Tavallaan olen samaa mieltä kanssasi, mutta on tuossa kauhuskenaariossakin pointtinsa. Presidentti Koivistohan se kirjassaan kirjoitti osuvasti, että venäläisen ajattelun mukaan maa on osa Venäjää, kun se on kerran valloitettu. Tämä pätee Baltian maiden kohdalla, jolloin kauhuskenaario ei ole enää niin kaukaa haettua.Itse näkisin, että tuo kauhuskenaario oli ihan validi aina Valko-Venäjään asti. Sitten kun tultiin Baltian maiden valtaukseen, mentiin mielestäni yli. Venäjä voisi kyllä kaikenlaista hybridiopetaatiota järjestää noita kohtaan, mutta NATO- ja EU-maiden kimppuun hyökkääminen ja valtaus olisi ollut kolmas maailmansota, enkä usko Putinin siihen ryhtyneen, vaikka kaikki muu olisikin onnistunut.
Se on sitten toinen juttu, että onko Baltiaan hyökkäämisessä mitään järkeä.