Re: A thug with a law degree..
Burken jäähyväiset hienossa jääkiekkokaupungissa Vancouverissa ollaan nähty ja monella fanilla, toimittajalla ja ihmisellä tuli erittäin haikea olo. Tälläinen olo oli ja on myös minulla ja olen viime päivät miettinyt, miten joukkueen tulevaisuuden suunta tulee menemään. Yhtä työteliästä, rehellistä ja lopulta ihmiset huomioon ottavaa manageria ei löydy ehkä enää koskaan. Burken arvostus kaupungissa tuli siis paljon muustakin kuin pelkästä onnistumisesta managerina.
Burke vieraili manageri aikanaan paljon mm. sairaalassa katsomassa pieniä lapsia ja vanhuksia oli kuuleman mukaan muutaman vaikeasti sairastuneen lapsen viimeisiä saattajia toiselle puolelle. Hän oli kaupungissa paljon pidetympi mies kun moni edes ajattelee ja hänellä riitti usein aikaa tavallisille ihmisille. No, näiden sanojenkin ajan piti tulla tietysti joskus ja nyt ne ovat viimein sanotut. Eli haluan täälläkin toivottaa kaikkea hyvää Brian Burkelle. Toivottavasti hän löytää joukkueen, jonka sikariporras kohtelee häntä yhtä rehellisesti ja lojaalisti kuin hän kohtelee tavallisia ihmisiä.
Kiitokset muuten palautteesta ja oli kiva nähdä, että näillekin kirjoituksille on lukijoita. Ei tule höpistyä täällä kiville.
Sitten lainauksiin...
Viestin lähetti Jouni
Siksi tämä päätös ei tunnu järkevältä. Ja kuka sitten tulee korvaamaan Burken? Nonis on pelkkä isompien herrojen puppet. Dean Lombardi?
Kokenutta ja arvostuttua Lombardia ei tullut, vaan tuli mies omasta tallista, kokematon, kaikkien aikojen nuorin ( 37-vuotias ) Canucks manageri, Italian Kanadalainen Dave Nonis päämanagerin paikalle. Dave Nonis oli monen toimittajan ( mm. Vancouver Sunin Gary Mason ja Iain McIntyre, sekä Vancouver Provincen Tony Gallagher ) ykkösvaihtoehto Burken seuraajaksi ja Burke itsekin oli tyytyväinen, että oma oppilas pääsi näinkin vastuulliseen tehtävään. Ennen nimitystä puhuttiin myös paljon siitä, että Burke joutui lähtemaan, koska Canucksin seurajohto ( sama, joka näki Burkessa aikanaan potentiaalia ) näki Noniksessa seuraavaksi 5-10 vuodeksi managerin, joka veisi operaatio Kannun päätökseen ja Noniksen lähtöä ( kahdesti jo lähellä ) pelättiin. Ainoa, mikä Nonikselta ( päämanageri kokemuksen lisäksi ) puuttui, oli mahdollisuus ja nyt seurajohto tätä tarjosi.
Helppoa Noniksen ei tätä mahdollisuutta ollut kuitenkaan ottaa, vaikka periaatteessa Pohjois-Burnabyssa syntyneelle ja koko lapsuutensa Canucksia fanaattisesti kannataneelle miehelle tämä oli unelmatyö. Hän oli saanut kuitenkin kaiken mahdollisen Burkelta ja oli toiminut peräti 14 vuotta vain ja ainoastaan Burken alaisuudessa. Kukaan toinen ei ollut hänelle mahdollisuuksia antanut missään vastaavassa tehtävässä ja nyt hänen piti ottaa tavallaan ikävällä tavalla erotetun ja parhaan kaverin paikka. Nonis kertoi, että hän suostui ottamaan tämän työn vastaan vain siksi, että Burke tuki häntä hänen päätöksessään. Muussa tapauksessa Canucksin seurajohdon uhkapeli olisi haukannut pahemman kerran.
Burke piti muuten erottamisensa jälkeen perinteiset kokoontumiskutsut kotonaan Vancouverissa. Paikalla olivat kaikki läheisimmät ihmiset; Nonis, Tambellini, Dave Cobb, Crawford, Ron Delorme ja muutama scoutti, sekä hovitoimittajista mm. Gary Mason. Burke kiitti kaikkia ajastaan ja työpanoksestaan. Nonis kertoi olonsa olleen pirun hankalan, sillä omistaja McCaw oli soittanut samana päivänä hänelle ja kysynyt häntä manageriksi. Nonis ei ollut pystynyt antamaan tähän vastausta heti ja kääntyikin juuri täällä Burken puoleen. Tämän vastauksen jälkeen Nonis neuvotteli enää parista pykälästä sopimuksessaan. Mutta Burken "juhlissa" hän tiesi olevansa seuraava manageri.
Canucks sai Noniksessa ennen kaikkea älykkään matemaatikon, joka on Burken sanoin "enemmän töitä tekevä ihminen kuin kukaan, jonka hän tuntee". Ja Burke tekee lähes aina 14-16 tuntisia työpäiviä - myös ollessaan lomalla. Noniksen hyvistä puolista juuri päämanagerin paikalle ei ole vielä isoa näyttöä, mutta se mitä hän on muissa tehtävissä tehnyt...se lupaa Canucksin kannalta hyvää. Noniksen paras työnäyte vuoden 1995 NHL:n päämajan CBA neuvottelujen lisäksi on ollut neuvottelut Vancouverin pelaajien sopimuksista ja Canucksissa ei juurikaan ylipalkattuja pelaajia pelaa. Oikeastaan kaikki ovat joko alipalkattuja tai hinta / laatu suhteeltaan sopivia.
Hänellä on ollut Vancouveria läheltä seuraavien toimittajien luottamus jo silloin, kun seuraavaa manageria vielä veikkailtiin. Arvostettu, Vancouver Sunin ja mm. Sporting Newssin kiekkotoimittaja Iain McIntyre kirjoitti Noniksesta seuraavasti 5.5;
"No one doubts that Nonis, hired as assistant general manager in 1998 when Burke became president and GM, can run the team."
"After learning his contract craft during four years with Burke at NHL headquarters in New York in the mid-1990s, Nonis handled player negotiations for the Canucks for the last six years and meticulously prepared arbitration cases, researching salaries, making market projections and working within budgets."
"Burke, encumbered by his duties as president, handled trades and hiring. Nonis is untested in this area, but his talent assessment is considered astute enough that he was a finalist in recent years for general manager positions in Calgary and San Jose."
"The biggest challenge facing Nonis, if he takes the job, is replacing Burke as the face of the Canucks in a community whose connection to its NHL team is ardent."
"Although one writer famously noted that the blustery Burke was never too busy to tell you how busy he was, it's unlikely any manager in hockey worked harder to build relationships with fans and the corporate community."
"These bonds, tested by Burke's dismissal, are vital to the prosperity of the Canucks, who have maximized revenue streams and become one of the NHL's most profitable franchises."
"Burke's emotion and bluntness, which put him at odds with McCammon and did not help his job security, were embraced by fans and sponsors. They bought what Burke was selling because they were moved by the conviction of the salesman."
"Nonis is less outgoing and outspoken, though equally passionate about the Canucks. More often than not, Nonis, not Burke, is the source of bellowing in the management box during games."
"His challenge is to convey that passion when he steps behind microphones, whether at a blockbuster news conference or a Rotary Club pancake breakfast."
"As he works through his emotions, however, Nonis likely will find his tie to the Canucks strong enough to survive Burke's dismissal. It has been a lifelong connection."
"During his childhood, Nonis's most prized possession was a stick autographed by early Canuck captain Andre Boudrias. He still has it. Now, he can get something more."
Mielenkiintoisia pointteja McIntyre heittää ja tämä Noniksen kahteen kertaan muiden joukkueiden GM:ien top 3 listalle pääseminen kahden viime kauden aikana on mielenkiintoista. Canucksissa Brian Burke oli todella vahva, kaiken huomion vienyt hahmo ja noustakseen tälläisen miehen takaa muiden joukkueiden top 3 listalle, hakijan pitää todella osata ja antaa jotain. Tämä San Josen ja Noniksen käymä keskustelu managerin paikasta oli aikanaan mielenkiintoinen.
Nonis ei jättänyt Haiden sikariporrasta kylmäksi haastattelussa. Hän tiesi hakevansa melko tuoreen joukkueen GM:n paikkaan, mutta hän tiesi myös, että hän oli ulkopuolinen tähän, hänellä ei ollut San Jose taustaa auttamassa häntä ja että joukkue oli enemmän tai vähemmän pedannut paikkaa Doug Wilsonille. Nonis marssi Haiden toimistoon ja sanoi oleellisen nopeasti ja suoraan, vähän Burkemaiseen tyyliin;
"If you want me, fine, but I have to have autonomy and I have to be able to do things my way. If you don't want to give me that, then thanks for your time and I'll be on my way."
No, Nonis ei saanut tätä paikkaa, vaan se meni Wilsonille, ja tämä oli tietysti erittäin hyvä uutinen Canucksille. Mutta tämä episodi näytti kuitenkin sen, että Noniksella on munaa sanoa asioita suoraan johdolle. Hän on sanoissaan maltillisempi kuin Burke, mutta riittävän kovapäinen menestyäkseen managerina. Tämä luonne ei Noniksen mahdollisuuksia ainakaan pilaa. Sen voi alussa toki tehdä kokemattomuus, mutta Nonis palkkasi ensimmäiseksi työkseen kakkosmiehensä Tambellinin, jonka kanssa jokainen siirto tehdään. Tambellinillakaan ei ole tosin kokemusta ykkösmanagerin paikasta, mutta kahta miestä yksikään kokenut manageri ei tule höynäyttämään kovin helposti.
Viestin lähetti Jouni
Veikkaan että Burke sai lähteä koska hänellä ei ollut vankkumaton kannatus McCawn firman tirehtöörien pöydässä. Kerrotaan tarinaa, että saadakseen Canucksin viimeinkin tekemään sopimustarjouspaperin Todd Bertuzzille, Burke olisi mennyt suoraan puhumaan asiasta Mr. McCawlle ohittaen näin Mr. McCammonin, joka ei ollut tästä tyytyväinen. Burke ja McCammon eivät koskaan tulleet toimeen keskenään.
En ole kuullut tuosta Burken suorasta keskustelusta McCawn kanssa, mutta ei se todellakaan mahdotonta olisi ja voi olla hyvinkin näin. Se on ainakin varmaa, että Burke piti Vancouverin lehdistöä varpaillaan ja kertoi näille tarjouksen olleen jo valmis - enää puuttui omistajan suostumus. Tästä McCammon ja McCaw eivät ainakaan pitäneet. Burkella ja McCammonilla ei ollut koskaan hyvät välit - ei edes siedettävät. McCammon oli omistajan lähin työntekijä ja Burke hankala manageri, jonka joukkue ei playoffeissa saanut menestystä. Päätös oli lopulta aika helppo. Kiitospuheessaan Burke kiitti kaikkia muita; McCawta, pelaajia, valmentajia, Nonista, Tambellinia, Cobbia, scoutteja, talouspuolen ihmisiä, huoltajia ym. paitsi yhtä ihmistä. Burke ei kertaakaan sanonut kiitoksia McCammonille. Häneltä kysyttiin, puuttuuko listasta joku ja vastaus oli tyly;
"I thanked the people I wanted to thank. And you know what? I'm not going to go further than that. I'd like to work again in this business. I don't know what purpose it serves to throw dirt on people as you go out."
"I think whatever you might take from that omission is sufficient comment from me."
Viestin lähetti Jouni
Burke oli suora puheissaan ja teoissaan ja vähän häikälemätönkin - median kuppiloissa kerrotaan tarinaa vancouverilaisesta radio-ohjelman juontajasta, jolle Burkella oli tapana soitella harva se ilta kun välit olivat hyvät muutama vuosi sitten. Sitten tämä radioääni meni arvostelemaan Burkea aika ankarasti ja vuosi sitten Burken väitetään yrittäneen saada tälle potkuja työpaikaltaan.
Tämä radio isäntä taisi olla Dan Russell, joka lopulta myös erosi radiosta. En tosin tiedä, oliko tällä Burken vainolla millaista osuutta tähän, mutta ainakin hän yritti sitä tehdä ja varmasti myös onnistuikin osaltaan. Harmi sinällään, että Russell erosi, hänen kirjoituksensa ottivat moneen asiaan hyvin kantaa.
Burke otti selvää kantaa myös toimittajiin, joiden kirjoitukseen hän ei ollut tyytyväinen. Gary Mason kertoi omista tapauksistaan joskus. Burke oli ollut työssään Canucksin managerina vasta reilun vuoden kun tämä alkoi. Gary Mason oli kirjoittanut hyvän kolumnin Burken alkuajoista Vancouverissa, jossa Mason otti kovin sanoin kantaa Burken vähän hiljaiseen toimintaan siihen aikaan. Burke pääsi iskemään tähänkin takaisin. Hänellä oli radiossa joka viikkoinen tunnin kestävä ohjelma Neil Macraen kanssa ja tämän ohjelman aikana Burke kävi rivi riviltä Masonin juttua läpi, kumoten jokaisen rivin väittämät ja luoden koko kirjoituksesta lopulta omasta mielestään roskaa.
Toinen episodi sattui, kun Mason kirjoitti Dan Russellin kohtalosta Vancouver Sunissa ja hän käsitteli erittäin kriittisesti Burkea näissä jutuissaan. Burke soitti kuulemma Masonille ja haukkui tätä 45 minuuttia puhelimessa sellaisella äänellä, että ei ollut lapsille kertomista. Maon oli kuulemma väärässä. Mason kirjoitti tämän "keskustelun" jälkeen uuden kolumnin jossa hän kertoi lukijoilleen, mitä tapahtui ensimmäisen kolumnin jälkeen ja Burke soitti uudelleen.
Masonin ja Burken välille sattui myös kolmas yhteenotto. Crawford oli soittanut Masonille Calgarysta, ja kertonut että toinen Sun toimittaja, Elliot Pap, oli rikkonut sääntöjä kesken pelin jutellen parin loukkaantuneen Canucks pelaajan kanssa. Sitä, mitä Crawford ei kuitenkaan ollut kertonut, oli se, että Pap oli jutellut näiden kanssa pukukopissa, mikä ei ole kiellettyä aluetta. Pap palasi Calgarysta ja Mason otti yhteyttä Pappiin kysyäkseen asian oikean tolan. Papin kanssa juteltuaan Mason soitti Burkelle ja sanoi, ettei Pap ole rikkonut mitään sääntöjä. Tämä johti 10 minuutin "keskusteluun", jota ei kukaan lapsi ( tai aikuinen ) voi kuunnella ja joka Masonin oli pakko sulkea.
Että näin. Burke otti tosiaan median kanssa usein yhteen ja osa niistä pääsi lehteen saakka. Huomattava osa vain ei.