Pitkässä juoksussa on hyvä, että Venäjä kohtaa massiivisen, armeijan toiminnan vuosikymmeniksi lamauttavan tappion Ukrainassa. Samalla se tarkoittaa sitä, että vastenmielisyydessään vertaistaan vailla olevalle venäläiselle nationalismille ja sitä ruokkivalle imperialismille löytyy yhä vähemmän työkaluja sen toteuttamiseen.
Itseäni on yllättänyt sodassa erityisesti kolme seikkaa:
Ensimmäisenä se, kuinka syvälle Venäjän sisäinen korruptio yltää ja kuinka kokonaisvaltaista se. Tästä seurauksena se, että mielikuva Venäjän armeijasta - maailman toiseksi tehokkaimpana - on tullut rytinällä alas. Kiitos korruption ja varkaiden valtakunnan valtiohallinnon tehottomuuden ja kompetenssin puutteen ylläpitää armeijansa taistelukykyä. Tässä kontekstissa voinee todeta, että 14 kpl:tta HIMARSeja sai tuon "maailman toiseksi mahtavimman armeijan" pakokauhun valtaan ja perääntymään nykyisiin asemiinsa. Tulevat apupaketit Leopardien, Abramsien, Leclercien, Challengerien ja toivon mukaan myös F-16 hävittäjien myötä tarkoittaa sitä, että Ukrainan armeija kykenee sekä ylläpitämään että tehostamaan aloitekykyään.
Toinen itseäni yllättänyt seikka on se naiiviuden absoluuttinen taso, jota Kremlin narratiivissa ja retoriikassa viljellään. Natsit, pedofiilit, satanistit yms. kuulostaa vähän samalta kuin jonkun alaluokkalaisen homottelut. Olen hämmästellyt sitä, että vaikka tuo propaganda kohdistetaankin sen omiin kansalaisiin niin kuinka typeriä venäläiset ovat tai kuinka typerinä regiimi omia kansalaisiaan pitää. Tuollainen retoriikka kun ei tulisi mennä läpi edes vähän rajoitetumman kapasiteetin omaavalle henkilölle saati koulutetuille ja vapaasta tiedonvälityksestä nauttivalle venäläiselle, jotka ovat vierailleet tai etenkin asuneet länsimaissa. Ulkomailla asuvat ja siellä jo toista tai kolmatta sukupolvea asuttavat venäläiset eivät ole osoittaneet mieltään sotaa vastaan. Ei missään, eikä kertaakaan. Ehkä se on se syvälle juurtunut harhainen käsitys venäläisestä ylivertaisuudessa, jossa tilaa ei ole humanismille tai ihmisarvolle. Venäjän propagandan tuottajien epätoivon kasvaessa on ollut nautinnollista huomata kuinka narratiivin sisältö on muuttunut - jos mahdollista - jopa juutalaisnatsihallintonarratiivia kornimmaksi. Nyt mm. Kremlin propagandan johtohahmo Solovyev haaveilee jo Kalifornian, Alaskan ja Texasin haltuunotosta ja Berliinin valtaamisesta. Huolimatta siitä, että Venäjän armeijan sotamenestys on ollut kohta vuoden kestäneen sotilaallisen erikoisfarssioperaationsa aikana katastrofin ja surkuhupaisan välimaastossa ja sen kyky ylläpitää aloitetta Ukrainassa on mennyt. Venäjän armeija on todistetusti osoittanut kykenevänsä vain sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan koska on ainoa johon se enää kykenee.
Kolmantena se, kuinka nopeasti länsi löysi yhteisen sävelen ja kuinka koordinoitua sen Ukrainan tukeminen on ollut. Etenkin siinä kontekstissa kuinka Eurooppa oli sitonut itsensä riippuvaiseksi Venäjän energiasta sekä siitä, kuinka laajamittaista lobbaamista sekä korruptiota on todistettavasti esiintynyt eturivin poliitikoilta Euroopassa. Lisäksi Venäjä on tukenut Euroopan äärioikeistolaisia liikkeitä sekä eri Euroopan maiden EU eroa ajavia liikkeitä varsin avokätisesti sekä soluttanut omia myyriään mm. Saksan tiedustelupalveluun ja lukuisiin muihin Euroopan poliittisiin elimiiin. Kuvaavaa Eurooppalaisten maiden muuttuneesta asenteesta Venäjää kohtaan on se, että Suomi haki NATOn jäseneksi vasemmistohallituksen aikana tai että kansankotina tunnettu Ruotsi, joka on jättäytynyt kansainvälisen valtapolitiikan ulkopuolelle ml. II maailmansodassa, hakee Suomen rinnalla jäsenyyttä.
Toivottavasti tämän sodan perintönä on se, että se luo pitkän ja laajamittaisen konsensuksen läpi koko kansainvälisen yhteisön siitä, että Venäjä on etupiiriajatteluun vannova imperialistinen varkaiden valtakunta, joka pyrkii luomaan epävakautta läntisiin sivistysvaltioihin helveksimalla kansainvälistä oikeutta, demokratiaa, suvereniteettia sekä ihmisoikeuksia ja joka on seurausta pitkäaikaisesta naiivista Venäjä-politiikasta sekä ahneudesta, jonka johdosta mm. Eurooppa sitoi itsensä energiariippuvaiseksi Venäjästä. Venäjä ei muutu, koska se ei halua muuttua ja koska se potee kroonista paranoidia joukkopsykoosia.
Itseäni on yllättänyt sodassa erityisesti kolme seikkaa:
Ensimmäisenä se, kuinka syvälle Venäjän sisäinen korruptio yltää ja kuinka kokonaisvaltaista se. Tästä seurauksena se, että mielikuva Venäjän armeijasta - maailman toiseksi tehokkaimpana - on tullut rytinällä alas. Kiitos korruption ja varkaiden valtakunnan valtiohallinnon tehottomuuden ja kompetenssin puutteen ylläpitää armeijansa taistelukykyä. Tässä kontekstissa voinee todeta, että 14 kpl:tta HIMARSeja sai tuon "maailman toiseksi mahtavimman armeijan" pakokauhun valtaan ja perääntymään nykyisiin asemiinsa. Tulevat apupaketit Leopardien, Abramsien, Leclercien, Challengerien ja toivon mukaan myös F-16 hävittäjien myötä tarkoittaa sitä, että Ukrainan armeija kykenee sekä ylläpitämään että tehostamaan aloitekykyään.
Toinen itseäni yllättänyt seikka on se naiiviuden absoluuttinen taso, jota Kremlin narratiivissa ja retoriikassa viljellään. Natsit, pedofiilit, satanistit yms. kuulostaa vähän samalta kuin jonkun alaluokkalaisen homottelut. Olen hämmästellyt sitä, että vaikka tuo propaganda kohdistetaankin sen omiin kansalaisiin niin kuinka typeriä venäläiset ovat tai kuinka typerinä regiimi omia kansalaisiaan pitää. Tuollainen retoriikka kun ei tulisi mennä läpi edes vähän rajoitetumman kapasiteetin omaavalle henkilölle saati koulutetuille ja vapaasta tiedonvälityksestä nauttivalle venäläiselle, jotka ovat vierailleet tai etenkin asuneet länsimaissa. Ulkomailla asuvat ja siellä jo toista tai kolmatta sukupolvea asuttavat venäläiset eivät ole osoittaneet mieltään sotaa vastaan. Ei missään, eikä kertaakaan. Ehkä se on se syvälle juurtunut harhainen käsitys venäläisestä ylivertaisuudessa, jossa tilaa ei ole humanismille tai ihmisarvolle. Venäjän propagandan tuottajien epätoivon kasvaessa on ollut nautinnollista huomata kuinka narratiivin sisältö on muuttunut - jos mahdollista - jopa juutalaisnatsihallintonarratiivia kornimmaksi. Nyt mm. Kremlin propagandan johtohahmo Solovyev haaveilee jo Kalifornian, Alaskan ja Texasin haltuunotosta ja Berliinin valtaamisesta. Huolimatta siitä, että Venäjän armeijan sotamenestys on ollut kohta vuoden kestäneen sotilaallisen erikoisfarssioperaationsa aikana katastrofin ja surkuhupaisan välimaastossa ja sen kyky ylläpitää aloitetta Ukrainassa on mennyt. Venäjän armeija on todistetusti osoittanut kykenevänsä vain sotarikoksiin siviiliväestöä kohtaan koska on ainoa johon se enää kykenee.
Kolmantena se, kuinka nopeasti länsi löysi yhteisen sävelen ja kuinka koordinoitua sen Ukrainan tukeminen on ollut. Etenkin siinä kontekstissa kuinka Eurooppa oli sitonut itsensä riippuvaiseksi Venäjän energiasta sekä siitä, kuinka laajamittaista lobbaamista sekä korruptiota on todistettavasti esiintynyt eturivin poliitikoilta Euroopassa. Lisäksi Venäjä on tukenut Euroopan äärioikeistolaisia liikkeitä sekä eri Euroopan maiden EU eroa ajavia liikkeitä varsin avokätisesti sekä soluttanut omia myyriään mm. Saksan tiedustelupalveluun ja lukuisiin muihin Euroopan poliittisiin elimiiin. Kuvaavaa Eurooppalaisten maiden muuttuneesta asenteesta Venäjää kohtaan on se, että Suomi haki NATOn jäseneksi vasemmistohallituksen aikana tai että kansankotina tunnettu Ruotsi, joka on jättäytynyt kansainvälisen valtapolitiikan ulkopuolelle ml. II maailmansodassa, hakee Suomen rinnalla jäsenyyttä.
Toivottavasti tämän sodan perintönä on se, että se luo pitkän ja laajamittaisen konsensuksen läpi koko kansainvälisen yhteisön siitä, että Venäjä on etupiiriajatteluun vannova imperialistinen varkaiden valtakunta, joka pyrkii luomaan epävakautta läntisiin sivistysvaltioihin helveksimalla kansainvälistä oikeutta, demokratiaa, suvereniteettia sekä ihmisoikeuksia ja joka on seurausta pitkäaikaisesta naiivista Venäjä-politiikasta sekä ahneudesta, jonka johdosta mm. Eurooppa sitoi itsensä energiariippuvaiseksi Venäjästä. Venäjä ei muutu, koska se ei halua muuttua ja koska se potee kroonista paranoidia joukkopsykoosia.
