Vancouver Canucks 2018–2019

  • 97 506
  • 364

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tunnin päästä alkaa jo seuraava vieraspeli Arizonassa. Ilmeisesti Demko pääsee aloittamaan kauden toisen pelinsä tuossa. Katsotaan nyt sitten missä vireessä joukkue on tuon melko vauhdikkaan Colorado-pelin jäljiltä.
Canucks hävisi tuon playoff-paikan kannalta tärkeän neljän pisteen pelin aika rumilla lukemilla 5-2 ja Arizona otti näin voitot kaikista näiden joukkueiden tämän kauden peleistä. Arizonan sankariksi nousi entinen Canucks-pelaaja Brad Richardson peräti neljällä osumalla. Viideskin oli lähellä, mutta osui tolppaan. Richardson nosti samalla tämän kauden maalimääränsä 16 osumaan, kun viime kaudella hän teki kolme maalia.

Demkolle tuli pelissä nyt uran ensimmäinen tappio, mutta en hänen piikkiin tuota peliä laittaisi. Ei Demko lähellekään viime aikojen Markströmin tasoa päässyt, mutta ei hänelle tullut myöskään paljon tukea. Demkon puolesta pitää vielä sanoa sekin, että ei ole ihannetilanne maalivahdille pelata toinen peli kahteen kuukauteen kun joukkue on pelannut edellisenä iltana jatkoaikapelin.

Nyt Vancouver vaikutti väsyneeltä, puolustajilta ei tullut riittävästi tukea ja takakarvaus oli laiskan näköistä. Canucks loi pelissä enemmän paikkoja, mutta pelasi tietyissä tärkeissä paikoissa huonosti ja toisaalta Arizona osasi käyttää paikkansa paremmin hyödyksi. Vaikka ehkä tilastoista voisi muuta päätellä, parempi joukkue vei pelin.

Canucks oli tehnyt peliin pari aika mielenkiintoista muutosta, jotka eivät nyt toimineet. Horvat sai laidoilleen Boeserin ja Goldobinin ja vaikka Horvatin ja Boeserin välinen peli onkin toiminut heidän yhdessä pelatessa, nyt Horvat vei ketjun peliä mielestäni taaksepäin. Hän oli pelannut edellisenä iltana Coloradossa pääosin Nathan MacKinnonia vastaan ja kellottanut 25:46 jääajat. Nyt tuo kyllä näkyi. Hän sai -4 tehopörssimerkinnän, laukoi kerran ja otti aloituksissa 38.1% tilastot.

Surkeasti viime aikoina toimineesta ykkösylivoimasta Horvat ja Boeser oltiin otettu pois ja Pearson sekä kentälle palannut Edler (joka haki vielä vähän peliään) pelasivat. Ylivoima ei tuottanut tuossakaan pelissä mitään. Se pelasi kolme kertaa tuottamatta maalia ja on nyt viimeisten kuuden pelin sisällä osunut kerran 21 ylivoimakerralla. Tammikuun toisen päivän jälkeen ylivoima on tehnyt viisi maalia 67 ylivoimakerralla. Newell Brown saa nyt miettiä mitä tuon kanssa tekisi, mutta ratkaisuna en usko olevan Horvatin ja Boeserin pois ottaminen tuolta.

Pearson, Roussel ja Schenn olivat mielestäni Canucksin parhaat pelaajat tässä pelissä ja vaikka kaikki kunnia tuolle kolmikolle, joukkue ei usein pysty voittamaan mikäli tuo on kärki. Pearson teki toisessa pelissään Canucks-uransa avausmaalin hienon Spoonerin läpisyötön jälkeen ja pelasi kumpaakin erikoistilannetta. Rousselin selkä ei ole mennyt suoraksi yhdessäkään pelissä tällä kaudella huolimatta siitä miten joukkue on pelannut ympärillä. Schenn on puolestaan onnistunut nyt näissä ensimmäisissä peleissä odotuksia paremmin. Joukkueen pitäisi kohta alkaa miettiä jopa jatkoa.

Pelin harvinaisuutena oli se, että Loui Eriksson oli lähellä tehdä maalin. Eriksson ei ole osunut 16 viime peliin, mutta nyt tuli tolppa kolmannessa erässä alivoimalla. Joukkueen fanina on turhauttavaa katsoa kuuden miljoonan nelosketjun pelaajaa, joka ei osaa enää tehdä maaleja. Alkukaudesta hän sai sentään vielä tulosta ajoittain, mutta tuolloin hän pelasi Petterssonin kanssa. Vuoteen 2022 saakkako tuota pitää jaksaa katsella?

Edit: Näiden kahden viimeisen tappion jälkeen (Colorado ja Arizona) joukkue on pudonnut vähän playoff-junasta. Nämä kaksi tuon kisan kannalta tärkeää peliä olisi pitänyt pystyä jollain lailla kääntämään, vaikka kummatkin vaikeita paikkoja olivatkin. Viisi pistettä on tullut eroa tuohon viimeiseen playoff-paikkaan ja vaikka tuo ei paljolta sinänsä vaikuta, juuri edellä olevat joukkueet pelaavat paljon paremmilla tilastoilla. Etenkin Minnesota, Colorado ja Arizona näyttävät juuri nyt olevan vireessä.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Quinn Hughesin ja Will Lockwoodin Michiganin peruskausi on ohi ja joukkue pelaa ensimmäisellä kierroksella BIG10 playoffeja Minnesotaa vastaan. Pelit on "paras kolmesta" ja sarja pelataan maaliskuun 8-10 päivinä. Perussarjassa Michigan voitti Minnesotaa vastaan yhden pelin, hävisi kaksi maalin tappioilla ja kerran joukkueet pelasivat tasan. Minnesota lähtee sarjaan perussarjan perusteella lievänä suosikkina ja jos Michigan tuon sarjan häviää,Hughes nähdään luultavasti NHL:ssä testaamassa siipiään. Lockwoodin kohdalla tilanne on ehkä enemmän auki, mutta ehkä hänellekin tekisi jo hyvää hypätä ylöspäin.

Perussarjassa Hughes teki 33 pistettä 30 pelissä ja oli noilla joukkueensa pistepörssin kärki. Tällä vuosituhannalla tuo on toiseksi korkein lukema alle 20 vuotialle yliopistopuolustajalle piste/peli -vertailussa. Varmaankin pisteitä olisi tullut enemmänkin mikäli Michiganilla olisi ollut edes keskitason hyökkäys yliopistosarjaan. Hyökkäyspäähän Hughesilla on joka tapauksessa lahjakkuutta, mutta katsellaan sitten miten tuo omassa päässä pärjää kun hyppää ylöspäin jossain vaiheessa.

Noin muuten Michiganin kaudessa ratkaisijoiden rintama on ollut kovin ohut. Josh Norrisin loukkaantuminen nuorten MM-kisoissa söi joukkueen iskukykyä ja Lockwood jäi hyökkäyksen tehokkaimmaksi. Lockwoodin saldot hänen ehkä viimeiseltä yliopistokaudelta perussarjan osalta olivat 34 peliin 15+15=30 pistettä. Positiivinen kausi jo sikäli kun nyt pysyi terveenä ja ilmeisesti tuo jatkuvien taklausten karsiminen oli tuossa avainasemassa. Lockwoodista on mahdollista kehittyä ehkä kahden alemman ketjun laituri NHL:ään. Liike ja kahden suunnan pelaaminen ovat hänen vahvimpia alueitaan ja vertailuissa Jannik Hanseniin on samoja elementtejä. Ehkä hänkin tarvitsee pari kautta farmissa ennen mahdollista hyppyä ylöspäin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vegasia vastaan kahden erän jälkeen maalipaikat 21-3 kotijoukkueelle. Canucks oli pelissä mukana aina avauskiekon pudottamiseen saakka, tuon jälkeen oli vaikeampaa. Käy upeasti pelaavaa Markströmiä sääliksi tällä hetkellä.

Katsotaan kuinka alas Canucks voi vielä pudota. Ducks saattaa mennä ainakin tällä pelillä vielä ohi.
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Vegasia vastaan kahden erän jälkeen maalipaikat 21-3 kotijoukkueelle. Canucks oli pelissä mukana aina avauskiekon pudottamiseen saakka, tuon jälkeen oli vaikeampaa. Käy upeasti pelaavaa Markströmiä sääliksi tällä hetkellä.

Oli yksipuolisin esitys, jota on tullut todistettua tällä kaudella. Ei ammattilaistasolla pelin pitäisi olla noin yksipuolista milloinkaan. Väkisinkin tuli mieleen, että stripin hoikutukset olivat vieneet osasta pelaajia voiton ja hotellille oltiin palattu vasta auringon noustessa - tai sitten tulivat stripiltä suoraan hallille.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Oli yksipuolisin esitys, jota on tullut todistettua tällä kaudella. Ei ammattilaistasolla pelin pitäisi olla noin yksipuolista milloinkaan. Väkisinkin tuli mieleen, että stripin hoikutukset olivat vieneet osasta pelaajia voiton ja hotellille oltiin palattu vasta auringon noustessa - tai sitten tulivat stripiltä suoraan hallille.
En minäkään muista noin yksipuolista näytöstä nähneeni tällä kaudella. Enkä itse asiassa taida muistaa koskaan nähneeni Canucksilta tuollaista peliä. Maalipaikat taisivat olla lopulta 30-4 Vegasille. Tuo oli kuin takavuosien punakone pelaamassa Puolaa vastaan sillä erolla. että "Puolalla" oli maalissa tämän hetken NHL:n top10 maalivahti.

Kyllä Canucks Vegasia selvästi heikompi joukkue on, mutta ei pitäisi olla noin paljon. Tuosta pelistä on ihan mahdoton nostaa Markströmin ohella ketään esiin. Useimmissa peleissä sentään löytyy pari onnistujaakin, mutta nyt ei vaikka miten kaivaisi. No, Jay Beagle yritti. Hänen jääaikansa vaan oli ihan liian suuri. Saa nyt nähdä mitä tämän jälkeen..
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Brandon Sutter on sivussa 6-8 viikkoa tyräleikkauksen vuoksi, eli käytännössä runkosarjan loppuun. Nyt jälkikäteen voidaan sanoa Benningilta olleen virheen satsata Sutteriin. Olisi vaan pysynyt siinä Boninossa ja ehkä jopa Richardsonissä pitäytyminen olisi ollut parempi vaihtoehto tuohon puolustavan veteraanisentterin rooliin.

Kunnossa ollessa Sutter on ollut hyvä pelaaja, mutta neljän Canucks-kauden aikana vain yksi kausi on ollut ehjä. Tuolloin tuli 17+17 tehot 81 peliin ja hyvää puolustuspeliä sekä alivoimaa. Kaksi kautta neljästä Canucks-kaudesta Sutterin osalta on jäänyt vain noin 20 peliin ja lisäksi viime kausikin oli rikkonainen. Mutta mistä tätäkin olisi voinut toisaalta ennalta aavistaa. Ennen Canucks-uraa Sutter oli pelannut seitsemän ehjää kautta ammattilaiskiekkoa.

Saa nähdä onko Sutter nyt myynnissä kesällä. Peliajoissa hän on edelleen Greeninkin papereissa luottosentteri ja peliaikojen puolesta Greenin papereissa arvostetumpi kuin Beagle tai Gaudette, mutta kun hänen varaansa ei voi tuolla loukkaantumisriskillä laskea mitään. Lisäksi Gaudettelle pitäisi saada pelipaikka ylhäältä. Kokonaisuus tuossa varmaan kärsisi pelikunnossa ollessa, mutta eipä Sutterista mitään apuja ole sairauslistallakaan.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Saa nähdä onko Sutter nyt myynnissä kesällä. Peliajoissa hän on edelleen Greeninkin papereissa luottosentteri ja peliaikojen puolesta Greenin papereissa arvostetumpi kuin Beagle tai Gaudette, mutta kun hänen varaansa ei voi tuolla loukkaantumisriskillä laskea mitään. Lisäksi Gaudettelle pitäisi saada pelipaikka ylhäältä. Kokonaisuus tuossa varmaan kärsisi pelikunnossa ollessa, mutta eipä Sutterista mitään apuja ole sairauslistallakaan.

Kyllähän sitä näin joukkueen seuraajana mielellään Sutterin myisi kesällä eteenpäin. Ei hän juuri mitään hyökkäyspeliin tuonut tällä kaudella ja aloitusympyrässäkin hän jäi selvästi alle 50%. Vielä kun huomioidaan surkea -12 saldo niin eihän tämä kausi häävi häneltä ollut. Sutter on tehnyt nyt neljällä kaudella Vancouverissa 75 pistettä. Noista pisteistä ollaan sitten reilut 16 miljoonaa maksettu.

Nyt kesällä 1.7 NTC muuttuu rajoitetuksi NTC:ksi, joten toivotaan että tuo mahdollistaisi heti kaupat. On siinä kuitenkin NHL:ssä puolet joukkueita joihin hänet voi myydä ilman pelaajan suostumusta. Tiedä sitten mitä joukkuetta kiinnostaisi melkein 4,5 miljoonan caphitin omaava loukkaantumisista kärsinyt kolmosen sentteri. Toki siellä tankissa voi olla vielä parikin 15+15 kautta jäljellä, joten kun soppariakaan ei ole kuin kaksi kautta jäljellä niin ei tuo mikään älyttömän heikko sopimus ole.

Kyllä ens kaudeksi on pakko raivata tilaa Gaudettelle. Sen verran hyvin hän on pelannut ja tuo potentiaali näkyy kauas asti. Ei tuo sentteristö muodossa Horvat-Pettersson-Gaudette-Beagle liian kokematon ole. Niin se vaan Horvatkin aloittaa ens kaudella jo kuudennen NHL-kautensa. Ajetaan nyt vaan Gaudette sisään tuohon hyökkäykseen niin parin vuoden päästä tuo keskikaista voisi ainakin olla jäätävän hyvässä iskussa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

SVSV

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Niin se vaan Horvatkin aloittaa ens kaudella jo kuudennen NHL-kautensa.

Mitä helvettiä. Muistan kuin eilisen päivän kun Horvat naputti lähes maali per peli -tahtia Londonin marssiessa Memorial Cupiin. Ei voi olla kuutta vuotta. Seurasin eritoten Tierneyn ja Määtän matkaa, mutta Bo varasti johtajan roolin, vaikkei erityisesti loistanut millään osa-alueella.

Hieno pelaaja.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: nuck

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Umpisurkean Vegas-pelin jälkeen kasvojenpesun paikka Torontoa vastaan viime yönä. Jotenkin arvasinkin joukkueen tulleen tuohon peliin ihan erilaisella asenteella tuon pohjanoteerauksen jälkeen ja tuo kyllä näkyi. Pelihän olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa tuosta huolimatta, mutta peli-ilme oli ihan erilainen. Joskus vaan nuo synkätkin putket katkeavat. Nyt meni kerralla rikki Erikssonin 18 peräkkäisen maalittoman pelin putki ja Canucksin tappioputki.

Kumpaakaan ei tuolla yhdellä pelillä olla saatu tietenkään kuitenkaan vielä toimimaan. Edelleen siellä mopossa on ihan liikaa rikki menneitä osia moottoritiellä sekä joukkueessa että yksilöissä, mutta hieno saada joskus katsottua suosikkijoukkueelta katsottavaa peliä. Se on nähty, että silloin kun Canucksin asenne on täysin keskittynyt ja Markström pelaa hänelle normaalilla tämän kauden tasolla (vähintään yksi loistava torjunta, kuten nyt tuossa Tavaresin paikassa), joukkueella on mahdollisuus. Pitkän kauden aikana noita iltoja ei vaan voi odottaa jatkuvasti joukkueelta.

Ei ollut yllättävää sekään tuossa pelissä, että Horvat oli yksilöistä kärkipelaaja - jälleen kerran silloin kun joukkueen jonkun yksilön piti nousta esiin tuon kauden synkimmän pelin jälkeen.

Athleticin peliraportista; "If you don’t want to see Horvat representing the Canucks playing in impactful moments in a consequential playoff game, you have no soul."

Horvat ei pisteille päässyt, mutta pelasi pääosin Tavaresia, Marneria, Zaitsevia ja Muzzinia vastaan. Hänelle tuli pelissä kuusi vetoa, aloitukset 66.6% (16-8) ja tasakentin laukaukset tulivat omille 35-15 Horvatin ollessa jäällä. Tavaresia vastaan laukaukset tulivat kotiin tasakentin 22-8 ja Matthewsia vastaan 7-2 lukemilla.

"It was also a nod to what Horvat could do if the Canucks ever manage to get him a difference-making winger to play with because you can’t be a star in the NHL if you don’t play with one. Tonight, Horvat’s wingers were Tanner Pearson and Nikolay Goldobin."

Senttereistä Gaudettelle tuli pelissä kaksi syöttöä ja Leivo teki maalin vanhaa seuraansa vastaan. Puolustuksessa Stecher pelasi jälleen hyvän pelin ja ansaitsi nuo noin 28 minuuttia. Hän on kyllä ottanut tällä kaudella selviä askelia eteenpäin puolustajana. Vegas-pelissä kiekon jalkaansa saanut Hutton oli sivussa ja Pouliot oli tehnyt paluun poppareilta Biegan pariksi. Tuo ei toiminut ja pari oli ongelmissa.

Saattaa olla, että Canucksin peli-ilme pysyy nyt hetken hyvänäkin. Joukkue konttasi pahasti ja sai nyt voiton kotona. Ehkä tuo hetkeksi piristää. Silti joukkueen eväät on jo syöty tämän kauden osalta enkä usko kyllä enää mihinkään loppukauden kiriin tämän yhden voiton jälkeen.

Kyllähän sitä näin joukkueen seuraajana mielellään Sutterin myisi kesällä eteenpäin. Ei hän juuri mitään hyökkäyspeliin tuonut tällä kaudella ja aloitusympyrässäkin hän jäi selvästi alle 50%. Vielä kun huomioidaan surkea -12 saldo niin eihän tämä kausi häävi häneltä ollut. Sutter on tehnyt nyt neljällä kaudella Vancouverissa 75 pistettä. Noista pisteistä ollaan sitten reilut 16 miljoonaa maksettu.
Sutteria ei kannata arvioida pelkkien tehopisteiden mukaan, mutta tottahan tuo on, että liian vähän ollaan saatu. Etenkin hintaan nähden tuo on ollut huono sopimus ja näin jälkeenpäin ajatellen huono ratkaisu lähteä hänellä eteenpäin. Kunnossa ollessa Sutter on arvokas pelaaja joukkueelle vaikka ei tehoja toisikaan ja tuo on näkynyt kahden valmentajan peluutuksissakin, mutta nyt tuolla loukkaantumishistorialla ja tuolla tilanteella (Gaudette tulossa) hänen pelipaikkansa lienee ehkä ensi kaudella muualla.

Mr. Smith kirjoitti:
Kyllä ens kaudeksi on pakko raivata tilaa Gaudettelle. Sen verran hyvin hän on pelannut ja tuo potentiaali näkyy kauas asti. Ei tuo sentteristö muodossa Horvat-Pettersson-Gaudette-Beagle liian kokematon ole. Niin se vaan Horvatkin aloittaa ens kaudella jo kuudennen NHL-kautensa. Ajetaan nyt vaan Gaudette sisään tuohon hyökkäykseen niin parin vuoden päästä tuo keskikaista voisi ainakin olla jäätävän hyvässä iskussa.
No miten tuon nyt ottaa. On ja ei. Ei tällä vuosikymmenellä ole koko NHL:ssä kuin kourallisessa joukkueita (siis kymmenen kauden aikana 30-31 eri joukkueessa kautta kohti) ollut kahta tuon ikäistä tulokassentteriä noin isoissa rooleissa missä Pettersson ja Gaudette nyt tällä hetkellä ovat. Horvatkaan ei ole mikään veteraani vielä varsinaisesti, vaikka tuota kokemusta alkaakin jo olla, vaan edelleen hän on uralla eteenpäin menossa oleva pelaaja. Toisaalta nuo nuoret ovat näyttäneet olevansa NHL-tason pelaajia eikä joukkueen menestysikkuna ole tässä ja nyt. Ehkä nuo nyt Canucksille riittäisi tähän väliin.

Parin kauden päästä tuo voi olla kyllä jo iso vahvuus ja saattaisi olla nytkin. Petterssonilla ja Gaudettella on vielä tekemistä fysiikan kanssa, mutta ajan myötä tuo kyllä saadaan kuntoon.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Umpisurkean Vegas-pelin jälkeen kasvojenpesun paikka Torontoa vastaan viime yönä. Jotenkin arvasinkin joukkueen tulleen tuohon peliin ihan erilaisella asenteella tuon pohjanoteerauksen jälkeen ja tuo kyllä näkyi. Pelihän olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa tuosta huolimatta, mutta peli-ilme oli ihan erilainen. Joskus vaan nuo synkätkin putket katkeavat. Nyt meni kerralla rikki Erikssonin 18 peräkkäisen maalittoman pelin putki ja Canucksin tappioputki.

Onhan se kiva voittaa ja nähdä ihan hyvä pelikin, mutta onhan tämä sinällään huonoa kun playoffeihin ei ole enää käytännössä mitään saumoja ja näillä yksittäisillä voitoilla huononnetaan koko ajan saumoja korkeaan pickiin. Sellainen #8 - #10 picki olisi näillä näkymin tulossa, mikä ei toki huono ole sekään. Mutta onhan se ihan jotain muuta kuin ihan kärkipicki.

Eriksson sai sitten taas 10 maalia täyteen ja onhan tuo ainakin tasaista suorittamista, kun Vancouverin riveissä on kertynyt 11, 10 ja 10 maalia. Sehän voi vielä Eriksson tehdä vaikka Vancouver-uran ennätysmaalit ja -pisteetkin. Heinäkuun 1. päivä sitten bonukset maksuun ja toivotaan että joku tarvitsisi 6 miljoonan caphittiä 3 miljoonan palkalla. Eiköhän Erikssoniakin kiinnostaisi uudet maisemat, joten voisi luopua tuosta NTC:stä.

Gaudette tekas tehot 0+2 tutulla reilun 10 minuutin peliajalla. No oli se tällä kertaa jopa 11 minuuttia. Pisteet / 60 min tilastossa Gaudette on nyt noussut ohi esim Erikssonista, Granlundista ja Virtasesta. Ja on ihan Leivon perässä vaikka Leivo pelaa kärkiketjuissa. Kyllä noilla otteilla pitäisi lisää vastuuta tulla.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Loui Eriksson on kyllä todella erikoinen tapaus kun mietitään pelaajien tason putoamista. Vaikuttaa todella mystiseltä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Onhan se kiva voittaa ja nähdä ihan hyvä pelikin, mutta onhan tämä sinällään huonoa kun playoffeihin ei ole enää käytännössä mitään saumoja ja näillä yksittäisillä voitoilla huononnetaan koko ajan saumoja korkeaan pickiin. Sellainen #8 - #10 picki olisi näillä näkymin tulossa, mikä ei toki huono ole sekään. Mutta onhan se ihan jotain muuta kuin ihan kärkipicki.
Tuo on ihan totta, mutta ei joukkue jokaista peliä pysty kuitenkaan häviämään. Ihan siinä kun on käytännössä mahdoton odottaa Erikssonin maalittoman putken jatkuvan ikuisuuksia, myös joukkueen on mahdoton odottaa häviävän joka peliä. Jopa Buffalo voitti viime kauden lopussa 16 viimeisestä pelistä neljä, vaikka pelasi umpisurkean kauden lopun. Leafs on niitä joukkueita, jotka sytyttävät tällä hetkellä parempana kanadalaisena seurana pelaajat ja fanit ja jos noista loppukauden peleistä saisi/pystyisi jotain yksittäisiä pelejä valita voitettavaksi, tuo oli yksi niistä.

Niin oli myös viime öinen peli Oilersia vastaan, mutta tuossa Canucks palasi taas normaaliin päivärytmiin tappion myötä. Tällä hetkellä joukkue on kuudenneksi viimeinen. Ehkä nuo 4-6 sijat draft-lottoon lähdettäessä olisivat niitä, joita voisi odottaa parhaassa tapauksessa. Sitten kaikki olisi kiinni tuurista.

Jos tuosta Canucksin kaudesta jotain positiivista kaivaisi maalivahtipelin lisäksi, niin Canucksilla on NHL:n eniten 23 vuotiaiden tai nuorempien tekemiä maaleja. Vain Colorado pystyy MacKinnonin ja Rantasen johdolla enää käytännössä haastamaan tuossa nuorten pelaajien tehoissa. Kolikon kääntöpuolena on tuo, että pitkälle noiden nuorten tekemien tehojen vuoksi ei päästä varaamaan luultavasti ihan kärjessä.

Mr. Smith kirjoitti:
Eriksson sai sitten taas 10 maalia täyteen ja onhan tuo ainakin tasaista suorittamista, kun Vancouverin riveissä on kertynyt 11, 10 ja 10 maalia. Sehän voi vielä Eriksson tehdä vaikka Vancouver-uran ennätysmaalit ja -pisteetkin. Heinäkuun 1. päivä sitten bonukset maksuun ja toivotaan että joku tarvitsisi 6 miljoonan caphittiä 3 miljoonan palkalla. Eiköhän Erikssoniakin kiinnostaisi uudet maisemat, joten voisi luopua tuosta NTC:stä.

Ollakseni kirjoitti:
Loui Eriksson on kyllä todella erikoinen tapaus kun mietitään pelaajien tason putoamista. Vaikuttaa todella mystiseltä.

Ihan mahdoton sanoa mistä tuo tasonlasku johtuu. Hänen pelinsä ei ole sopinut kenenkään kanssa yhteen. Edes Sedinit eivät saaneet parastaan irti Louin kanssa, vaikka noilla kolmella oli yhteistä pelihistoriaa keskenään. Olihan se ensimmäinen peli jo ikimuistoinen ja olisi tuosta pitänyt jo arvata miten Erikssonin ja Vancouverin välinen yhteistyö tulisi jatkumaan, niin ei olisi koskaan tullut luotua minkäänlaisia odotuksia... Tuossa tuon ensimmäisen pelin ikimuistettava "kohokohta".
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Eipä jaksanut viime yön pelistä katsoa kuin ekan erän ja loput erät mentiin koosteen parissa. Olihan tuo luokatonta puolustusta ja toki huikeaa tuuriakin Vegasin takoessa varttiin viisi maalia. Huomioitavaa, että kaikki maalit tehtiin siitä maalin edestä, metrin - kahden päästä mokesta. Tuurilla noita olisi voinut jonkun torjuakin, mutta nyt sattui pomppimaan kaikki sisään. Kuvaavaa on, että Markströmin piikkiin ei noita oikein voi laittaa yhtään.

Boeser ja Horvat olivat maalintekijät matsissa ja Biega sai syöttöpinnan kumpaankin maaliin.

Granlund oli kolmatta kertaa viimeiseen viiteen peliin katsomossa, joten aika sopivaan aikaan tuli tuo Jatkoajan juttukin. Kyllähän odotukset tuon ensimmäisen täyden Vancouver-kauden jälkeen olivat korkealla, kun Granlund pystyi tekemään 19 maalia ja 32 pistettä. Mutta varsin kuvaavaa on, että kahdella seuraavalla kaudella hän ei tehnyt edes yhteensä samoja maalimääriä tai pisteitä. Granlund on saanut vastuuta ylivoimalla, mutta tehoja ei vaan tule sielläkään (tällä kaudella 1+1). Ehkä tuossa tosiaan kannattaa jättää sopimus tekemättä vaikka kyllähän Granlund tuon paikkansa täyttää ja duunia tekee kentällä. Korkeintaan vastaava vuoden soppari mikä nyt on voisi tulla kyseeseen.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Jäi reissun vuoksi tuo Vegas-peli näkemättä ja hyvä niin. Demko pelasi tilastojen mukaan 45 minuuttia päästämällä yhden maalin, mutta ei tainnut Vegas enää hänen aikana niin vakavissaan pommittaakaan. Järkyttävä tasoero tällä hetkellä Canucksin ja Vegasin välillä ollut noissa kahdessa viimeisessä pelissä ja kyllä tuossa varmaan osa on henkistäkin. Raporttien mukaan Boeser oli ollut joukkueen paras hyökkääjä. Edleria ja Stecheria monet kritisoivat ja ehkä tuo iso kuorma alkaa jo painaa Stecherilla.

Quinn Hughes teki odotetun tulokassopimuksen. Hän sai jalkavamman yliopistokauden playoffeissa ja joutui jättämään kentän kesken pelin. Nyt Hughes käy kuvauksissa Vancouverissa ja ellei mitään pahempaa ilmene, Hughes nähdään vielä loppukauden peleissä ainakin osassa. Saa nähdä sitten missä mennään hänen kohdalla ja mikä on roolina. Tanevia on suunniteltu mentoroimaan Hughesia ainakin fanien puheissa, mutta tuo suunnitelma ei nyt toteudu Tanevin ollessa sivussa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Quinn Hughes teki odotetun tulokassopimuksen. Hän sai jalkavamman yliopistokauden playoffeissa ja joutui jättämään kentän kesken pelin. Nyt Hughes käy kuvauksissa Vancouverissa ja ellei mitään pahempaa ilmene, Hughes nähdään vielä loppukauden peleissä ainakin osassa. Saa nähdä sitten missä mennään hänen kohdalla ja mikä on roolina. Tanevia on suunniteltu mentoroimaan Hughesia ainakin fanien puheissa, mutta tuo suunnitelma ei nyt toteudu Tanevin ollessa sivussa.

Hienoa, että Hughes saatiin sopimukseen! Yli pinna per peli hän onnistui tekemään ja oli joukkueensa pörssiykkönen. Kyllähän Hughes tuo sellaisen määrän taitoa lisää Vancouverin alakertaan, että hyökkäyspeli varmasti tuosta saa buustia. Toki sitten puolustamisen kanssa on varmasti haasteita alkuunsa, mutta ehkä tosiaan Tanev voisi toimia mentorina. Tanev onkin nyt viikon verran ollut jo jäillä, joten ehkä hän kohta on kanssa pelikunnossa. Joka tapauksessa lisää mielenkiintoa Hughes tuo loppukauden peleihin.

Hughes ei varmaan missään tapauksessa pelaa 11 peliä tällä kaudella, koska sen jälkeen hänet pitäisi suojata laajennusdraftissa. Toki eipä tuolla pakistossa liikaa ole suojattavia, mutta miksi ottaa mitään riskiä tuon kanssa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hughes ei varmaan missään tapauksessa pelaa 11 peliä tällä kaudella, koska sen jälkeen hänet pitäisi suojata laajennusdraftissa. Toki eipä tuolla pakistossa liikaa ole suojattavia, mutta miksi ottaa mitään riskiä tuon kanssa.
Green sanoi ainakin antavansa Hughesille niin paljon peliaikaa ja pelejä kuin mahdollista. Benning sanoi myös aikaisemmin, että ei murehdi tuota laajennusdraftin suojausrajaa. Mutta saa nähdä sitten kuinka paljon noilla sanoilla on käytännön merkitystä. Tuo loukkaantuminen saattaa myös näytellä osaansa vielä. Jos Hughes pelaisi kaikki loppukauden jäljellä olevat kotipelit, hän saisi kasaan yhdeksän peliä.

Vancouver Provincen artikkeli: "Stecher knows Hughes hype is real as blue-liner signs Canucks deal"

Stecher;

“I’ve seen videos of practices and highlight reels. It kind of leaves you speechless with some of the things he does. His edge work is amazing and with some of plays, it’s how do you see that lane? But he finds it."

“It’s like the Petey (Elias Pettersson) play at the beginning of the year when he throws that behind-the-back pass (to Brock Boeser). It’s how do you think of that? It’s just a special talent that it takes and he (Hughes) is probably one of those players.”

“The advice I would give him is just be yourself and don’t worry what people think. Play your game. That’s what I tried to do coming out of college. As time progresses, you learn what works and what doesn’t and you adapt your game that way."

“If you’re an offensive guy, come and be an offensive guy. If you’re a guy who’s going to mix it up every once in a while, mix it up. Everyone is different. For me, my whole progress to get where I am now was pretty slow. Everybody has their own skill set and opinions."

“If you’re with the puck, you don’t have to defend and it takes the whole size question out of the equation. I think he’s on a completely different level. On the power play, he can bring a whole other dimension with his vision and because he can move. Other teams have to respect you and it opens up opportunities for your players on the flanks.”

Stecherkin saattaisi tulla kyseeseen Quinnin pakkiparina. Hän osaa puolustaa, mutta on Tanevia parempi liikuttamaan kiekkoa ylöspäin ja Hughesin peli voisi sopia tuohon jopa paremmin kuin Tanevin kanssa. Uskoisin kiekollisten taitojen pääsevän paremmin oikeuksiin tuossa.

***

Vancouverin viime kesän ensimmäisen kierroksen varaus Hughes on nyt sopimuksessa hienon yliopistokauden jälkeen, mutta Vancouverin viime kesän toisen kierroksen varaus Jett Woo on myös saanut aikaan paljon kehuja. Viikonloppuna Woo rikkoi WHL-pakkina +1 draftkaudella 60 pisteen rajan (nyt hänellä on 60 pistettä 59 peliin) antamalla kolme syöttöä peliin.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouver teki sopimuksen Josh Tevesin kanssa. Teves oli noita kautensa päättäneitä yliopistopuolen vapaita agentteja. Puolustaja Teves on pelannut yliopistojoukkue Princetonissa ja päättyneellä kaudella tuli 30 pelissä 20 pistettä. Viime kaudella Teves teki yliopistossa yli piste/peli kun 31 pelissä tuli 33 pistettä (hänellä oli ylipistosarjoissa paras piste/peli lukema puolustajalle), joten hänelläkin tuo joukkueen menestys näkyi henkilökohtaisissa tehoissa päättyneellä kaudella kuten Ottawan ja Detroitin uusilla hankinnoilla Ryan Kuffnerilla ja Max Veronneaulla.

Teves oli Vancouverille jollain tasolla tuttu pelaaja, sillä hän oli viime kesänä joukkueen prospectien leirillä ja esiintyi tuolloin edukseen. Saattoi olla, että ensiaskeleet tähän sopimukseen otettiin jo silloin. Benningin mukaan Tevesin kanssa ei saatu iästä johtuen tehdä kuin loppukauden kattava sopimus ja kesällä hänestä tulee rajoitettu vapaa agentti. Teves liittyy joukkueen vahvuuteen heti ja mahdollista on, että hän pääsee pelaamaankin ennen Hughesia, jonka nilkkavammasta ei ole vieläkään saatu tarkempia tietoja.

Benning tietystikin antoi positiivisia arvioita uudesta pakkihankinnastaan;

"He’s a smart two-way defenceman; always makes good decisions with the puck. A good passer. He’s a little bit older, so physically he’s mature.”

..Kuten myös Tevesin entinen valmentaja Luke Pierce;

“It is such a neat story because he hasn't always been the top recruit or the best prospect. He is a late-bloomer and nothing has been easy for him. He had to take the back roads to get to where he is and at the end of the day he reached the level he always wanted.”

Katsellaan nyt miten Teves onnistuu. Mitenkään suosikin asemassa hän ei ole tällä hetkellä ensi kauden kuvioita mietittäessä NHL:n puolelle, mutta joskus noista yliopistopuolen vapaista agenteista saa pelaajan ja luultavasti Teves saa ainakin näyttää tasonsa NHL:ssä loppukauden aikana.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tuli katsottua vasta jälkilähetyksinä nuo Rangers- ja Devils-pelit eikä niistä nyt enää sen ihmeempää. Joukkueen peli oli kummassakin ihan hyvää Canucksin tasolle. Markström pelasi edelleen hyvin ja joukkue loi nyt tilanteita. Devilsia vastaan tuli kolme tolppaa, mutta peli kääntyi lopussa vieraille - hyvä vain kun meni noin päin. Horvat keräsi pari syöttöä, Pettersson rikkoi maalittoman putkensa ja teki hienon maalin rankuissa ja Boeserilla on nyt viiden pelin pisteputki menossa. Puolustuksessa Stecher pelaa yhden heikomman pelin jälkeen jälleen hyvää kiekkoa.

Pettersson on enää yhden pisteen päässä Pavel Buren tulokasennätyksestä. Kyllä tuo Canucksin vanha tulokasennätys tällä kaudella vielä menee rikki, vaikka Eliaksen peli ei olekaan ollut kauden toisen loukkaantumisen jälkeen yhtä hyvää kuin ennen sitä.

Se positiivisista puolista tällä hetkellä.

Negatiivisena se, että jos olet Canucksin varaama puolustaja ensimmäiseltä kierrokselta, varaudu huonoon karmaan ja loukkaantumisiin. Mattias Öhlund pelasi aikanaan uransa toisen silmän 70% näkökyvyllä, Luc Bourdon kuoli, Olli Juolevi on saanut kokea vuoden sisään sekä selkä- että polvileikkaukset ja nyt Quinn Hughes kulkee nilkkatuen kanssa kun meni tekemään sopimuksen Canucksin kanssa. Saa nähdä nyt sitten pääseekö Hughes loppukaudella ollenkaan pelaamaan. Ainakaan sitä 10 pelin rajaa ei tarvitse nyt pelätä.

Muista loukkaantumisista; Antoine Rousselin ja Chris Tanevin kauden ovat lopullisesti ohi. Roussel sai alavartalovamman Rangersia vastaan Lemieuxin törmättyä häneen ja Tanev loukkaantui ilmeisesti jälleen blokissa. Kummankin menetykset ovat tuntuvia. Tanev on kunnossa ollessaan erinomainen puolustaja, mutta ikävä kyllä viimeisten vuosien aikana terveitä päiviä on nähty ihan liian vähän. Nyt hän ehti pelaamaan yhden pelin (Rangers) ennen uutta kauden päättänyttä vammaansa. Roussel on noussut fanien suosikkien joukkoon ja ollut yllättävänkin tehokas. Rousselin loukkaantuminen toi Erikssonin uransa ensimmäisiltä poppareilta takaisin jäälle.

Tanevin ja Rousselin lisäksi joukkueessa Hutton, Bärtschi ja Sutter ovat edelleen sivussa. Ainakin Sutterin kausi on myös pelattu.

***

Vancouver teki tulokassopimuksen viime kesänä toisella kierroksella varatun puolustajan Jett Woon kanssa. Woo päätti juuri runkosarjan WHL:ssä ja teki siellä yli piste/peli -tahdilla tehoja kun 62 peliin tuli 64 pistettä (12+52). Woo on tunnettu fyysisenä kahden suunnan puolustajana, mutta tällä kaudella hyökkäyspeli on ottanut isoja askelia eteenpäin.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Vancouver otti rankkareilla voiton Dallasista, joten tältä kaudelta tuttu vuoristorata jatkuu. Ensimmäisessä erässä Schaller avaa maalitilinsä ja tekee samantien toisenkin maalin Petterssonin upeasta syötöstä. On kyllä Pettersonilla silmät selässäkin! Tämän jälkeen Petterssonilta vietiin maali, kun Khudobin heitti mailansa rankkarissa. Jostain syystä tuota ei tällä kertaa tuomittu sitten maaliksi.

Markström veti taas huikean pelin (95,7%) vaikka lopussa tasoitus vähän helposti maskin takaa livahtaakin. Jos jätetään tuo surkea Vegas peli laskuista niin viimeiset 7 peliä Markström on vetänyt vähintään 93,3 % tasolla. Ja neljä noista seitsemästä on sitten päälle 95,5 %. Rankasta peluuttamisesta huolimatta Markström on loistavasti pitänyt tasonsa nyt kauden jälkimmäisellä puoliskolla.

Poissaolijoiden lista on kyllä taas melkoinen. Ja tällä hetkellä tuntuu, että pakisto on se johon loukkaantumiset ovat osuneet koviten. Vielä kun huomioidaan, että tuo oli selvästi huonoin osa-alue niin eipä ihme että ollaan taas hakemassa hyvää sijoitusta draft lotteryyn. Taas pitäisi kesän aikana tuolle osastolle jotain tehdä. Vaikeusastetta tuo Edler UFA-status ja Tanevin loukkaantumisherkkyys. Ja mukavasti kärkipakkiprospectit Juolevi ja Hughes ovat rikki. Onkin hieno uutinen, että Jett Woo saatiin sopimukseen! Eikä kyllä tosiaan haittaa yhtään, että ilmaisena arpana tuli myös Josh Teves. Woo saattaa ottaa aika nopeastikin paikan Vancouverin pakistossa, kun hänen tyylistään pakkia tuolla ei ole ollenkaan ellei sitten Alex Biegaa laske vähän saman tyyliseksi.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Markus Granlund sai olla sitten kauden 10. maalillaan maalintekijänä maalissa, jolla Elias Pettersson rikkoi Pavel Buren ja Ivan Hlinkan tulokasennätyksen Canucks-paidassa. Pettersson sai kakkossyötön tuohon osumaan, mutta oli kuitenkin tärkeässä roolissa maalin tulossa. Tosiaan tuon ennätyksen olisi oikeastaan kuulunut tulla jo edellisessä pelissä, mutta tuolloin Khudobinin mailan heittoa Petterssonin rankussa ei maaliksi tuomittu.

Nyt sitten vaan jännäämään, rikkooko Pettersson loppukaudella vielä Sedinin kaksosten tulokaskauden yhteenlasketut pisteet. Henrik ja Daniel tekivät aikanaan tulokkaina 29 maalia ja 63 pistettä yhteensä. Tällä hetkellä Petterssonilla on 27 maalia ja 61 pistettä.

Muutenhan tuo joukkueen kevään kiri alkaa taas pahasti muistuttaa viime kausien menoa. Joukkue on ottamassa nyt tässä vaiheeessa merkityksettömissä peleissä rampana jotain kummallista loppukauden kiriä (kyllä, tiedän että mahdollisuudet playoffeihin ovat edelleen teoriassa olemassa, mutta en vain usko niihin ollenkaan). Ilman vierasvoittoja Dallasista ja Chicagosta tässä oltaisiin top5 ryhmässä draft-lottoon, mutta nyt siellä tehdään nousua.

Onhan tuossa kyllä tuokin puoli, että kun joukkue tekee tuota nousua Petterssonin, Horvatin, Boeserin ja Markströmin/Demkon johdolla, niin toisaalta tuo voisi olla huonomminkin tulevaisuuden kannalta katsottuna. Ei vain taida tälläkään kaudella tulla draftiin kärkisijoja ja nyt saattaa kohta olla tällä menolla jo se tilanne, että ei päästä varaamaan edes kympin sakissa.

No katsellaan miten joukkue tuon lopun vetää. Tuo sijoitus saattaa muuttua nopeastikin kun moni joukkue on niin tiiviissä ryppäässä. Eikä sekään ole sanottu, että draft-lotossa ei voisi jossain kohtaa käydä isompi tuuri jos vaan siellä ollaan mukana.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kolmas voitto peräkkäin kun nyt kaadettiin viime yönä Ottawa kotona. Vancouver on rimpuilemassa vielä ja pelaajat haluavat uskoa mahdollisuuksiinsa niin kauan kun on pelejä jäljellä;

Virtanen;

“As a kid who grew up here, I definitely want to play in one. It would be awesome. It’s hard to full explain it."

“I know when the time comes, we will all be so jacked up. And we’re hoping it’s soon.”

Boeser;

"I’ve heard all the stories about how much this town loves playoff hockey. I’ve heard about how they get up for it."

“I get chills just thinking about it."

“We all want it pretty bad.”

Horvat;

“It’s shocking (we’re only four points out) and anything can happen down the stretch."

“It’d be awesome to be in the playoffs. It’s what you dream about."

“We have a legit shot at it.”

Samalla kun nuoret koittavat rimpuilla muun joukkueen kanssa playoffeihin, draft-lotto numero menee koko ajan huonompaan suuntaan. No, eipä pelaajia voi tuosta syyttääkään, vaikka en ollenkaan usko itse tuohon. Siinäkin tapauksessa että Canucksilla kävisi tuuri muiden joukkueiden hävitessä ja Canucksin pystyessä voittoihin, eihän tuo joukkue playoff-joukkue ole. Ei muutenkaan, mutta ei etenkään kun sivussa ovat Sutter, Tanev, Roussel, Bärtschi ja Hutton.

Horvat teki Senatorsia vastaan kaksi osumaa ja nyt Horvat ja Pettersson ovat tasoissa maaleissa - kummallakin on 27 maalia. Horvat on tehnyt viimeisiin kuuteen peliin nyt 4+5 tehot. Hänelle tälle kaudelle harvinaisesti, Green on pitänyt laiturit (Pearson ja Eriksson) Horvatin kanssa jo kolme peliä yhdessä. Joukkue on voittanut nuo pelit, joten varmaan nuo laiturit tuolla pysyvätkin niin kauan kunnes joukkue häviää.

Ei ihmekään kun Bo alkoi jo puhua ketjun kemiasta - asiasta josta hän ei ole sanonut vielä tällä kaudella aikaisemmin;

"We’re starting to get chemistry."

“It’s nice to play with guys for a stretch here. We’re starting to find each other and know where each other is."

“It’s helped a ton (to have continuity). Obviously, knowing where everyone is going to be and having a little bit of chemistry matters."

“I think that’s been the key to our success and why we’ve been playing so well.”

Hienoa nähdä, että tuota kemiaa on nyt tässä vaiheessa yritetty saada esiin.

Boeser on puolestaan nyt kahdeksan pelin pisteputkessa. Viimeisten 16 pelin aikana hän on jäänyt pisteittä vain kolmessa pelissä. Silti hän on tällä toisella kaudellaan aavistuksen perässä viime kauden tehoja. Nyt hänellä on 61 peliin 24 maalia ja 52 pistettä kun viime kaudella tuli 62 peliin 29 maalia ja 55 pistettä. Nihkeä alku näkyy tuossa. Hän tuli voimaa pumpattuna, mutta kankeana kesäharjoittelun jälkeen kentille eikä tehnyt ensimmäisten 12 pelin aikana kuin kaksi maalia. Muutenkaan Boeserille ei ole tullut tällä kaudella oikein sellaisia suonenvetopelejä ja "ilmaisia pisteiltoja" pelien jo ratkettua, mutta hän on tehnyt tasaisesti tehoja.

Senatorsin maalivahti Anders Nilsson sanoi puolestaan (syyttämättä, mutta jokainen tiesi mistä hän puhui) tämän kauden aikaisemmasta peluutuksesta Canucksin paidassa;

"I don’t feel I have to go out and prove myself every time I get a chance."

“You don’t play for two weeks and you get one game and if you don’t have a good game, you’re going to sit for another two weeks until the next back-to-back pretty much."

“So in that way, you kind of feel like you have to prove yourself and maybe play an A-game every single time you get a chance and you’re still not sure.”

Nilssonilla on 20 pelistä 10 voittoa ja 10 tappiota. Ottawassa.

Canucks pisti tietysti samaa Ottawaa vastaan Markströmin maalille. Demkoa taidetaan peluuttaa samaan tyyliin kuin Nilssonia aikaisemmin.

Vancouver jatkaa epätoivoista playoff-paikan havittelemista sunnuntaina Calgarya vastaan. Joukkue pelaa seuraavat kuusi peliä kotonaan.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Prospect-päivitystä;

Hughesista eiliseltä Iain MacIntyren twiitti;

Second CT scan on Quinn Hughes’ bruised foot confirmed no structural damage. Defenceman not practising today but expected to start skating soon.

Quinn Hughes on 10 pelaajan joukossa, joista valitaan tämän vuoden paras yliopistopelaaja Hobey Baker -voittaja. Muut 10 joukossa olevat finalistit ovat yliopistosarjojen puolustajista Joseph Duszak, Adam Fox, Cale Makar, Chase Priskie ja Jimmy Shuldt sekä hyökkääjistä Mason Jobst, Nico Sturm, Patrick Newell ja Taro Hirose. En usko Hughesin ryhmän nuorimpana keskitason yliopistojoukkueessa (ilman Hughesia Michigan olisi ollut ehkä huonokin) voittavan palkintoa, mutta jo ehdolla oleminen tuossa ryhmässä on hieno saavutus.

Hughes valittiin NCAA:n (yliopistosarjat) (B1G) ykköstähdistöön. Muut ykköstähdistöön valitut olivat maalivahti Tommy Nappier, puolustaja Bobby Nardella sekä hyökkääjistä Evan Barratt, Mason Jobst, Rem Pitlick ja Taro Hirose.

Hughesin lopullisiksi tehoiksi hänen viimeiseltä yliopistokaudelta tuli 32 pelistä 33 pistettä.

*

Tyler Madden valittiin ylipistosarjojen (Hockey East) tulokkaiden tähdistöön ja lisäksi hänet valittiin "NCAA (Hockey East) Honorable Mention All-Star Team" -kunniamaininnalla. Canucksin viime kesän kolmannen kierroksen varaus Madden teki tulokkaana yliopistosarjassa 34 pelissä 28 pistettä. Vertailun vuoksi viime kaudella Hobey Bakerilla palkittu tämän kauden Canucks-tulokas Adam Gaudette teki aikanaan +1 draftkaudella yliopistossa 30 pistettä 41 peliin. Madden säväytti lisäksi nuorten MM-kisoissa USA:n joukkueessa hienolla kahden suunnan pelillään.

*

Hughesin ikäinen puolustaja, Vancouverin kesän 2017 neljännen kierroksen varaus Jack Rathbone pelasi tulokaskautensa ylipistossa ja Harvardin joukkueessa. Rathbone teki 32 pelissä 22 pistettä ja hänet valittiin NCAA:n (ECAC) tulokkaiden tähdistöön. Rathbonella oli alkukaudesta joitakin ongelmia kokonaisvaltaisessa pelissä, mutta hän paransi selvästi koko jään peliään kauden edetessä.

Mielenkiinnolla pitää seurata Rathbonea ensi kaudella. Jo nimen perusteella toivon hänelle NHL-uraa, mutta erityisesti siksi, että hänellä vaikuttaa olevan elämänarvot kunnossa. Rathbone olisi voinut pelata viime kauden USHL:ssa koulujoukkueen sijaan, mutta halusi jäädä heikompitasoiseen joukkueeseen, jotta saisi olla lähellä autistista pikkuveljeään.

"He’s a big piece of my life, and I’m going to be honest, it would be tough to leave him for seven months out of the year at this stage… he’s probably my best friend.”

"His personality and the attitude that he brings to everyday life, he gives me a new perspective. He’s what drives me every day to be able to chase the dream of playing in the NHL one day because I know that he can’t. It’s tough to see.”

Hänen viime kauden valmentajansa Dan Donato (Wild-hyökkääjä Ryan Donaton isä) sanoi Rathbonen taustalla olevan merkitystä hänen persoonaansa kentän ulkopuolella;

"He comes from a great family, great upbringing and I never have to worry about pushing him. He’ll push himself. And with his relationship with his younger brother, I think it gives him this compassion and patience that makes him a great leader. He’s great with some of the younger players. It’s part of the reason why he was a captain as a junior.”

*

Canucksin viime kesän toisen kierroksen varaus Jett Woo valittiin WHL:n Itäisen konferenssin toiseen tähdistöön. Woo teki runkosarjassa 66 pistettä 62 peliin. Viime kaudella tuli 25 pistettä 44 pelissä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Kaksi viimeistä peliä Calgarya ja Columbusta vastaan ei jättänyt jälkipolville mitään kerrottavaa. Vancouver taisteli Flamesia vastaan ja etenkin Horvat oli jälleen hienolla pelipäällä, mutta Calgary on tällä hetkellä liian kova joukkue syvyydellä, neljällä yli 70 pisteen hyökkääjällä ja Norris-luokan puolustajalla. Columbusta vastaan Flames-pelistä seuraavana iltana ei puolestaan näyttänyt olevan edes bensaa jäljellä ja Vancouverissa peliä odottanut sekä playoff-paikasta kovasti taisteleva Columbus otti selvän voiton.

Jos näistä kahdesta viime pelistä jotain merkittävää voisi kaivaa, niin ehkä ne playoff-haaveet haudattiin positiivisimminkin niihin vielä uskovilta. Sekin oli ihan hieno nähdä, että aivotärähdysoireiden kanssa koko kauden kamppaillut Sven Bärtschi teki paluun Columbusta vastaan pelatussa ottelussa kentille. Derrick Pouliotkin pelasi taas kun häneltä paikan vienyt Guillaume Brisebois sai Flamesia vastaan jotain pienenmpää osumaa. Josh Leivo oli puolestaan sairauden vuoksi sivussa ja Goldobin pelasi.

Puolustuksessa Luke Schenn teki yhden pelin taklausennätyksen Canucksin historiassa taklaten 12 kertaa. Suurin osa noista taklauksista oli vielä kovia ja puhtaita. Schenn on ollut Vancouverissa puolustaja, jota Canucks varmasti toivoi Gudbransonin olevan. Hänkin tekee virheitä (vähemmän kuin Gudbranson ainakin toistaiseksi) eikä hänkään ei tuo hyökkäyspäähän juuri mitään, mutta Schenn pelaa yksinkertaista fyysistä peliä ja vastaa vastustajan fyysisyyteen. Nyt nuo taklaustalkoot alkoivat sen jälkeen kun Josh Anderson otti ensin pitkän vauhdin rynnätäkseen Edleriin vaarallisen näköisesti, mutta saamatta jostain syystä jäähyä.

Schennin jatkolle tällä hetkellä ehdottomasti peukkua, jos sopimuksesta saadaan maltillinen. Vaikka hän sopimuksestaan pelaakin, niin hän on täyttänyt paikkansa. Tosin nuo samat sanat menivät aikanaan myös Gudbransonille, mutta nyt tuossa saattaisi olla mahdollista saada oikeasti tasoon nähden sopiva sopimus aikaan ja jos tuo peli kyykkäisi myöhemmin samalla lailla, niin varmasti helpompi myös saada eteenpäin vaikka farmimaalivahtiin.

Muutenhan joukkue näyttää olevan jo vähän hajallaan. Jotkut pelaavat hyvin pelistä toiseen (Horvat, Stecher, Boeser, Pettersson, Markström), mutta nyt etenkin nuorilla pelaajilla kuten Gaudettella ja Virtasella näyttäisi olevan seinää. Eriksson on jo lomilla ja Pouliotille saattaisi maisemanvaihto toimia. Petterssonkaan ei ole sen toisen loukkaantumisen jälkeen ollut yhtä 'räjähtävä' hyökkäyspäässä kuin viime kaudella tai ennen sitä tällä kaudella. Voi olla, että tuossa ei ole kyse vammastakaan, vaan enemmän pitkän NHL-kauden asettamista vaatimuksista.

Puolustuksessa Stecher on mielestäni ohittanut Edlerin tasossa tällä kaudella - tai ainakin kauden toisella puolikkaalla, sillä Stecher aloitti taas kauden kolmosparista. Helmikuun alusta saakka Stecher on pelannut 25 peliä ja kellottanut peliä kohti keskimäärin 24:29 jääajat pelaamalla vaikeat minuutit. Hän on ottanut selviä askeleita eteenpäin pelaajana, mutta toki tuossa muiden (lähinnä Tanevin) loukkaantumiset ovat avanneet näyttöpaikkaa ja edelleen hänellä on pelissään kehitettävää;

“As a smaller guy sometimes it’s hard to earn the trust of people. The respect. I think you always have to continue to prove you’ve earned it."

“Obviously, injuries have helped me get this opportunity and I’m trying to make the most of it. I still have a long way to go to be the player I want to be.”

Stecherin kanssa samassa yliopistojoukkueessa pelannut Boeser sanoi Stecherista Athleticin peliraportissa;

“That block at the end, that’s Stech. That’s who he is. He wants to win so badly. It’s his passion and he hates losing. It’s guys like that you want on your team."

“It’s been awesome to watch him develop. I got to see him have a lot of success in school, and I knew what he was capable and now everyone is seeing that because of the chances he’s got with our injuries.”

Boeserista puhuttaessa, Green kehui Boeserin kauden mittaan kehittynyttä kahden suunnan pelaamista samassa Athleticin artikkelissa;

“I think he watches the good players and he sees how hard they work. He doesn’t just watch guys who shoot the puck hard. It’s not just systems, it’s about how hard you play away from the puck."

“Even (Friday at practice), I saw Brock on a rush and he dumped the puck in and he went and got it and then hit the D-man. They got a great chance from the point. That’s a young guy maturing.”

“Go through the lineups. Look at that Marchessault and Smith line in Vegas. They compete. They do the right things so often. And they backcheck hard. They strip you of the puck on their backchecks."

“There are things Boeser does which I don’t always talk about it because you don’t always see it when you’re not looking at it. But he reloads above the puck now better than he used to.”

“I love his skill. I love Petey’s skill. You want a team filled with skilled players who can make plays. But look at all the good teams that have skill and win."

“They have a lot of those guys who are also wired in a way that allows them to use their skill after being hard and after winning a battle. You go get a puck hard and get it to an area where your skill allows you to make the special play that you win with."

“He’s still scoring. But he’s a better hockey player today than he was last year.”

Green ottaa varmasti ennemmin joukkueeseensa 30 maalin kahden suunnan Boeserin kuin 40 maalin Boeserin, joka huijaa puolustusvelvoitteista. Nyt sopimuskautena Boeserin olisi ollut helppo yrittää keskittyä maalien tekemiseen, mutta hän on yrittänyt lähinnä parantaa kahden suunnan pelaamista ja onnistunutkin tuossa. Tosin Columbusta vastaan Boeser pelasi Petterssonin kanssa hyvin näkymättömät pelit ja samalla katkesi Boeserin yhdeksän pelin pisteputki. Aivan joka pelissä tuo ei siis vain näy, mutta suunta on silti oikea.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Quinn Hughes pelaa ensi yönä ensimmäisen NHL-pelinsä, kun Vancouver kohtaa Los Angelesin. Toivottavasti tuo on alku pitkälle ja menestyksekkäälle NHL-uralle. Se on ainakin varmaa, että saadaan mennä aika kauas taaksepäin, ennen kuin edellinen yhtä mielenkiintoinen Canucksin pakkivaraus teki dybyyttinsä NHL:ssa. Mahdollisesti Hughes saa pakkiparikseen yön pelissä Luke Schennin. Täytyy laittaa kello soimaan.

Saa nähdä sitten uskaltaako Green peluuttaa Hughesin lisäksi edellisessä Ducks-pelissä debyyttinsä tehnyttä Josh Tevesia. Teves pelasi siinä pelissä mielestäni yllättävän hyvän pelin pienen alkuhermoilun jälkeen. Voimaa hän tarvitsee lisää, mutta liikkui kyllä hyvin ja osasi lisäksi liikuttaa myös kiekkoa. Ehkä Tevesin mahdollisuuksia syö kuitenkin Ben Huttonin mahdollinen paluu tähän Kings-peliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös