Mainos

Vasemmistoliitto

  • 806 621
  • 6 249
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Vetäisivät ennemmin yön pimeydessä nurin koko marskin toteemin. Tuollainen maalien kanssa läträily on vähän nähtyä hommaa ja ihme että yleensä on ylittänyt uutiskynnyksen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Tämä on käsittääkseni perinteistä harrastetoimintaa Tampereen seudun punikkipiireissä.

Jaa, niin tyhmää kuin tuo onkin - voisi verrata Mannerheimin ansioita saralla Staliniin - niin järjen nimissä vuosi -18 antoi runsasta motivaatiota tälle n:nteen polveen katkeroinnille. Oltaisiin oltu hieman vähemmällä teurastamisella, sinun ja minun esi-isät, tai ainakin minun, näin eteläpohjalaisena.
 
Kyllä menee taas palstan oikeistosiivellä heikosti, kun vasemmiston huutonaurun arvoisesta hallitustaipaleesta ei saada revittyä irti mitään Arhinmäen kuvitteellista mm-kisamatkaa kummempaa, mutta koska jostain on kuitenkin yritettävä ylemmyyden tunnetta kaivaa, niin pilkan aiheet joudutaan tuomaan ketjuun jo täysin ketjun otsikon ulkopuolelta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Jaa, niin tyhmää kuin tuo onkin - voisi verrata Mannerheimin ansioita saralla Staliniin - niin järjen nimissä vuosi -18 antoi runsasta motivaatiota tälle n:nteen polveen katkeroinnille. Oltaisiin oltu hieman vähemmällä teurastamisella, sinun ja minun esi-isät, tai ainakin minun, näin eteläpohjalaisena.
Voidaan tietysti esittää toivomus, että tapahtuneesta olisi opittu jotakin. Ehkä onkin, vaikka sukupolvien kyky oppia edeltäjiensä tekemisistä on moneen kertaan nähty rajalliseksi. On noita katkeroimiseen "oikeutettuja" tietysti molempien puolten jälkeläisissä, mutta ihmettelen vain mitä tuollainen patsaansottaaminen palvelee nykyaikana. Menkööt äänestyskoppiin vetämään numeroita lappuun kuten muutkin, ja pulinat pois.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Voidaan tietysti esittää toivomus, että tapahtuneesta olisi opittu jotakin.

Ja varmaan tarkoitat, että molemmin puolin? Vaikka miten inhoaisi niitä voimia, joista sitten muotoutui SKP niin en pysty merkittävästi parempaa keksimään niistä piireistä keväällä 1918, joista muodostui Kokoomus. Näiden kuningas- ja kalkkikaivos-haikailijoiden reseptillä oltaisiin päädytty samanlaiseen teurastukseen ennemmin tai myöhemmin. Kesä 1918 jo antoi esimakua, kun rivipunaiset kuolivat kuin kärpäset vankileireillä - noista tapahtumista varmaan saat hakea alkuselitystä sille, miksi vieläkin jaksetaan (tyhmästi) tahrailla patsaita Tampereella. Viisaita tuolloin olivat lähinnä liberaalit porvarit Ståhlbergin ja oikeistososialistit Tannerin johdolla. Kaikki muut olivat jonkinlaisen verenhimoisen kiihkon vallassa. Ehkä tämä opettaa jotain meille nykyihmisillekin, mitäs luulet?
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Minusta se kyllä oli miehen teko, vaikkakin olisi ollut lyhytkestoinen - teepä itse perässä. Voin postittaa sinulle sateenkaarilipun, laita yv:llä osoite. Vakavasti puhuen ihan rohkea ele, , joka levisi myös laajalti maailmalle - kerrankin emme JA:n syvien rivien toivomusten mukaisesti nuoleskelleet pensas-neuvostoliittolaisia (tmv.) No, sinä taidat pers-suomalaisena olla vähän vastaan tätä ihannevaltakunnan pilkkaamista, mutta täällä olet vielä vähemmistössä.

Niin vähän kuin Arhinmäkeä nykyään arvostankin - osin syistä jotka johtuvat puolueen ja hänen ajamasta politiikasta - niin pidän arvostettavana tekoa, jolla uskalletaan väkivallattomasti näpäyttää suurvallan tekemisiä vastaan. Ja nyt painotan, arvostan tekoa olipa kohteena mikä suurvalta tahansa. Minusta kritisoitavaa löytyy minkä tahansa suurvallan tekemisistä, toisten tosin enemmän kuin toisten.

vlad.

P.S. Jos joku päivä menen Venäjälle niin laitatko lipun tulemaan vai riittääkö, että maalaan kynteni sateenkaarenväreissä?
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
P.S. Jos joku päivä menen Venäjälle niin laitatko lipun tulemaan vai riittääkö, että maalaan kynteni sateenkaarenväreissä?

Lippu saattaa olla parempi rajanyritysmielessä! Totta puhuen Paavolla oli aika lailla turvallisempi tilanne mielenosoittaa kuin normikansalaisella, mutta ei se minusta aivan kauheasti vähennä tuo teon arvoa, kuitenkin aika lailla enemmän tehty kuin mihin kukaan muu kutsuvieras ryhtyi...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
... Viisaita tuolloin olivat lähinnä liberaalit porvarit Ståhlbergin ja oikeistososialistit Tannerin johdolla. Kaikki muut olivat jonkinlaisen verenhimoisen kiihkon vallassa. Ehkä tämä opettaa jotain meille nykyihmisillekin, mitäs luulet?

Ihmiset, jotka ymmärtävät myös vastapuolen argumentteja, ovat viisaita, olkoon maailmankatsomus mikä tahansa. Valitettavasti järjen ääni huudetaan hiljaiseksi kriisien kohdalla, ääri-ilmiöt saavat vallan. Ihminen ei opi historiasta, ei vieläkään.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Lippu saattaa olla parempi rajanyritysmielessä! Totta puhuen Paavolla oli aika lailla turvallisempi tilanne mielenosoittaa kuin normikansalaisella, mutta ei se minusta aivan kauheasti vähennä tuo teon arvoa, kuitenkin aika lailla enemmän tehty kuin mihin kukaan muu kutsuvieras ryhtyi...

Se on totta, että kutsuvieraista kaikki muut (näin oletan) olivat tekemättä yhtään mitään, joten tässä suhteessa Arhinmäki teki jotain osoittaakseen Putinille ja hänen "klaanilleen", että kaikkea ei tarvitse hyväksyä. Kuten edellisessä viestissäni kirjoitin, en liiemmin enää arvosta Arhinmäkeä mutta yksittäisenä tekona tämä lipun heilutus on sellainen jota sopii arvostaa, tai minä arvostan siitä huolimatta, että jonkun mielestä teko voi tehdä hallaa kauppasuhteille.

Minulle on tänään sanottu, että kaikkea ei voi mitata rahassa - asia minkä tosin tiedän jo ennestään, mutta hyvä muistutus kuitenkin - joten tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta kannatan väkivallatonta protestointia sellaisia valtakoneistoja vastaan mitkä toimillaan osoittavat kannattavansa minulle brutaaleja arvoja. Ja ehkäpä joku päivä teen itsekin jotain sellaista, jota todella voin arvostaa - muutakin kuin paskan jauhaminen netissä nimettömänä.

vlad.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Ja varmaan tarkoitat, että molemmin puolin? Vaikka miten inhoaisi niitä voimia, joista sitten muotoutui SKP niin en pysty merkittävästi parempaa keksimään niistä piireistä keväällä 1918, joista muodostui Kokoomus. Näiden kuningas- ja kalkkikaivos-haikailijoiden reseptillä oltaisiin päädytty samanlaiseen teurastukseen ennemmin tai myöhemmin. Kesä 1918 jo antoi esimakua, kun rivipunaiset kuolivat kuin kärpäset vankileireillä - noista tapahtumista varmaan saat hakea alkuselitystä sille, miksi vieläkin jaksetaan (tyhmästi) tahrailla patsaita Tampereella. Viisaita tuolloin olivat lähinnä liberaalit porvarit Ståhlbergin ja oikeistososialistit Tannerin johdolla. Kaikki muut olivat jonkinlaisen verenhimoisen kiihkon vallassa. Ehkä tämä opettaa jotain meille nykyihmisillekin, mitäs luulet?
Ehdottomasti molemmin puolin. Terrorissa ei ollut kunnian hiventä, oli käsivarsinauhan väri kumpi hyvänsä. Oikeutusta oikeudettomille väkivallanteoille ei ole.

Jos punaisten lähdön sisällissodan tielle voikin ymmärtää tuon ajan ei-omistavan luokan ahdingosta käsin, niin punaisten amatöörihenkinen sodanjohto ei kyennyt ja joidenkin henkilöiden kohdalla ei ehkä halunnutkaan estää omiensa terroritekoja. Nämä toimet punaiset sitten maksoivat kohtuuttomien korkojen kera myöhemmin, kun tasinkoa toimitettiin vankileireillä ja teloitusrivistöissä. Monet enemmän tai vähemmän syyttömätkin joutuivat maksumiehiksi. Kumpaa puolta noista teoista nyt sitten enemmän moittisi. Tarpeetonta saivarrella, kun kädet olivat kainaloita myöten veressä kummallakin.

Oppi on lähinnä siinä, että väkivaltaan tarttumista oman asiansa edistämisessä on hyvä välttää viimeiseen asti. Väkivalta synnyttää yleensä vain uutta väkivaltaa. Arvelen kuitenkin patsaantöhrijöiden olevan vielä kaukana siitä valmiudesta, että he kävisivät sanoista tekoihin, siis "lahtareita lahtaamaan". On vähän eri asia ryhtyä heittämään polttopulloja kuin käydä pimeässä metsässä sutimassa maalia kivipatsaan niskaan.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onkohan nyt menossa joku veto, että kuka pystyy pahoittamaan mielensä kaikkein typerimmästä asiasta? Niin älyvapaalta tuo Kontulan kirjoitus vaikuttaa. Vai mikä helvetti noita ihmisiä oikein vaivaa?
 

Kumielvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paltamon Pantterit
Hirveän paljon en politiikasta ymmärrä mutta voisi sanoa että olen varovasti vasempaan kallella oleva humanistiviherpiipertäjä eli sitä pahinta ituhippikastia. Siksikin harmittaa että tuntuu tulevan tuollaisia aivan älyvapaita idioottilausahduksia harmittavan usein myös "meidän" suunnalta. Yksi luokkakaveri on vasemmistoaktiivi ja on kyllä varmaan pahimmin kujalla oleva mielensäpahoittaja kenet tunnen, aivan uskomattoman hölmöjä ja todellisuudesta vieraantuneita juttuja välillä.
 

Luge H

Jäsen
Suosikkijoukkue
80
Onkohan nyt menossa joku veto, että kuka pystyy pahoittamaan mielensä kaikkein typerimmästä asiasta? Niin älyvapaalta tuo Kontulan kirjoitus vaikuttaa. Vai mikä helvetti noita ihmisiä oikein vaivaa?

Lähinnä vasemmalta tulee nämä mielensäpahoittajat. Ainakin tässä kategoriassa. Mahtaako Kontula muistaa Lindexin myyneen aikoinaan paitoja joissa oli vapahtaja Che Guevaran naama painettuna. Tosin tämä taisi olla poliittisesti hyvinkin ok. Yllättävän pitkään Tiimarikin sai myydä tämän sankarin pärställä varustettuja koulutavaroita. Tuli vilkaistua ko. henkilön FB-profiilia ja täytyy sanoa että harvinaisen vastenmielinen henkilö kyseessä mitä ajatusmaailmaan tulee.
 
Tänään samainen ällö kommarifemakko vaatii Tampereen sosiaalityöntekijöitä jalkautumaan kadulle, ja itkee siitä että heillä on käytössään vain lankapuhelimet. Siis vittu kuinka pihalla voi stalinisti olla? Tässä etsitään yhdessä vastuullisesti säästöjä jotta voisimme ylläpitää taloutta ihmisistä huolimatta, ja sitten ihan vakavissaan Facebookissa jotkut ehdottelevat paisuneen julkisen sektorin käyttöön ja vieläpä sinne lois- ja spurgupuolelle ihan matkapuhelimiakin.

Saas nähdä mitä siellä Facebookissa sitten huomenna lukee. Varmaan jotain yhtä tyhmää. Mutta päivystän puolestanne.
 
Viimeksi muokattu:

julle-jr

Jäsen
Mahtaako Kontula muistaa Lindexin myyneen aikoinaan paitoja joissa oli vapahtaja Che Guevaran naama painettuna. Tosin tämä taisi olla poliittisesti hyvinkin ok. Yllättävän pitkään Tiimarikin sai myydä tämän sankarin pärställä varustettuja koulutavaroita. Tuli vilkaistua ko. henkilön FB-profiilia ja täytyy sanoa että harvinaisen vastenmielinen henkilö kyseessä mitä ajatusmaailmaan tulee.
Onko Che päivittänyt profiiliaan viime aikoina kuinka tiheään? Kenen muun postauksia seinältä löytyy? Karl Marxin ja Maon? Entä löytyykö kaverilistalta Jeesus, mietin vain, että pääsevätköhän kommarit taivaaseen....
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Siis vittu kuinka pihalla voi stalinisti olla? Tässä etsitään yhdessä vastuullisesti säästöjä jotta voisimme ylläpitää taloutta ihmisistä huolimatta, ja sitten ihan vakavissaan Facebookissa jotkut ehdottelevat paisuneen julkisen sektorin käyttöön ja vieläpä sinne lois- ja spurgupuolelle ihan matkapuhelimiakin.

Kukahan tässä taas on pihalla? Eli et tunne asiaa lainkaan, Kontula on valtuutettuna joutunut asiaan tutustumaan, ja tietää mistä puhuu.

Matkapuhelin olisi nimenomaan työtehoa nostava laite, nimenomaan älypuhelin, jolloin asioiden hoitaminen siirtymien aikana olisi mahdollista. Samoin turvajärjestelmät voisivat rakentua tämän varaan jne. jne.

Noh.. tietysti tämä olisi järkevää ja kannatettavaa ja kokonaiskustannuksia säästävää, mutta ne paikkakunnat jotka sitten ovat modernisoineet työkaluja ja järjestelmiä ovat sitten törmänneet työntekijöiden muutosvastarintaan, ja puhelimet on jätetty käyttämättä.. sovelluksia ei käytetä ja asioita ei kirjata matkanpäältä.

Monilla kaupungeilla on tällä hetkelläkin menossa tänsuuntasia hankkeita, mutta Tampere on varovainen juurikin tämän työntekijäpuolen muutosvastarinnan takia.

Oikeasti Sosiaalityöhön päästäisin panostamaan muuttamalla sosiaalietuuksien harkinnanvaraisuus perustulomalliin, jolloin se suurin työntekijäresurssi, etuuskäsittelijät, pääsis oikeisiin töihin paperin siirtelystä kentälle (noh, tuskin olisivat samoja ihmisiä)

.. niin ja ainakin Tampereen tapauksessa ne, jotka ovat Valtuustossa täysin pihalla oikeastaan mistään, ovat persut. Miten ihminen, joka on valittu valtuutetuksi menee valtuuston kokoukseen lukematta edes esityslistaa?.. joo ei o vassuketjun asia…
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kukahan tässä taas on pihalla? Eli et tunne asiaa lainkaan, Kontula on valtuutettuna joutunut asiaan tutustumaan, ja tietää mistä puhuu.

Matkapuhelin olisi nimenomaan työtehoa nostava laite, nimenomaan älypuhelin, jolloin asioiden hoitaminen siirtymien aikana olisi mahdollista. Samoin turvajärjestelmät voisivat rakentua tämän varaan jne. jne…

Ettei nyt olisi kyse jonkinlaisesta sarkasmista?? Tuntuu erikoiselta lausunnolta Harton suusta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Mutta päivystän puolestanne.
Varsinainen pukki kaalimaan vartijana.

Joissakin sosiaalitoimistoissa osalla henkilökunnasta on matkapuhelimet ja osalla ei. Etuuskäsittelijät ja muut lähes poikkeuksetta yhdessä toimipisteessä työskentelevät eivät välttämättä matkapuhelinta tarvitse. Tuntuu aika erikoiselta jos aikuissosiaalityön tai lastensuojelun sosiaalityöntekijöillä ei nykypäivänä ole virkakäyttöä varten matkapuhelimia. Niitä myös tarvitaan, koska työntekijät käyvät asiakkaiden luona ja joutuvat palaveroimaan sidosryhmien tapaamisissa toimiston ulkopuolella.

En ihmettelisi, jos Tampereen sossujen mahdollinen matkapuhelimettomuus johtuisi ainakin osittain työntekijöistä itsestään. Matkapuhelinhan on vain työnantajan väline kyttäämiseen ja työntekijän sortamiseen. Tampereella ja lähikunnissa kuten Nokialla elää punikkiaate voimakkaana, on mm. SKP:n porukkaa valtuustoissa. Sosiaalitoimeen hakeutuu keskimääräistä useammin töihin ihmisiä, joilla on joko laitavasemmistolaisia tai lahkolaiskristillisiä arvoja. Demografisiin seikkoihin viitaten arvelen, että Tampereen sossutoimistossa istuu tavallista enemmän kommunisteja ja sen sellaisia. Noissa olosuhteissa ei olisi yllättävää, jos porukasta löytyisi jotain työmatkapuhelinten vastustajia.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Eräällä nimeltämainitsemattomalla kaupungilla on työpuheliminaan älypuhelimet joilla käytetään mm. tiettyjä sovelluksia jotka tarvitsevat nettiyhteyttä. Samoja puhelimiin ei kuitenkaan voi konffata heidän Microsoft exchangessä olevaa työmailia koska n. 10 vuotta sitten jotkut keski-ikäiset ämmät olivat päättäneet että vain ylimmillä johtajilla on työsähköposti puhelimessa. Päätös on tehty joskus silloin kun Nokian communicatorissa oli mustavalkoinen näyttö.

Tämän päätöksen takia tässä kaupungissa paljon reissaavat keskijohdon pomot ovat tulppana päätöksenteossa kun eivät koko ajan ehdi olemaan työmailinsa edessä. Mukanaan he kuitenkin kantavat älypuhelinta johon mailin konffaaminen kestäisi noin minuutin.

Julkinen sektori on hassu paikka.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Tämän päätöksen takia tässä kaupungissa paljon reissaavat keskijohdon pomot ovat tulppana päätöksenteossa kun eivät koko ajan ehdi olemaan työmailinsa edessä. Mukanaan he kuitenkin kantavat älypuhelinta johon mailin konffaaminen kestäisi noin minuutin.

Julkinen sektori on hassu paikka.

Mitenköhän päätöksiä on saatu aikaan lankapuhelimen ja pintapostin aikaan, kun nyt homma jumittaa älypuhelimien takia?

Minusta tuossa ei kysymys älypuhelimista vaan huonosta johtamisesta.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Minusta tuossa ei kysymys älypuhelimista vaan huonosta johtamisesta.
Tätä SergeiK ymmärtääkseni myös tarkoitti. Puhelintapaus on vain esimerkki, joka ilmentää mm. huonoa johtamista.

Julkinen sektori on absurdismien, kafkamaisuuksien ja montypythonismien aarreaitta. On siellä myös osaavia ja aikaansaavia ihmisiä, mutta kiitos huonon johtamisen, keskimäärin heikkojen esimiestaitojen ja poliittisten virkanimitysten, kolikolla on toinenkin puolensa. Toisinaan ikään kuin tuntuu, että väärät ihmiset on laitettu oikeisiin tehtäviin tekemään vääriä asioita.
 

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kontulan möläytyksestä Ilta-Sanomiin tehdyn uutisjutun yhteydessä on tietysti gallup, jossa kysytään: Tuoko sinimusta vaateyhdistelmä mieleen Lapuan liikkeen? Ääniä on annettu tällä hetkellä 4427 kpl, joista kyllä-ääniä 52 % ja ei-ääniä 48 %. Niin vissiin juu tuo kyseinen väriyhdistelmä yli puolelle mieleen Lapuan liikkeen. Olisi aivan helvetin huvittavaa, jos tuohon viereen laitettaisiin myös gallup, että tiedätkö mikä oli Lapuan liike?

Uutisessa on myös erittäin hyvä kommentti Lindexin maajohtajalta: "Ikävää, että Anna Kontula pahoitti mielensä asiasta."

Linkki uutiseen Iltasanomien sivuille tässä.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mitenköhän päätöksiä on saatu aikaan lankapuhelimen ja pintapostin aikaan, kun nyt homma jumittaa älypuhelimien takia?

Minusta tuossa ei kysymys älypuhelimista vaan huonosta johtamisesta.

Ottamatta kantaa itse asiaan, toimin argumenttipoliisina ja sanon, että harvinaisen tyhmä peruste millekkään missään. Paitsi sinun suustasi tuttua tietenkin.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ottamatta kantaa itse asiaan, toimin argumenttipoliisina ja sanon, että harvinaisen tyhmä peruste millekkään missään. Paitsi sinun suustasi tuttua tietenkin.

Toimit argumenttipoliisina ilman argumentointia, mielenkiintoista.

Älypuhelin on apuväline, ei syy päätösten viivästymiseen, syy on huono organisointi/ johtaminen. Kun tiedetään, ettei keskijohto pysty lukemaan sähköposteja reissuilla, päätöksenteko pitää organisoida tämä tiedostaen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös