Vedonlyönti

  • 3 968 541
  • 21 674
Suosikkijoukkue
Sini-puna-valkoinen, Kupittaan ylpeys!
Mä en kyllä millään saa TuToa suosikiksi Jukureita vastaan. Onhan TuTo toki pelannut erinomaisesti viime aikoina, mutta ei se peli missään nimessä vielä mitään valmista ole, ja sen on Tamikin myöntänyt. Aika paljon on edelleen ongelmia varsinkin transitiossa hyökkäyksestä puolustukseen. Siis siinä vaiheessa kun kiekko on menetetty, on aika monesti niinsanotusti miehet hukassa. Jukureilla on aika tulivoimainen hyökkäys ja uskon, että iskevät tähän TuTon heikkouteen - varsinkin kun TuTolta on ykköspakki Pasi Hirvonen sivussa.

Se on ihan selvää, että TuTo tulee kovaa päälle ja pyrkii vyöryttämään neljällä ketjulla. Aika moni joukkue on sen paineen alla tällä kaudella sortunut, mutta Jukurit pystyy kyllä laittamaan huomattavasti paremmin hanttiin kuin joku Peliitat.

Perinteisesti TuTolla on vaikeaa kolmansissa erissä, kun ei jakseta enää ylläpitää 60 minuutin painetta. Jukureilla on todella tasainen ja vahva rosteri, ja uskon Pikkaraisen peluuttavan aika tasaisesti nimenomaan tuota kolmannen erän jonkinasteista romahdusta silmällä pitäen.

Jesse Winchester kertoi Turun Sanomissa, että toinen peli lyhyen ajan sisään voi olla aika kova paikka. Keskiviikon matsi oli nimittäin hänen ensimmäinen oikea matsinsa tällä kaudella, ja ekan pelin jälkeen iskee helposti kovat hapot.

TuTon ympärillä on selvästi jonkinlaista hypeä. Vanha sijoitusneuvo kuuluu, että tällaisissa tilanteissa kannattaa kulkea vastavirtaan. Jukurit 60 min moneyline Pinnaclella kertoimella 2.19 on huikea sijoitusidea. Jukurit on tällä kaudella hävinnyt varsinaisella peliajalla vain kerran, ja panoksen häviäminen vaatisi tässä tapauksessa sen toisen kerran.

Toki fanille on ristiriitaista pelata iso veto omaa jengiä vastaan. Mutta se vasta vituttaisikin poistua hallilta tappio niskassa samaan aikaan kun päässä jyskyttää millainen tuottosijoitus jäi iltapäivällä tekemättä.
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
Ja tänään taas pelataan:

TUTO Hockey - Jukurit*2=yli 5,5 maalia 2,00
JYP − Tappara 2 2,95
LeKi − JYP-Akatemia 1 1,70

TuTo-Jukurit peliin luotan kuin kiveen, kaksi erittäin maalintekovoimaista joukkuetta vastakkain. Vaikka pelistä varmasti tasainen tuleekin niin verkko heiluu kummassakin päässä. JYP on ollut aika heikko ja neljästä edellisestä pelistä on tappio tullut, kun taas Tappara on parantanut peliään ja voittanut neljä peliä viidestä. JYP on voittanut edellisistä keskinäisistä kohtaamisista neljä peliä, kun taas Tappara voitti jatkoajalla 27.10 JYPin Jyväskylässä. LeKi on hävinnyt viisi edellistä peliään, mutta valmennusjohto on vaihtunut ja LeKillä on mukana taas Olli Palola ja Miikka Männikkö ym. liigapelaajia. Näillä mennään.
 

Hauptmann

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pistetään rivi "kakkoseen":

JYP − Tappara 2
Lukko − Pelicans 2
HIFK − TPS 2
SaiPa − Jokerit 2

Kaikkia kohteita pelaan singlenä. JYP ei ole vakuuttanut. Jos Tapparan koneet olisivat paremmin käynnissä, kun JYP vasta palailee tänään maajoukkuetauolta pelien pariin. Pelicans lähtee tänään lentoon ailahtevaa Lukkoa vastaan. TPS on ollut kova Nordiksella, ainakin viime kaudella oli. Viime kaudella tosin tarjottiin kertoimia luokkaa 5,5 TPS:n voitolle. Ja lopuksi vielä pieni veto Jokereille.

edit. Pelicansin peli meni reilusti pieleen, mutta Tapparan töpeksimä kahden maalin johtoasema tasapeliksi viimeisen kymmenen minuutin aikana harmittaa, varsinkin, kun tasoitus tuli viimeisellä minuutilla. Tapparan voitolla olisin jo melkein päässyt omilleni.
 
Viimeksi muokattu:

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Eilen tuli pistettyä käytännössä koko unibetin pelikassa Lev Prahan voitolle kertoimella 5, mutta sieltä se Lokomotiv tasoitti pelin muutamaa minuuttia ennen loppua. Onneksi laitoin tasurille hieman tasoittavia vetoja livessä että sai omat takaisin silläkin. Nyt uutta yritystä ja tänään kokeillaan Sibir Novosibirsk - Amur Habarovsk otteluun kakkosta kertoimella 5. Onhan Sibir selkeä ennakkosuosikki, mutta Amur pelasi pirteästi toissapäivänä ja Perttu Lindgren vahvistaa joukkuetta merkittävästi, myös toinen uusi hankinta Nikita Gusev tuo taitoa alempiin ketjuihin Amurin varsin kapeaan materiaaliin. Joka tapauksessa painotan että tämä on melko epätodennäköinen osuma, mutta viiden kertoimella ehdottomasti pelattava.

Sunnuntain Atlant Mytishi - Lev Praha 2 (3,0, Nordicbet) kiinnostaa myös. Cervenkalla vahvistunut Lev on nyt kovassa kunnossa ja on materiaaliltaan liigan eliittiä.
 
Viimeksi muokattu:

Rakettipulu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt koitetaan sitten rikkoa yhdeksän vedon tappioputkea. Eipä ole vähään aikaan jaksanut SM-liigaa (tai muutakaan), veikata, koska 155e kassa tipahti 55 euroon parissa päivässä.

Nordicbet:

SaiPa - Jokerit 2 (2,15)

-Jokerit saa Teukan takaisin kokoonpanoon ja alla hieno nousu IFK:ta vastaan. Vähän kuitenkin kauhistuttaa Lindell pakistossa. Eiköhän tullut tämäkin peli jinxattua omaa jengiä veikkaamalla

HIFK - TPS 2 (3,30)

-Ei ole IFK:n peli vieläkään kuosissa. Tepsillä iso määrä yksilötaitoa, joten uskon pelin kääntyvän sitä kautta turkulaisille.

Olipahan löysät perustelut. Ei voi mitään. Kokonaiskerroin 7,10 ja panosta 10 euroa ja sitten ei muuta kuin sormet ristiin ja toivotaan parasta...
 

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän on vielä pelien selailu kesken, mutta ainakin tämä tarttuu lapulle tänään:

Tappara - Pelicans +1 1

Tappara pelasi mielestäni hyvin eilen Jyppiä vastaan ja loi vaarallisia paikkoja monen kentän voimin. Olisi ehkä jopa ansainnut voiton Jyväskylästä. Pelicans puolestaan porskuttaa kolmen pelin tappioputkessa ja en millään keksi, kuinka joukkue saisi koottua itsensä eilisestä 6-2 tappiosta Raumalla. Itse en kyseistä peliä nähnyt, mutta raporttien mukaan ainoastaan ykkösketju toimii edes jotenkuten lahtelaisilla.

Kokoonpanot ovat molemmilla joukkueilla lähes parhaat, joten sairastuvalta on turha hakea edgeä kummallekkaan. Veikalta heltiää kakkosen kerrointa ja muilta varmasti parempiakin kertoimia. Katsellaan josko löytyisi vielä muuta pelattavaa tälle päivälle.
 

Mad E

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kappas.
Eilen napsahti monivedosta reilu 6 tonnia. Pikkuhönössä laitoin eilen täysin lonkalta perusvedon eli 2 tulosta/joukkue yht. 12,80. En ensin huomannut tuota voittoa kun saldo oli sama kun eilen, yli 3000 € voitot tilitetään näköjään suoraan pankkitilille.
 

Perusjarmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Panthers
Kappas.
Eilen napsahti monivedosta reilu 6 tonnia. Pikkuhönössä laitoin eilen täysin lonkalta perusvedon eli 2 tulosta/joukkue yht. 12,80. En ensin huomannut tuota voittoa kun saldo oli sama kun eilen, yli 3000 € voitot tilitetään näköjään suoraan pankkitilille.

Onneksi olkoon! Hieno alku viikonlopulle.
Oma rivini näyttää tältä:

Ässät - Jyp 2 2,70
Leki - Tuto 2. 2,10
Brynäs - Modo 1 1,75
Osasuna - Malaga 2 2,45

Mielestäni Malagan kerroin sarjajumbo Osasunaa vastaan on varsin kova.
Osasunan ainoa voitto miesmuistiin tuli viikko sitten toiseksi viimeisenä olevaa Espanyolia vastaan. Malagallakin on liigassa tökkinyt viime aikoina mutta kuitenkin vitossija liigassa ja huomattavasti laadukkaampi joukkue.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Tämmöstä tänään:

HIFK - TPS X
KalPa - Blues alle 4.5 maalia
Kärpät - HPK X
SaiPa - Jokerit 2
Peliitat - K-Vantaa 2
Osasuna - Malaga 2
 

Rabbinaamio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Mikkel Bødker, Justin Azevedo
Tänään mennään tällaisella:

Nieminen - Struff 1 1.20
Rögle - Skellefteå 2 1.75
Rapperswil - Zug 2 2.30
Evian TG - St-Etienne 2 2.15

Yhteiskerroin 10,61

Tällä kertaa mentiin lähes kokonaan tilastoja seuraamalla, vaikka tilastoihin ei saisi luottaa. Toivotaan parasta
 

pullopoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Otetaan taas SM-Liigaa, kun on nyt kahdella kiekalla putkeen ollut maalin päässä. Kolmas kerta = totuus.

HIFK - TPS 2 (3.45)
KalPa - Blues X (4.35)
Kärpät - HPK X (4.50)
SaiPa - Jokerit yli 5,5 (2.25)

10e x 151.95
 

meciar81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, UP-V, HC Rebel Havl Brod
itse yritän hakea tänään pelkkiä singlejä, kaikki vedot Ladbrokesilta:
LeKi-TuTo 2, 2,15
Saipa-Jokerit 2, 2,10
Rögle-Skellefteå 2, 2,00 (taitaa olla selkeästi markkinoiden paras kerroin tälle kohteelle)
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Tänään Mikkelissä pelataan tasan:

Jukurit-Sport 1/2
Ässät-JYP 2

Kerroin: 4,32 / 9,855

Panos: 50,00€
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Nautin välillä todella tuosta F1:sten Head to head-kertoimien asettelusta. Tänäänkin aika-ajoon tarjottiin varsin mukavaa kerrointa kohteeseen Alonso-Massa 2 (5.00). Harjoituksissa tallitoverit menneet tasatahtia, mutta silti Alonsolle saadaan kertoimeksi 1.14. Minä poimin Massan kympillä ja kotiin tuli.

SM-Liigastakin onnistui ainut veto, kun laitoin KalPa-Blues ja Ässät-JYP-peleihin alle 5.5 maalia. Porin peli näytti aika menetetyltä ensimmäisen erän jälkeen, mutta sen jälkeen maalihanat tyrehtyivätkin yhtä Miika Lahden maalia lukuunottamatta.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siirretääs Hockin kyselyt F1-ketjusta tänne oikeaan ketjuun:

Pakko kysellä hieman vetovihjeitä illalle. (....)

Itse näen parhaimpana ja varmimpana pienen voiton tuojana sitä, että Vettel johtaa kisaa ensimmäisen kierroksen jälkeen (kerroin toki säälittvä 1.18 Nordicbetilla). Toinen puoli radasta on niin liukas, että ilman mokia Vetteliä ei Hamilton taikka Räikkönen ohita startissa. Webber taas 3.ruudusta on niin hidas lähtijä, ettei hänellä on minkäänlaisia mahdollisuuksia.

H2H-kohteista poimin muutaman itselle hyvältä tuntuvan (kertoimet PAFilta):

Maldonado (lähtee matkaan ruudusta 10.)-Senna (11.) 2 (2.20). Maldonado on normaalisti nopeampi yhdellä kierroksella, mutta kisassa Senna on ollut lähes poikkeuksetta kolariherkkää tallitoveriaan nopeampi. USAn kisaan herrat lähtevät siis peräkkäisiltä paikoilta, Sennan saadessa vielä puhtaan puolen edun. Ilman ongelmia uskon Sennan nousevan jo lähdössä Maldonadon edelle ja jättävän tallitoveriaan tasaisen varmasti koko kisan ajan.
Tämän kauden pistetilanne on Maldonadolle 43-30, mutta Maldonadon pisteistä yli puolet tulivat yhdellä voitolla (25p). Tämä voittokin tuli alkukaudella Espanjan GP:stä.

Vergne (14.) vs. Ricciardo (18.) 1 1.75. Tässäkin tallitoverusten välisessä on vähän samanlaisia viitteitä kuin edellisessä kohteessa. Vergne on ollut kisavauhdissa tallitoveriaan nopeampi ja tällä kertaa onnistui myös aika-ajossa huomattavasti paremmin.

Muita vihjeitä en uskalla vielä laittaa, kun Ferrari on ilmeisesti ruvennut arpomaan Massan vaihdelaatikon vaihdon kanssa, jolloin brasilialaisen lähtöpaikka putoaisi viidellä. Samaan rulianssiin on lähdössä mahdollisesti myös Red Bull Webberin kohdalla saadakseen Alonson lähtöpaikan siirrettyä takaisin likaiselle puolelle.
Jos näin käy, niin Räikkönen saattaisi olla oivallinen pelikohde. Tasainen ajo ja puhtaalta puolelta lähteminen tuovat top3-sijan huomattavasti lähemmäs. Nyt uhkana on startissa sijojen menettäminen ja kun Lotus ei ole suoravauhdiltaan sarjan nopeimpia niin ohittamisesta tulee jälleen hankalaa.

Palaillaan mahdollisesti myöhemmin.

E: Eilen ei mennyt kyllä formulat yhtään putkeen. Vergnen kisa tyssäsi jo alkupuolella, ilmeisesti ohjauksessa joku ongelma. Senna taas oli lähes koko kisan Maldonadon edellä, mutta olikohan 4 kierrosta ennen maalia Maldonado tuli suht helposti ohi ja ei tainnut edes yrittää kuittausta Senna tämän jälkeen, vaan ajeli kiltisti perässä maaliin.
 
Viimeksi muokattu:

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ensi viikolla lähtee muuten helvetin hyviä kertoimia Jokereita vastaan. Tiistaina Kärpät tulee varmasti kovaa päälle ja en näe voittoa mitenkään ihmeellisenä asiana. Torstaina Lukko on varmasti hieman heppoisempi vastus, mutta tämän hetken pelillä kumpikin voi voittaa. Viikonlopun pelejä en pahemmin mene veikkailemaan, koska kokoonpanoista ei ole vielä tarkempaa tietoa.

Ja itse pelaisin u5,5 maalia tuohon tiistain peliin ainakin. Kärkikamppailu ja tärkeät pisteet jaossa, joten peli tulee varmasti olemaan varovaista. Torstaina voi tulla overikin, jos Lukko lähtee oikeasti pelaamaan voitosta.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Seuraakos kukaan turkkilaista jalkapalloa? Katselin, että Orduspor-Trabzonspor -otteluun kotivoitolle annetaan kolmosen kertoimia, mikä tuntuu asiasta tietämättömälle hieman oudolta. Ordusporin saldo viidestä viime kotipelistä: 4-1-0 ja Trabzonsporin vieraissa: 0-2-3. Sarjassa joukkueet ovat peräkkäin sijoille 9 ja 10. Tulee varmaan pikku rahalla kokeiltua joka tapauksessa, tiedä sitten onko järkevää.

Samaten Espanjan liigan illan ottelu Real Sociedad - Rayo Vallecano vaikuttaa kertoimien suhteen hieman omituiselta tapaukselta. Vierasjoukkue on sarjassa sijalle 10 ja isännät sijalla 14. Vierailijoilla on kahden voiton putki päällä ja kertoimeksi tarjotaan Veikkauksellakin 4.80. Tulkaas nyt joku viisaampi kertomaan, että kannattaako pelata tänään ollenkaan?
 

Roark

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins
Samaten Espanjan liigan illan ottelu Real Sociedad - Rayo Vallecano vaikuttaa kertoimien suhteen hieman omituiselta tapaukselta. Vierasjoukkue on sarjassa sijalle 10 ja isännät sijalla 14. Vierailijoilla on kahden voiton putki päällä ja kertoimeksi tarjotaan Veikkauksellakin 4.80. Tulkaas nyt joku viisaampi kertomaan, että kannattaako pelata tänään ollenkaan?

Sociedad saa loukkaantuneet pelaajansa takaisin kokoonpanoon illan matsiin. Sociedad on suosikki, mutta räikeä ylikerroinhan tuo 4,80 on. 30% Vallecanon voitolle.
 

Tähtipakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tänään tuntuu olevan SM-Liigassa parikin todella loistavaa pelikohdetta.

Ensimmäisenä Jokerit-Kärpät.
-Runkosarjasijoitukset tällä hetkellä: Kärpät 1., Jokerit 6.
-Viimeisestä kymmenestä ottelusta Kärpillä kasassa 8 voittoa, joista kuusi kolmen pisteen ja kaksi kahden pisteen. Lisäksi yksi jatkoaikatappio TPS:lle sekä suora tappio SaiPalle vajaa kuukausi sitten (23.10). Jokereilla tilastot samalta ajalta 5-0-3-2 (suorat tappiot tulleet viimeisessä kolmessa ottelussa, välissä HIFK-voitto).
-Jokereiden sairaslista on pitkäänkin pidempi. Poissa ovat ilmeisesti ainakin Hardt, V. Filppula, Eaves, Väänänen, Nordlund ja Heino. Varsinkin Väänäsen poissaolon uskon vaikeuttavan Jokereiden peliä suuresti.
Lisäksi Linbohm poissa pelikiellon vuoksi.

Kertoimet otteluun 1.95-4.25-2.85 (Veikkaus). Itse vedän Kärppiä todennäköisesti "isolla".

Toiseksi JYP-HPK.
-Sarjataulukossa HPK kolmantena, JYP viidentenä.
Viimeiset kymmenen ottelua: HPK 4-5-1-0. JYPillä vastaavasti 2-1-1-6. Näin vielä JYPin peleistä lähes kaikki nähneenä voin sanoa, että peli tosiaan on sekaisin. Ainoastaan ylivoima on ollut loistavassa vireessä, mutta pelkästään sekään ei voi kannatella joukkuetta voittoihin.
-Kokoonpanosta poissa JYPiltä ainakin Abid, joka sai kurinpitäjältä neljän ottelun pelikiellon case Armiasta. Loukkaantuneiden kirjoissa on vielä luultavasti ainakin Wärn sekä mahdollisesti perjantaina itsensä loukannut Hubacek. HPK:n poissaoloista en ole niin varma, mutta Aleksi Laakso nyt taitaa ainakin olla poissa lauantain aivotärähdyksen jäljiltä. Jatkoajan ennakon mukaan epävarmoja tapauksia ovat Jesse Saarinen, Arsi Piispanen, Juha Alén ja Juuso Honka.

Kertoimet otteluun 1.72-4.40-3.45. Minä kiitän ja poimin HPK:n lapulle, mahdollisesti vielä X2 johonkin toiseenkin.

Myös Ässät olisivat päässeet voittovetoihini mukaan, mutta tärkeät poissaolot (Armia ja Joensuu) pudottavat porilaisten osakkeita sen verran, ettei 2.35 kuullosta tarpeeksi houkuttelevalta.
 

Janda

Jäsen
Jokereiden sairaslista on pitkäänkin pidempi. Poissa ovat ilmeisesti ainakin Hardt, V. Filppula, Eaves, Väänänen, Nordlund ja Heino. Varsinkin Väänäsen poissaolon uskon vaikeuttavan Jokereiden peliä suuresti.
Lisäksi Linbohm poissa pelikiellon vuoksi.

Kertoimet otteluun 1.95-4.25-2.85 (Veikkaus). Itse vedän Kärppiä todennäköisesti "isolla".
Poissa myös Teemu Eronen sekä Semir Ben-Amor. Puolustuksessa paikkaamassa Nico Manelius ja ensimmäisen liigapelinsä pelaava Santeri Saari. Panostusta siis sopivasti täältäkin suunnasta.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Veikkauskin heräsi todellisuuteen ja laski Kärppien vierasvoiton kertoimia 2.85 -> 2.55. Ennätin itse yhdentoista maissa iskemään vielä pari hunttia Kärppien suoralle voitolle 2.85:n kertoimella, saas nähdä kuin käy.

Eniten mua kiinnostaa, että kuinka paljon nimimerkki Acid löi?
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Jep, Kärpät on illan pankki. Juttelin eilen Aran kanssa pikaisesti ja vaikutti luottavaiselta, kaikki hyvin ja tulivat eilen Helsinkiin niin ei matkakaan paina enää.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
No 3000€ tietysti.
Ei vedonlynnissä lyödä aina samalla rahamäärällä vetoa vaan panosmäärään vaikuttaa moni asia, joten tuo "tietysti" on kyllä melkoisen amatöörimäinen ja tietämätön heitto.

Ai, se kommenttisi olikin sarkasmia, viitaten siihen, ettei acid voi olla sellainen, joka oikeasti tuollaisella summalla veikkaisi ja sinä internetissä tämän asian sitten varmuudella tiedät. Kyllähän se kieltämättä kuulostaa täysin mahdottomalta, että urheilusta ja urheiluvedonlyönnistä kiinnostunut ja vedonlyöntiä suurilla summilla (JMA:n ja minun kassoihin nähden) harjoittava olisi hankkinut nimimerkin Suomen johtavalle urheilun keskustelusivustolle, kyllä tuonlaisen luulisi mieluummin olevan keskustelupalstalla, jossa puhutaan kaktusten kasvattamisesta.

Siihen en ota kantaa, onko acid sillä 3000 eurolla aikoinaan veikannut. Kuvia kehiin, niin saamme asialle jonkinmoisen varmuuden. Minua asia ei kylläkään loppujen lopuksi kiinnosta juuri ollenkaan mutta joitakuita muita näyttää kiinnostavan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös