Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 329 283
  • 66 068

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Maanpuolustus.netin keskustelua tuli seurattua eilen, ja siellä osui silmiini hyvä pointti, jota en ole nähnyt täällä käsittellyn. Voi toki olla, että se on vain mennyt silmieni ohi.

Nimittäin: venäläisten puolustuslinjojen huolto. Tuossa keskustelussa oli kuvamateriaalin tulkinnan ja hajanaisten tietojen perusteella esitetty, että venäläisillä ei välttämättä ole linjoissa tarvittavaa materiaalia sekä ruokaa ja juomavettä kovinkaan pitkäksi aikaa. Jos ukrainalaisten tykistö vielä kykenee tehokkaasti estämään täydennykset, niin voi hyvin olla, että linjat eivät enää kovinkaan montaa päivää kykene olemaan taistelukykyisiä.

Se, että vastaako tilannekuva todellisuutta ja käykö lopulta ennusteen mukaisesti, on sitten toinen juttu. Mutta mielestäni ihan varteenotettava pointti kuitenkin.
Tuosta juomavedestä oli muutama päivä sitten maininta jossain twitterketjussa että Ukrainan kaukovaikutus estää tehokkaasti senkin toimituksen etulinjaan. Sinänsä kyllä ihan paikallaan vielä hetkellisesti etivartioasemassa olevien tunkioimperiumilaisten samaistua Dnipron vasemman rannan ihmisten kärsimyksiin.
 
tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Toivottavasti Ukraina hyötyy tästä. Popparitason kamaa luvassa veikkaan minä. Todennäköisesti tunkiolandian sotilasjohto ei ole tätä(kään) asiaa miettinyt aivan loppuun asti. Prigozhin tietää, että on mennyttä miestä jos tämä toteutuu ja sitten on iso määrä vielä noita muita yksityisarmeijoita:

edit: Sieltä se Prigozhinin vastaus sitten tuli. Eivät ole liittymässä tunkiolandian armeijaan. Rypsyköiden väliset myllyt tiedossa? Wagner pakenee Afrikkaan? Prigozhin tippuu ikkunasta?

Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Osmo Soininvaaralla samanlainen havainto henkilökohtaisista tuntemuksista, kuten ilmeisen monella muullakin.

Loistavaa, että isot nimet uskaltaa sanoa tällaista ääneen. Se kun vaan on niin, ettei valloittaja tuolta puhumalla lähde vaan ainoastaan sotimalla. Kaikki uutiset kuolleista venäläisistä sotilaista ja tuhotuista joukoista ja kalustosta ovat siksi hyviä ja TUNTUVAT HYVÄLTÄ SYDÄMESSÄ.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Maanpuolustus.netin keskustelua tuli seurattua eilen, ja siellä osui silmiini hyvä pointti, jota en ole nähnyt täällä käsittellyn. Voi toki olla, että se on vain mennyt silmieni ohi.

Nimittäin: venäläisten puolustuslinjojen huolto. Tuossa keskustelussa oli kuvamateriaalin tulkinnan ja hajanaisten tietojen perusteella esitetty, että venäläisillä ei välttämättä ole linjoissa tarvittavaa materiaalia sekä ruokaa ja juomavettä kovinkaan pitkäksi aikaa. Jos ukrainalaisten tykistö vielä kykenee tehokkaasti estämään täydennykset, niin voi hyvin olla, että linjat eivät enää kovinkaan montaa päivää kykene olemaan taistelukykyisiä.

Se, että vastaako tilannekuva todellisuutta ja käykö lopulta ennusteen mukaisesti, on sitten toinen juttu. Mutta mielestäni ihan varteenotettava pointti kuitenkin.

Huoltokyvyttömyys on isoa osa Venäjän tappioita. Tämä ongelma on vaivannut Venäjää sodan alusta asti. Esimerkiksi polttoaine, ruoka ja vesi sekä ammukset eivät ole vain kortilla, vaan niitä ei kyetä toimittamaan. NY Times on koostanut venäläisten sotilaiden aiemmasta viestinnästä lohduttoman kuvan.

Syitä on huolloin toimimattomuuteen ilmaherruuden puute, kyvyttömyys paikantaa omia joukkoja, haluttomuus organisoida mitään kunnolla, korruptio: täydennyshuoltoon tarkoitetut tarvikkeet on myyty ja hyödynnetty muuten jne. Samat ongelmat vaivaat Venäjän sotimista 24/7/365.

Yksi syy on nähdäkseni sekin, että joukoille annetaan perusvarusteet muonineen ja polttoaine, joilla tulee selvitä. Ei ole aina edes tarkoitus huoltaa. Tämä on johtanut mm. toimivien miehistönkuljetus- ja panssarivaunujen hylkäämiseen polttoaineen loputtua.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mites muka tällaiset positiiviset tulokset ovat mahdollisia???

Täältä luin perjantaina, että twitterissä kerrottiin Venäjän jo voittaneen ja torjuneen jokaisen vastahyökkäyksen! Kaikki on menetetty Ukrainan osalta.

Jos ne oli niitä uutisia jossa sanottiin, että: "Kreml väittää"
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Huoltokyvyttömyys on isoa osa Venäjän tappioita. Tämä ongelma on vaivannut Venäjää sodan alusta asti. Esimerkiksi polttoaine, ruoka ja vesi sekä ammukset eivät ole vain kortilla, vaan niitä ei kyetä toimittamaan. NY Times on koostanut venäläisten sotilaiden aiemmasta viestinnästä lohduttoman kuvan.

Kyllä. Tämä on ollut se "sodan ajan normaalitilanne". Nyt kun kaukovaikutus estää ne vähäisetkin kuljetukset tehokkaasti ja padon räjäytys todennäköisesti heikentää ainakin osalla eteläistä rintamaa veden toimituksen, niin linjojen taistelukyky voi ihan aidosti romahtaa nopeastikin. Toivottavasti näin myös käy.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Kyllä. Tämä on ollut se "sodan ajan normaalitilanne". Nyt kun kaukovaikutus estää ne vähäisetkin kuljetukset tehokkaasti ja padon räjäytys todennäköisesti heikentää ainakin osalla eteläistä rintamaa veden toimituksen, niin linjojen taistelukyky voi ihan aidosti romahtaa nopeastikin. Toivottavasti näin myös käy.
"He äänestivät rauhan puolesta jaloillaan", sanoi eräs puolikalju pukinpartakaveri vuonna 1917. Tuntuvat pitävän arvossa tuolla naapurin puolella, joten olisiko tässä se osa pelikirjasta, jonka roolia voisi kasvattaa?
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kyllä se taitaisi niin olla, että ilmaherruus olisi se isoin juttu. Sodan luonne muuttuisi aika perusteellisesti.

Puhumattakaan Mustanmeren herruudesta. Nyt venäjä on voinut piilotella sodanjohtoaan Krimin kärjessä. Jos jenkit olisivat mukana, niin tuo olisi hyvin huono sijainti. Johdon pitäisi olla jossain Uralin vuoren alla piilossa.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Mun mielestä toi vastahyökkäys pitäisi suorittaa juurikin tuon padon sortumisen aiheuttamilla alueilla. Siellä ryssien puloustus on heikommillaan. Hirveä tykkituli peittämään syöksyveneiden sun muiden potskien äänet ja menoksi. Veikkaan että von Manstein näyttäisi suurta peukkua.
 
p_3ksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL, Jukurit
Tässä vielä Blahodatnen vapautuksesta video.

Tämän lisäksi rypsykät vetäytyneet myös muutamista muista pienemmistä kylistä. Slava Ukraini!!

Edit.

Malyarilta salamyhkäinen video, äänet ehdottomasti päälle.

Viimeksi muokattu:

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mun mielestä toi vastahyökkäys pitäisi suorittaa juurikin tuon padon sortumisen aiheuttamilla alueilla. Siellä ryssien puloustus on heikommillaan. Hirveä tykkituli peittämään syöksyveneiden sun muiden potskien äänet ja menoksi. Veikkaan että von Manstein näyttäisi suurta peukkua.
Teoriassa ihan ok, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin Ukrainalla ei kaiketi ole kykyä suorittaa täällä hetkellä merkittäviä maihinnousuja Dneprin yli ja luoda sillanpääasemia. Mikäli kuitenkin Ukrainan saa nyt sidottua merkittävästi joukkoja pois etelästä, on hyvin mahdollista, että jossain vaiheessa tuoltakin päästään jokin hyökkäys tekemään. Hyökkäyksen aloitus tuolta sektorilta oli kuitenkin mielestäni monessa arviossa suljettu pois, vaikka itse puolustuslinnoitukset ovat siellä rintaman heikompia. Operaatio on liian riskialtis, sillä sen tunnustelu olisi vaikeampia tehdä.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat

Kun asiaa ruvetaan pohtimaan käytännön toteutuksen puolelta, niin Dneprin ylitse tuleva hyökkäys on tällä hetkellä useistakin hyvistä syistä ihan poissuljettu vaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ihan nätisti osuu kohteeseen, ei voi tarkkuudesta moittia

Ja Wagner ei ole tekemässä soppareita

Tästä saattaa koitua vielä mielenkiintoinen keitos

Näinköhän tämäkään paatti on enää ihan täydessä iskussa?

Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Loistavaa, että isot nimet uskaltaa sanoa tällaista ääneen. Se kun vaan on niin, ettei valloittaja tuolta puhumalla lähde vaan ainoastaan sotimalla. Kaikki uutiset kuolleista venäläisistä sotilaista ja tuhotuista joukoista ja kalustosta ovat siksi hyviä ja TUNTUVAT HYVÄLTÄ SYDÄMESSÄ.

Kuolleista venäläissotilaista iloitseminen ei ole vain ymmärrettävää; se on myös täysin inhimillistä ja normaalia. Miksi? Koska kuollut venäläissotilas tarkoittaa viatonta lasta, joka saa mahdollisuuden elämään. Se tarkoittaa vanhusta, joka saa elää elämänsä loppuun omassa kodissaan. Se tarkoittaa perhettä, joka ei tuhoudu. Minusta on hyvinkin normaalia haluta näitä asioita ihmisille, ja jos tämän toteutuminen vaatii pahuuden kukistamista, niin sitten pahuus täytyy kukistaa.
 
hihhu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kun asiaa ruvetaan pohtimaan käytännön toteutuksen puolelta, niin Dneprin ylitse tuleva hyökkäys on tällä hetkellä useistakin hyvistä syistä ihan poissuljettu vaihtoehto.
Ja jos hommat menee niin hyvin kuin nyt näyttää, niin myös tarpeetonta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös