Valmentamisen tulisi olla kuin talon rakentamista. Tee ensin perustat ja vasta sitten loppu talo.
Nimenomaan, nyt perustat huojuvat ja aikuisten tasolla koitetaan vain vaihtaa seiniin väriä ikäänkuin se muuttaisi jotain. Minä ajattelen tämän asian aivan kuten peruskouluopetuksenkin. On oltava ns. koulutusohjelma jonka mukaan pelaajat kasvatetaan johonkin. Se johonkin olisi suomalainen pelitapa.
Kun olisi olemassa ihan selvä tavoite (suomalainen pelitapa) niin eri ikäluokkiin voisi jo määritellä mitä pelaajan tulisi suurin piirtein osata siinä vaiheessa, ja miten se parhaiten saadaan hänelle opetettua. Eli teoriassa 15-vuotias pelaaja osaisi jo ennalta määrätysti tietyt asiat ja sen perusteella hän voisi jatkaa siihen tasoryhmään mihin edellytykset riittävät.
Ja kyllä, olen sitä mieltä, että läpi Suomen tulisi opettaa jalkapalloa periaatteessa samalla tavalla samaa tavoitetta ajatellen (suomalainen pelitapa). Ammattilaisten tasolla on luonnollista, että kuvaan astuu useampia taktisia variaatioita, peliryhmityksiä ynnä muuta.
Tässä keskustelussa ei pidä heittäytyä tyhmäksi ja ottaa aina esiin tuota korttia, että 9-vuotias ja 16-vuotias on eri asia. Se on ihan päivänselvää, eikä sitä pitäisi jatkuvasti erikseen selitellä.
Tasaisesti vuosi vuodelta eteenpäin ennalta määritellyn opetussuunnitelman mukaisesti ja vaatimustason jatkuvasti kasvaessa, kun kenttä ns. laventuu, eli tulee perustekniikoiden päälle jo pelin teoriaa ja sen soveltamista käytäntöön. Jos tällainen on jo olemassa, niin se ei toimi tai siitä oiotaan, koska tulokset ovat kehnoja.
eagle kirjoitti:
Itse tuossa juuri vähän aikaa sitten katsoin tuota sinun "kollektiivista pelaamista", joka tarkoitti siis tässä tapauksessa sitä että joukkue X oli harjoitellut miten avata peliä. Noh tämä oli harjoiteltu tiettyjen sääntöjen mukaan(eli miten on tehokkainta avata kun sarjassa on käytössä ns. vetäytymissääntö ja ei paitsioita). Nyt sitten joukkue avasi JOKA kerta samalla tavalla syöttämällä ensin A:lle, joka syötti B:lle, joka syötti C/D:lle. Nyt sitten toimittiin oikein joukkueena, luodun pelitaktiikan mukaan. Oppivatko pelaajat sitten tekemään ratkaisuja riippuen tilanteesta? Eivät, paitsi ehkä B, joka sentään pari kertaa syötti D:lle, eikä ihan joka kerta C:lle.
Pelaajat oppivat nyt yhden tavan avata peliä, yhdenlaista vastustajaa vastaan, tai tietyntyyppistä puolustuspeliä vastaan. Tämä voi olla joukkueen ykkösvaihtoehto, eli näin se haluaa optimitilanteessa avata peliä.
Kehityskohde tulee nyt siinä, jos vastustajan peli muuttuu ja B ei voikaan syöttää enää C:lle tai D:lle. Näin ollen jo OPITTUIHIN raameihin tulee yksi uusi ulottuvuus. Ajan saatossa näitä "soveltamisia" tulee jo paljon ja pelaaja monipuolistuu, sekä ymmärtää missä tilanteessa tehdään millainen ratkaisu.
Näin syntyy automaatiota, koska jokainen pelaaja pelaa samalla tavalla ja tietää mitä tapahtuu ns. poikkeustilanteissa, eli niissä joissa ykkösvaihtoehto ei ole mahdollinen.
Pointti tulee nyt siinä, että jos tuota A-B-C/D-mallia ei olisi ja sanottaisiin vain, että avatkaa peliä niin miten pelaaja oppii hahmottamaan kenttää ja vastustajaa? Entä miten pelaaja huomaa, jos ja kun vastustaja vaihtaa taktiikkaansa tai ryhmitystään? Eli miten opitaan se "oikea" ratkaisu? Ei mitenkään.
Sen sijaan yhden opitun mallin mukaisesti vähintään kaikki noista neljästä pelaajasta osaavat jo lukea kenttää, ja huomaavat nopeasti muutoksen vastustajan pelitavassa. Sen jälkeen on valmentajan tehtävä kertoa mitä pitää tehdä, jos pelaajat ovat neuvottomia.
eagle kirjoitti:
Juniorijalkapallossa taktiikan tulisi olla raamit joiden avulla kehittää pelaajaa mahdollisimman tehokkaasti. Eli opastaa pelaajat oikeaan suuntaan tekemään oikeita ratkaisuja. Eikä suinkaan mitään ulkoaopeteltua taktiikkaa, jota sitten junnataan edestakaisin loppuun saakka.
Tämä on huuhaata. Kysyn edelleen ja aina vaan, mistä se pelaaja tietää mikä on oikea ratkaisu? Ja miten tällä mallilla luot toistuvuutta ja automaatiota, ja saat aikuisiässä pelaajat liikkumaan synkronoidusti joka tilanteessa?
Eihän tuo "luova" pelaaminen valmista näitä nuoria mihinkään, koska todellisuudessa he eivät tiedä mikä on oikea ratkaisu. Miksikö? No siksi, ettei heille ole opetettu pelin lainalaisuuksia jotain vasten, esimerkiksi suomalaista pelitapaa vasten.
Jos näin olisi, niin heillä olisi suomalainen ajattelumalli futiksesta ja he osaisivat reagoida pelitapahtumiin sen mukaan. Syntyisi suomalaisia pelaajia, joilla olisi suomalaiset vahvuudet (ja heikkoudet).
Jos FC Barcelona opettaa La Masian kasvatit tiettyyn kulttuuriin, toimintatapoihin ja pelifilosofiaan jo pienestä asti niin mikähän mahtaa olla suomalainen perustelu sille ettei tuo toimi? Palan halusta kuulla. Miksei sen sijaan oteta mallia ehkä maailman parhaasta seurasta, tai Portugalista tai Venäjältä/Ukrainasta.
No, tästä päästään sitten kiehtovaan kysymykseen. Onko Lionel Messi, Xavi tai Andres Iniesta yhtä hyvä pelaaja vaikkapa Napolissa, ManU:ssa tai Bayernissa? Heidät on kasvatettu kollektiiviin, maailman parhaaseen sellaiseen, mutta mitä heistä tulee kun heidät irroitetaan kollektiivista.
Ja toisaalta, mitä merkitystä tällä on, jos esim. Barcelona on vuodesta toiseen maailman paras seurajoukkue? Niinpä, ei mitään. Suomikin voisi tuottaa pelaajia jotka osaavat pelata aina yhteen maajoukkueessa, suomalaisella pelitavalla, koska heidät kaikki olisi kasvatettu futikseen samaa polkua.
"Luovuus" syntyy kollektiivista, ei toisinpäin koskaan. Jos kaikki pelaajat ovat kentällä "yksilöinä" ja pelaavat "luovasti" niin syntyy sekamelska, kun jokainen tekee mielestään "oikeita" ratkaisuja.
Jos kentällä on kurinalaisesti liikkuva kollektiivi, jolla on ikäänkuin yhdet aivot, nousee pelinopeus, syntyy automaatiota ja sitä kautta luovuutta, koska pelaaja joka tuntee pelitavan täydellisesti osaa myös oikoa siitä oikealla tavalla. Hän osaa siis rikkoa rytmiä, tai kiihdyttää pelinopeutta, oikealla hetkellä. Ja nämä pelaajat ovat usein niitä rakastetuimpia tähtiä, kuten Xavi tai Jari Litmanen. Ilman kollektiivia he ovat kuitenkin alastomia.
Tämä johtuu siitä, että puolustava joukkue aina oppii pelin kuluessa miten vastustaja pelaa ja esimerkiksi puolustuslinjan fiksut pelaajat oppivat myös rytmin missä asiat tapahtuvat. Sitten ajatellaan, että tämä on huono asia, koska vastustaja on oppinut meidän pelimme ja nyt pitää muuttaa heti jotain.
No, ei tarvitse. Voidaan hakata sitä samaa peliä koko ajan mutta juuri tuossa se automaation ja kollektiivin merkitys tulee esiin, eli voidaan pelata periaatteessa ihan samalla ryhmityksellä, syöttösuunnilla jne mutta yksi yllättävä rytminvaihdos tekee jo tilaa jonnekin ja siellä on jo pelaaja, koska hän osasi jo odottaa mihin pallo tulee ja pystyy sopeutumaan pieneen rytminmuutokseen.