainoissa murhatut punaiset suomalaiset. Toki nykyisin ainoastaan harhaisimmat fasismiin hurahtaneet ovat fyysisesti naapurimme hallinnoimilla alueilla, muiden tajutessa että paljon helpompaa ja kivempaa (ja fiksuimmat tajuavat että myös turvallisempaa) on harrastaa maanpetoksellisia toimia esimerkiksi itäpropagandaa ja salaliittopaskaa nettiin suoltamalla ihan kotomaan kamaralta Kelan tuilla, vaikka toki pitääkin aina muistaa urputtaa miten ahdistaa ja perseestä on Suomessa olo.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Komeasti käryää ja paukkuu.

SU-25 tiputettu.

Rostovissa kärynnyt, paatti syttynyt tuleen, droonit iskeneet, örkit saaneet käskyn evakuoida perheitään Krimiltä.

AFU attacked the Novoshakhtynsk Oil Products Plant in the Rostov Region with Ukrainian weapons on June 5. As a result of the fire damage, the invaders lost 1.5 million tons of oil (!) and oil products, — General Staff
"The large Russian anti-ship "Admiral Levchenko" caught fire in the Barents Sea", - Navy spokesman Pletenchuk
On June 8, Ukrainian naval drones attacked the Russian tug "Inzhener Smirnov" and the barge "Section-179" in the Taganrog Bay, - Baza.
Soldiers of the Russian Air Defense Forces received an order to evacuate families from Crimea. This development coincides with the transfer of air defense systems to the Belgorod region, - ATESH
 
Viimeksi muokattu:

moelsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
”Hän on vaarallinen bandiitti!” Huutista paskatunkion hörhöfaneille. Kiinnostaisi kyllä tietää, että mitä Anus on tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun omat kääntyy vastaan. Ollut eri mieltä Bäckmanin kanssa?
Rahaa noissa piireissä on ainakin kavallettu puolin ja toisin, isoissa riidoissa keskenään näiden takia. Tiedä sitten mitä Anus on mennyt tekemään että saanut ihan poliisit peräänsä kun taitaa olla aika iso kynnys, että paikalliset poliisit jaksavat mihinkään asioihin puuttua.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös