Mainos

Valtteri Bottas

  • 23 520
  • 215

Rautapohkeet

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Perezin sponsorirahat on se suurin syy. Toinen syy on varmaan se että Sainz ei halunnut Red Bullille.
Kertoo myös paljon Sainzista että ottaa mieluummin paikan Williamsilla kuin Red Bullilla. Kyllähän tuolla tasolla pitää uskoa itseensä, varsinkaan kun Sainz ei ole Leclercille hävinnyt sen kummemmin, vaan ollut varsin tasavertainen.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja mitä tulee aikaan mersulla, eiköhän Bottas siellä olisi vielä saattanut jatkaakin, jos olisi vaan saanut pidemmän sopparin. Ei vaan itse halunnut enää edes neuvotella vaan kyttäsi pidempää sopparia muualta.
Tämä ei pidä paikkaansa. Kun Mersu ilmoitti Bottakselle, ettei tämän palveluksia enää tarvita, otti Toto asiakseen toki auttaa Bottaksen uuteen talliin, mutta Mersu ei ollut jatkamassa Bottaksen sopimusta enää tuon kauden jälkeen (Bottas ei ollut edes aloittanut jostain syystä neuvotteluja muiden tallien kanssa ennen tuota kesää, kai kuvitteli edelleen omaavansa jotain saumoja jatkoon). Russellin esitys edellisellä kaudella Sakhirissa käytännössä ratkaisi Mercedesen päätöksen nostaa hänet Bottaksen tilalle Valen sopimuksen umpeuduttua. Tämä on faktaa, voit etsiä mistä tahansa haastatteluista vahvistukset näihin.

Jotenkin ihmetyttää tämä, että suomalaisia kuskeja pitäisi jotenkin kohdella eri tavoin kuin muita. Bottas on monelle täällä toki lähtökohtaisesti kiinnostavampi kuski kuin moni muu koska on suomalainen ja siksi joutuu enemmän luupin alle, mutta en mä ainakaan ketään tuolla kansalaisuuden takia kannusta.
 
Viimeksi muokattu:

ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Tämä ei pidä paikkaansa. Kun Mersu ilmoitti Bottakselle, ettei tämän palveluksia enää tarvita, otti Toto asiakseen toki auttaa Bottaksen uuteen talliin, mutta Mersu ei ollut jatkamassa Bottaksen sopimusta enää tuon kauden jälkeen.
Täällä kun on väitetty, että Bottas on ollut niin huono kuljettaja, ettei häntä kukaan halua, niin aika jännä sinänsä, että itse Toto Wolff kuitenkin sitten Valtterin halusi sarjassa säilyttää. Tuskin teki tuota ihan vaan kiitollisuudenvelkana. Toto onneksi tietää tasan tarkkaan, että VB on todella hyvä kuski ja kaikenlisäksi vielä valtavan pidetty.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Loppujen lopuksi aika harva huipputallin kuski on suoraan pudonnut ykkösistä pois, kun omasta tahdostaan lopettaneita ei lasketa. Sikäli Bottaksen urakin meni samalla tavalla kuin monen muun häntä ennen.

Herbert -> Sauber
Alesi -> Sauber
Irvine -> Jaguar
Coulthard -> Red Bull
Barrichello -> Williams
Kovalainen -> Lotus
Massa -> Williams
Räikkönen -> Alfa Romeo

Albon putosi sarjasta vuodeksi, mutta pääsi sitten takaisin lajiin Williamsille.
 
Näin se menee. Mutta se mikä näitä kavereita ei yhdistä on se että Kimi Räikkönen on maailmanmestari. Ei kyllä ollut enää toisella stintillään ykkösissä enää ihan se sama kaveri mikä oli aikanaan. Mutta maailmanmestari kuitenkin. Siihen ei kukaan näistä muista kyennyt. Kimi oli aikanaan yksi maailman parhaista. Siihen ei moni ole pystynyt. Joten jättäisin hänet ois tästä listasta
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Räikkönenhän taisi olla melkein parhaimmillaan tauon jälkeen teki taikojaan Lotuksella, mutta sitten Ferrarilla siirtyessä ei oikein auton vauhtikaan ollut kärkitallien tasoa.

Olisikohan Webber melkein ainoita jotka on ihan huipputallista suoraan lopettanut ja siinäkin taisi kyse enemmän olla että halusi lopettaa. Fisichella (+Badoer) taitaa olla sitten semmoinen joka joutui lopettamaan Ferrarilla.
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Lisäksi Nico Rosberg lopetti omasta tahdostaan suoraan maailmanmestaruuden jälkeen. Syntymävuosi sama kuin Hamiltonilla, eli iän puolesta voisi olla gridillä edelleenkin.

Jos Rosbergin ura olisi jatkunut vuoden 2016 jälkeen, olisi muuten Valtteri Bottaksenkin urasta tullut toisenlainen.
 
SamSal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vilpas, Englanti
Kertoo myös paljon Sainzista että ottaa mieluummin paikan Williamsilla kuin Red Bullilla. Kyllähän tuolla tasolla pitää uskoa itseensä, varsinkaan kun Sainz ei ole Leclercille hävinnyt sen kummemmin, vaan ollut varsin tasavertainen.
Tai sitten Sainz tietää jotain Red Bullin tilanteesta ja Verstappenin klaanin asemasta tallissa.

Ehkä ei ole järkevää mennä sinne ottamaan selkään kun talli on rakennettu täysin toisen pilttuun varaan. Ja Neweyn lähtö varmaan näkyy jo ensi kaudella. Yleensäkin Red Bull on taantunut kauden aikana suhteessa muihin.
 
The Legend

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins ja Kärpät

Voi olla juuri näin. Olisin kuitenkin nähnyt vähän kunnianhimoisempana valintana vaikka Mersun 1-v projektin, jossa Russellia pataan ja pitkä jatkolappu.
 
Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Oman aikansa Rubens Barrichello
En mitenkään ymmärrä miksi tämä on jotenkin alentavaa. Rubinho ajoi komean ja pitkän uran, jossa Ferraripätkän ulkopuolella tulokset oli melko Bottasta vastaavia, jos Brawn-kautta ei lasketa. Ei kai kukaan nyt väitä että Valtteri on mikään Vettel, Hamilton tai Verstappen, mutta ei se urasta yhtään huonoa tee. Valtteri oli Rosbergin lopettaessa paras tarjolla ollut vaihtoehto Mersun rattiin ja oikeutetusti sen paikan sai.

10 voittoa on kova määrä, oikeuttaa muuten all-time listalla sijalle 35. Takana mm. Webber, Ricciardo, Perez, Leclerc. 10 voittoa on myös tuplasti verrattuna Kekeen.

Ei Valtteri enää kärkitallien kuski ole (ellei ihan Ricciardona mene täyttämään kärkiauton penkkiä, koska jonkun siellä nyt pitää ajaa), mutta kyllä tason puolesta pitäisi mahtua gridillä oleviin 20:een F1-autoon.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Jos Valtteria pitäisi verrata joihinkin menneiden aikojen kuskeihin, niin Patrese/Berger voisi olla aika lähellä.

En tiedä miten Hamilton olisi suhtautunut jos Valtteri olisi Bergerin tyyliin liimannut paljaan hanurin hänen passiinsa passikuvan kohdalle.
 
Viimeksi muokattu:

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Bottaksella on minusta ihan kunnioitettava määrä paalupaikkoja absoluuttisesti ja jos vaikka vertailee meidän mestaruuskuskeihin. Toki on ajatkin vähän erilaiset olleet, autojen taso, kisojen määrä jne. mutta tuo on monesti ihan hyvä mittari kuskin ja auton absoluuttisesta vauhdista. Etenkin nykyisin kun kisat on säästelyä.

Tuostahan voisi oikoa, että kova kuski ajamaan täysillä, mutta himmailu ja rengassäästely ei ole sitten muiden tasolla ;)
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Valtterilla on ollut alla sarjan absoluuttisesti paskin ja hitain auto ja farssein tiimi kaikkine sekoiluineen varikolla ja taktiikoissa. Millä helvetillä sitä tulosta tekee jos autolla ei yksinkertaisesti kerkeä? Sen voin myöntää, että lähdöt on olleet Bottakselle hankalia,
Alfalla olisi ollut parina kautena, varsinkin ensimmäisissä kisoissa hyvät saumat kerät kovia pisteitä. Ja muutenkin ne pisteet on pääosin tehty alkukaudella, eli tallin performanssi on heikentynyt muihin nähden kauden mittaan. Mutta ne pari alkukautta meni ihan kammomokailuun, ensin oli auton kytkin sellainen että ei kestä hyvää lähtöä, joten aina tuli pataan. Ja sitten seuraavalla kaudella renkaiden kiinnittäminen onnistuessaan (!!!) vei 10-15sek, joten hankala ajella tiukassa keskipakassa antamalla puoli minuuttia tasoitusta varikolla. Sitten kun saatiin viat kuntoon niin muilla talleilla olikin jo pari kehityspakettia tullut ja vauhdissa edellä.
 
Ensimmäisellä Alfa-kaudella alkukauden sijoitukset järjestyksessä 6, DNF, 8, 5, 7, 6, 9, 11, 7. Sen jälkeen muut tallit otti Alfan kiinni, jonka jälkeen Valella vielä 5 keskeytystä loppukaudesta ja vain 2 kertaa pisteille. Mutta en nyt muista että ensimmäinen kausi olisi ollut sen kummempaa kammomokailua? Se on tunnettu fakta, että Sauberilla auton kehitys kesken kauden on järjestään muita heikompaa.

Viime kaudella sitten taisi alkaa nuo kytkinongelmat ja tämän kauden alussa Sauber oli unohtanut miten renkaita vaihdetaan.

Laskeva on kyllä Alfan/Sauberin trendi ollut. 2022 oli tallien sarjassa kuudes 55:llä pisteellä, 2023 yhdeksäs 16:lla pisteellä ja tänä vuonna viimeisenä kiikareilla. 2022 alkukaudesta Alfa oli oikeasti laadukas auto, kun Valtteri paukutti pistesijoja lähes joka viikonloppu ja Zhoukin keräsi sijat 10, 11, 11 kauden alkuun. Nyt sitten vaaditaan kaikkia tähtiä kohdilleen, että pisteille olisi mahdollisuuksia.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
Se taitaa sitten kuitenkin käydä niin, että Bottas jatkaa SauberAudilla, vaikka pitkän aikaa juurikin jatkaminen tuolla näytti kaikista epätodennäköisimmältä.
 
Se taitaa sitten kuitenkin käydä niin, että Bottas jatkaa SauberAudilla, vaikka pitkän aikaa juurikin jatkaminen tuolla näytti kaikista epätodennäköisimmältä.
Kuskikaksikkona Hülkenberg ja Bottas olisi vähän hmv, mutta hienoa jos #77 nähdään viivalla myös vähintään ensi vuonna. Uskoisin, että Bottas tulee olemaan nopeampi kuin saksalainen, jos ja toivottavasti kun nuo huhut pitävät paikkansa. Jack Doohania nimittäin viedään kovaa vauhtia Alpinelle Gaslyn tallikaveriksi.
 
Maanmittari

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, KPK, asuinpaikkasympatiat VG-62
Oma villi veikkaus on, että Valtteri kehittää pari seuraavaa kautta Hyundain WEC-projektia ja tähtää 2027 Le Mansin voittoon.

Valtterin sanomiset, että väärien ihmisten kanssa käyty neuvottelut, kielii siitä, että #77 ei kuulu Binotton suunnitelmiin. Ja onkohan Bottaksella intoa kurvailla ensi kausi joukon jatkona, jännittäen, jotta mitähän arpa nimeltä Audi tuo joululahjaksi.
 
Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Bottas trollailee instassa ja poseeraa Audi R8:n kanssa jossa 77 kyljessä. Voi olla ihan vain pr-tempaus postauksen firmalle, kuittailua tai sitten sneak peak tulevaan tai jotain näiden välistä. Voihan sitä ajella siviilissäkin Audilla jos ei ykkösissä pääse :)
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Melkein tekisi mieli tältä kaverilta kysyä, että jos Bottas on "ongelma", joka vie nuorilta kuskeilta työpaikkoja, niin eikö Hamilton, Perez, Alonso, Ricciardo, Hülkenberg ja paluuta tekevä Vettel mene ihan samaan kategoriaan?
 
Vaan 10 GP voittoa hei. Ei riitä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Melkein tekisi mieli tältä kaverilta kysyä, että jos Bottas on "ongelma", joka vie nuorilta kuskeilta työpaikkoja, niin eikö Hamilton, Perez, Alonso, Ricciardo, Hülkenberg ja paluuta tekevä Vettel mene ihan samaan kategoriaan?

Kyse on siitä, että Bottas ei tuo mukanaan a) riittävästi markkinarahaa eikä ole b) Suomen ulkopuolella massoja kiinnostava nimi. Espanja, Meksiko, Saksa jne ovat kuskia valitessa aina edellä suht tasavertaisessa valintatilanteessa, koska maiden väkiluvut ja sitä kautta fanimäärä sekä riittävä määrä äfykkösestä kiinnostuneita yrityksiä takaavat ehtooajaja Bottasta ja Suomen paremmat lähtökohdat.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Melkein tekisi mieli tältä kaverilta kysyä, että jos Bottas on "ongelma", joka vie nuorilta kuskeilta työpaikkoja, niin eikö Hamilton, Perez, Alonso, Ricciardo, Hülkenberg ja paluuta tekevä Vettel mene ihan samaan kategoriaan?

Nurkkapatrioottiset pallokorvatoimittajat taas vauhdissa, en hirveästi antaisi klikkejä näille.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös