Mainos

Vancouver Canucks 2016–2017

  • 73 317
  • 251

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Loui Eriksson on ainoa isompi kala mikä tarttui odotetustikin Benningin verkkoon. Soppari on omasta mielestä pitkä ja kallis, mutta toki Erikssonin viime kausi oli hyvä. Viime kaudella Eriksson iski 30 maalia, joka on nykyisin varsin harvinaista herkkua. Sitä ennen oli hiljaisempaa, kun edellisillä kolmella kaudella syntyi 12, 10 ja 22 maalia. Toki kaksi kausista oli lyhyitä (48 ja 61 matsia), mutta siltikään tahti ei tuolloin ollut huippuluokkaa.
Minun mielestä tuo sopimus oli aika odotettu ja markkinahintainen. Se vaan menee niin, että rajoittamattomien vapaiden agenttien markkinoilta pitää yleensä maksaa vähän ylihintaa - etenkin jos joukkue ei satu olemaan contender. Ja tämän hetken Canucksista ei saa tuollaista seuraa millään.

Noista Erikssonin kausista pitää muistaa se, että vain tuo 2013-14 oli tilastollisesti huono kausi. Siis viimeisteen yhdeksän kauden sisään. Tuon tynkäkaudenkin 12 maalia olivat silloisen Dallasin toiseksi eniten (samoissa Jamie Bennin kanssa). Kaksi kertaa hän on rikkonut urallaan 30 maalin rajan ja ylittänyt 20 maalin rajan kuusi kertaa. Hän on osoittanut tasonsa pitkään. Kyseessä on lisäksi "kehittyneiden tilastojen fanien" silmissä laadukas pelaaja.

Bostonin fanisivun kirjoitus Erikssonista kuukauden takaa.

Loui Eriksson is a really, really good hockey player who played like a really, really good hockey player should. The way he's made a name for himself.. Loui Eriksson has three things that differentiate him from the average player: silky hands, sneaky strength, and indomitable patience.

Eriksson on minulle melko odotettu hankinta tuon Sedin-yhteyden (maajoukkue) vuoksi ja lisäksi hän on Benningille tuttu ja ilmeisesti Benningin paljon arvostama pelaaja. Tuo ikäpuoli on Erikssonin suhteen tietysti kysymysmerkki. Hän on täyttänyt 30-vuotta ja vaikea sanoa missä vaiheessa ura lähtee alaspäin. Sopimuksen päättyessä hän on joka tapauksessa vuoden nuorempi kuin esimerkiksi Marian Hossa tällä hetkellä. Kaksostenkin ikä ja tulevaisuus on myös kysymysmerkki, vaikka heidän pelityylinsä voisi kuvitella auttavan pelaamaan pidempään kuin esimerkiksi luisteluun pelinsä perustavilla pelaajilla.

Nähtäväksi jää miten tuo ruotsalaiskolmikko tulee pelaamaan jatkossa, mutta mielenkiintoinen ketju tuo tulee olemaan seurattavaksi. Ja mikäli hyökkäys jää liikaa ykkösen varaan tai ei muuten näytä toimivan, niin näkisin Erikssonin hyvin Horvatinkin kanssa. Tuolla hankinnalla nuorempien laitahyökkääjien kuten Virtasen, Boeserin ja Bärtschin on joka tapauksessa paineettomampi kehittyä. Joukkue kaipaa myös näitä kokeneita ja tasonsa näyttäneitä pelaajia esimerkin antajiksi, vaikka miten olisi rakennusvaiheessa.

***

Doug Jarvisista tuli toinen Canucksin kakkosvalmentajista Flamesin päävalmentajaksi lähteneen Glen Gulutzanin tilalle. Jarvisilla on yhteensä kuusi Stanley Cupia, neljä pelaajana ja kaksi valmentajana. Viimeiset kuusi vuotta hän on toiminut Bostonin kakkosvalmentajana, joten hän on Benningille tuttu mies ja sikäli ihan odotettukin valinta. Pelaajauralta Jarvis muistetaan ennen kaikkea NHL:n iron man -ennätyksestä. Hän ei jättänyt urallaan ainuttakaan 964 pelistään väliin. Toivottavasti tuo heijastuisi myös joukkueeseen.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Markström teki kolmen vuoden jatkon, 11 milliä / 3 vuotta. Kuulostaa oikein sopivalta sopparilta, kun Markström jatkaa nyt neljä seuraavaa kautta ja siinä ajassa Demkon pitäisi olla noussut ykkösvahdiksi. Toki ei haittaisi vaikka Markström nousisi huipulle ja hänet "jouduttaisiin" myymään kalliilla kolmen vuoden päästä. Mutta katsotaan nyt miten Miller-Markström peluutus menee ensi kaudella, kun on selvää kumpi on joukkueen ykkönen tulevaisuudessa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Markström teki kolmen vuoden jatkon, 11 milliä / 3 vuotta. Kuulostaa oikein sopivalta sopparilta, kun Markström jatkaa nyt neljä seuraavaa kautta ja siinä ajassa Demkon pitäisi olla noussut ykkösvahdiksi.
Näin tämä toivottavasti menee. Demko kehittyy ykköseksi ja Markström pystyy olemaan sen aikaa kelvollinen ykköstorjuja NHL:ssä. Viime kausi antoi kyllä hyviä lupauksia Markströmin suhteen. Hän olisi ansainnut otteillaan enemmänkin pelejä, mutta kuuden miljoonan ykkösvahtia ei haluttu ilmeisesti penkille (eikä toki Millerin pelaamisessakaan mitään suurempaa vikaa ollut). Veikkaan Millerin pelaavan vielä ensi kaudellakin aavistuksen enemmän pelejä, mutta Markström kiilannee kaulaa hyvin lähelle ja ottaa sitten ykköstorjujan viitan ensi kauden jälkeen tuolla uudella sopimuksellaan.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Zalewski (0,632 M$) ja Grenier (0,6 M$) jatkavat vuoden soppareilla ja ovat vielä vuoden päästä RFA. Vuoden soppari myös Pedanille, caphit 0,7 M$ ja hän on myös RFA vuoden päästä.

Merkittävämpi jatko oli Richard Bachmanin jatkosopimus kaudesta 17-18. Näin ollen Vancouverilla on laittaa Las Vegasiin tarjolle se vaadittu sopimuksen alainen maalivahti ensi kesänä. Mikäli siis mikään tiimi ei syksyllä Bachmania poimi waiveristä.

Uutena pelaajana Uticaan ilmoittautuu Michael Carcone (0,675 M$, 3 vuotta). Lyhyehkö hyökkääjä, joka tuplasi pisteensä QMJHL:ssä viimeisellä kaudellaan yli-ikäisenä. Viime kaudella hän teki varsin mukavan maalimäärän (47 häkkiä) 66 otteluun ja voitti myös tiiminsä pistepörssin. Tuo maalimäärä riitti QMJHL:ssä maalipörssin sijaan kolme. Asenne Carconella on ilmeisesti kohdallaan ja tykkää pelaa isommin kuin mitä mitasta (178 cm) olisi pääteltävissä. Mistä näistä koskaan tietää, mutta ihan mielenkiintoinen lisäys Carcone tuonne Uticaan on joka tapauksessa.

Sopimuksia on nyt sitten 45, joten ihan kauhean montaa lisäystä rosteriin ei varmaan tule ennen kauden alkua. Farmiin kyllä omasta mielestä hyökkääjä tai parikin mahtuisi kärkiketjuihin, mutta tuleepahan näytönpaikkoja nuorille pelaajille.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Hiljaiseloa vietelty heinäkuun alusta saakka Canucks-leirissä. Juolevin kanssa tehtiin tulokassopimus, mutta muuten liikennettä ei ole tapahtunut. Yhtä hyökkääjää Canucks saattaa etsiä Benningin mukaan vielä matkaan;

I've talked to a bunch of teams but we haven't gotten anywhere with those talks. We're circling back on some free agents, talking to their agents and seeing where they're at. We would like to add an experienced, 15 to 20 goal-scorer if we could. We're still talking to teams about potential trades and/or looking at the free agent market. We've talked to a couple players to see if they would like to come in on a PTO so we're lining guys up through that.

En tiedä olisiko tuollaiselle hyökkääjälle välttämätöntä tarvetta tässä tilanteessa, jossa ei kuitenkaan kisata mestaruuksista ja playoff-paikkakin vaikuttaa vaikealta saavuttaa. Ehkä ennemmin katsoisin vaikka mitä Ruotsin liigan viime kauden MVP Anton Rödin tai farmin viime kauden ykköshyökkääjä Brendan Gaunce saavat aikaan.

Juolevin sopimuksesta Benning totesi puolestaan;

There was no rush to get it done. We were in communication with his representatives and we wanted to make sure we did a deal that he felt comfortable with and we felt comfortable with. He's going to be an important player for us for a long time so it's an exciting day for our fans. He's a very intelligent hockey player, he's smart and reads the play well. I think he'll look good at camp. We don't want to rush Olli, but it's his physical strength that he needs to work on.

Itse kuvittelisin Juolevin jatkavan vielä Londonissa, mikä onkin hyvä kehitysorganisaatio, mutta toivottavasti Olli pystyisi yllättämään leirillä ja kisaavan tosissaan pelipaikasta ylhäällä jo nyt. Aika vaikea 18-vuotiaan puolustajan on murtautua kuitenkaan edes Canucksin puolustukseen, kun Edler-Tanev parin jälkeen Gudbranson ja Hutton vaikuttavat kakkosparin pakeilta ja kolmospariin on tarjolla Tryamkinia, Sbisaa, Larsenia, Biegaa ja Pedania - kaikki heistä ovat jo pidemmällä kehityksessä ja heillä on useita ammattilaiskausia takana.
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Jossain medioissa on ilmeisesti huhuiltu Canucksien olevan kiinnostunut Jiri Hudlerista. Mahtaako tämä pitää paikkansa?
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Jossain medioissa on ilmeisesti huhuiltu Canucksien olevan kiinnostunut Jiri Hudlerista. Mahtaako tämä pitää paikkansa?
Kai Hudleriin kiinnostusta on ollut, mutta ei taida mies mennä millään Canucksin budjettiin - toki tuo ei estäisi hankintaa, mutta taitaisi pakottaa seuran tekemään siirtoja muualle. Itse en ole ollut koskaan Hudler-fani, mutta ymmärrän jos seurassa haettaisiin taitoa hyökkäykseen. Onhan Hudler ollut NHL:n 20 tehokkaimman hyökkääjän joukossa tasakentin viimeisten kolmen kauden aikana ja toisi sikäli tarvittavaa osaamista Vancouveriinkin.

Jos nyt spekuloidaan vähän Hudlerilla, niin Hudlerin kanssa Vancouverin hyökkäys voisi olla nykyisillä sopimuksilla suunnilleen mallia;

Sedin - Sedin - Eriksson
Bärtschi - Horvat - Hudler
Burrows - Sutter - Hansen
Etem/Gaunce - Granlund - Dorsett

Ainoa vaan, että tuo joukkue ei mahtuisi capiin nykyisillä maalivahdeilla ja puolustajilla (oletan Hudlerin hinnan olevan +4 miljoonaa), joten melkein tuolta Burrowsia yritettäisiin saada muualle. Etem tai Gaunce voisivat olla Burrowsin paikkaajina. Virtasen paikka olisi puolestaan farmissa Hudlerin tullessa, kun ilman Hudleria Jake saisi paikan ylhäältä. Ei tuo välttämättä huono asia olisi Virtaselle tuossa iässä, että saisi suurempaa roolia, mutta toivoisin silti hänen ottavan paikan ylhäältä. Toki loukkaantumisia tulee taas ja silloin Virtanen voisi saada paikan.

Ensi kauden jälkeen Boeser tulee todennäköisesti kisaamaan paikasta ylhäällä ja on joukkueen hyökkäyksen ykkösprospectina pelaaja, jolle paikkaa tarjotaan luultavasti kakkos- tai kolmosketjuista. Tuolloin myös Virtaselle toivoisi jo paikkaa kakkos- tai kolmosketjuista. Bärtschi, Daniel Sedin ja Eriksson siellä ryhmässä ovat laitureina lähes varmoja siinä vaiheessa, joten Hudlerin tulo (mikäli tekisi päälle vuoden sopimuksen) tietäisi luultavasti ainakin sitä, että Boeseria tai Virtasta ei ainakaan top6 joukossa nähtäisi pariin kauteen.

Lyhyellä tähtäimellä Hudler olisi joukkueelle vahvistus, mutta paljon tässäkin riippuisi tietysti sopimuksen yksityiskohdista kannattaisiko hankinta. Minä en näe joka tapauksessa Hudlerin nostavan Canucksia paperilla vielä playoff-joukkueeksi, joten pahimmillaan hankinta sysäisi joukkueen yhä lähemmäs keskinkertaisuutta ja veisi nuorilta näyttöpaikkoja. Hyvänä puolena voisi olla nuorten maltillisempi kehitys, mikäli heistä ei muuten olisi vielä kantamaan vastuuta esimerkiksi top6-ryhmässä.

Ehkä kuitenkin ennemmin antaisin Virtaselle paikan viime kauden tapaan Horvatin laidalta. Mikäli Jake ei siinä pystyisi pelaamaan, Hansen olisi varmasti jälleen hyvä vaihtoehto ottamaan roolia kakkosketjusta.

Sedin - Sedin - Eriksson
Bärtschi - Horvat - Virtanen/Hansen
Burrows - Sutter - Hansen/Virtanen
Etem/Gaunce - Granlund - Dorsett
Zalewski

Minä lähtisin ehkä kuitenkin tuolla joukkueella kauteen. Ei tuolla mestaruudesta taisteltaisi ja tuskin playoff-paikastakaan, mutta etenkin tuo kakkosketju olisi mielenkiintoinen seurattava ja pystyisi toivottavasti nostamaan tasoaan viime kaudesta pykälän kokonaisuutena.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ainoa vaan, että tuo joukkue ei mahtuisi capiin nykyisillä maalivahdeilla ja puolustajilla (oletan Hudlerin hinnan olevan +4 miljoonaa), joten melkein tuolta Burrowsia yritettäisiin saada muualle.

Lyhyellä tähtäimellä Hudler olisi joukkueelle vahvistus, mutta paljon tässäkin riippuisi tietysti sopimuksen yksityiskohdista kannattaisiko hankinta. Minä en näe joka tapauksessa Hudlerin nostavan Canucksia paperilla vielä playoff-joukkueeksi, joten pahimmillaan hankinta sysäisi joukkueen yhä lähemmäs keskinkertaisuutta ja veisi nuorilta näyttöpaikkoja. Hyvänä puolena voisi olla nuorten maltillisempi kehitys, mikäli heistä ei muuten olisi vielä kantamaan vastuuta esimerkiksi top6-ryhmässä.

Minä lähtisin ehkä kuitenkin tuolla joukkueella kauteen. Ei tuolla mestaruudesta taisteltaisi ja tuskin playoff-paikastakaan, mutta etenkin tuo kakkosketju olisi mielenkiintoinen seurattava ja pystyisi toivottavasti nostamaan tasoaan viime kaudesta pykälän kokonaisuutena.

Tuossa nuck varsin tyhjentävästi vastasikin ja lainasin ne pääkohdat. Hudler tuskin tosiaan cappiin mahtuu nykyisellään, joten se tarkoittanee sitä että Burrows yritettäisiin työntää muualle vaikka sitten pidättämällä caphittiä. Itse pitäisin mielelläni Burrowsin vielä tämän kauden vaikka caphit ei enää vastaakaan tasoa. Mutta niin hyvän uran Burrows on tehnyt Vancouverissa, että pitäisin hänet sopimuksen loppuun asti.

Toisaalta Hudler epäonnistui pahoin Floridassa, joten mitenkään varmaan ei ole se, että Hudler onnistuisi Vancouverissa. Vähän samanlainen arpa on Anton Rödin, mutta jos hän onnistuu niin hänestä voisi olla hyötyä pisemmäksi aikaa kuin Hudlerista. Lisäksi Rödin pelaa alle miljoonan sopimuksella, kun taas Hudler saisi varmaan vähintään kolmen tai neljänkin miljoonan caphitin. Jos Hudler tulisi niin joukkue olisi capissä kiinni, joten kauden mennessä hyvin niin varaa ei olisi varaa ottaa joukkueeseen yhtään caphittiä lisää.

Omasta mielestä joukkueen rosteri on tällä hetkellä niin täynnä ettei sinne mahdu lisää pelaajia oikein millään. Jos nyt väkisin halutaan joku hankkia niin se saisi mieluusti olla pelaaja tyyliin Lee Stempniak (viime kaudella). Eli kokenut, luotettava, mutta potentiaalia parempaan omaava pelaaja edullisella sopimuksella. Ei tuolta oikein ketään vapaista enää löydy, mutta ehkä Lauri Korpikoski voisi olla potentiaalinen, sopivan nuori vielä ja näytönhalua luulisi riittävän. Miljoonan sopimus vuodeksi ja jos onnistuu niin hyvä homma ja jos ei onnistu niin tervemenoa farmiin. Korpikoski on myös työteliäs pelaaja, joten häntä voidaan käyttää aika monipuolisesti kakkos - nelosketjuissa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Tosiaan kuten Mr. Smith sanoi, joukkueen pitäisi antaa ainakin reilu mahdollisuus Rödinille. Kyllähän Hudler varmempi kortti olisi ja Rödin saattaa olla myös pelkkä farmipelaaja (tai sitten hyväkin vahvistus), mutta Brynäsin viime kauden kapteeni valittiin Ruotsin viime kauden arvokkaimmaksi pelaajaksi, vaikka hän pelasi vain 2/3 kaudesta. Jos tuolla taustalla tulee yrittämään paikkaa NHL:stä, niin kyllä hänelle mahdollisuus pitäisi tarjota. Ja kun katsoo Vancouverin hyökkäystä, niin yksi lisähyökkääjä tekisi nykyisillä palasilla juuri Rödinin tien vaikeaksi kolmeen ensimmäiseen ketjuun.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Hudler on taas noussut huhuihin ja tällä kertaa joku (todella epäluotettava lähde) on jopa uutisoinut, että soppari voisi olla 2,5 milliä / 1 vuosi. Mutta useammasta lähteestä tuosta nyt kuuluu, joten jotain neuvotteluita on varmasti käyty. Ja tuo 2,5 milijoonaa mahtuisi vielä cappiin jollain tavalla, joten se on periaatteessa maksimi mitä Vancouver voisi tarjota.

Tässä pari linkkiä Hudlerin suhteen:

Okay, Fine, Let's Talk About Jiri Hudler Again | CanucksArmy (Canucksarmy nettisaitti)

Jordan Clarke Twitterissä: "Hudler's agent is now in Vancouver. Sources say its a 1year 2.5million deal. #tsn #Canucks" (tämä se epäluotettava lähde ja sen twitter-tili)

Onhan sitä huhuttu myös Antoine Vermetteä, Matt Cullenia ja jopa Radim Vrbataa Vancouveriin, mutta vaikea uskoa noihin nimiin. Kuten aiemmin on todettu niin rosteri on täynnä ja mestaruutta tuskin ensi kaudella pelataan (toki tavoitteena se saa ja pitää olla) jos realistisesti ajatellaan.
 
Suosikkijoukkue
Calgary Flames
Hudler on taas noussut huhuihin ja tällä kertaa joku (todella epäluotettava lähde) on jopa uutisoinut, että soppari voisi olla 2,5 milliä / 1 vuosi.

Tuolla sopparilla kelpaisi varmasti myös takaisin Flamesiin. Itse kyllä uskon, että Hudler lähtee ennemmin vaikka Venäjälle, kuin suostuu tuollaiseen sopimukseen. Pelasi kolmen ensimmäisen kauden aikana Flamesissa 195 ottelua tehoin 58+99=157 ja oli matkalla selvään palkankorotukseen. Viime kausi oli sitten vähän heikompi, mutta kuitenkin 72 otteluun 16+30=46 eli palkkaan nähden ihan kohtuullinen kausi.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Pari juttua Vancouverin osalta The Providencesta:

Manny Malhotra could rejoin the Canucks as a coach | The Province

Canucks still have question marks on left wing | The Province

Jälkimmäisistä mielenkiintoisimmat kohdat:

The Canucks didn’t really see unrestricted free agent Jiri Hudler, 32, as a short-term, left-wing fix

Eli Hudleria ei nähty ratkaisuna vasemman laidan haasteisiin.

“There’s going to be competition for jobs at camp,” said Benning. “We want (PTO) guys who have a lot to prove and they’re going to get a chance though the exhibition season.”

Tryoutille on siis odotettavissa useampikin kavereita haastamaan pelipaikasta.

Muita tuolta jutusta oli, että Bärtschi on kakkosen laidalla ja odotukset hänen osaltaan ovat kovat. Rodin taas on kysymysmerkki ja on vasta aloittanut luistelun. Toiveissa toki on, että hänkin olisi kunnossa harjoitusleirin alkaessa. Ja edelleen Benning etsii lupaavaa vasemman laidan hyökkääjää, mutta pyynnöt ovat olleet kovia.

Edit. Yhtenä huhuttuna kaverina tryoutille on ollut James Sheppard. Ei kyllä millään tapaa vakuuta nimenä vaan lähinnä tosiaan tuo sitten vaan kilpailua leirille, mutta ei oikeasti haasta pelipaikoista.
 
Viimeksi muokattu:

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
Korpikoski kokeilemaan Canucksiin PTO:lla. Edmontonissa meni ilmeisesti enemmän käteen kuin olisi olettanut, eli toivottavasti Korpikoski löytäisi Vancouverista uuden kodin itselleen. Parhaimmillaan kuitenkin lienee yhä pätevä bottom-6 osaston puolustava laituri, vai miten on? Mitä nyt ehtinyt lukemaan kanukkifanien reaktioita niin sanat "epätoivo" ja "trash" jääneet lähinnä mieleen. Tänään Ruotsia vastaan häkki, ja sitä rataa!

Lähteenä vancouverilainen radiokanava, Twitteristä löytyy nimellä NEWS 1130 Sports.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Korpikoski kokeilemaan Canucksiin PTO:lla. Edmontonissa meni ilmeisesti enemmän käteen kuin olisi olettanut, eli toivottavasti Korpikoski löytäisi Vancouverista uuden kodin itselleen. Parhaimmillaan kuitenkin lienee yhä pätevä bottom-6 osaston puolustava laituri, vai miten on? Mitä nyt ehtinyt lukemaan kanukkifanien reaktioita niin sanat "epätoivo" ja "trash" jääneet lähinnä mieleen. Tänään Ruotsia vastaan häkki, ja sitä rataa!

Itse toivoin aiemmin jo Korpikoskea ihan suorallakin sopparilla Vancouveriin, joten todellakin maistuu tämä tryout. Tunnollinen laituri, joka pystyy hyvin pelaamaan 2-4 ketjuissa ja potentiaalia on edelleen palata 15-20 maalin hyökkääjäksi. Sinällään kuvaavaa tuo, että Edmontonissa meni "käteen", mutta siitä huolimatta teki 10 maalia. Siinä kun Edmontonin alemmissa ketjuissa pelasi esim Anton Lander (61 peliä 1+2), Matt Hendricks (68 peliä 5+7), Iiro Pakarinen (63 peliä 5+8) sekä Mark Letestu (82 peliä 10+15) ja sitten vielä tehoilijoita tyyliin Gazdic (1 pinna 29 peliin) ja Klinkhammer (1 pinna 14 peliin) niin ei tuo Korpikosken saldo (71 peliin 10+12) niin huono olekaan. Ykkösvaraus Nail Yakupov tykitti pari maalia vähemmän ja yhden pinnan enemmän.

Tuo aiempien kausien vaisu saldo enemmän huolettaa Korpikosken osalta. Nuo hyvät 19 ja 17 maalin kaudet eivät ole saaneet jatkoa vaan loukkaantumisten sävyttämät kaudet ovat tuottaneet huomattavasti heikompia maalisaldoja. Toivottavasti nyt Korpikoski saisi ehjän kauden ja sitä myötä paluun tuonne 15-20 maalin tienoille. Ja vaikka tekisi vain 10-15 maalia niin pitää muistaa, että Vancouverin alemmista ketjuista kukaan ei tehnyt tuota maalimäärää viime kaudella. Jos nyt saataisiin kolmoseenkin pari tuollaista 10+ maalintekijää niin tilanne olisi jo huomattavasti parempi. Saati että kolmosessa olisi 15-20 maalin kavereita.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Korpikoski teki tosiaan ihan mukavasti maaleja viime kaudella. Kaksi ylivoimalla, yhden alivoimalla, yhden tyhjiin, kaksi ylemmissä ketjuissa kauden alussa ja neljä sitten alemmissa ketjuissa. Erityisesti Letestun kanssa synkkasi loppukaudesta.
Jos pääsee selkeästi hyökkääviin ketjuihin ja ylivoimaa vähän mausteeksi niin kyllä sen 15 tai enemmänkin tekee.

Mutta maalien lisäksi ei kyllä auttanut joukkuetta mitenkään. Ennemminkin päinvastoin. Jos yhtään uskoo advanced statseihin niin niitä ei kannata Korpikosken kohdalta katsoa. Yhtenä poimintana 43,0% corsi tasakentällisin ja lisämausteena se, että joka ikinen Oilersin pelaaja sai paremman corsin ilman Korpikoskea kuin hänen kanssaan. Siis jokainen. Mutta tilastot ovat tilastoja ja niistä saa aina kaivettua agendaan sopivat.

Nopeus riittää vielä NHL-tasolle ja jos kokenutta pelaajaa tarvitsee mentoriksi niin voi olla ihan ok kokeilu. Tai ainakin PTO:n arvoinen. Toisaalta jos kokemusta ei oteta lukuun niin ennemmin antaisin pelipaikan jollekin lupaavalle nuorelle jos sellaisia on tarjolla.

Tietenkin sopimuksen ostamiseen ulos Oilersista vaikutti Korpikosken palkka. Canucksilla (tai jollain muulla jengillä ) ei luonnollisesti tule tuota rasitetta koska voivat tarjota tasoon sopivan sopimuksen.
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
James Sheppard ja Tuomo Ruutu Canucksiin PTO:n turvin. Vaikea sanoa mitä lisäarvoa voivat tuoda kumpainenkaan, mutta kilpailu ei ole pahitteeksi koskaan.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
James Sheppard ja Tuomo Ruutu Canucksiin PTO:n turvin. Vaikea sanoa mitä lisäarvoa voivat tuoda kumpainenkaan, mutta kilpailu ei ole pahitteeksi koskaan.

Tuovat ainakin veteraaneja harkkamatseihin, kun niissä taitaa olla kiintiö kuinka paljon pitää kokoonpanossa olla kokeneita pelaajia. Ensimmäisistä harkkamatseista puuttunee ainakin Sedinit ja Eriksson, ehkä myös Hansen, joten tuollaisen neljän veteraanin puute siellä ainakin on.

Vancouverin Young Stars turnaus käynnistyy tällä viikolla. Leiriltä voisi nostaa esiin draftaamattoman Kyle Maksimovichin, joka on Vancouverin leirin nuorin pelaaja ja teki OHL:ssä yli pinnan per peli (68 peliä, 27+44=71). Kovassa Erien tiimissä hän oli kolmantena maaleissa runkosarjassa ja playoffeissa Stromen ja DeBrincatin jälkeen.

Alla vielä pari linkkiä leirille kutsutuista pelaajista (linkit Vancouver Courier lehteen) sekä Vancouverin rosteri turnaukseen (Vancouver Canucks)

2016 Canucks development camp invitees: forwards, part one
2016 Canucks development camp invitees: forwards, part two
2016 Canucks development camp invitees: defencemen and goaltenders

http://canucks.nhl.com/v2/ext/Young Stars Roster 2016.pdf
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Uutena pelaajana Uticaan ilmoittautuu Michael Carcone (0,675 M$, 3 vuotta). Lyhyehkö hyökkääjä, joka tuplasi pisteensä QMJHL:ssä viimeisellä kaudellaan yli-ikäisenä. Viime kaudella hän teki varsin mukavan maalimäärän (47 häkkiä) 66 otteluun ja voitti myös tiiminsä pistepörssin. Tuo maalimäärä riitti QMJHL:ssä maalipörssin sijaan kolme. Asenne Carconella on ilmeisesti kohdallaan ja tykkää pelaa isommin kuin mitä mitasta (178 cm) olisi pääteltävissä. Mistä näistä koskaan tietää, mutta ihan mielenkiintoinen lisäys Carcone tuonne Uticaan on joka tapauksessa.
Tämä pelaaja pitää nostaa nyt esiin kun tuli katseltua noita nuorten otteita. Carcone oli mielestäni Canucksin pirtein hyökkääjä viime pelissä Jetsia vastaan ja vaikuttaa noilla näytöillä minun silmissä hyökkääjältä, jolla voi olla hyvinkin tulevaisuutta ammattilaisena. Toki vasta pari peliä junioreita vastaan takana, mutta silti pelaaja, jonka kohdalla olen tällä hetkellä toiveikas. Carcone on nopea, hänellä on hyvät kädet ja oivaltava pelisilmä eikä hän pelkää fyysistä peliä. Alle 180 sentin koko ja varausiän suhteellisen vaatimattomat tehot ovat tainneet estää varauksen, mutta hän meni viime kauden aikana paljon eteenpäin pisteissä ja saattaa olla myöhäiskehittyjä.

Noita viime kauden tehoja kun katsoo, niin Carcone ja Alex Barre-Boulet iskivät Drummonvillella 89 pistettä kun seuran kolmanneksi paras pistemies oli puolustaja Frederik Aube 41 pisteellä. Noiden tehojen lisäksi tuo kolmas sija Q:n maalipörssissä oli myös hyvä saavutus, kun joukkueessa ei tukea juuri ollut saatavilla. Mielenkiinnolla pitää seurata hänen ensimmäistä ammattilaiskauttaan ensi kaudella.

Carconen lisäksi nuorista erottuivat edukseen kummatkin maalivahdit Demko ja Garteig, puolustajista Juolevi (vaikka menettikin kiekon pahassa paikassa Jetsia vastaan) ja Stecher sekä Cole Cassels hyökkäyksessä. Stecher vaikuttaa minun papereissa olevan vähän Juolevia lähempänä NHL-paikkaa tähän astisilla näytöillä, mutta kun puhutaan vasta harjoituspeleistä nuorten kesken, niin asetelmat voivat hyvinkin muuttua. Hyvä hankinta Stecher tulee olemaan noilla taidoilla varmastikin joka tapauksessa puolustukseen.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Marco Roy on seuraava hyökkääjä, joka tulee leirille tryoutille. Ihan putkeen ei mennyt viimeiset junnuvuodet varauksen jälkeen, joten sopparia ei tippunut Edmontonista tälle toisen kierroksen varaukselle. Viime kaudella ensimmäinen kausi AHL/ECHL-tasolla ja kummassakin sarjassa syntyi noin puoli pinnaa per peli. Vähintäänkin mielenkiintoinen kokeilu. Roy tekikin ensimmäisessä Young stars pelissä Edmontonia vastaan Vancouverin ainoan maalin.

Myös Jack Skille tryoutille. Skille olisi valmis paketti tuonne nelosketjuun, mutta sinne on tunkua jo muutenkin. Ainakin leirillä on nyt kilpailua pelipaikoista.
 
Viimeksi muokattu:

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Nyt on sitten myös Jack Skille yrittämässä pelipaikkaa leirillä PTO:na. Noita entisiä ykköskierroksen varauksia tunnutaan tuovan nyt kisaamaan paikoista. Viime kaudella Skille pelasi Coloradossa 74 peliä ja teki 14 (8+6) pistettä. Alempiin ketjuihin Gauncelle ja/tai Etemille on nyt ainakin haastajia leirillä.
 

HankMoody

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Nyt on sitten myös Jack Skille yrittämässä pelipaikkaa leirillä PTO:na. Noita entisiä ykköskierroksen varauksia tunnutaan tuovan nyt kisaamaan paikoista. Viime kaudella Skille pelasi Coloradossa 74 peliä ja teki 14 (8+6) pistettä. Alempiin ketjuihin Gauncelle ja/tai Etemille on nyt ainakin haastajia leirillä.
Luulisi kyllä Skillen saavan sopimuksen. Pelasi ilmeisesti ihan hyvän viime kauden ja yllättävää ettei saanut suoraa sopimusta minkään joukkueen kanssa.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Luulisi kyllä Skillen saavan sopimuksen. Pelasi ilmeisesti ihan hyvän viime kauden ja yllättävää ettei saanut suoraa sopimusta minkään joukkueen kanssa.
Kyllä Skille saattaa lähellä nelosketjun paikkaa olla, vaikka en olekaan vakuuttunut hänen pelinäkemyksestään. Mutta itse en lähde vielä veikkaamaan kuka ottaa paikan. Tällä hetkellä hyökkäyksen tilanne olisi minun papereissa seuraava:

D. Sedin - H. Sedin - Eriksson
Bärtschi - Horvat - Virtanen/Rödin
Burrows - Sutter - Hansen
Dorsett, Etem, Gaunce, Granlund, Ruutu, Sheppard, Skille, Zalewski (nämä listattuina aakkosjärjestykseen).

Neloseen riittää tunkua. Dorsett tuolla varmaan pitää paikkansa fyysisyytensä ja sopimuksensa vuoksi. Voisi myös kuvitella Granlundille annettavan vielä luottoa, kun hänet hommattiin viime kauden lopulla vaihdossa entiseen ykköskierroksen varaukseen Shinkarukiin. Etem oli mielestäni viime kaudella sitä parempi mitä enemmän tuli pelejä. Entinen Canucksin ykköskierroksen varaus Gaunce oli peliajoissa farmin selvä ykköshyökkääjä ja pääsi viime kauden lopulla 20 NHL-peliin. Zalewski esiintyi edukseen ylhäällä saadessaan näyttöpaikan ja pelasi farmissa jälleen hyvän kauden. Ja sitten ovat nuo PTO-hyökkääjät, joilla kaikilla on pitkä kokemus NHL-kiekosta.

Tuon nelosen muodostumisesta tulee mielenkiintoinen seurattava asia leirillä. Luultavasti leirillä tulee jälleen myös joku yllättäjä mukaan, kuten esimerkiksi viime kaudella kävi Huttonin ja McCannin kohdalla. Siinä sitä riittää haastetta valita sopivat palaset alkavaan NHL-kauteen.
 

Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Vancouverilla tulee olemaan ensi kaudella liigan kovimpia ykkösvitjoja, jos ja kun kaikki pysyvät terveenä. Sen takana on nuorilla hyvä paikka kehittyä.
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Vancouverilla tulee olemaan ensi kaudella liigan kovimpia ykkösvitjoja, jos ja kun kaikki pysyvät terveenä. Sen takana on nuorilla hyvä paikka kehittyä.
Jos kaikki tosiaan pysyvät terveinä, niin kyllä tuolta ykköseltä voi odottaa tehoja. Uskoisin Erikssonin tekevän ketjusta vaarallisemman mitä se oli Vrbatan kanssa toissa kaudella. Eriksson teki viime kaudellakin suuren osan maaleistaan maalin edestä kun Vrbata pelasi taas usein kauempana maalilta vähän kaksosten tyyliin. Tuo muutos tekee Sedineille tilaa. Ketjulla on myös jo valmis kemia Ruotsin maajoukkueista muutamista kisoista, joten kyllä tuon ympärille on ihan hyvä rakentaa.

Sedineiden hyökkäyspään aloituksiakin voisi nostaa vielä lähemmäs liigan kärkeä jos Sutter pysyisi nyt kunnossa. Viime kaudella Sutter jätti (ensimmäistä kertaa urallaan) oikeastaan koko kauden väliin ja tuo pakotti etenkin Horvatin kantamaan älyttömää kuormaa puolustuspään aloituksista, mutta myös Sedinien ketjulle olisi tullut enemmän hyökkäyspään aloituksia mikäli joukkueella olisi ollut enemmän syvyyttä oman pään aloituksiin. Tuskin Desjardins nostaa Kaksosten ketjun hyökkäyspään aloituksia mihinkään Kanen tai Forsbergin ketjujen tasolle, mutta pienikin lisäkuorma hyökkäyspäästä poikisi varmasti lisää tehoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös