Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 319 469
  • 66 036

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Osaako joku sotakorvauskäytäntöihin enemmän perehtynyt sanoa, miten tuo käytännössä voitaisiin hoitaa, jos Venäjän pitäisi rauhanehtona maksaa kaikkien sodassa tuhoutuneiden kohteiden jälleenrakennus?
Miten Venäjä voisi maksaa sotakorvauksia, kun ei edes ole sodassa?
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Samalla tavalla oligarkit tunnistetaan kuin on tunnistettu pakotteita varten. Asuminen Helsingissä ja Suomen kansalaisuuskaan ei tule olla tekijä, jolla mahdollisen takavarikon voi kiertää. Näin olisi tullut toimia kaikissa länsimaissa jo 2008, viimeistään 2014. Oligarkkien on annettu aivan rauhassa murentaa poliittista järjestelmäämme mm. lahjomalla virkamiehiä ja poliitikkoja samaan aikaan kun roistovaltio Venäjä on käynyt sotaa eri maissa ja tappanut ihmisiä erilaisille iskuille ympäri länsimaita.

Oligarkeja varmastikin voidaan tunnistaa ja heitä kohtaan ei tietenkään Suomessa asuminenkaan voi olla este. Mutta kaikilta venäläisiltä ei voi kaikkea länsimaissa olevaa omaisuutta takavarikoida, kuten esimerkiksi saksalaisten omaisuutta takavarikoitiin toisen maailmansodan jälkeen. Tällä hetkellä pakotteet koskevat ymmärtääkseni aika pientä osaa oligarkeista ja heidän perheenjäsenistään. Tuossa on savottaa virkamiehille lähteä selvittelemään mikä omaisuus on kenenkin tosiasiallisesti vaikka omaisuus olisikin piilotettu bulvaanin tai jonkun kyproslaisen pöytälaatikkofirman taakse.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Mielestäni näissä korvauksissa tulisi maksu jakaa tulevaisuuteen. Tietysti jo takavarikoituja varoja voisi käyttää, mutta muuten pakottamalla johonkin välittömiin korvauksiin ei mielestäni päästä kovin hyvään lopputulokseen. Ensinnäkin motivaatio maksaa on varmasti melko huono ja mitkä ovat nämä pakkokeinot jolla tätä sitten painostaisi?

Sen sijaan jokin vientikaupasta perittävä korvauksiin jyvitettävä osuus tulevaisuudessa toimisi paremmin. Venäjän ei kannattaisi kieltäytyä kaupasta ja tätä kautta korvaukset tulisivat aikanaan maksetuksi kuin itsestään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Oligarkeja varmastikin voidaan tunnistaa ja heitä kohtaan ei tietenkään Suomessa asuminenkaan voi olla este. Mutta kaikilta venäläisiltä ei voi kaikkea länsimaissa olevaa omaisuutta takavarikoida, kuten esimerkiksi saksalaisten omaisuutta takavarikoitiin toisen maailmansodan jälkeen. Tällä hetkellä pakotteet koskevat ymmärtääkseni aika pientä osaa oligarkeista ja heidän perheenjäsenistään. Tuossa on savottaa virkamiehille lähteä selvittelemään mikä omaisuus on kenenkin tosiasiallisesti vaikka omaisuus olisikin piilotettu bulvaanin tai jonkun kyproslaisen pöytälaatikkofirman taakse.

Oleellista on kohdistaa mahdollinen takavarikko oligarkkeihin. Yksityiskohdista sitten aikanaan, jos takavarikkoihin päädytään.

EU-valtioista esimerkiksi Suomessa ja Saksassa Venäjän johdon ja oligarkkien on sallittu kietoutua osaksi valtakunnan politiikkaa ja vaikuttaa siihen. Tämä yhteyden katkaiseminen on onneksi jo pääosin tapahtunut. Mutta se mitä tapahtui ja miten, tulee käydä läpi. Ei rangaistustenkaan vuoksi vaan siksi, että oppisimme pysyvästi historiastamme.

***

Venäjän tappio Ukrainassa on vääjäämätön. Kuten Yhdysvaltain entinen erikoisjoukkojen upseeri Mykel Hawke kuvasi käynnissä olevaa sotaa amerikkalaisella vertauskuvalla: merkityksellistä ei ole koiran koko taistelussa vaan taistelun koko koirassa.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Pientä hajoilua mielipiteissä Venäläisessä propaganda ohjelmassa, eri kanava kun se mistä yleensä on pätkiä.


On kyllä suurta hupia katsoa tuota, kun paniikki ja syyttely leviää jo keskusteluohjelmiin. Erityispisteet sille harmaatukkaiselle ja täysin todellisuudesta irtautuneelle reliikille, joka z-pinssi rinnassaan omaa vielä sen verran sotakiimaa maksoittuneessa veressään, että haluaa lähettää lisää venäläisiä nuoria rintamalle ottamaan koppia joko HIMARSeista tai Excalibureista. Lisäksi tämä toinen duuman umpihullu jäsen, joka oli pukeutunut tyylikkääseen ruskeaan verryttelytakkiin, leijui natsifantasioineen jossain psykoosin ja skitsofrenian välimaastossa.

Kaalimaassa eletään kyllä täysin todellisuudesta vieraantuneessa kuplassa. Juutalalaisnatsinarratiivi upposi kansaan kuin onttoon jalkaan, Putinin kannatus seilaa 80%:n kieppeillä, 25% kansasta ei omista sisävessaa ja silti asemoivat itsensä suurvallaksi hieman pienemmällä taloudella kuin New Yorkin osavaltio, taisteluissa käytetään 60-luvun kalustoa, jota on viimeksi huollettu 30 vuotta sitten, maan oma jatkojalostusteollisuus on Kuuban kanssa samalla tasolla, koko valtion talous tulee taantumaan seuraavilla vuosikymmenillä pakotteiden ansioista aiheuttaen lukuisia negatiivisia kerrannaisvaikutuksia, mutta silti pitää z-pinssi rinnassa röyhistellä vaikka oman maan armeijan täystuho koputtaa nurkan takana ja koko valtion syöksykierre ottaa yhä nopeampia kierroksia.
 
Viimeksi muokattu:

ftr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Huuhkajat, Borussia Dortmund
Maksakoon sitten vaikka sotilaallisen erikoisoperaation korvauksia jos termeillä kikkailu on heille se juttu.

Taloudellinen erikoisoperaatio = sotakorvaukset
Geopoliittinen erikoisoperaatio = Venäjän armeijan vetäytyminen 2013 rajoille
Oikeudellinen erikoisoperaatio = Sotarikollisten tuomitseminen kansainvälisessä oikeudessa
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Hyvältähän tämä Ukrainan eteneminen vaikuttaa. Saa nähdä minkälaisella vauhdilla sitten jatkossa hommat etenee. En jaksa uskoa, että esimerkiksi Donbassin aluetta saadaan tyhjennettyä örkeistä Krimistä puhumattakaan. Toki toivon sitä suuresti.

Mielenkiintoista nähdä mikäli Ukraina saa vallattua ne alueet takaisin mitkä ovat tänä vuonna menettäneet, että ovatko silloin valmiita neuvottelupöytään vai meinataanko ottaa kaikki alueet takaisin Krimiä myöten. Ne toki Ukrainalle kuuluvat ja se olisi täysin oikein jos näin käy. Jotenkin vaan tuntuu siltä, että hyvin paljon asioita pitää tapahtua etenkin Kremlissä ennen kuin Venäjä suostuisi kaikki alueet palauttamaan.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvältähän tämä Ukrainan eteneminen vaikuttaa. Saa nähdä minkälaisella vauhdilla sitten jatkossa hommat etenee. En jaksa uskoa, että esimerkiksi Donbassin aluetta saadaan tyhjennettyä örkeistä Krimistä puhumattakaan. Toki toivon sitä suuresti.

Molemmat alueet tyhjennetään örkeistä, ei kahta sanaa, jos kaksi asiaa toteutuu. Niistä lopuksi. Venäjän kyky käydä sotaa on ollut odotuksiin nähden erittäin heikko. Se nähtiin jo sodan alupäivinä, että vastassa ei ole hyvin koulutettu ja sotiva ammattiarmeija. Sen jälkeen parhaiden sotilaiden ja parhaiden aseiden ja ammusten tuhouduttua, yhä heikompaa sotimista nähdään Venäjältä. Lisäksi venäläisiltä sotilailta puuttuu tahto sotia. He tietävät nyt, että Ukraina ei hyökännyt Venäjälle ja että vastassa on ukrainalaiset, eivät natsit.

Örkkityhjennys vie aikaa, mutta on vääjäämätön, jos Ukraina näin tahtoo ja jos länsivallat eivät ala himmailemaan Ukrainan tuen kanssa.
 

MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Molemmat alueet tyhjennetään örkeistä, ei kahta sanaa, jos kaksi asiaa toteutuu. Niistä lopuksi. Venäjän kyky käydä sotaa on ollut odotuksiin nähden erittäin heikko. Parhaiden sotilaiden ja parhaiden aseiden ja ammusten tuhouduttua, yhä heikompaa sotimista nähdään Venäjältä. Lisäksi venäläisiltä sotilailta puuttuu tahto sotia. He tietävät nyt, että Ukraina ei hyökännyt Venäjälle ja että vastassa on ukrainalaiset, eivät natsit.

Örkkityhjennys vie aikaa, mutta on vääjäämätön, jos Ukraina näin tahtoo ja jos länsivallat eivät ala himmailemaan Ukrainan tuen kanssa.
Tätä myös suuresti toivon. Pitkä talvi on tulossa ja länsimaiden rivit ei saisi nyt yhtään rakoilla.
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En jaksa uskoa, että esimerkiksi Donbassin aluetta saadaan tyhjennettyä örkeistä Krimistä puhumattakaan.
Onneksi kuitenkin Ukrainalla riittänyt uskoa.

Tuskin olisivat edenneet nähdyllä voimalla ja nopeudella jos olisivat tuolla "me ollaan hävitty tää sota"- asenteella lähteneet vastahyökkäykseen.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
On kyllä suurta hupia katsoa tuota, kun paniikki ja syyttely leviää jo keskusteluohjelmiin. Erityispisteet sille harmaatukkaiselle ja täysin todellisuudesta irtautuneelle reliikille, joka z-pinssi rinnassaan omaa vielä sen verran sotakiimaa maksoittuneessa veressään, että haluaa lähettää lisää venäläisiä nuoria rintamalle ottamaan koppia joko HIMARSeista tai Excalibureista. Lisäksi tämä toinen duuman umpihullu jäsen, joka oli pukeutunut tyylikkääseen ruskeaan verryttelytakkiin, leijui natsifantasioineen jossain psykoosin ja skitsofrenian välimaastossa.
Parasta oli se kun ensimmäinen alkoi hieman totuuksia laukoa, niin muiden ilmeet olivat epäuskoisia. He alkoivat ankarasti miettiä, miten se liturgian mukaan meneekään ja mitä saa sanoa, ettei käy huonosti. Osa keskustelijoista ilmeisesti pystyi päänsä säilyttämään.
Jatkossa voi olla että uskallus raottaa totuuden verhoa kasvaa entisestään.
 
Viimeksi muokattu:

Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Parasta oli se kun ensimmäinen alkoi hieman totuuksia laukoa, niin muiden ilmeet olivat epäuskoisia. He alkoivat ankarasti miettiä, miten se liturgian mukaan meneekään ja mitä saa sanoa, ettei käy huonosti. osa keskustelijoista ilmeisesti pystyi päänsä säilyttämään.
Jatkossa voi olla että uskallus raottaa totuuden verhoa kasvaa entisestään.
Joo, oikein näkyi miten alkoi muutamalla tyypillä raksuttamaan päässä ja näkivät jo silmissään ikkunoista putoilevia ihmisiä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo

Evakkomatka 2022 edition.
Valitettavasti venäläiset voisivat vallata Suomen ilman yhtään asetta, tankkia tai ohjusta. Jos kaikki 6 miljoonaa pietarilaista päättävät tulla rajan yli, saadaan ehkä ensimmäiset sata tuhatta jotenkin hillittyä, mutta sitten ne vaan jyrää meitin.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siinä on muuten aika kasuaalin näköinen varustus sotilaalla. Ei tiedä onko menossa rannalle vai rintamalle. No onneksi on kypärä päässä.
Tuskin on edes sotilas, vaan joku siviilihallinnon työntekijä, toimittaja tms.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onko takeita että nuo Venäjän lentokoneet pysyisivät ilmassa kovin pitkään?

***
Tähänastinen sota on käyty pääasiallisesti maalla sekä hieman myös merellä. Putin ei ole vielä tuonut ilmavoimia mukaan, sillä se eskaloi tilanteen hyvin nopeasti ja sitä myötä myös siviiliuhrit tulisivat kasvamaan merkittävästi, arvioi Hawke.
 

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Örkkityhjennys vie aikaa, mutta on vääjäämätön, jos Ukraina näin tahtoo ja jos länsivallat eivät ala himmailemaan Ukrainan tuen kanssa.
Aivan varmasti Ukrainalla on halua viedä homma päätökseen. Kansa on nyt yhdistynyt ja janoaa oikeutta ja kostoa. Länsimaiden tuesta tämä on kiinni ja sen varmuutta on Jenkit ainakin rummuttaneet tasaisesti.

Muutama huomionarvoinen lisäys vielä:

- Venäjän heikkous sotakentällä on järkyttänyt länsimaista maailmaa varmasti yhtälailla kuin Kremliä.
- Tämä heikkous on johtanut tilanteeseen missä esim. Jenkit aivan oikein kelaavat että nyt kannattaa runnoa kunnolla iivanaa koska sen tekee toiset meidän puolesta. ”Ja meillähän on se Kiina sit kans huolenaiheena.”
- Puola satsaa ihan helvetisti armeijaansa. ”Meistä ei tule toista Ukrainaa.” - ajatus, aivan oikein.
- NATO ja Fin& Swe. Puolustusliitto sen kuin vahvistuu.
- Hitaasti mutta vääjäämättömästi Lännen energiariippuvuus iivanasta heikkenee. Napanuora katki- ajattelulle kaikki tuki.
- Putin& Co pitää pysäyttää nyt viimeinkin. ”Peace in our time!” typeryys ollaan jo nähty.

Scholtz ja Macron erityistarkkailuun. Kuinka monta typerää möläytystä& puhelinsoittoa Putelle saadaan vielä kestää?

Sota on pitkä vielä jos iivana ei täysin romahda ja Kreml tilttaa. Joten jatketaan sitä Ukrainan tukea. Aseita, aseita ja aseita. Niin ja sit sitä koulutusta kans. Ennenkaikkea Jenkkien tiedusteludataa.

E. Typot ja tämä: Valko-Venäjälle nyt kaikki paine jotta sielläkin tajutaan lopulta hypätä Puten kelkasta pois.
 

Stolk-2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valitettavasti venäläiset voisivat vallata Suomen ilman yhtään asetta, tankkia tai ohjusta. Jos kaikki 6 miljoonaa pietarilaista päättävät tulla rajan yli, saadaan ehkä ensimmäiset sata tuhatta jotenkin hillittyä, mutta sitten ne vaan jyrää meitin.
Tästä tuli mieleen kasku Radio Jerevan kirjasta joka on neuvostoajalta. Kysymys: Jos sota neuvostoliiton ja Kiinan välille syttyisi, niin kumpi voittaisi. Vastaus: Kiina voittaisi. Ensimmäisenä päivänä antautuisi sata miljoonaa kiinalaista. Jos se ei riitä, niin seuraavana päivänä antautuu seuraavat sata miljoonaa.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sota on pitkä vielä jos iivana ei täysin romahda ja Kreml tilttaa. Joten jatketaan sitä Ukrainan tukea. Aseita, aseita ja aseita. Niin ja sit sitä koulutusta kans. Ennenkaikkea Jenkkien tiedusteludataa.
Jossain vaiheessa Ukrainan tämänhetkisestä offensiivista loppuu väkisinkin hönkä ja sitten tilanne todennäköisesti ja sananmukaisesti jäätyy, kun ensin tulee loppusyksyn kelirikko ja sitten talvi. Sitä silmälläpitäen Ukraina lienee (ainakin toivottavasti) saanut jo konsultointia Natolta (ja Suomelta?) talvisodankäyntiin liittyen sekä erityisesti varusteita. Siinä voi vatnikeillakin hieman usko horjua, kun makaavat paskaisissa maakuopissaan talven 2022-23 ja varusteisiin kuuluu kesämakuupussi, homehtuneet neuvostoaikaiset rytkyt sekä muona-annokset.
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Uutisointi alkaa hiljentyä, eli mahtaisko olla nyt rynnäkkö vähän hidastunut? Mahtaako Venäjä yrittää lihamyllytaktiikalla iskeä takaisin? Itse veikkaan, että yrittää vaikka noilla viime päivien tappioilla se on täyttä idiotismia.
 

Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
***
Tähänastinen sota on käyty pääasiallisesti maalla sekä hieman myös merellä. Putin ei ole vielä tuonut ilmavoimia mukaan, sillä se eskaloi tilanteen hyvin nopeasti ja sitä myötä myös siviiliuhrit tulisivat kasvamaan merkittävästi, arvioi Hawke.

Sodan alussahan Russitsit yrittivät saada ilmaherruutta, mutta sen jälkeen ovat pysytelleet koneineen visusti sellaisilla alueilla joilla
oma IT pystyy suojaamaan, eli Ukrainan ilmapuolustus koetaan liian suureksi uhaksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös