Olivatpa ne syyt mitä hyvänsä kuten valtiojärjestelmä, aivopesu, kulttuuri tai perimä niin tilanne on tällä hetkellä tämä...
Tuota ns. aivopesun määrää ja laatua on läntisestä perspekstiivistä vaikea ymmärtää, etenkään sen monikerroksista luonnetta. Olen ollut takavuosina aika paljon tekemisissä venäläisten kanssa, ja tunnen myös maan viime sukupolvien historiaa verraten hyvin, mutta ihmeteltävää tuossa venäläisen mielenmaiseman synkeässä marinadissa riittää edelleen.
Nykypäivän 20-40 -vuotiaiden venäläisten koti- ja koulukasvatuksesta ovat pääsääntöisesti vastanneet ihmiset, jotka olivat eläneet 1990-luvun alkuun saakka koko elämänsä Neuvostoliitossa. Vaikka sosialistisesta paskanpuhumiskerroksesta kuorisi melkein kaiken eri aikakauteen jääneen pinnan pois, niin monet neuvostoaikoina ihmisten mieliin muovautuneet piirteet ovat väistämättä jääneet jossakin muodossa elämään. Neuvostokasvatuksessa suurvalta-ajattelun jatkuva painottaminen oli aivan keskiössä, samoin sotilaallinen kasvatus ja ennen kaikkea militaristinen asennekasvatus oli integroitu osa lasten ja nuorten elämää. Tähän päälle valehtelun ja vääristelyn institutionalisoituminen, kaikki kansankerrokset läpäisevä korruptio ja omanvoiton tavoittelu, valtion sukupolvien ajan ylläpitämä vääristynyt kuva ulkomaista ja erityisesti vihollismaiksi selitetyistä länsivaltioista, ja kansallisen identiteetin pönkittäminen vihamielisyyttä ja revansismia tihkuvilla kiihkoisänmaallisuudella. Tuossa kaikessa on sukupolvien jatkumoa, jossa eri aikakaudet erottuvat toisistaan vain pienten sävyerojen ja valtion kulloisenkin nimen verran.
Ei välttämättä mikään ihme, jos joku Venäjän puolelta Imatran seudulle muuttanut randomvenäläinen kokee z-aatteessa jotakin puolusteltavaa. Meidän ei täällä Suomessa tarvitse kuitenkaan sellaista ymmärtää eikä sallia. Muiden absurdit ja suoraan sanoen väärätkin näkemykset voidaan vielä sallia, ja luottaa siihen, että ajan myötä silmät vielä avautuvat. Z-porukan uhkailua ja painostamista ei tietenkään pidä sietää, heti vaan asia julki ja totaalinen paheksunta moiselle touhulle heti kun ilmenee.