Mainos

Vasemmistoliitto

  • 806 020
  • 6 249

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Sen sijaan joukkoon nousee yksi massiivinen mainehaitta.
Veikkaan sellaisen 94% mahdollisuuden sille, että Yrttiaho ei koko loppukautta Vasemmiston eduskuntaryhmässä pysy. Vahva mahdollisuus olisi myös sille, että Yrttiaho viimeinkin saataisiin myös Vasemmistosta pois potkittua samalla kerralla.
 
MegaForce

Jäsen
Palestiina äänesti Li Anderssonia. Siis tavallaan, sillä Li Andersson profiloitui Palestiinan puolesta ja Gazan puolesta ja Israelin nykyjohtoa vastaan. Iso tekijä nuorten ja erityisesti naisten mielissä kun pohtivat, ketä äänestävät.

Andersson onnistui hyvin jopa minun mielestäni tv-tenteissä kun hän löi hallitusta vasemmalla suoralla ja koukulla.
Vaalitulos näyttää mielestäni vahvistaneen blokkipolitiikkaa, äänet siirtyvät punavihreän blokin sisällä henkilöiden myötä. Ek-vaaleissa tähti oli Sanna Marin, presidentinvaaleissa Pekka Haavisto ja nyt Li Andersson.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Vaalitulos näyttää mielestäni vahvistaneen blokkipolitiikkaa, äänet siirtyvät punavihreän blokin sisällä henkilöiden myötä. Ek-vaaleissa tähti oli Sanna Marin, presidentinvaaleissa Pekka Haavisto ja nyt Li Andersson.

Näin kävi. Vas-SDP-Vihr ovat pienin eroin yksi punavihreä ryhmä, jonka sisältä joku - lähinnä nuorehko nainen, mutta myös vanhempi mies - voi nousta politiikan suomalaiseksi supertähdeksi. Samalla puolueiden sisäiset erot kannatuksessa voivat muuttua hetkessä ja paljon. Isolle osalle punavihreitä puolueita ei ole kuten ennen, mutta on henkilöitä, jotka vetoavat heihin.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minä näen Koskelassa enemmän Arhinmäkeä kuin Anderssonia; puhuu ydinkannattajien haluamalla tavalla mutta karkottaa vähänkin maltillisemmat demareihin tai vihreisiin. Koskela on profiloitunut jopa vasemmistoliitossa hyvin punavihreäksi setämiesvastustajaksi, sellainen rooli vaatii Lin tai vaikka Soinin tasoista karismaa toimiakseen. Muuten käy kuten juuri Arhinmäelle kävi, eli jokunen heittonsa hymähdyttää mutta ei hänen johtamaansa puoluetta nyt äänestää halua, kun mihinkään ei ole tarjota ratkaisuksi kuin persuille vittuilua.
Samanlaiset fiilikset Koskelasta. Sitä Vasemmistoliiton syvänpäädyn osastoa. Rinnastuksista sen verran, että Arhinmäki on näyttäytynyt minulle enemmän Vasemmistoliiton Teuvo Hakkaraisena (hassuja lööppejä odotellessa), kun taas Koskela olen mieltänyt hänet jonkinlaiseksi Laura Huhtasaaren vastinpariksi; pitää kovaa meteliä ja kerää kannatusta äärilaidoilta ja olemuksesta huokuu viha. Se salonkikelpoinen kärki lähti nyt Eurooppaan, joten Koskela saattaa uida tuonne johtoon (vasemmistoäänestäjät tykkäävät), mutta en missään nimessä näe häntä Anderssonin seuraajana. Li osasi perustella ja argumentoida asiapohjalta, Minja on ainakin minulle näyttäytynyt melko päinvastaisena tapauksena.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Rinnastuksista sen verran, että Arhinmäki on näyttäytynyt minulle enemmän Vasemmistoliiton Teuvo Hakkaraisena (hassuja lööppejä odotellessa),
Erona taitaa olla se, että Arhinmäki oikeasti tekee niitä poliitikon tehtäviään ja ymmärtää miten politiikassa toimitaan huomattavasti paremmin, eikä "pelkästään" perseile. Arhinmäellä on noin vuosittain joku ihmeellinen sekoilu joka ylittää uutiskynnyksen, muuten tekee sitä perusduunia. Hakkarainen taas ei tee muuta kuin sekoilee joten ei ylitä enää edes uutiskynnystä.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Minä näen Koskelassa enemmän Arhinmäkeä kuin Anderssonia; puhuu ydinkannattajien haluamalla tavalla mutta karkottaa vähänkin maltillisemmat demareihin tai vihreisiin.

Minä olen tästä hieman eri mieltä. Anderssonin jytky tuli mahdolliseksi sen vuoksi, että demarit ovat siirtyneet ensin Marinin äärivasemmistolaisella politiikalla ja sitten Antti II:n räyhähenkisellä oppositiopolitiikalla niin pitkälle vasemmalle, ettei äänestäjälle ole enää tarjolla järkisosiaalidemokraattista (jos nyt järki ja sosiaalidemokratia mahtuvat samaan lauseeseen) vaihtoehtoa. Miksi äänestää Vasemmistoliiton pöhöttynyttä valtionhoitajaversiota kun tarjolla on aito ja alkuperäinen Vasemmistoliittokin?

Juuri tämä demareiden siirtyminen äärivasemmiston suuntaan avaa pelipaikan myös Koskelalle. Hän on nuorempi, paremman näköinen kuin demarien pj ja uskottavammin oman asiansa takana. Miksi äänestäjä siis preferoisi demareita? Se on sitten eri asia, jos demarit tulevat järkiinsä ja siirtyvät identiteettipolitiikasta rakentavammalle linjalle. Siinä tapauksessa Vasemmistoliitto jää sinne, minne se kuuluu eli reilusti alle kymmenen prosentin marginaaliin riippumatta siitä kuka puheenjohtaja (tässä kontekstissa parempi termi olisi pääsihteeri) on.
 
Baldrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio
Saramo on kyllä mielestäni muutaman belgioluen Lille velkaa. Harvoin datanomin papereilla tuollaisiin tehtäviin saatika palkkiotasolle päästään.
Ja vielä alle 5k äänimäärällä. Seuraavaksi vähiten läpimenneistä sai Kyllönen 27k ja vähiten ääniä saanut ei-vasemmistolainen oli Sebu 34k. Jopa varasijoillekin muissa puolueissa päässyt Junnila 16k ja Harjanne 19k. Kyllä Li saa Brysselin kahviloissa pari vehnäolutta pistää, kun nosti Saramon 15k kuukausiansioille.
 
Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Minä olen tästä hieman eri mieltä. Anderssonin jytky tuli mahdolliseksi sen vuoksi, että demarit ovat siirtyneet ensin Marinin äärivasemmistolaisella politiikalla ja sitten Antti II:n räyhähenkisellä oppositiopolitiikalla niin pitkälle vasemmalle, ettei äänestäjälle ole enää tarjolla järkisosiaalidemokraattista (jos nyt järki ja sosiaalidemokratia mahtuvat samaan lauseeseen) vaihtoehtoa.
Boldaus oma.

Lindtmanin oppositiopolitiikka on ollut niin tietoisen varovaista, että jopa omat kannattajat ovat kysyneet, missä miehen penis oikein on - he kun tottuivat Marinin hurmahenkisiin esiintymisiin ja odottivat hallituksen epäsuosion lietsovan bensaa Don Antin juttuihin. Onkin käynyt niin, että Lindtman kyllä tenteissä saattaa hieman näon vuoksi "opastaa" ("se on Petteri niin...), mutta ei hän muuten juuri mouhoa. Oppositio muutenkin on ollut yllättävän rauhallinen siihen nähden, mitä olisi voinut odottaa. Ehkä veitset teroitetaan myöhemmin, mene ja tiedä.

Demareiden taktiikkana on nähdäkseni nyt viedä puoluetta askel, ellei kaksikin, keskemmälle Marinin aikakauteen nähden, koska muuten hallitukseen ei ole mitään asiaa. Tie Kesärantaan käy kokoomuksen kautta kepun alakulon myötä.
 
Analyzer

Lindtman on - vaalitenttejä lukuunottamatta - ollut varovainen. Etenkin aluksi, sittemmin terävöittänyt otettaan. Sen sijaan demarit puolueena ei ole kyllä tullut oikealle tai keskemmälle piiruakaan. Se, että tunnustetaan valtiontalouden kehno tila ei riitä yhtään mihinkään, jos kuitenkin oma keinovalikoima sen korjaamiseksi ei kestä pienintäkään kriittistä tarkastelua. Jopa Vasemmistoliitolla on uskottavampi visio.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Erona taitaa olla se, että Arhinmäki oikeasti tekee niitä poliitikon tehtäviään ja ymmärtää miten politiikassa toimitaan huomattavasti paremmin, eikä "pelkästään" perseile. Arhinmäellä on noin vuosittain joku ihmeellinen sekoilu joka ylittää uutiskynnyksen, muuten tekee sitä perusduunia. Hakkarainen taas ei tee muuta kuin sekoilee joten ei ylitä enää edes uutiskynnystä.

Mun mielestä Arhinmäki vaikuttaa aikas yksinkertaiselta tapaukselta, ja sen lisäksi antanut itsestään myös aika huomionhakuisen kuvan, kun ei kovin kauaa kerrallaan pysty olemaan sekoilematta. Tasaisin väliajoin pitää olla julkisuudessa sellasista asioista, jotka ei sovi poliitikon käytökseen millään mittarilla.
Arhinmäkeen verrattuna jopa demareiden Tuppurainen vaikuttaa välkyltä, ja se on paljon sanottu se.
 
Analyzer

Jäsen
Vassareilla on kyllä melkonen paradoksi. Nyt olisi todellakin momentumia nousta vaikka 15% puolueeksi demareiden kustannuksella.

Vaan sitten puolueen top3 uskottavinta nimeä lähteekin yhdellä avauksella poliitikkojen hautausmaalle Brysseliin.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Vassareilla on kyllä melkonen paradoksi. Nyt olisi todellakin momentumia nousta vaikka 15% puolueeksi demareiden kustannuksella.

Vaan sitten puolueen top3 uskottavinta nimeä lähteekin yhdellä avauksella poliitikkojen hautausmaalle Brysseliin.
Nämä ovat näitä. Vihreillä on vähän sama ongelma, kun ykköstykki Ville Niinistö on hautautuneena Brysseliin ja nyt sinne lähtee Ohisalokin.

Toisaalta jos ehdolle laittaa huonoja ehdokkaita, voi käydä todella kylmät. Lisätietoja saatavilla perussuomalaisten puoluetoimistosta.

Kokoomus on näissä asioissa aivan suvereenissa asemassa. Puolueessa ei ole ainuttakaan politiikan supertähteä, mutta sen sijaan sillä on todella suuri määrä hyviä tai kohtalaisia ehdokkaita. Siihen kun vielä yhdistää uskollisen ja ahkerasti äänestävän kannattajakunnan, vaalivoittoja tulee liukuhihnalta.
 
Analyzer

Jäsen
Vassareilla on kyllä melkonen paradoksi. Nyt olisi todellakin momentumia nousta vaikka 15% puolueeksi demareiden kustannuksella.

Vaan sitten puolueen top3 uskottavinta nimeä lähteekin yhdellä avauksella poliitikkojen hautausmaalle Brysseliin.

Lisään tähän paradoksiin vielä sen, että kun Andersson lähtee Brysseliin niin tilalle eduskuntaan nousee Yrttiaho. Yrttiaho lienee kaikista istuvista kansanedustajista venäjämielisin.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Näin kävi. Vas-SDP-Vihr ovat pienin eroin yksi punavihreä ryhmä, jonka sisältä joku - lähinnä nuorehko nainen, mutta myös vanhempi mies - voi nousta politiikan suomalaiseksi supertähdeksi. Samalla puolueiden sisäiset erot kannatuksessa voivat muuttua hetkessä ja paljon. Isolle osalle punavihreitä puolueita ei ole kuten ennen, mutta on henkilöitä, jotka vetoavat heihin.
Toivottavasti pysyvät kuitenkin eri puolueina, jolloin kannatusta häviää äänikynnyksiin. Henkilöpalvonnan kulttuuri politiikassa on lähtökohtana erittäin vaarallinen. Se johtaa vähintään siihen, että yhden henkilön vaikutusvalta omassa puolueessa nousee kohtuuttoman suureksi. Jos nyt joku vasemmistolainen kaatoi väitteestä maitolasin näppikselle, niin miettikää Halla-ahon ja PS:n suhdetta. Joukkueen tulisi aina olla sen suurinta tähteä isompi. Tietysti mitä pienempi puolue, sen suurempi voi olla yhden henkilön merkitys (Harkimo).

Terve kilpailu kaikilla tasoilla tekee politiikassakin hyvää ja ehkäisee tilanteiden vääristymistä.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto
Seuraavat kunta- ja aluevaalit tulevat olemaan erittäin vaikeat Vasemmistoliiton kannalta koska Li ei tule olemaan se valovoimainen tähti vaalitentissä. En tiedä kuka mahtaa periä Li:Iin paikan vaalitentissä. Hän on ylivoimaisesti paras esiintyjä ja mahdollisti myös asia osaaja tiukoissa paikoissa vaalitentissä. Uuden puheenjohtajan valinta on erittäin tärkeä asia puolueen kannalta.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Lisään tähän paradoksiin vielä sen, että kun Andersson lähtee Brysseliin niin tilalle eduskuntaan nousee Yrttiaho. Yrttiaho lienee kaikista istuvista kansanedustajista venäjämielisin.
Sitäkin voi sitten pohtia, että minkä takia puolueen johdolle on ihan ok pitää Yrttiahon kaltainen henkilö kansanedustajanaan. Jos Andersson ja muut eivät häntä sinne haluaisi, niin hän ei siellä olisi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Sitäkin voi sitten pohtia, että minkä takia puolueen johdolle on ihan ok pitää Yrttiahon kaltainen henkilö kansanedustajanaan. Jos Andersson ja muut eivät häntä sinne haluaisi, niin hän ei siellä olisi.
Yrttiahon kaltaiset tapaukset sekä täysin käsittelemätön lähihistoria ovat syynä siihen, etten voi Vasemmistoliittoa edes aloittaa pohtimaan äänestysvaihtoehtona. Se on yhtä automaattisesti etukäteen eliminoitu kuin joku PS.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Kokoomus on näissä asioissa aivan suvereenissa asemassa. Puolueessa ei ole ainuttakaan politiikan supertähteä, mutta sen sijaan sillä on todella suuri määrä hyviä tai kohtalaisia ehdokkaita. Siihen kun vielä yhdistää uskollisen ja ahkerasti äänestävän kannattajakunnan, vaalivoittoja tulee liukuhihnalta.

Tai oikeastaan Kokkareet pystyvät kippaamaan ne näkyvät puolueen kotimaiset kärkiedustajat jotka eivät sovi oikein puolueen nykylinjaan(Pietikäinen, Katainen, Salolainen) joko Brysseliin Mepeiksi, komissaareiksi tai suurlähettiläiksi. Sitten kylkeen haetaan mukaan AriVatasia/MikaAaltoloita jotka keräävät ihan kivasti ääniä, mutta joiden näkemykset olisivat kotimaanpolitiikkaan liian sakeita.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Eniten vituttaa talousguru Saramon läpimeno Lin siivellä, Kyllönen taas on oikeinkin pätevä ja mieluisa edustaja Suomelle.
Saramoa voi verrata vessapaperin palaseen joka on tarttunut Lin kengänpohjaan ja kulkeutuu siellä mukana. Mielestäni Lin äänimäärä oli piristys kaikkine yllätyksineen. Vasemman puolen väki näki hänet varmasti vahvana esikuvana ja ehkä manttelin perijäksi edelliselle vasemman puolen ääniharavalle.
 
Dynastia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vasemmistoliitto ei supersuositun Anderssonin aikana noussut yli 8-9 prosentin kannatukseen kotimaan politiikassa, joten on helpoo povata, ettei kannatus ainakaan tule nousemaan, kun ainoa valovoimainen poliitikko poistuu. Kukahan lienee Li:n seuraaja? Kun vassareiden eduskuntaryhmää silmäilee, huomaa, että kyseessä on nykyisellään lähinnä nuorehkojen vihaisten naisten puolue ja eduskuntaryhmä. Kokonaiset 2 miestä taitaa olla heidän eduskuntaryhmässään. Eihän sukupuolella sinänsä merkitystä ole, mutta mielenkiintoinen ilmiö, että vassareiden ja vihreiden eduskuntaryhmien sukupuolijakauma on näin selkeästi naisvoittoinen. Mistä se sitten kertoo,on toinen asia.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Nyt kun Saramo lähtee Brysseliin, niin eiköhän se Minja Koskela ole. Omassa skenessään suosittu, mutta matkaa vielä Li Anderssonin kaltaiseksi punavihreäksi supertähdeksi on vielä. En sano etteikö hän sellaiseksi voisi kehittyäkin, mutta persoonana usein huonotuulisen oloinen, mikä toki oppositioräksyttäjänä voi olla eduksikin, mutta mikäli Vasemmistoliitto haluaa tosissaan haastaa Demarit maamme suurimpana vasemmistopuolueena, tekemistä on.
 
Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Turussa suosiossa on ollut ex-jalkapalloilija Timo Furuholm, teemana usein lasten ja nuorten hyvinvointi. Ei tietoa ulosannista, meitä tepsiläisiä osasi kyllä ärsyttää (tekemällä maaleja).

Yrttiaho vastustaa paikallisesti kaikkea mikä liikkuu tai varsinkin ei liiku. Ratikka, Ratapiha, Toriparkki ainakin muistaakseni. Huvittavaa että löytää usein samoin äänestäviä Perussuomalaisista.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös