Totta. Morrisonia ja Cloutieria ollaan yhdistelty mitä villeimmissä
siirtohuhuissa ja jopa siihen malliin, että manageri Nonis joutui korjaamaan medialle nämä huhut. Mitään puhetta näiden kahden siirroista ei olla käyty kenenkään kanssa. Nonista on helppo uskoa tässä asiassa, sillä mitään järjellistä syytäkään ei löydy. Kumpikaan ei ole liian kallis joukkueelle ja molemmilla on rooli, josta ei pelaajaa vaihdeta, ellei tilalle saada selvästi parempaa vaihtoehtoa. Tämä Morrison - Legace huhu on vain naurettava ajatus treidata ykkössentteri kakkosmaalivahtiin. Samaan hengenvetoon voisi laittaa vaikkapa Öhlundin tai Bertuzzin treidaamisen Greg Hawgoodiin tai Martin Brochuun.
Sekä Morrisonin agentti Kurt Overhardt, että Cloutierin agentti Roland Thompson ovat molemmat kertoneet hakevansa pelaajilleen pitkäaikaisia sopimuksia, joka tarkoittanee lähinnä 3-5 vuotta. Tämä on paitsi pelaajille, myös joukkueelle
ykkösvaihtoehto. Canucks on ollut tyytyväinen molempien esityksiin ja vaikka playoff menestys ollaankin kaadettu fanien ja joidenkin toimittajien puolesta Cloutierin niskaan aina joukkueen pudottua playoffeissa, lähempi tarkastelu puoltaa selvästi Cloutieria.
Canucks on hävinnyt Cloutierin aikana Coloradolle josta tuli samalla kaudella mestari, Detroitille, joka uusi tempun seuraavana kautena, Minnesotalle, joka kaatoi samana vuonna myös Coloradon ja Royn sekä viimeksi Calgarylle, joka eteni finaaleihin. Näiden neljän joukkueen joukossa on siis kolme joukkuetta, jotka ovat edenneet Stanley Cupin finaaleihin. Tietysti Cloutierin tilastot eivät ole näiden otteluiden aikana riittävän hyviä, mutta hänen piikkiinsä joukkueen menestymättömyyttä ei voi laittaa vaikka helpoin tie se tietysti
onkin. Yhtä helppoa olisi syyttää valmentajaa tästä kaikesta, mutta se ei ole myöskään järkevää eikä perusteltua. Joukkue kun häviää ja voittaa edelleen yhdessä.
Lauantaina naimisiin menevän Cloutierin sopimustilanne on tällä hetkellä kuitenkin aika vaikea. Ellei hänen kanssaan tehdä jatkosopimusta torstaihin mennessä, hänet laitetaan välimieskäsittelyyn. Välimieskäsittely ei ole yleensä pelaajan kannalta paras mahdollinen ja myös Canucksin kannalta olisi parempi, ettei siihen mennä. Pelaajien arvot lasketaan välimieskäsittelyssä runkosarjan perusteella ja kun katsoo Cloutierin viime kausien runkosarjavoittoja, niin koko NHL:ssä ei löydy kolmen viime kauden aikana kuin Martin Brodeur, joka on
pelannut maalillaan tasaisemmin (maalivahtien voitoissa laskettuna). Vaikka Cloutierin viime kausista selvä arvonnousua tuova piikki puuttuukin, hän on saanut kasaan viime vuosina joka kausi päälle 30 voittoa.
Myös ykkössentteri Morrisonin sopimustilanne on samanlainen Cloutierin kanssa. Hänen statuksensa suuntautuu niin ikään välimieskäsittelyyn torstaina. Morrisonin nykyinen sopimus on aika lailla Cloutierin arvoinen, eli 2,5 miljoonan dollarin luokkaa ja se on keskiarvoiselle NHL:n ykkössentterille todella vähän. Toisaalta Morrison ei ole yleisen mielipiteen mukaan Forsbergin,
Sakicin, Thorntonin, Sundinin ja kumppaneiden luokkaa, mutta 60-80 pistettä tekevä kahden suunnan arvokas hyökkääjä kuitenkin. Hänen on helppo vedota välimieskäsittelyssä siihen, että laiturinsa Näslund ja Bertuzzi saivat pelinsä kulkemaan heti eri tasolla kun kolmikko koottiin 2000-luvun alussa yhteen. Tämä
on toisaalta asia, jota ei tällaisessa tilanteessa välttämättä oteta huomioon ja välimieskäsittelyssä asia voidaan yhtä hyvin kääntään myös niin päin, että Morrison hyötyy ketjukavereistaan. Totta sekin, mutta kaikki loppujen lopuksi hyötyvät toisistaan.
Suuri asia näiden uusissa sopimuksissa on kysymys, mikä on tämän tason pelaajien uusi markkina-arvo? Paljon on puhuttu uuden peliehtosopimuksen tuovan "soft capin" ja "luxury taxin", jonka on huhuttu olevan 45 miljoonan dollarin luokkaa. Canucks päätti kautensa 42 miljoonan budjetilla, joten tilaa korkeisiin korotuksiin ei käytännössä ole. Jos molemmat (Cloutier ja Morrison) saavat sopimuksiinsa miljoonan taalan korotuksen ja Sedinien sopimuksen nousevat lähes saman verran, joukkueen budjetti on täysi. Kun myös Bryan Allenille, Alex Auldille ja Artem Chubaroville ollaan tekemässä uutta sopimusta, niin joukkueella ei ole käytännössä varaa nostaa yhdenkään pelaajan sopimuksia
merkittävästi.
Jos katsotaan tämän kesän vapaiden-agenttien uusia sopimuksia, niin huomataan selvästi, että pelaajien palkat ovat hiljalleen laskemassa. New Jersey sai Richard Matvichukin neljäksi vuodeksi 7.2 miljoonalla taalalla, eli 1.8 miljoonan taalan vuosipalkalla. Vielä viime kesänä Matvichukin kaltaista kokenutta puolustajaa ei olisi saatu millään alle kahden miljoonan taalan. Sama tilanne Matvichukin kanssa oli Calgaryn ex-ykkössentterin Craig Conroyn uusi sopimus. The Hockey Newsin mukaan NHL:n 20 parhaan keskushyökkääjän joukkoon lukeutuva Conroy tienaa neljästä seuraavasta kaudesta 12.6 miljoonaa. Hänen
johtajuudellaan, kokemuksellaan ja taidoillaan varustettua pelaajaa ei viime- tai aikaisempina kesinä olisi saatu noin kolmen miljoonan taalan vuosisopimuksella. Myös useat muut tämän kesän vapaat agentit noudattavat samaa linjaa. Tätä taustaa vasten Canucksin mahdollisuudet saada Morrison ja Cloutier
noin kolmen miljoonan taalan sopimuksilla paranevat merkittävästi.
Mutta entä puhuttu ja huhuttu Nedved? Nedvedin huhu kannattaa ottaa siinä mielessä vakavasti, sillä sisäpiiristä kuuluu tietoja, että joukkue on kiinnostunut hänestä tosissaan. Ja kun omistaja McCaw on ollut jostain pelaajasta kiinnostunut, pelaaja on ollut aina lähellä joko siirtoa tai jäämistä joukkueeseen (May, Arvedson, Bertuzzi, Jovanovski, Linden…). Talouspuoli sanelee tässä tosin kovat ehdot. Joukkueella on periaatteessa varaa
hankkia Nedved vain jos kenenkään nykyisen pelaajat palkankorotukset eivät toteudu. Ja nehän toteutuvat varmasti (tämän talouspuolen ehdot siis sillä oletuksella, että liigassa seuraavan kerran pelatessa joukkueet painivat 45 miljoonan "luxury taxin" kanssa).
Jos "luxury taxia" ei tule, Canucksin olisi aika satsata joukkueeseen tosissaan viimeistään nyt. Markus Näslund saattaa lopettaa ensi kauden jälkeen ja muutenkin joukkueen fanit ovat saaneet jo riittävän kauan katsella kerman menevän viereisiin kakkuihin. Vancouverin kaupungin liike-elämän ihmiset ja
tavalliset fanit ovat tukeneet joukkuetta niin emotionaalisesti kuin
rahallisesti parin viime kauden aikana jo niin paljon, että joukkue tuottaa päälle 10 miljoonaa dollaria voittoa kaudessa. Viime kesänä nämä ihmiset saivat suurimmat tuuletukset Magnus Arvedsonin ja Jiri Slegrin hankinnoista, mutta epäilen vahvasti, että tämä ei ole se linja, mitä nämä samat ihmiset jaksavat
pidemmän aikaa seurata jos playoff menestystä ei tule.
Kiekkojoukkueen faneilla nälkä kun totutusti kasvaa syödessä ja
kiekkobisneksessä paikalleen jämähtävät joukkueet eivät pidemmällä aikavälillä taloudellisestikaan menesty. Canucks on seissyt periaatteessa paikoillaan jo hyvän aikaa, vaikka runkosarjassa menestystä onkin tullut. Omistaja sanelee
tässä tietysti ehdot, mutta nyt kun voittoa tuova joukkue on saatu kasaan, siihen olisi hyvä myös satsata paremman menestyksen toivossa ja sen kova kiekkomies ja taitava bisnesmies McCaw varmasti tietää. Se, olisiko Nedved oikea palanen joukkueeseen, jakaa mielipiteitä vahvasti. Selvää on, että hänen viime kautensa ei ollut paras mahdollinen hän on pelannut oikeastaan kolme viimeistä Rangers kauttaan hänelle vaatimattomalla noin 50-60 pisteen tahdilla. Hänen viiden miljoonan taalan palkkansa oli myös vahvasti ylimitoitettu (tämä nyt ei sinällään ollut yllätys Rangers pelaajalle). Nyt Nedvedin hintalappu olisi varmaankin noin kolmen miljoonan taalan luokkaa, mikä saattaa olla hänen potentiaaliinsa nähden paikallaan. Edmontonissa viime kauden lopussa Nedved teki 15 pelissä 14 pistettä, mikä antoi hyvän kuvan hänen tehoistaan kun maiseman vaihdos tapahtui.
Toki parempiakin satsauksia saattaa hyvin löytyä, esimerkkinä Mark Recchin potentiaali ja palkka. Nedvedilla on kuitenkin erittäin hyvä laukaus ja tämä tekee hänestä kiinnostavan pelaajan. Aikanaan Canucksissa pelatessaan Nedved pelasi Murray Cravenin laidalla ja onnistui laidalla hyvin. Nyt olisi paikka tarjolla Sedinin kaksosten ketjusta ja Henrik Sedinin syöttötaidot yhdistettynä Nedvedin laukauksella voisi olla hyväkin yhdistelmä. Mutta henkilökohtaisesti näkisin tässä paikassa ennemmin joko läpimurtonsa tekevän Jason Kingin tai laiturin, joka tekisi tilaa kaksosille. Jos Dallasin Brendan Morrowin, Bostonin Glen Murrayn tai jonkun vastaavan fyysisen laiturin saisi hyvään hintaan,
McCawkaan ei laittaisi varmaan pahakseen.
Farmista sen verran, että Mike Minardin hankinta oli selkeästi ECHL:n Infernolle tarkoitettu, mutta kovaa pelaava Alexander Burrows saattaa löytää itsensä Manitobasta. Minä en kuitenkaan usko, että Burrows Tim Smithin kanssa saa enää pelata, sillä mies on selkeästi farmin nelosketjun materiaalia ja Smith olisi tässä roolissa varsin hyödytön pelaaja vaikka suhteellisen hyvin puolustaakin. Farmin farmissa Burrows pysyi vielä puujaloillaan vauhdissa mukana, mutta kun mennään askel ylöspäin, pelkään Burrowsin putoavan kyydistä. Joku isokokoinen ja fyysinen laituri
(Burrowsin parannettu painos) Smithin ketjuun pitäisi kuitenkin kaivaa ja ehkä parhaimpina vaihtoehtoina olisivat Pat Kavanagh ja Tyler Bouck. Näistä Bouck saattaa löytää itsensä NHL:stä ja siksi Canucks hakee varmaankin fyysistä laituria tilalle.
Henkilökohtaisesti olen seurannut Tim Smithin uraa varsin tarkasti ja uskon hänellä olevan mahdollisuuksia ensi kaudella aina farmin kakkosketjuun saakka. Ryan Kesler taitaa ottaa paikkansa NHL:stä, joten ykkössentteriksi on tarjolla ehkä vahvimmin Peter Sarno. Manitoba peluuttaa Sarnon kanssa varmaankin Lee Gorenia, mutta toinen laita on vielä auki. Jos Jason King ei ota paikkaa NHL:stä, hän olisi siihen paikkaan ihanteellinen pelaaja. Kakkonen koottaisiin täten Smithin, Kavanaghin ja 'sen fyysisen laiturin' ympärille.
Kolmosessa sentteritilanne riippuu Brandon Nolanin kehittymisestä. Jos Ted Nolanin poika parantaa kokonaispeliään ja etenkin laitojen lähellä pelaamistaan, taitava mailankäsittelijä on kolmosen keskelle hyvä kahden suunnan sentteri. Nathan Smithista kun kehittynyt puhdas puolustava sentteri ja hänen paikkansa olisi puolustavassa nelosessa. Kolmosessa laidoille sopimuksen alaisista pelaajista voisi kokeilla Jesse Schultzia, mutta hän on vielä aika kirjoittamaton kortti. Manitoba kaipaakin kolmoseen ainakin yhtä laituria.
Nelosessa Wade Brookbank hoitaa tappeluhommat, ellei hän pääse Canucksin mukaan tai lähde muualle. Brookbankin kohdalla voi käydä samalla tavalla kuin viime kaudella, eli jos joku toinen joukkue ottaa hänet waiverista ja lähettää farmiin, Canucks poimii hänet takaisin. Mainittu Burrows olisi vaihtoehto joko
Brookbankin korvaajaksi tai toiselle laidalle - hän pelasi viime kaudella kummallakin puolella. Myös Sylvain Blouin on yksi vaihtoehto nelosen toiselle laidalle. Kokonaisuutena Manitoban tilanne hyökkäyksen suhteen on vielä pahasti auki. Saa nähdä, missä esimerkiksi Venäläiset Krikunov ja Gladskikh pelaavat. En ole varma näiden herrojen sopimustilanteesta, mutta näillä olisi hyvä aika lähteä kokeilemaan Pohjois-Amerikkaan.
Puolustus on kuten mainittua, hyökkäystäkin selvästi surullisempi alue. Aitken ja Koltsov hoitavat hammansa puolustavana ja hyökkäävänä pakkina ja viime kauden Canucksin harjoitusleirillä erittäin lupaavasti pelannut Mojzis on lahjakas hyökkäävä pakki, mutta tämän jälkeen ei tulekaan ketään. Uskon joukkueen tekevän sopimuksen vielä Bieksan kanssa, sillä hän pelasi ihan ok
yliopistouran ja pääsi jo viime kaudella kokeilemaan farmissa. Suhteellisen fyysistä peliä kahteen suuntaan pelaavana puolustajana hänellä on pieniä mahdollisuuksia NHL paikkaan. Mutta mitä tehdään tämän jälkeen? Denis Grott ei Venäjältä taida lähteä, joten kutsutaan kolmospakkipariksi vanhat mursuviikset Babych ja Snepsts…
Maalilla "Fats" Wlaherty torjuu pääosan peleistä. Hänen tulonsa oli kuitenkin vahvasti myös tulevaisuutta ajateltu, sillä uskon kakkosena jatkavan viime kaudella onnistuneen ja toivottavasti jälleen kehittyneen Rob McVisarin. McVisar kehittyi aika hitaasti nykyiseen tasoonsa, mutta hän on ottanut erittäin hyvin askelia eteenpäin parin viime kauden aikana ja on mielestäni lahjakkaampi kuin Mensator. Ehkä McVisarin hitaan kehittymisen takana on miehen 193 senttinen pituutensa. Hänen perustekniikkansa, liikkumisensa ja matalalle suuntautuneiden laukausten torjunnat olivat pitkään vähän haussa, mutta nyt näyttää jo hyvältä kun hän on tehnyt näiden eteen paljon töitä.
Seurataan nyt mielenkiinnolla mitä tuleman pitää. Manitoban suuntaan on varmasti liikettä ja voi olla, että Hirvenpäät ovat ensi kaudella oma suosikkini. Pitääkin käydä tilaamassa Hirvien fanipaita ja lippalakki. En olisi kyllä koskaan uskonut, että kannatan joskus Winnipegista kotoisin olevaa joukkuetta.