Mainos

Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 324 209
  • 66 057

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vaikka miten on mielenkiintoista keskustelua jostain hemmetin maan kirjoitusmuodosta, niin olisiko mitään uutta dataa siitä, kun Venäjä hyökkää Ukrainaan?
Kelpaako UA vastahyökkäys?

Donbasissa on toinen sointi.
 
Tuamas

Jäsen
Vaikka miten on mielenkiintoista keskustelua jostain hemmetin maan kirjoitusmuodosta, niin olisiko mitään uutta dataa siitä, kun Venäjä hyökkää Ukrainaan?

Pistän illemmalla vähän yhteenvetoa siitä miltä tällä hetkellä tilanne näyttää.

Lyhyesti, Venäjä on siirtynyt ensimmäistä kertaa tässä sodassa sotimaan doktriininsa mukaan mielikuvitustasavaltojen alueella idässä ja on saanut keskitettyä alueelle huomattavan paljon voimaa sekä kykenee siellä doktriinin mukaisesti massiivisella epäsuoralla tulella tukemaan etenemistä.

Tämän johdosta Ukrainan puolustus on ollut viimeisen viikon-pari sillä suunnalla helisemässä ja Venäjä on saanut vallattua uusia alueita ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, eli taistelun momentum on idässä kääntynyt Venäjälle nyt ainakin toistaiseksi ja se huhuttu suurhyökkäys on kuin onkin ihan aidosti saatu käyntiin (toki suurhyökkäyksen määritelmästä on täytynyt melkoisesti jo joustaa).

Muilla rintamilla taistelut ovat olleet huomattavasti vähäisempiä, Harkovan suunnalla Ukraina sai jo aiemmin Venäjän työnnettyä sen verran pitkälle, että epäsuoran tulen kantama ei enää riitä kaupunkiin asti.

Hersonin suunnalla on taas huhuja siitä, että Ukraina on onnistuneesti vastahyökännyt ja valtaamassa alueita merkittävästi takaisin, mutta tämä on varmaan neljäs kierros kun samaa huhua tulee vastaan, eli todennäköisesti taas kyseessä on muutaman kylän vapautus (toki se on sanottava, että täälläkin esitetty näkemys siitä, että Venäjä etenisi sillä suunnalla ronskisti kohti Mykolaivia ja sen jälkeen Odessaa on takuuvarmasti osoittautunut hevonpaskaksi ja rintamasuuntien liike tuossa suunnassa on joko paikallaan tai Ukraina on kyennyt hiukan etenemään, hiukan lähteestä riippuen) ja isommasta etenemisestä puhuminen lienee tälläkin kertaa ennenaikaista.

Mutta täydennetään tätä vielä hiukan kaluston, taisteluiden ja muun osalta tuossa illemmalla.
 
Viimeksi muokattu:

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Örkkien tv:n mukaan erikoisoperaatio alkaa olla taputeltu Ukrainassa. Seuraava minimalistinen haaste voimaintunnossaan oleville örkeille on Natomaiden "de-militarisointi" pakolla. Onnea täyspaskan epävaltion yritykselle. Linkki Twitteriin:

Huh. Kiitos Erdoganin, me olemme siis turvassa. No, kun NATO ja Venäjä ovat demilitarisoineet toisensa, taitaa olla meidän vuoromme aloittaa erikoisoperaatio Uralilla.
 
Mietin eilen tätä, että mikä olisi Suomessa se muutos. Belarus sopii melko hyvin norjaan, ruotsiin tai tanskaan. Suomen kieleen se sopii sitten kovin huonosti. Vaikka viittaus Venäjään olisi sopivaa poistaa, niin suomeen se ei varmaankaan olisi sopiva tuossa muodossa, kun meillä on kuitenkin käytännössä kaikille maille kieleen sopiva oma nimi.

Osataan silti sanoa Kambodza, ei käy Kamputsea, osataan sanoa Myanmar, eikä Burma, osataan myös Georgia, eikä Gruusia.

Belarus on Belarus. Jos tohon ei pysty, niin täytyy vaatia, että Bangladesh, Uruguay ja Venezuelakin nimetään uudelleen, että heikkolahjaisin sakki osaisi ne kirjoittaa ja lausua. Olisiko tyhmimmille ugreille Pamausmaa, Urkula ja Venesuo sopivampia?

Täytyykö muuten tämän kirotun kielen takia aina mennä ali siitä,.mistä aita on matalin...

Onneksi on suomenkielinen koulu keksitty, jo 1800-luvulla. Luulisi, että alkaisi jo vaikutus näkyä ja kuulua...

Suuriruhtinaskunnan perustamisjulistus 1809 suomeksi :
ME ALEXANDER I.,
Jumalan Armosta,
Kejsari ja Itsewaldias yli koko Ryssänmaan.."

Että oli se Venäjäkin 1809 vielä "Ryssänmaa" virallisissa Suuriruhtinaskunnan papereissa. Milloin muuttui Venäjäksi?
 
Viimeksi muokattu:

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Toki jos vihaa suomea niin sitten ei tarvitse välittää siitä miten asioita nimetään. Voidaanhan me vaihtaa Saksa Deutschlandiksi kun kyllä ihmiset sen oppivat. Tai Viro Eestiksi?
 
Toki jos vihaa suomea niin sitten ei tarvitse välittää siitä miten asioita nimetään. Voidaanhan me vaihtaa Saksa Deutschlandiksi kun kyllä ihmiset sen oppivat. Tai Viro Eestiksi?

Mutta Argentiina ei ole suomeksi Hopeala? Costa Rica - Rikasranta? Missä johdonmukaisuus?! Käännetäänkö vai eikö käännetä?

Nimien suomentaminen olisi 'junteinta mitä tiedät"-ketjun kamaa...
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mutta Argentiina ei ole suomeksi Hopeala? Costa Rica - Rikasranta? Missä johdonmukaisuus?! Käännetäänkö vai eikö käännetä?

Nimien suomentaminen olisi 'junteinta mitä tiedät"-ketjun kamaa...
Onneksi Suomi on ainoa maa joka tekee noin. Suomi tunnetaankin kaikissa muissa maissa nimellä Suomi eikä Finland, Finnland, menemättä moniin muihin. Vai pitäisikö Suomen nimi vaihtaa Finlandiksi niin ei tarvitsisi "tämän kirotun kielen" kanssa säätää.
 
Onhan Japani, Japan, japaniksi Nippon, jos puhutaan Keisarin valtiosta nimeltä Japani, tai Nihon, jos puhutaan maasta epävirallisemmin, maalisemmissa yhteyksissä.

Belarus käy varsin hyvin maan nimeksi Suomessa. Kaikki meidän käyttämiä kirjaimia, riittävästi vokaaleja välissä, ettei edes vaikea lausua.

Nimillä voi olla orgaaninen alku, jolloin perustuvat tapaan, tai historiaan, tai laina alkuperäisestä,mutta synteettiset, Kielitoimiston keksinnöt, niillä ei ole mitään arvoa. Kuten ei kielitoimistollakaan.

Se taas on ehkä Sanna Marinin hallitus-ketjuun paremmin kuuluvaa. Kielitoimiston voi lakkauttaa, kielen vapauttaa, ja sallia orgaaninen kehitys, kielellinen evoluutio. Säästyisi rahanmenolta, myötähäpeältä ja keskustelupalstojen syövältä: pilkun verbaaliselta nussimiselta.

Nyt lopetan aiheen tässä ketjussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Sako

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Nimillä voi olla orgaaninen alku, jolloin perustuvat tapaan, tai historiaan, tai laina alkuperäisestä,mutta synteettiset, Kielitoimiston keksinnöt, niillä ei ole mitään arvoa. Kuten ei kielitoimistollakaan.
Käytät varmaan computeria tietokoneen sijaan protestoidaksesi kielitoimiston synteettisiä keksintöjä. Ja puhut telefooniin etkä puhelimeen.

Eli pitääkö kaikkien maiden nimet kirjoittaa alkuperäisen kielen mukaan, vai mennäänkö sen perusteella miltä sinusta tuntuu?
 
Mr.Moon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flopit
Jep, Suomi suomalaisille, ei mitään vieraskielisiä sanoja/nimiä tänne. Florida Panthers olkoon jatkossa Kukkaiset täpläkissat. Oisko sitten Diitroitin punaiset siivet toinen joukkue?
Anteeksi moderointi, mutta tämä on ollut hemmetin hieno ketju seurattavaksi, voisiko nämä tosiaan siirtää tonne junttiketjuun?
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Joo, siellä käytetään 50 vuotta vanhaa paskaa kalustona kun uudet on joko varastettu tai tuhottu.
Kuriositeettina, T-62 on mainittu minusta ensimmäistä kertaa Ukrainan armeijan operaatiotiedotteissa tuhotun kaluston joukossa. On se tietenkin tyhjää parempi sirpalesuojana, mutta tulipa taas yksi aparaattityyppi lisää huollon ja logistiikan kiusaksi.

At night, our missile and artillery units eliminated 46 enemy servicemen, eight T-62 tanks, two 122mm howitzers, two Grad multiple rocket launchers, vehicles, armored personnel vehicles, and an ammunition depot

Tuamas

Jäsen
Pistän illemmalla vähän yhteenvetoa siitä miltä tällä hetkellä tilanne näyttää.

Lyhyesti, Venäjä on siirtynyt ensimmäistä kertaa tässä sodassa sotimaan doktriininsa mukaan mielikuvitustasavaltojen alueella idässä ja on saanut keskitettyä alueelle huomattavan paljon voimaa sekä kykenee siellä doktriinin mukaisesti massiivisella epäsuoralla tulella tukemaan etenemistä.

Tämän johdosta Ukrainan puolustus on ollut viimeisen viikon-pari sillä suunnalla helisemässä ja Venäjä on saanut vallattua uusia alueita ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, eli taistelun momentum on idässä kääntynyt Venäjälle nyt ainakin toistaiseksi ja se huhuttu suurhyökkäys on kuin onkin ihan aidosti saatu käyntiin (toki suurhyökkäyksen määritelmästä on täytynyt melkoisesti jo joustaa).

Muilla rintamilla taistelut ovat olleet huomattavasti vähäisempiä, Harkovan suunnalla Ukraina sai jo aiemmin Venäjän työnnettyä sen verran pitkälle, että epäsuoran tulen kantama ei enää riitä kaupunkiin asti.

Hersonin suunnalla on taas huhuja siitä, että Ukraina on onnistuneesti vastahyökännyt ja valtaamassa alueita merkittävästi takaisin, mutta tämä on varmaan neljäs kierros kun samaa huhua tulee vastaan, eli todennäköisesti taas kyseessä on muutaman kylän vapautus (toki se on sanottava, että täälläkin esitetty näkemys siitä, että Venäjä etenisi sillä suunnalla ronskisti kohti Mykolaivia ja sen jälkeen Odessaa on takuuvarmasti osoittautunut hevonpaskaksi ja rintamasuuntien liike tuossa suunnassa on joko paikallaan tai Ukraina on kyennyt hiukan etenemään, hiukan lähteestä riippuen) ja isommasta etenemisestä puhuminen lienee tälläkin kertaa ennenaikaista.

Mutta täydennetään tätä vielä hiukan kaluston, taisteluiden ja muun osalta tuossa illemmalla.

Dodiin, eli jatkona tälle.

Venäläiset ovat tosiaan kyenneet keskittämään merkittävän kalusto- ja miehistöylivoiman Luhanskin/mielikuvitustasavaltojen alueelle Itään ja saavuttaneet tehokkaalla epäsuoran tulen ja massaylivoiman kautta voittoja sekä uusia alueita.

Kalustoylivoima Venäjällä tuolla suunnalla on tällä hetkellä merkittävä ja riittää näillä näkymin vähintään pitämään nykyiset asemat ja todennäköisesti vielä valloittamaan uusia alueita.

Vähän lähteestä riippuen ylivoimaksi on arvioitu 4:1:stä pahimmillaan 7:1, eli Venäjän pysäyttäminen nykyisin voimasuhtein tuossa suunnassa edellyttää joko taas merkittävää taktista ja teknistä niskalenkkiä tai merkittävää määrää lisää kalustoa tuolle rintamalle.

Kuitenkin on syytä huomioida, että tämä on ainoa rintama jolla Venäjä menestyy ja mikään ei indikoi siihen suuntaan, että tämän offensiivin jälkeen olisi vielä jostain otettavissa kalustoa, ammuksia ja/tai miehistöä toteuttamaan vastaavia suurhyökkäyksiä muualla Ukrainan alueella. Venäjä on keskittänyt parhaat voimansa tuolle alueelle melko täysin ja nekin kuluvat jatkuvasti, ilman tietoa merkittävistä vahvistuksista miehistöön ja/tai kalustoon.

Jos pitäisi veikata, niin Venäjä ottanee vielä jonkin verran voittoja lähiviikkoina Luhanskin alueella itäisessä Ukrainassa ja sen jälkeen isoin hyökkäysvoima on käytännössä kulutettu, jolloin mitä todennäköisimmin pyritään pääsemään hyvin aktiivisesti neuvottelupöytään, jotta voidaan anneksoida virallisesti Krim ja ainakin osa mielikuvitustasavalloista.

Kaluston osalta Venäjällä alkaa edes puolimoderni panssarikalusto olemaan vähissä, kuten tappioluvuista stemmattuna toimivaan kalustoreserviin on voinut hiukan päätellä.
Rintamalle (välittömän eturintaman taakse toki) on alettu toimittamaan T-62:a, tankkia jota otettiin operatiiviseen käyttöön 1961 ja viimeiset taidettiin valmistaa 1975.

Ukraina on saanut ensimmäiset M777:t rintamalle ja niitä lienee käytössä vähän lähteestä riippuen jotain kymmenen ja kahdenkymmenen väliltä.

Nuo 155mm:n haupitsit ovat erinomainen ensiapu epäsuoran tulen keskinäiseen sotaan, koska niiden kuljettamiseen rintamalle riittää kuorma-autot.

Eri maat ovat antaneet sitten vastaavan kaliiberin telatykkejä (eli sama tuliteho, mutta omin teloin liikutaan) ja kouluttaneet näihin ukrainalaista miehistöä, näissä olettaisin, että liikuttaminen rintamalle sekä koulutus vie selvästi pidempään kuin vedettävissä haupitseissa.

Epäsuoran tulen taistelun osalta tiedustelu/tulenjohto sekä kantama ovat olennaisessa asemassa ja näihin nuo raskaammat haupitsit sopivat tasaamaan Venäjän kalustoylivoimaa, kun kantamaa on vähän ampumatarvikkeesta riippuen 24-30 kilometriä.

Tämän lisäksi useammasta lähteestä on tullut vastaan tietoa, että Yhdysvallat olisi hyväksymässä tai jo hyväksynyt raskaiden raketinheittimien (esimerkiksi Suomessakin käytössä oleva M270 MLRS, kotoisasti 298 RSRAKH 06) toimittamisen Ukrainalle, joka voisi olla vielä pykälän kovempi askel, koska näillä päästään vielä merkittävästi pidempiin kantamiin (ampumatarvikkeesta riippuen 32-150 kilometriin) ja huomattavasti venäläisiä raskaita raketinheittimiä (pääsääntöisesti Grad) paremmalla tarkkuudella (kärjistettynä tietokoneella suunnatut ja GPS:llä ohjatut ampumatarvikkeet jotka voi kohdistaa hyvin pienelle alueelle esim yksittäiseen rakennukseen/tuliasemaan vs. tyhmät ammukset kollimaattoreilla suunnattuna joilla voi ampua hehtaarin alueelle ja toivoa että osuu johonkin tiettyyn kohteeseen). Mutta näissäkin se ongelma on näiden käyttöön kouluttaminen sekä näiden rintamalle saaminen.

Muutoin sitten Ukrainalle on tässä lähiviikkoina toimitettu toistakymmentä SU-25 maataistelukonetta "varaosina" ja näitä on mitä ilmeisimmin jo käytetty rintamalla.

Edelleen sodan iso kuva on sama, Venäjällä alkaa kalusto käymään tykistöä lukuunottamatta vähiin, korvaavaa saman tason kalustoa ei ole mistään tulossa ja ampumatarvikkeissakin alkaa mitä ilmeisimmin olemaan pulaa kaikista paitsi tavallisimmista tyhmistä ammuksista.

Jos kalustopuolen perusteella pitäisi tehdä jonkinlaisia veikkauksia, niin Ukraina saanee kesä-heinäkuun aikana merkittävän määrän erityisesti epäsuoran tulen kalustoa rintamalle ja tämän myötä sota todennäköisesti hiipuu mielikuvitustasavaltojen alueella jäätyneisiin rintamalinjoihin, Hersonista Venäjä joutunee luopumaan ja seuraavat pari-kolme kuukautta mentäneen todennäköisesti rintamin, jotka menevät Dneprissä Hersonin suunnalla ja suunnilleen nykyisillä rintamalinjoilla Luhanskin/Donbassin alueella.
 
Viimeksi muokattu:

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
17.2: "Uutiskanava CNN:n mukaan venäläissotilaita Ukrainan rajan tuntumassa olisi nyt siis 150 000.". "Georgian sodassa 2008 venäläisten tappiosuhde oli 4,2 haavoittunutta yhtä kaatunutta kohden." Jos Ukrainan ilmoittamat kaatumiset läheskään pitäisivät paikkaansa(30t), ei olisi enää missään mahdollista venäläisillä ottaa 1:4 tai 1:7 ylivoimia vaan koko käytössä oleva armeija olisi kukistettu, kun ei nuo haavoittuneet enää pahemmin taisteluihin osallistu .

Eli tässä nähdään, että noihin lukuihin pitää suhtautua suurilla varauksilla. Varmaan kokonaistappiot ovat venäläisillä suuret, kun sotineet niin surkeasti. Jo 20k kaatuneilla tuo merkkaisi, että ilman LKP:tä taistelukelpoiset joukot olisivat puolittuneet.

Ihan spekulaatiota..
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна

Ymmärrän että noissa puhutaan kalustoylivoimasta.
 
L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Ymmärrän että noissa puhutaan kalustoylivoimasta.
Hmm.. venäläisen kalustoylivoima sanan käyttö on kyllä aika arvelluttavaa sattuneesta syystä. Varastelun, kähminnän, + muun suhmuroinnin sekä huonon logistiikan takia ei ehkä ihan priimaa. En yhtään ihmettelisi vaikka ammuksia myyty kolmansiin maihin tai sekä peräti tykkejä(paljoa lämmitä jos vain merkintöjä puten kalustokirjoissa, mutta tavara ihan muualla).
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
17.2: "Uutiskanava CNN:n mukaan venäläissotilaita Ukrainan rajan tuntumassa olisi nyt siis 150 000.". "Georgian sodassa 2008 venäläisten tappiosuhde oli 4,2 haavoittunutta yhtä kaatunutta kohden." Jos Ukrainan ilmoittamat kaatumiset läheskään pitäisivät paikkaansa(30t), ei olisi enää missään mahdollista venäläisillä ottaa 1:4 tai 1:7 ylivoimia vaan koko käytössä oleva armeija olisi kukistettu, kun ei nuo haavoittuneet enää pahemmin taisteluihin osallistu .

Eli tässä nähdään, että noihin lukuihin pitää suhtautua suurilla varauksilla. Varmaan kokonaistappiot ovat venäläisillä suuret, kun sotineet niin surkeasti. Jo 20k kaatuneilla tuo merkkaisi, että ilman LKP:tä taistelukelpoiset joukot olisivat puolittuneet.

Ihan spekulaatiota..
Tässä sodassa suhdeluku on pienempi. Voi olla jopa 1:2. UA ilmoituksesta raapaisin vähän pois sodan sumuina eli 30%. Suhdeluvulla 2-3 päästään 20 kiloa plus 40 tai 60 kiloa. Eli max 80 kiloa kokonaistappioita. Haavaisista osa palaa. Lisäksi värväys on tuonut jonkin verran lisää lihaa myllyyn. On siellä ukkoja jäljellä.

Läntisten lähteiden mukaan tuo suhdeluku oli karsea invaasion alussa. Tosiaan 1+2. Lääkintä on rusicisteilla kusaissut pahasti. Uudempia arvioita ei ole, mutta tuskin pääsevät lähellekään 4.2:ta. Luultavasti parantunut, kun matkat taakse on lyhentyneet.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös