Laitanpa tämän nyt tänne: täällä on ollut viime aikoina paljon keskustelua, ei Venäjän valtiosta ja valtakoneistosta vaan venäläisistä ja venäläisyydestä. Mietin että harva meistä on kokeillut elää totalitaarisessa valtiossa - nämä tyypit tulevat myös perheesi perään, ei vain sinun, jos erottaudut joukosta. Vaikka olisin maailman liberaalein Venäjän kansalainen niin en minä tässä elämäntilanteessa lähtisi kaduille ennen kuin siellä olisi jo miljoonia muita. Puhe jossain rauhallisessa liberaalidemokratiassa on helppoa ja halpaa, mutta väkivaltaisessa diktatuurissa ei, hinta kohoaa ihan silmissä. Tietysti on aina mahdollista vastustaa ja nousta johtamaan protestia - mutta suurin osa meistä, minä kaikkein vähiten, olisi siinä pienessä rohkeassa joukossa, joka yleensä kuolee tai joutuu kidutetuksi ja vankilaan, eikä todellakaan johda vastarintaa mihinkään kunniakkaaseen voittoon.
En myöskään usko että venäläisyydessä on mitään erityistä etnistä tahraa - siellä Ukrainassa tuhannet ja tuhannet täysin etnisesti venäläistaustaiset ihmiset taistelevat tätä irvokasta ja sadistista hyökkäystä vastaan Ukrainan vapauden ja olemassaolon puolesta. Ei heitä erota etnisesti yhtään mikään venäläisistä rajan toisella puolen. Sen sijaan Venäjän historiallisia ja yhteiskunnallisia rakenteita on valtavasti haavoittanut ja myrkyttänyt vuosisatainen syvä sorto. Sen puristuksessa on syntynyt universaalia, maailmanhistoriallista taidetta ja lahjakkuutta, mutta myös valtavasti antiliberaaleja, autoritäärisiä vaistoja ja impulsseja. Jos pää nousee joukosta niin se katkaistaan - ja tämä perinne on saanut myös monet perverssisti kunnioittamaan mielivaltaa ja vääryyttä, koska ne ovat maailman meno.
Eikä Venäjällä ole mitään ihmeellistä Sonderwegiä, joka tuomitsisi sen ikuisesti sortoon ja diktatuuriin. Sillä on ollut sysimusta historia, mutta mitkään asiat tässä ihmisen maailmassa eivät jatku ikuisesti - kaikilla mailla ja kulttuureilla on toivoa paremmasta, kykyä parempaan. Enkä tietenkään liberaalina usko mihinkään inhimilliseen kollektiiviseen vastuuseen. Ei sellaista ole. Voin toki tuomita ihmisiä sitä, etteivät he uskaltaneet nousta vastarintaan - mutta vain jos itse uskaltaisin siihen samassa tilanteessa. Niin enpä tuomitse.
Linkkaanpa tähän suuresti arvostamani
@ms.qvist :in - olen utelias kuuntelemaan vastineensa...
Niin, maailma ei ole mustavalkoinen, niitä harmaan eri sävyjäkin on olemassa, joten todellisuudessa en aivan niin yksioikoisesti ajattelu, mitä eilisen - kärkkään - viestini perusteella voisi kuvitella. Se minun on kuitenkin todettava, että juurikaan sympatiaa minulta ei tällä hetkellä löydy "epäpoliittisille" Barkoveille ynnä sille venäläiselle keskiluokalle, joka asuttaa Moskovaa, Pietaria ja muutamaa muuta suurkaupunkia. Heidän sopii muistella Martin Niemöllerin runoa "
Ensin ne tulivat..." marssiessaan rikkinäisissä kengissä ja vm. 59 AK-47 käsissään teurastettavaksi.
Juuri heidän kanssa Putin teki sen sanattoman sopimuksen, jonka myötä Venäjä on ajautunut paariavaltioiden joukkoon. He pääsivät nauttimaan etuoikeuksista lähes parin vuosikymmenen ajan, he humaltuivat siitä vallasta, jota Putinin hallinto heille - venäläisinä - tarjoili. He olivat tyytyväisiä osaansa, ja samalla he sulkivat silmänsä siltä todellisuudelta, jossa kymmenet miljoonat venäläiset, enemmistö, asuivat ja elivät. Kun kyseisen joukon edustajia haastateltiin vajaat vuosi sitten heidän paetessa Venäjältä länteen (heidän laskeminen länteen oli suuri virhe!), he kyynelsilmin kertoivat kuinka joutuivat pakenemaan ja jättämään kaiken taakseen - työn ja keräämänsä omaisuuden. Voisinpa todeta, että heidänkin kohdalla "maariski" realisoitui, ja hyvä niin! Mutta pelkäänpä, että he eivät ota opiksi, vaan toistaisivat tekemänsä virheen, jos koittaa aika, jolloin pääsisivät taasen kokoamaan omaisuuksia Venäjällä, rikastumaan suomeksi sanottuna.
Venäjä on kautta historian lähettänyt uhrattavaksi vähemmistöjä ja vähäosaisia, kansaa on myös hallittu siten, että on ollut ketä uhrata. Putinin valtakaudella Venäjä on jälleen rakennettu yhteiskunnaksi, joka uhraa surutta heikoimpansa jonkin "suuren ja ylevän" eli "ryöstömurhan" puolesta. Väistämättä olen viime vuosina tullut useammankin kerran pohtineeksi sitä, että mikä vastuu lännellä on siihen, että Putinin hallinnon on annettu kasvaa ja kehittyä muotoonsa. Halpa energia yhdistettynä korruptoituneisiin poliitikkoihin, jotka ryhtyivät lobbaamaan venäläistä kaasua ja öljyä sun muuta, mahdollisti myös Venäjällä omaisuuksien keskittymisen ja laaja-alaisen korruption sekä vallan väärinkäytön. Toisaalta tämä taloudellinen yhteistyö johti myös siihen, että aivan liian monelta väärinkäytökseltä suljettiin silmät - totisesti lännessä oltiin Venäjän eliitin hyödyllisiä idiootteja valtiojohtoa myöten. Joten, kun me ryhdymme tuomitsemaan venäläisiä, on meidän syytä perata oma pesämme myös kunnolla, ja oppia myös siitä.
Minusta venäläisten on kannettava myös kollektiivinen vastuu siitä huolimatta, että samalla meidän ja heidän on tiedostettava se, että joukossa on myös sellaisia venäläisiä, jotka tekivät
oikeita valintoja - sellaisia, jotka ovat moraalisesti kestävällä pohjalla. Me voimme muistaa näitä oikeita valintoja tehneitä venäläisiä, ja muistuttaa venäläisiäkin heidän teoista, mutta mikäli venäläisiä ei aseteta jonkin asteiseen vastuuseen yhteisönä, on olemassa vaara, että historiasta ei opita mitään. Suosittelen lukemaan vaikkapa Antero Holmilan ja Matti J. Karin teoksen
Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii. Itsellä teoksesta on vielä muutama sivu lukematta, mutta uskallan jo suositella sitä. Teos omalta osaltaan avaa sitä, miksi Venäjällä olisi tarpeen samanlainen "puhdistustyö", jollaisen Saksan läntinen osa kävi läpi, etenkin 60-luvulta eteenpäin. Tähän työhön sisältyy kyllä jonkin asteinen kollektiivisen vastuun kantaminen, jotta siitä menneisyydestä on mahdollista ottaa opiksi. Luonnollisesti keskiluokkaisen moskovalaisen vastuu on suurempi kuin henkilön, joka tulee köyhistä oloista ja jolle alueen pääkaupunkiin pääsy on verrattavissa matkaan ulkomaille.
Mutta erityisesti seuraavaa viestisi kohtaa en voi allekirjoittaa: "
Voin toki tuomita ihmisiä sitä, etteivät he uskaltaneet nousta vastarintaan - mutta vain jos itse uskaltaisin siihen samassa tilanteessa. Niin enpä tuomitse."
Nimittäin ennalta sinä, tai minä, itse asiassa kukaan meistä ei voi tietää, mitä kyseisessä tilanteessa tekisi. Voimme kyllä pohdiskella ja nähdä itsemme tekemässä sankaritekoja - tai vetäytymässä vastuusta, mutta vasta se nimenomainen hetki todella paljastaa sen millaisiin tekoihin kykenemme. Tähän johtopäätökseen olen tullut havaintojen ja lukuisten keskusteluiden myötä. Keskustelukumppaneina on ollut ihmisiä, jotka ovat ottaneet osaa Ukrainassa Oranssiin vallankumoukseen, matkanneet Maidanille Kiovassa 2013-2014, osallistuneet sotaan rintamalla. Olen myös keskustellut kurdien kanssa, joista moni on pitänyt periaatteistaan kiinni vankilaan joutumisen uhallakin.
Tämä pätee suurin piirtein meihin tavallisiin ihmisiin, jotkin luonteenpiirteet ja käyttäytymismallit voivat ennustaa jotain muuta lopputulosta, mutta nähdäkseni sinusta ei näitä tällaisia luonteenpiirteitä löydy, jotka voisivat indikoida sitä, että tekisit, jotain muuta kuin moraalisesti kestäviä valintoja. Luonnollisesti elämä totalitaarisessa yhteiskunnassa rajaa mahdollisuuksia, mutta kuten Iranin "huivivallankumous" osoittaa, ei se voi täysin tukahduttaa halua ja ihmisten päättäväisyyttä. Eli Venäjällä sitä keskiluokkaa voi kyllä huoletta osoittaa sormella ja vaatia sitä kantamaan myös kollektiivinen vastuu. Siinäpähän marssivat rintamalle rikkinäisissä kengissään...
* * *
En minäkään voi 100 prosenttisella varmuudella sanoa, että millaisiin valintoihin päätyisin, jos minun olisi tehtävä eettisesti ja moraalisesti kestäviä valintoja - noustako totalitaarista hallintoa vastaan vaiko ei. Mutta jos ryhtyisin uhriutumaan sen tähden, kun en pääse ulkomaille niin helposti kuin ennen tai kun en voikaan ostaa uutta Iphonea, niin minut saa huoleti "
vetää kölin ali".
