Vasenkätisyyden hoito lähestyy

  • 15 228
  • 82

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Suomalaistutkija on löytänyt ensimmäisen vasenkätisyyteen liittyvän geenimuutoksen.

Neurotieteen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan lääketieteen lisensiaatti Juha Laurén tutki kahden ennestään tuntemattoman geeniperheen geenien tehtäviä aivojen kehityksessä ja toiminnassa.

....
Tutkimuksissa ilmeni, että LRRTM1 eli vasenkätisyysgeeni toimii aktiivisesti sekä hiirten että ihmisten aivoissa jo sikiökaudella. Tämä geeni siis oletettavasti ohjaa vasemman ja oikean aivopuoliskon kehittymistä toisistaan eroaviksi." (Iltalehti)

Löydöksen perusteella voitaneen lähivuosina kehittää geenihoitomenetelmiä tämän kiusallisen poikkeavuuden korjaamiseksi. Hoidosta hyötyviä saattaa olla jopa 10-15% väestöstä. Vasenkätisyys on paitsi kiusallinen myös tappava: vasenkätisten elämä jää vuosia oikeakätisiä lyhyemmäksi. Islamilaisessa ja hindukulttuurissa vasenkätisyys liitetään suoraan pahaan mistä arvaamatta on traagisia seurauksia vasenkätiselle.
 
Haistakaa paska, itse olen ylpeä vasuri. Löytyykö jatkoajasta sellaisia tosivasureita, jotka käyttävät jopa hiirtä ja saksiakin vasemmalla? Ja nyt ei puhuta siis politiikasta.

Muistan, kun ensimmäisellä luokalla vanha opettajani sanoi, että hän joutui lapsena opettelemaan kirjoittamaan oikealla vasemman sijasta.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Haistakaa paska, itse olen ylpeä vasuri. Löytyykö jatkoajasta sellaisia tosivasureita, jotka käyttävät jopa hiirtä ja saksiakin vasemmalla?

Heh, onpas mielenkiintoinen ketju! Koskahan se viikatemies on tulossa ja mikä on se tuleva kuolinsyymme?

Sakset on kyllä ängetty väkisin vasuriin ja hentoisten sormien nahat rullalla on niin paperit, pahvit ja kynnetkin leikattu.. Hiiri on kyllä jäänyt oikeaan kätöseen, sitä ei vasurilla osaa käytellä. Runkatessa vaihtelu taas virkistää..xD
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Haistakaa paska, itse olen ylpeä vasuri. Löytyykö jatkoajasta sellaisia tosivasureita, jotka käyttävät jopa hiirtä ja saksiakin vasemmalla? Ja nyt ei puhuta siis politiikasta.

Olen oikeakätinen mutta olen käyttänyt töissä ja vapaa-ajalla hiirtä niin paljon että joku nivel tai jänne kipeytyi huikean ärtyneeksi. Opettelin siis käyttämään hiirtä myös vasurilla. Elikkä sympatiat Turun suuntaan.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Hienoa, vihdoin sitä saattaisi pystyä eheyttämään broidinkin joka on kärsinyt tuosta saastaisesta vammastaan jo 20 vuotta.

Se olisikin kiintoisaa nähdä, jos hoitomenetelmää voitaisiin käyttää jo aikuisiin yksilöihin ja saada tuloksiakin, ei niin että loppupeleissä hoidosta välttämättä tulisi erityisen suosittua, ainakaan länsimaissa.
Mutta kiintoisintahan on nähdä miten moderni lääketiede pystyy jatkuvasti entistä tarkempiin määritelmiin eri fysiologisista ominaisuuksista, kauas on tultu ajasta jolloin vasenkätisiä syytettiin Saatanan riivatuiksi tms.
Mitenköhän ko. geeni vaikuttaa muihin geeneihin ts. muuttamalla ko. geeni toiseksi tehtäisiin vain vasurista kokoomuslainen, vaiko aiheuttaisiko se samalla komplikaatioita jossain muualla.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Heh, onpas mielenkiintoinen ketju! Koskahan se viikatemies on tulossa ja mikä on se tuleva kuolinsyymme?

Minä sekuntina hyvänsä. Todennäköisin vasenkätisyyteen liittyvä syy on onnettomuus, mutta myös rintasyövän suhteen riski on 1.4-kertainen. Onnettomuusalttiudesta voi mainita erikseen autonratin paniikinomainen kääntäminen yllättävässä tilanteessa - vasemmalle. Siellähän ei tunnetusti ole penkka vaan täysperävaunullinen täynnä paperirullia.
 
Minä sekuntina hyvänsä. Onnettomuusalttiudesta voi mainita erikseen autonratin paniikinomainen kääntäminen yllättävässä tilanteessa - vasemmalle. Siellähän ei tunnetusti ole penkka vaan täysperävaunullinen täynnä paperirullia.
Kääntyykö ratti vasemmalle myös silloin, kun ajaa autoa oikealla kädellä vasemman käden ollessa rennosti ikkunasta ulkona?
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Olen itse muuten täysin oikeakätinen mutta jääkiekkomailaa, golfmailaa, pesäpallomailaa, haravaa käytän kuin vasuri, eli vasen käsi alhaalla. Käsittääkseni varsinkin golfaaminen vasen käsi alhaalla on perin poikkeuksellista.

Paul McCartney soittaa kitaraa/bassoa/banjoa oikea käsi ylhäällä, mutta on muuten oikeakätinen. Melkein aina oikeakätisen sointuote on vasuri. Kuinkahan nämä määräytyvät.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Melkein aina oikeakätisen sointuote on vasuri. Kuinkahan nämä määräytyvät.

Ja mikä vielä pelottavampaa: kirurgeille ei ole olemassa vasurivälineitä, vaan he joutuvat työskentelemään itselleen epämukavilla instrumenteilla. Haluaisitko sinä että sydäntäsi ropeloi kaveri ihan pikkasen käteensä huonosti istuvalla veitsellä? Ei ihme, että kirurgit itse eivät halua joutua vasurikirugin pöydälle. Kannattaa ottaa selvää leikkaukseen lähtiessään.
 
Olen itse muuten täysin oikeakätinen mutta jääkiekkomailaa, golfmailaa, pesäpallomailaa, haravaa käytän kuin vasuri, eli vasen käsi alhaalla. Käsittääkseni varsinkin golfaaminen vasen käsi alhaalla on perin poikkeuksellista.
Minä kun luulin, että suurin osa vasureista pelaa rightilla, eli oikea käsi alempana.

http://www.leftover.fi/ - vasenkätisten nettikauppa
 
Viimeksi muokattu:

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Olen itse muuten täysin oikeakätinen mutta jääkiekkomailaa, golfmailaa, pesäpallomailaa, haravaa käytän kuin vasuri, eli vasen käsi alhaalla. Käsittääkseni varsinkin golfaaminen vasen käsi alhaalla on perin poikkeuksellista.

Eikös kuitenkin oikeakätiset pelaa kiakkoo vasuri alhaalla? Itsellä kaiketi sama juttu. Olen oikeakätinen, mutta pesäpallo ja golf toimivat ainoastaan vasurien puolelta. Lienen sekasikiö.
 

-Niks-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit.
Eikös kuitenkin oikeakätiset pelaa kiakkoo vasuri alhaalla? Itsellä kaiketi sama juttu. Olen oikeakätinen, mutta pesäpallo ja golf toimivat ainoastaan vasurien puolelta. Lienen sekasikiö.

Sama ongelma minullakin pesäpallossa ja golfissa.

Muistan ala-asteella kun opettaja oli vasuri ja kun hän kirjoitti liidulla taululle niin aina se pyyhki siinä samalla kädellään kirjoittamiansa juttuja pois sitten sitä aina vitutti. Lepposa opettaja kun ei oikein koskaan kerinnyt opettamaan mitään.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Miten tämä nyt meneekään, kun olen oikeakätinen... Lätkä- ja sälibandymaila on leftin puolen, pesäpalloa lyön siten, että olen mailan vasemmalla puolella, golfissa taas oikealla.

Vasuri veljeni opetteli soittamaan kitaraa vasen käsi otelaudalla, eli hoituu se homma noinkin.
 

Rocco

Jäsen
Ei ole mitään yhteyttä siihen onko jääkiekossa left/right ja onko oikea/vasenkätinen. On paljon vasenkätisiä leftejä ja oikeakätisiä rightejä. (EDIT: Kuten HN yllä jo kirjoittikin samaan aikaan)
 

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Ei ole mitään yhteyttä siihen onko jääkiekossa left/right ja onko oikea/vasenkätinen. On paljon vasenkätisiä leftejä ja oikeakätisiä rightejä. (EDIT: Kuten HN yllä jo kirjoittikin samaan aikaan)

Asia joka avautui minulle juuri nyt.

Kaikenlaisia myyttejä sitä tähän päivään asti on jäänyt aukeamatta. Onko muuten sama juttu veskareilla?
 
Suurin osa pelaajista pelaa leftiltä riippumatta siitä, ovatko oikea- vai vasenkätisiä. Ihmisen kätisyys ei määrää "pelikätisyyttä", vaan sen ratkaisee lähinnä tottumus (kummalle puolelle se maila on lapsena asettunut luontevammin). Suomessa left-pelaajien suhteellinen osuus on korostuneen suuri verrattuna esim. Kanadaan.
Juuri näin. Erään tutkimuksen mukaan kätisyys määriytyy heti ensimmäisessä mailakontaktissa. Itse muistan lapsuudesta sen, kun pikkupoikana isoveljet olivat molemmat leftejä, niin pelaamisesta ei tullut mitään heidän mailoillaan. Piti sitten isän kanssa käydä ostamassa rightin maila, punainen Titan. Synnynnäinen righti?
 

Rocco

Jäsen
Asia joka avautui minulle juuri nyt.

Kaikenlaisia myyttejä sitä tähän päivään asti on jäänyt aukeamatta. Onko muuten sama juttu veskareilla?

Ilmeisesti ei ole. Tai tapauskohtaisesti kai tämäkin menee. NHL:ssä on ainakin Curtis Joseph ja Dwayne Roloson, jotka pitävät mailaa oikeassa kädessä, mutta kääntävät mailan rightin puolelle kun joutuvat kiekkoa pelaamaan. Maalivahtien kohdalla usein varusteiden saatavuus rajoittaa valintaa. Tuukka Rask on vasuri mutta opetteli pelaamaan hanska vasemmassa kädessä kun ei ollut sopivia varusteita junnuna saatavilla.

Tuohon jääkiekon kenttäpelaajien left/right kysymykseen vaikuttaa paljon myös kulttuurierot. Kanadassa rightin pelaajia on paljon enemmän kuin muualla, koska siellä painotetaan laukomista enemmän kun kaukalo on pienempi, ja siinä pannaan vahvempi käsi alas. Euroopassa taas kun on isompi kaukalo niin painotetaan mailankäsittelyä ja silloin pannaan vahvempi käsi ylös. Ja tottakai näissäkin on isoja eroja. Taisi mm. noissa ensimmäisissä Kanada Cupeissa pelata Neuvostoliiton joukkue jossa kaikki olivat leftejä. Syy oli siinä että rightin mailoja ei siihen aikaan NL:ssä ollut saatavilla. Eli jos pelasit kiekkoa, jouduit pelaamaan leftillä tai suoralla lavalla.

Ja koska jos pikkulapsena olet tottunut ottamaan tavaroista kiinni ensin oikealla, on se varmasti helpompaa ottaa automaattisesti mailastakin kiinni oikealla kädellä nimenomaan mailan päästä. Sehän on se käsi joka ei koskaan pelitilanteessa irtoa mailasta.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Niin itsekkin oikeakätinen ja mm. sählymailassa oikea käsi alhaalla.

Mikäli olen ymmärtänyt oikein, on dominoivalla silmällä jotakin tekemistä asian kanssa.

Siis sillä että toinen silmistä tuottaa valtaosan näköhavainnoista (kuvasta joka aivoihin välittyy) ja toinen silmä täydentää omalta osaltaan. Vaikutus näkyy siinä että "vasensilmäinen" pelaa vaikka sitä sählyä mieluummin oikea kuin vasen käsi alhaalla ja päinvastoin.

Tuon "silmäisyytensä" voi todeta ojentamalla käden suoraksi ja nostamalla esim etusormen pystyyn osoittamaan jotakin n. 10m päässä sijaitsevaa, melko pientä kohdetta. Sitten kun sulkee vuoron perään oikean ja vasemman silmänsä, niin sillä "dominoivalla" aukiolevalla silmällä sormi näytää pysyvän paikallaan ja "täydentävällä" se liikkuu hiukan joko oikealle tai vasemmalle.

Tämä ei varmaankaan ole se ainoa syy joka noihin kätisyyksiin vaikuttaa, mutta jonkinlainen merkitys silläkin lienee.
 

Rocco

Jäsen
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, on dominoivalla silmällä jotakin tekemistä asian kanssa.
Itselläni on oikea silmä lähes sokea, mutta ei se juuri mihinkään ole vaikuttanut. Pelaan lähes täysin vasensilmäisenä kiekkoa ja salibandya leftiltä, mutta golfia ja pesäpalloa lyön "normaalilta" puolelta eli rightiltä. Ja olen oikeakätinen.
 

Jyrla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves.
Itselläni on oikea silmä lähes sokea, mutta ei se juuri mihinkään ole vaikuttanut. Pelaan lähes täysin vasensilmäisenä kiekkoa ja salibandya leftiltä, mutta golfia ja pesäpalloa lyön "normaalilta" puolelta eli rightiltä. Ja olen oikeakätinen.

Jos/kun ammut kiväärillä, kumpaan olkaan tuet tukin?

Itselläni tuo "dominoivasilmä" pakottaa tukemaan vasempaan olkapäähän sillä vasemmalla silmällä tähtääminen tuottaa muuten kovasti hankaluuksia. Sehän tapahtuisi oikeaan olkaan tukien tavallaan aseen "yli".
 

Rocco

Jäsen
Jos/kun ammut kiväärillä, kumpaan olkaan tuet tukin?
Pakkohan se on vasempaan laittaa kun ei oikealla edes näe tähtäintä, ja sitä kautta edes tähtäämään minnekään... Jos näkisin oikealla niin sitten varmasti laittaisin tukin oikeaa olkaa vasten. Tämä johtuu vain siis siitä etten näe oikealla, ei mistään muusta.

Jousiammunnassa otan jousen vasempaan käteen kuten oikeakätinen tekee, ja vedän jännettä oikealla. Tällöin tosin joudun kohtalaisen paljon säätämään tähtäintä että näen vasemmalla silmällä tähtäimen läpi.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Minä kun luulin, että suurin osa vasureista pelaa rightilla, eli oikea käsi alempana.

Näin ainakin itse, koska vaikka olen muuten molempikätinen, kolme asiaa teen "vasurin" tavoin: ammun, pidän mailaa ja kirjoitan. Nuokin onnistuvat miltei yhtä hyvin oikeallakin, mutta jotenkin homma ei vain tunnu yhtä luontevalta.
 

axe

Jäsen
Mää luin netissä hyvän artikkelin jääkiekkokätisyydestä ja siinä tilastojenkin avulla todennettiin, että Kanadassakaan ei right-kätisyys ole merkittävän suuri eikä vastaa lainkaan jotain oletettua jakaumaa kuinka leftien ja rightien määrän pitäisi mennä. Sen sijaan yhdysvaltalaisissa pelaajissa oli enemmän righteja.

Artikkelissa esitettiin perusteluksi sitä, että Kanadassa (kuten Suomessakin) ensimmäiset kontaktit kiekkomailaan tulevat niin pienenä, että silloin automaattisesti tartutaan vahvemmalla kädellä mailan päästä kiinni ja aletaan heiluttaa keppiä niin että tullaan lopulta leftin pelaajaksi. Sen sijaan Amerikassa kiekkomaila tulee mukaan vasta myöhemmin ja sitä ennen on pelattu jo baseballiakin, jolloin on käytetty vahvempaa kättä antamaan lyönnille voimaa. Ajatuksena siis, että oikeakätinen pelaisi luonnollisemmin kiekkoakin oikea käsi alhaalla saadakseen laukaukseen enemmän voimaa.

Sitten oli myös kaikkea juupajaapaa right-kätisyyden eduista ja muuta. Hyvä artikkeli, en vaan muista missä oli, mutta hannes_ko voisi varmaan auttaa jos ketjuun osuisi.
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Myös täällä on yksi joka on oikeakätinen, mutta mailat joilla pelataan lapa alhaalla ovat righteja. En osaa sanoa miten se on mahdollista, sillä isä on left enkä ymmärrä mistä olisin aikanaan rightin mailan saanut käsiini.

Pesäpallo, golf yms. lajit pelaan kuitenkin ns. normaalilta puolelta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös