Venäjä hyökkää Ukrainaan

  • 11 857 982
  • 68 532

Reverent

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sen lisäksi mitä aiemmin on vastattu tähän ettei länsimaat harrasta (ainakaan enää) tietoista terroripommittelua, niin tuo neukkusiviilien teurastaminen olisi suoraan iivanatsien pelikirjasta ja ensimmäinen sodan tapahtuma mikä voisi edistää merkittävästi itäpaskan ponnistuksia. Toki niille alamaisille keuhkotaan koko ajan miten natsijuutalaiset ja homosaatanat ihan oikeesti koko ajan venäläisiä kampittaa ja murhaa ja oikeesti tässä ollaan uhri, mutta arkitodellisuus on tuon kanssa niin vahvassa ristiriidassa ettei viesti mene läpi kuin virallisena totuutena. Matto/ydinpommitettu Moskova ja Pietari olisi parasta mitä tsaari pikkuhenkilö voisi länneltä saada, kun siinä menisi kerralla hirveän monta neukkulan sivistyneintä ihmistä ja loppujen epäilykset sen suhteen että valtion virallinen totuus on jälleen sitä tuttua kädenlämpöistä haisevaa, minkä sijaan puhuvat kerrankin jopa faktoihin perustuvaa totta taktisen sijaan. Ei niillä toki kalustoa olisi minkään miljoonien isänmaallisten varustamiseen, mutta olisihan se sisäisesti paljon vahvempi p-korea sen jälkeen jos alamaiset olisivat samanlaisessa maanpuolustustahdossa kuin vaikka ukrainalaiset.
Aikaa on kulunut tietysti paljon, mutta vielä 1940-luvulla Saksaa pommitettiin aika huolellisesti vastaavan kaltaisen oikeudettoman hyökkäilyn jälkeen. Vituttaa suuresti, että kyrpämaa tulee luistelemaan tästä offensiivistaan suhteessa mitättömin seurauksin. Mihinkään oikeuteen vastaamaan teoistaan näitä kuspäitä ei tulla koskaan saamaan, pommittaakaan ei muka voida ja pakotteisiin en hirveästi usko. Aina löytyy näitä venäjämyönteisiä tai muuten vaan ahneita, jotka antavat rybylle, mitä ryby haluaa, kunhan vaan hinnasta sovitaan.
Sitäkin olen jo miettinyt, kuinka kauan tän kansanmurhan päättymisen jälkeen kestää, kun Venäjä ja venäläiset ovat taas "yhteiskuntakelpoisia" ja toiminta kusipäiden kanssa jatkuu lähes entisellään. Onko se kaksi viikkoa vai kaksi kuukautta? Oma toive vähintään sadasta vuodesta ei tule koskaan toteutumaan.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Lisää aseapua Ukrainaan vaan ja lopetetaan venäläisen kaasun ja öljyn ostaminen, niin Mordorista loppuu rahat.
Pakotteet tuntuvat jo nyt vahvemmin kuin ehkä osattiin edes lännessä toivoa. Venäjän ensi vuoden talouden ennustettiin olevan jopa hieman ylijäämäinen, mutta Ukrainan sota ja sitä seuranneet pakotteet ovat jo nyt muuttaneet ennusteita merkittävästi. Ensi vuonna Venäjän talouden epäillään olevan alijäämäinen ainakin 20 miljardilla dollarilla. Tätä alijäämää jouduttaisiin rahoittamaan lisävelalla. Ulkomaisten sijoittajien vetäytyessä Venäjältä maan keskuspankki joutuisi todennäköisesti rahoittamaan valtiontalouden paisuvaa alijäämää, mikä lisäisi riskiä inflaation kiihtymiselle ja heikentäisi kotimaisen kysynnän ja talouskasvun näkymiä entisestään. Kun tämän lisäksi Venäjän keinot suojella ruplaa loppuvat, ajautuu maa taloudelliseen sekasortoon. Eikä tässäkään vielä kaikki, Venäjän teollisuus tulee lisäksi kärsimään merkittävästi komponenttipulasta tulee se tarkoittamaan tuotantolaitosten sulkemisia ja massairtisanomisia. Tämä luonnollisesti tulee entisestään rasittamaan Venäjän taloutta. Venäjällä on siis vain äärettömän huonoja ja vielä äärettömämmän huonoja vaihtoehtoja.

Komponentti- ja varaosapula tulee vaikuttamaan erittäin monimuotoisesti Venäjän talouteen. Jopa kaasu- ja öljykentillä käytetään lähes yksinomaan länsimaista teknologiaa. Tämän lisäksi jo vuonna 2020 81% Venäjän yrityksistä oli täysin riippuvaisia tuonnista lännestä. Venäjä on toki pyrkinyt pyristelemään irti riippuvuudestaan tuontituotteista ja käyttänyt siihen valtavasti rahaa, vuosina 2015-2020 yhteensä 27 miljardia dollaria. Tulokset ovat olleet heikon ja surkuhupaisan välimaastossa. Venäjän riippuvuus tuonnista on vain kasvanut. Samaan aikaan - jos siis ennen nykyisiä laajamittaisia pakotteita - Venäjän talous on kasvanut selvästi keskivertoa hitaammin vuodesta 2014 lähtien. Venäläiset ovat myös köyhempiä kuin ennen Krimin miehitystä: vuoden 2020 loppuun mennessä reaalitulot olivat pienentyneet Venäjällä 9,3 prosenttia vuodesta 2013. Ja nyt voimassa olevien ja huomattavasti laajempien ja vaikutuksiltaan merkittävästi voimakkaampien pakotteiden ansiosta voidaan vain arvioida kokonaisvakutusten tehoa. Joka tapauksessa ne tulevat olemaan massiiviset.

Pakotteiden ansiosta myös armeijan kalustoa - etenkin strategisesti tärkeitä - ei pystytä huoltamaan, rakentamaan eikä kehittämään. Venäjä tulee jäämään yhä nopeammin ja yhä kauemmas jälkeen asevoimien välisessä kilpailussa ja mitä kauemmin Venäjä haaskaa materiaaliaan Ukrainassa, sitä leveämmäksi kuilu kasvaa. Venäjästä ei tule ole Suomelle mitään uhkaa seuraaviin vuosikymmeniin, mutta sitä paremmalla syyllä nyt on hyvä hetki liittyä NATOon, kun Venäjällä ei ole mitään konkreettisia keinoja vaikuttaa Suomen päätöksentekoon.

Tulevaisuudessa kun riippuvuus uusiutumattomista energialähteistä tulee merkittävästi vähenemään on Venäjä entistä enemmän pulassa taloutensa kanssa. Siellä ei ole investoitu vientituloja lähimainkaan riittävästi tuottaviin kohteisiin kuten tuotantolaitosten modernisointiin, jatkojalostamiseen, teknologiateollisuuteen, tutkimukseen tai mihinkään muuhun valtiontalouden kannalta järkevään kohteeseen. Rahat ovat valuneet oligarkkien veroparatiisiyhtiöihin, Putinin 100 000 miehen vahvuisen kansalliskaartin palkkoihin, armeijan modernisointiin (jonka senkin teho nähdään nyt Ukrainassa) ja muihin tuottamattomiin kohteisiin.

Venäjällä kansa pelkää sekasortoa yli kaiken. Siksi se sietää huonoa johtamista, totalitarismia ja kleptokratiaa.

Kansa ei vain ymmärrä, että se tulee johtamaan sekosortoon. Ilman pienintäkään epäilystä.
 
Viimeksi muokattu:

Outsider

Jäsen
Luulisi ja luulisi. Jospa nyt emme luulisi mitään kun emme todellakaan tiedä.

Ja joku vielä kirjoitti arvovalinnasta. Voi v…oikeasti.
Joko nyt saa todeta miten asiat meni?

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Edit. Poistin eurooppalaisten energiayhtiöiden ruplakirjoituksen kun se oli hyvin tuotu esille jo @Mojo toimesta. Ihmettelen, miten Suomen valtion enemmistöomistama Uniper on joukossa.
 
Viimeksi muokattu:
Joko nyt saa todeta miten asiat meni?

Voimme todeta sen, mitä tuossa linkkaamassasi jutussa todetaan: ”Minulla on ymmärrystä (heidän ratkaisuunsa). Media ei varmasti koko kuvaa tiedä”

Eli ei, emme voi todeta miten asiat meni kun emme tiedä.

Tosin viesti, jota lainasit liittyi siihen jääpalloilija-Määtän tapaukseen. Linkkaamasi juttu ei koskenut sitä tapausta mitenkään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä kirjoitus fossiilisen energian tuonnista Venäjältä sen jälkeen kun Venäjä 2022 hyökkäsi Ukrainaan:

Lauri Myllyvirralla hyvä pointti:

"Keskipitkällä aikavälillä kaikki fossiilituonti voidaan korvata puhtaalla, fossiilittomalla energialla ja energiatehokkuustoimilla, jos investoinnit näihin kohteisiin aloitetaan heti. Hyödyt taloudelle, terveydelle ja kansalliselle turvallisuudelle olisivat paljon suuremmat verrattuna siihen, että fossiilisten polttoaineiden globaaleja virtoja vain järjestellään uudelleen".
 
Outsider

Jäsen
Voimme todeta sen, mitä tuossa linkkaamassasi jutussa todetaan: ”Minulla on ymmärrystä (heidän ratkaisuunsa). Media ei varmasti koko kuvaa tiedä”

Eli ei, emme voi todeta miten asiat meni kun emme tiedä.

Tosin viesti, jota lainasit liittyi siihen jääpalloilija-Määtän tapaukseen. Linkkaamasi juttu ei koskenut sitä tapausta mitenkään.

Pointti oli, että pidin aiemmin loukkaantumista, tai ”loukkaantumista” yhtenä mahdollisena keinona välttää itäystävän juhlallisuuksiin/pelaamiseen tms. osallistuminen ja otit kärkkäästi kantaa siihen ettei tällaista olisi saanut arvuutella. Kemppainen nyt ainakin omin sanoin todisti, että tämä onnistui.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joskus pari viikkoa sitten jotkut ihmetteli millä ne tykit Ukrainaan liikkuu. Lentäen.
Pieni täydennys. Eivät liiku Ukrainaan lentäen, vaan mm. Puolaan ja Romaniaan. USA ei operoi Ukrainaan asti. Tätä varmaan tarkoitit. Puolasta tykit liikkuvat rintamille pääosin rautateitse.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Edit. Poistin eurooppalaisten energiayhtiöiden ruplakirjoituksen kun se oli hyvin tuotu esille jo @Mojo toimesta. Ihmettelen, miten Suomen valtion enemmistöomistama Uniper on joukossa.
Jos oikein ehdin lukemaan, niin puhuit tuossa viestissäsi myös Venäjän moninkymmenkertaistuneesta pimeän energian kaupasta. Tästä juolahti mieleeni...

Tämä on tosiaan uhka...tai ei oikeastaan edes uhka, vaan ihan suoranainen haitta Venäjän energiapakotteiden suhteen. Energiaa myydään pimeästi hämärille ystävämielisille valtioille ja rikollisille järjestöille, mikä sitten valkopesee sen tavalla tai toisella. Voi olla, että me Länsi-maalaiset päädytään ostamaan sitä samaa energiaa, mutta vain isommalla hinnalla. Samalla mahdollisesti rahoitamme myös muita vihamielisiä tahoja.

Luonnon varojen pimeä kauppa on jo vuosikymmenten ajan kuulunut KGB miesten (Venäjän valtaeliitti mukaan lukien) vahvuusalueisiin. Pimeällä luonnonvarojen kaupalla on imuroitu järisyttäviä summia varoja milloin kenenkin KGBn hallitsemien varojenhaltijoiden lompakoihin. Kun näin on saatu hajautettua ja piilotettua valta-osa Venäjän varjoista, niin minkään kansannousun on vaikea päästä todella vallankahvaan. Vaikka tehtäisiin mitä, niin KGB miehillä säilyy järisyttävän mittavat resurssit.

Esim. nyt kun Venäjän valtaeliitti on kovan paineen alla ja varmasti merkittävä osa varoista on takavarikoitu tai ainakin otettu tähtäimeen, Venäjällä voi olla tarve kartuttaa uusia kassoja, mitkä eivät vielä ole Länsimaiden tiedossa. Lisääntyvän pimeän energiakaupan myötä tämä on varmasti helpompaa ja saamme taas lähivuosina todistaa, kuinka Russian Dream todetaan taas todeksi ja uusia venäläisiä miljardöörejä syntyy taas yhdessä yössä.

Cathrine Belton käsittelee aihetta paljon kirjassaan Putinin Sisäpiirissä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Jos oikein ehdin lukemaan, niin puhuit tuossa viestissäsi myös Venäjän moninkymmenkertaistuneesta pimeän energian kaupasta. Tästä juolahti mieleeni...

Kyllä. Löytyy lähde alta. "Tuntematon" määränpää nousi sodan sytyttyä noin 24 000 tynnyristä noin 655 000 tynnyriin...

Tämä on tosiaan uhka...tai ei oikeastaan edes uhka, vaan ihan suoranainen haitta Venäjän energiapakotteiden suhteen. Energiaa myydään pimeästi hämärille ystävämielisille valtioille ja rikollisille järjestöille, mikä sitten valkopesee sen tavalla tai toisella. Voi olla, että me Länsi-maalaiset päädytään ostamaan sitä samaa energiaa, mutta vain isommalla hinnalla. Samalla mahdollisesti rahoitamme myös muita vihamielisiä tahoja.
Näin se kulkee ja mukana hyötymässä on erilaisia rikollisia ja oligarkkeja. Olettaakseni myös Suomen kansalaisuuden omaavia.

Luonnon varojen pimeä kauppa on jo vuosikymmenten ajan kuulunut KGB miesten (Venäjän valtaeliitti mukaan lukien) vahvuusalueisiin. Pimeällä luonnonvarojen kaupalla on imuroitu järisyttäviä summia varoja milloin kenenkin KGBn hallitsemien varojenhaltijoiden lompakoihin. Kun näin on saatu hajautettua ja piilotettua valta-osa Venäjän varjoista, niin minkään kansannousun on vaikea päästä todella vallankahvaan. Vaikka tehtäisiin mitä, niin KGB miehillä säilyy järisyttävän mittavat resurssit.

Esim. nyt kun Venäjän valtaeliitti on kovan paineen alla ja varmasti merkittävä osa varoista on takavarikoitu tai ainakin otettu tähtäimeen, Venäjällä voi olla tarve kartuttaa uusia kassoja, mitkä eivät vielä ole Länsimaiden tiedossa. Lisääntyvän pimeän energiakaupan myötä tämä on varmasti helpompaa ja saamme taas lähivuosina todistaa, kuinka Russian Dream todetaan taas todeksi ja uusia venäläisiä miljardöörejä syntyy taas yhdessä yössä.

Cathrine Belton käsittelee aihetta paljon kirjassaan Putinin Sisäpiirissä.
Beltonin kirja avaa perusasioita ja raottaa salaisuuksia Putinin rikollisvaltion toiminnasta.
 
Venäjä lähestyy pelottavan lähelle jo Nikolajevin suurkaupunkia, joka muutaman kymmenen kilometrin päässä Odessaa ja sitä myötä Transnitrian rajaa. Mustanmeren herruus on käsillä.

Jos raskasta tykistöä ei saada nopeasti aktivoitua niin pahalta näyttää näiden suurkaupunkien suhteen.
 
Uutta valaistusta siihen, että milloin hyökkäystä on alettu valmistelemaan. Jo vuosi ennen hyökkäystä. Joten päätös on tehty sitä ennen. Olisi kiva tietää, milloin jenkkien tiedustelu pääsi kärryille. Suomeen tuli varoitus tulevasta sodasta joulukuussa.

Nämä on kuitenkin tärkeitä tietoja myös Puolustusvoimille ja hyödymme valtavasti lämpimistä suhteista Yhdysvaltojen kanssa, jolloin se ”pilliin vihellys” voidaan suorittaa mahdollisimman aikaisin.

Toki tässäkin voi Venäjä hämätä vaikkapa Suomea ja joku ns. väärä-LKP olisi varmasti Venäjän intresseissä korkealla.
 
koukku

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ja näin.

Voi vitun vittu sanon minä. Tuo kuvottava paskakasa saa jatkaa edelleen terrorisointiaan ns. demokraattisten maiden vain hymistellessä vieressä. Miten tähän on tultu, että pelkällä kaasulla saat oikeasti koko maanosan polvillesi?
 
Creed Bratton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Venäjä lähestyy pelottavan lähelle jo Nikolajevin suurkaupunkia, joka muutaman kymmenen kilometrin päässä Odessaa ja sitä myötä Transnitrian rajaa. Mustanmeren herruus on käsillä.

Jos raskasta tykistöä ei saada nopeasti aktivoitua niin pahalta näyttää näiden suurkaupunkien suhteen.

Tuo Oleksandrievka Khersonin länsipuolella on vaihtunut muutaman kerran jo puolta, joten en vielä tästä huolestuisi. Yleensä ottaen Ukraina on viime aikoina ollut menettävänsä osapuolena, niin toivottavasti siellä on nyt jokin masterplan miten tilanne saadaan käännettyä.
 
YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
[MEDIA=twitter]1519224954969022465[/MEDIA]

Venäjä lähestyy pelottavan lähelle jo Nikolajevin suurkaupunkia, joka muutaman kymmenen kilometrin päässä Odessaa ja sitä myötä Transnitrian rajaa. Mustanmeren herruus on käsillä.

Jos raskasta tykistöä ei saada nopeasti aktivoitua niin pahalta näyttää näiden suurkaupunkien suhteen.

Voi persikka, juuri tästä täällä "varoitellut" että eiköhän toi hyökkääjä pikku hiljaa vaan niitä alueita valtaa.

Tuntuu, että niitä aseita annetaan "tipoittain" juuri sen verran että ne on koko ajan vähän myöhässä. Nyt on viimeinen hetki toimia ja lyödä all in ettei homma jää historiankirjoihin siitä, että aseita kyllä annettiin mutta vähän liian myöhään.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nämä on kuitenkin tärkeitä tietoja myös Puolustusvoimille ja hyödymme valtavasti lämpimistä suhteista Yhdysvaltojen kanssa, jolloin se ”pilliin vihellys” voidaan suorittaa mahdollisimman aikaisin.

Toki tässäkin voi Venäjä hämätä vaikkapa Suomea ja joku ns. väärä-LKP olisi varmasti Venäjän intresseissä korkealla.
LKP:n kynnys on kovasti ja isosti korkea. Suomen talous kyykkää syvään, kun 280000 hyppäää salaattipukuun. Realistinen odotus on, että LKP alkaa liian myöhään.
 
Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Voi persikka, juuri tästä täällä "varoitellut" että eiköhän toi hyökkääjä pikku hiljaa vaan niitä alueita valtaa.

Tuntuu, että niitä aseita annetaan "tipoittain" juuri sen verran että ne on koko ajan vähän myöhässä. Nyt on viimeinen hetki toimia ja lyödä all in ettei homma jää historiankirjoihin siitä, että aseita kyllä annettiin mutta vähän liian myöhään.
Logistiikka on tuon raskaan aseistuksen osalta ongelma. Pitkä matka tuolta Puolan rajalta, eikä parane kerätä isomman yhteen paikkaan tuhottavaksi. Kun vihollinen on iskenyt rautateiden risteysasemillekin, niin voi vain kuvitella niitä haasteita saada kalusto rintamalle.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Voi persikka, juuri tästä täällä "varoitellut" että eiköhän toi hyökkääjä pikku hiljaa vaan niitä alueita valtaa.

Tuntuu, että niitä aseita annetaan "tipoittain" juuri sen verran että ne on koko ajan vähän myöhässä. Nyt on viimeinen hetki toimia ja lyödä all in ettei homma jää historiankirjoihin siitä, että aseita kyllä annettiin mutta vähän liian myöhään.

Kyllähän niitä aseita on annettu, mutta logistiikan toteuttaminen Ukrainan rajojen sisäpuolella on vaikeaa. Tavara saadaan kyllä rajoille nopeastikin, mutta loppuun asti toimittaminen vie aikaa. Tähän lisäksi vielä kouluttaminen, koska länsimaiset aselajit ovat vieraita UA:n sotilaille. Esim. nuo Jenkkien lähettämät howitzerit, puolet on jo toimitettu ja koulutus saadaan kohta päätökseen. Se olisikin helppoa, jos osaaminen voitaisiin ladata ihmiseen Matrix tyyliin. Uudesta aselajista ei ole mitään apua, jos sitä ei osata käyttää täydellisesti.

Oman vaikeusasteen kouluttamiseen tuo myös se, miten UA pystyy irrottamaan miehiä nykyisistä tehtävistään. Toisin sanoen, kamaa voitaisiin varmaan lykätä enemmänkin Ukrainaan, mutta siitä ei olisi mitään käytännön hyötyä, jos ei ole osaavia käyttäjiä.
 
Pottakameli

Ei tuossa ole tosiaan mitään uutta ja tuo on ollut meneillään jo jonkun aikaa. Ei siis kovin merkityksellinen juttu.

Tässä videon muodossa tuota tilannetta
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kyllähän niitä aseita on annettu, mutta logistiikan toteuttaminen Ukrainan rajojen sisäpuolella on vaikeaa. Tavara saadaan kyllä rajoille nopeastikin, mutta loppuun asti toimittaminen vie aikaa. Tähän lisäksi vielä kouluttaminen, koska länsimaiset aselajit ovat vieraita UA:n sotilaille. Esim. nuo Jenkkien lähettämät howitzerit, puolet on jo toimitettu ja koulutus saadaan kohta päätökseen. Se olisikin helppoa, jos osaaminen voitaisiin ladata ihmiseen Matrix tyyliin. Uudesta aselajista ei ole mitään apua, jos sitä ei osata käyttää täydellisesti.

Oman vaikeusasteen kouluttamiseen tuo myös se, miten UA pystyy irrottamaan miehiä nykyisistä tehtävistään. Toisin sanoen, kamaa voitaisiin varmaan lykätä enemmänkin Ukrainaan, mutta siitä ei olisi mitään käytännön hyötyä, jos ei ole osaavia käyttäjiä.

Totta. Ja iso ero on siinäkin, että Kiovan puolustamiseen oli lähetyksissä lyhyt ja suhteellisen turvallinen matka Puolan rajalta. Nyt isot taistelut ovat etelässä ja lännestä tulevien aseiden logistiikka vaikeampaa kun Venäjä tuhoaa rautateitä. Lisäksi tulisi ratkaista länsiaseiden huoltoakin siltä osin kun se on järkevää. Osan aseista voi tuhota ja hylätä.

Venäjä lisää painetta tällä ja seuraavilla viikoilla tavoitteena vallata Donbass ja eteläiset rantamaat sekä maahyökkäyksellä että merivoimien tulella. Venäjä on myös saanut täydennyksiä ja aika näyttää, onko näiden joukkojen taistelukyky heikko, kuten aiemmin oletin. Tietääkseni kyse on mm. satunnaisista afrikkalaistaistelijoista, ja pääosin venäläisistä juuri asevelvollisuutensa päättäneistä sopimussotilaista. Wagner on värvännyt lisää väkeä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös