Joo, hyvinhän tuolla näyttää menevän.
Kahovkan padon tuhoaminen on tainnut entisestään hankaloittaa Krimin vesihuoltoa.Krim on Ukrainalle hankala Riippuen siitä, miten tilanteet Krimin pohjoispuolella ja Asovsnmeren rannikolla etenevät, Ukraina pystyy parhaimmillaan tekemään Krimistä aika mahdottoman paikan venäläisille.
Krim on Ukrainalle hankala vallattava, ehkä jopa mahdoton. Mutta se ei ole mahdotonta tukahduttaa. Riippuen siitä, miten tilanteet Krimin pohjoispuolella ja Asovsnmeren rannikolla etenevät, Ukraina pystyy parhaimmillaan tekemään Krimistä aika mahdottoman paikan venäläisille. Jos siltayhteys saadaan kokonaan poikki ja Asovanmeren rannikko poikki, niin vaikeaksi alkaa mennä elämä Krimillä.
Mutta vielä on pitkä matka siihen, että Ukrsina saisi tuon etelän niin vahvasti haltuun, että se pääsisi kunnolla häiritsemään Krimiä.
Ukraina muodosti 31 miehen joukkueen, joka ryömi tunteja alueen läpi jossa oli kuusi miinaa per neliömetri, valtas Venäjän asemat ja piti sen jälkeen kaksi päivää asemia. Se mahdollisti Robotynen vapautuksen. Tappiot 7 haavoittunutta, joista ainoastaan yksi vakava. Kyseinen ryhmä teki 400 miehen työt.
Kunhan tää paska joku päivä loppuu, tästä koko sodasta tullaan tekemään ihan järjetön määrä elokuvia.En malta odottaa elokuvaa tästä. Voin vaan kuvitella myös miten sota-asiantuntijat ympäri maailmaa onanoivat lukiessaan tästä operaatiosta.
Danny DeVito olisi hyvä Putin.Zelensky voisi tehdä cameon mutta jos kv-politiikkaa laitetaan ruutuun, Erdoganin rooli on varattu Steve Buscemille.
Tai Peter Dinklage.Joe Pesci olisi hyvä Putin.
Mun mielestä Klonkku näyttää ihan putinilta. Siinä olisi Andy Serkisille hyvä uusi rooli.Danny DeVito olisi hyvä Putin.
Zelenskyn lause sodan alussa: "I don't need a ride, I need ammunition" on jo yksistään aivan legendaarinen lause.Kunhan tää paska joku päivä loppuu, tästä koko sodasta tullaan tekemään ihan järjetön määrä elokuvia.
Siitä ydiniskusta on jankattu ihan sieltä sodan alusta alkaen erikoisoperaation alotuspuheesta. No okei, ei siinä suoraan ollu uhkausta ydinaseiden käytöstä, mutta kuitenkin.Tai Peter Dinklage.
Onko muuten rybyjen pelikirjassa vielä mitään mitä eivät olisi kokeilleet? Tuli vaan mieleen tuosta Zaharovan ainaisesta itkusta kostoiskujen perään. Ydintuho tietty mutta siitäkin on jankattu viimeset puoli vuotta ja kannattaa muistaa, että joka kerta kun uhkailevat ytimillä, on lännessä tehty jotain oikein.
Voisivat palkata rooliin yhden näistä oikeista vara-Putineista. Hehän joka tapauksessa jäävät työttömiksi kun tuo oikea saadaan kylmäksi ja joku uusi psykopaatti valtaan.Danny DeVito olisi hyvä Putin.
Olisi resurssien tuhlaamista, jos tämä uusi psykopaatti ei ottaisi näitä vara-putteja itselleen töihin. Valmiiksi koulutettuja idiootteja valmiina ottamaan salamurhaajan luoti vastaan. Leikkauspöydän kautta vaan ja töihin. Hyvää henkilökuntaa kun on hankalaa löytää.Voisivat palkata rooliin yhden näistä oikeista vara-Putineista. Hehän joka tapauksessa jäävät työttömiksi kun tuo oikea saadaan kylmäksi ja joku uusi psykopaatti valtaan.
Kaikella (suurella) sotilaallisella osaamisellani arvioisin, että kunhan päästään niin pitkälle, että kaikki huoltoreitit etelään ovat tulen alla, niin Ukrainalla ei ole ihan hirveä tarvekaan päästä kauhealla vauhdilla eteenpäin. Toki jos rintama oikeasti romahtaa, niin sinne mennään mihin päästään, mutta jos etelän huolto on poikki, niin vihu kyllä sieltä kypsyy aikanaan ja riskejä on turha liikaa ottaa. Siinä vaiheessa oletan prioriteetiksi huollon pätkimisen Krimin kautta kaikilla keinoilla. Ja tietenkin tuon levittämisen niin, että voidaan taata, ettei saavutettuja alueita menetetä, vaan sinne saadaan tykit lauleskelemaan tuutulauluja turvallisesti.Paljon on vielä Ukrainalla tekemistä, mutta viime aikojen murtojen johdosta positiivisia signaaleja on ilmassa. Venäjän rintamalinjan selustan systemaattinen moukarointi on selkeästi tuottanut tulosta. Spekuloin aiemmin jo sillä, kuinka koko vastahyökkäyksen onnistumisen merkittävin indikaattori tulee olemaan se, miten Venäjä pystyy liikuttelemaan reservejään, kun Ukrainan pääsee läpäisemään puolustusasemat.
Viime päivinä on monista lähteistä on tihkunut huhuja siitä, etteivät puolustusasemat ole ensimmäisen linjan jälkeen olleet vakuuttavia ja kun miinoista ei ole enää samassa mittakaavassa haittaa, ei Venäjä ole pystynyt näiltä osin juuri hidastamaan Ukrainan etenemistä. Venäjä ei ilmeisesti pysty tällä hetkellä täyttämään reservein näitä Ukrainan ensimmäisen linjan murtoja. Suurimpana ongelmana Venäjän kannalta on ilmeisesti se, että joukko-osastot ovat pahasti kappaleina ja uudelleen koottuja, eikä niillä ole kykyä toimia tehokkaasti. Toinen merkittävä puute on se, että Ukraina on pystynyt kesän aikana heikentämään Venäjän tykistöä siinä määrin, ettei siitä ole tällä hetkellä apua. Mikäli tosiaan miinojen käyttö on ensimmäisen linjan jälkeen ollut vähäisempää, tulisi Venäjän iskeä näitä ukrainan hyökkäyskiiloja vastaan ensisijaisesti tykistön vahvalla sulkutulella. Tähän ei kuitenkaan ilmeisesti ole tällä hetkellä siinä määrin resursseja, kuin mitä Venäjällä lähtökohtaisesti tulisi olla.
Mikäli nämä huhut pitävät paikkansa, voidaan lähtökohtaisesti olettaa Ukrainan onnistuneen alku kesän valmistelussaan ja viime aikaiset kehityssuunnat ovat olleet merkittäviä. Paljon tässä kuitenkin on vielä kysymysmerkkejä. Tiedot rintamalta tulevat vähän myöhässä ja Ukraina on voinut edetä jo pidemmällekin Robotyne- Verbove akselilla. Kovinkaan pitkälle ei Ukraina kuitenkaan voi noita kiiloja enää mielestäni viedä, vaan kiiloja tulee myös voida levittää. Eli vaikka Venäjällä on vaikea näitä torjua, niin mikä sitten lopulta on Ukrainan kyky ylläpitää ja lisätä liikettä hyökkäyksien tueksi? Yleinen ulospäin annettu tietohan on koko ajan ollut se, että reservejä on, mutta mikä on totuus. Jossain määrin tietysti Venäjä joutuu myös vetämään joukkoja pois, mutta tämä menee jo vähän liian yksityiskohtaiseksi, jotta sitä voisi arvioida näillä tiedoin. Yhtä kaikki, viimeiset päivät ja viikot ovat antaneet hyviä signaaleja Ukrainan kannalta.
Jossain määrin tietysti Venäjä joutuu myös vetämään joukkoja pois, mutta tämä menee jo vähän liian yksityiskohtaiseksi, jotta sitä voisi arvioida näillä tiedoin. Yhtä kaikki, viimeiset päivät ja viikot ovat antaneet hyviä signaaleja Ukrainan kannalta.
Vähän samaa arvioisin. Kesän operaatio on edennyt siinä mielessä hitaasti, että mielestäni lyhyen tähtäimen suunnitelmasta voidaan pyyhkiä pois Asovanmeret tällä hetkellä. Jos rospuutto tulee kahden kuukauden päästä, niin kyllähän Ukrainalle olisi lottovoitto jo Tokmakin piiritys. Tokmak on ilmeisen vahvasti puolustettu ja sinne hyökkäys on hankalaa. Tokmakin kautta kulkevat merkittävät huoltolinjat voidaan kuitenkin pätkiä muualtakin. Joten jos tässä nyt jotakin villiä arvausta haluaa tehdä, niin itse pitäisin optimistisena ja loistavana välimaalina ennen rospuuttoa sitä, jos Tokmak saataisiin jollain tavalla eliminoitua ja saarrettua. Tämä voisi toki avata myös mahdollisuuksia edetä Bahmutin linjalla ja miksei jopa Dneprin ylityskin voisi alkaa muodostaa vahvempaa uhkaa. Tässä vaiheessa voi mielestäni kuitenkin toppuutella isompia haaveita. Ei sillä että olisin lapioimassa lunta tupaan Ukrainan osalta, vaan yksinkertaisesti operaation alku otti aikaa enemmän kuin ainakin itse odotin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että tämä olisi ollut Ukrainan kannalta virhe. Ennemminkin viime aikaiset huhut ovat indikoineet hyvien alkuvalmistelujen kantavan nyt hedelmää. Aikaa on, ei tässä mikään kiire ole. Edelleen vaakakuppi kallistuu koko ajan oikeaan suuntaan.Kaikella (suurella) sotilaallisella osaamisellani arvioisin, että kunhan päästään niin pitkälle, että kaikki huoltoreitit etelään ovat tulen alla, niin Ukrainalla ei ole ihan hirveä tarvekaan päästä kauhealla vauhdilla eteenpäin. Toki jos rintama oikeasti romahtaa, niin sinne mennään mihin päästään, mutta jos etelän huolto on poikki, niin vihu kyllä sieltä kypsyy aikanaan ja riskejä on turha liikaa ottaa. Siinä vaiheessa oletan prioriteetiksi huollon pätkimisen Krimin kautta kaikilla keinoilla. Ja tietenkin tuon levittämisen niin, että voidaan taata, ettei saavutettuja alueita menetetä, vaan sinne saadaan tykit lauleskelemaan tuutulauluja turvallisesti.
Joo, ei kahta sanaa. Luulen kyllä, että Ketonen hoitaisi kunnialla jäykemmänkin tarinan esittämisen.Jos Putinista tehdään satiirikomedia, niin Kari Ketosen kansainvälinen läpimurto olisi Putinin rooli.
Tai Peter Dinklage.