Vahvistusten tarve kaudella 2011-2012

  • 142 720
  • 374

hoope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Murmels
Mun mielestä toi homma toimii noilla ketjuilla ku eilen oli ihan mallikkaasti. Siinä on jekkua joka ketjussa, ja sellaista heittopussi kenttää ei oo ollenkaan. Jopa Komulainen näyttää pystyvän liigatasoon. En oikeastaan tällä kaudella enää alkais joukkuetta muokkaamaan vaan menisin päätyyn näillä. Komulainen mukaan luettuna. Jotenkin vaikuttaa nimittäin siltä, että Salomäki ja Komulainen täydentävät toisiaan ja esimerkiksi monesti riippuen laidasta Komulainen kääntää kiekon laidasta keskellä vauhdissa menevälle Salomäelle. Ja vasemmassa laidassa toisinpäin. Jos väkisin tarvitaan sentteri-Salomäestä tehoja ulos, niin se löytyy todella läheltä Kiekkolaserista: Tomi Ståhlhammar. Pelasivat todella hyvin yhteen viimekauden alussa ennen kuin Laser kielsi Kärppiä lainaamasta häntä. En tiedä miten nyt kulkisi, mutta kokeilemisen arvoinen kuitenkin. Kiekko-Laser käsittääkseni on rahoitusvaikeuksissa, joten luulisi irtoavan kohtuu korvauksella kokeiltavaksi.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Itse toivoisin Kärppien hankkivan pelaajan, jolla on fokus ja meriitit ensisijaisesti maalien tekemisessä ja offensiivisessä pelaamisessa. Puolustustaitoisia pelaajia meillä on jo enemmän kuin tarpeen, eli lähtökohtaisesti kahden suunnan pelaajaa on turha etsiä. Hakisin siis eräänlaista prototyyppiä koodinimellä "Selänne" tai "Kovaltsuk" ennemminkin kuin "Ovechkinia". Kotimaasta hyvä esimerkki on aina niin maaliahne Zaborsky.

Salomäkeä voitaisiin peluuttaa keskellä, mutta tällöin ongelmaksi nousee tarpeeksi laadukkaan laitahyökkääjän löytäminen. Vaihtoehtoisesti tilanne täytyy paikata sillä kiekollisella ylös nousevalla puolustajalla, joka joukkueesta edelleen puuttuu (Lehtonen, nouse esiin!). Noh, pakkia tuskin tullaan realistisesti ajateltuna hankkimaan, vaikka Snopek voidaankin korvata toisella pelaajalla.
 
Tällä hetkellä tilanne on hyvin selkeä. Kärpät tarvitsee 2. ketjun sentterin.

Ykkösketju on löytynyt. Sen täytyy olla tuossa muodossa kevääseen asti, ellei joku siitä loukkaannu. Niin lupaavalta ja taidokkaalta pelaaminen tällä hetkellä täyttää, että siihen ketjuun on ihan turha lähteä tekemään muutoksia. Jatkoajan puolella olikin ihan osuvasti tuosta kirjoiteltu, niin ei siitä sen enempää.

Suurin tarve löytyy 2. ketjun keskeltä. Donskoi on löytämässä viime kevään ja kauden virettään ja Salomäki pelaa paljon paremmin laidalla. Komulainenkin on ihan kohtuullisesti siinä pelannut, mutta ei välttämättä aivan kakkosketjun tasolle riittävällä tavalla. Juuri Donskoin ja Salomäen keskelle olisi hyvä löytää hyvä kahden suunnan sentteri, joka saa aikaan jotain myös hyökkäyspäässä. Sentterin ei tarvi olla mikään maalintekijä, sillä Donskoi ja Salomäki pystyvät hoitamaan sen roolin, kunhan heille vaan pedataan paikkoja ja tilaa.

Puolustuksessa on myös hyvä tilanne, kuten maalivahtiosastolla. Snopek on lähellä siirtymistä toiseen seuraan, jolloin Pokka saa ansaitun vakituisen paikan kolmospakkiparista. Maalille on tarjolla Hostikan takana tarpeeksi hyvät kakkosmaalivahdit: Karhunen ja Similä.

Joululahjatoiveeksi siis kakkossentteri. Toisena ja kolmantena toiveina voisivat toimia loukkaantumisten välttämiset ja tasaisuuden löytäminen.
 
Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Snopek on lähellä siirtymistä toiseen seuraan, jolloin Pokka saa ansaitun vakituisen paikan kolmospakkiparista.

Boldattu minun. Onko tästä jotain tarkempaa infoa? Eipä tuolle kaivosmiehelle kyllä tunnu oikein olevan käyttöä. Pokka pelailee huomattavasti kypsempää peliä ja tarvittaessa Lehto ja Niemelä voivat tuurata sitten ylhäällä. Niin ja kaippa se Jussi Jokisen velipoikakin jossain vaiheessa tervehtyy pelikuntoon.
 
jussimy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät

Ainakin eilen ennen peliä Megan haastattelussa Ara vakuutteli ettei Snopekia olla kauppaamassa. Hyvä olla särkymävaraa ja kovasti miestä kehui mm. erittäin tunnolliseksi epätyypilliseksi slaaviksi jne..http://www.radiomega.fi/index.php?mw=kärpät&option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=39318&cat=1
 
Viimeksi muokattu:

1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
...Vaihtoehtoisesti tilanne täytyy paikata sillä kiekollisella ylös nousevalla puolustajalla, joka joukkueesta edelleen puuttuu (Lehtonen, nouse esiin!). Noh, pakkia tuskin tullaan realistisesti ajateltuna hankkimaan, vaikka Snopek voidaankin korvata toisella pelaajalla.
Mihinkäs olet unohtanut Eklundin? Mielestäni täyttää kiekollisen pakin kriteerit mennen, tullen ja palatessa. Taitoa löytyy todella paljon ja mies uskaltaa vielä pelatakin omilla vahvuuksillaan.

Toinen kiekollinen puolustaja on Ohtamaa, joka on tällä kaudella ottanut roolia, kun sitä on tarjottu. Parissa viime matsissa on tosin tullut pikku mokiakin, mutta kaikillehan niitä sattuu? Ohtamaa on nostettu kakkosylivoimaankin mukaan ja ihan hyvin on paikkaansa pelannut.

Mikko Lehtoselta taas itse odotan tason nostoa myös, sillä ei tuolla kaukalossa sitä tuttua Lehtosta olla mielestäni nähty? Lelu on ollut ihan ok, mutta kun mies on parhaimmillaan liigan top 10 -puolustaja, niin sillä varjolla mä vähän miestä kritisoin.

Mielestäni puolustus ei ole vahvistusten tarpeessa.

Hyökkäyksen suhteen olen sitten kahden vaiheilla. Vaikka Komulainen onkin pelannut hyvin suurimman osan kaudesta, niin siltikin näkisin loppukautta ajatellen siinä kakkosen keskellä jonkun isomman kaverin, jolla on pelisilmää ruokkia Donskoi ja Salomäki maalintekoon. Tällaisen kaverin sainaaminen tarkottaisi omissa mielikuvitusfantasioissani sitä, että Komulainen joutuisi pois rosterista, sillä ei miehestä ole puolustavampaan rooliin, vaikka yrittäisi kuinka positiivisesti asiaa ajatella. Saarenheimo välttää nelosena ihan mainiosti ja onhan siellä vielä Koponenkin backupina, jos #12:lla ei onnistu.

Maalivahtitilanteessa olen taas kääntymässä yleisön mielipidettä vastaan ja sanon, että Kärpät tarvitsisi ykkösveskarin. Jos meinataan päätyyn asti mennä, niin Hostikka ei mielestäni riitä. Tietenkin tää pikku loukkaantuminenkin vaikutti mielipidettäni vahvistavasti, mutta tämmöisiä ajatuksia on mieleni sopukoissa liikkunut pitkin kautta. Ei Hostikka mikään maaginen ole tällä kaudella ollut. Ihan semihyvä kaveri, mutta jotain puuttuu...?
 
JPL

Jäsen
Milloin Lelu on ollut hyvä syksyllä? Tulee takuulla olemaan kova luu keväällä, aivan kuten Ilukin. Kärpissä on kiekollista osaamista (kokonaisuutena) pakistossa enemmän kuin millään toisella liigajoukkueella. Sillä erotuksella kuitenkin, että kaikki osaavat myös puolustaa.
 
Ehkäpä aika on kuultanut muistoni, mutta kyllä mun mielestä Lehtonen on ollut keskivertoa parempi myös syksyllä. Ainakin oman pään varjeleminen taklauksineen on jäänyt mieleen.

Ilusta on taas tämän ja viime kauden perusteella muodostunut hieman paska näkemys miehen motivaatiosta ja muusta. Tällä kaudella tosin on pelannut paljon paremmin koko syksyn kuin viime kaudella.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Mihinkäs olet unohtanut Eklundin? Mielestäni täyttää kiekollisen pakin kriteerit mennen, tullen ja palatessa. Taitoa löytyy todella paljon ja mies uskaltaa vielä pelatakin omilla vahvuuksillaan.

En unohtanut, mutta riittävän kiekollisia on hyvä olla kaksi. Tällöin ykkös- ja kakkosylivoimassa on riittävästi variaatioita ja kakkoskentän takana tarpeeksi ruutia. Aiemmin on ollut Boumediennea, Vallinia, Aaltoa yms. pyssyä ja kunnossa olevaa Lehtosta.
 
Osvaldo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eiköhän hyökkäysosastolle jotain vahvistusta ole tulossa. Sekin kannattaa muistaa että Salomäki ja Donskoi ovat joulun jälkeen nuorten MM-kisoissa, joten he missaavat ne noin viisi ottelua. Silloin alkaa hyökkäysosasto oleen aika kaponen ilman uusia vahvistuksia.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Puolustuksessa on myös hyvä tilanne, kuten maalivahtiosastolla. Snopek on lähellä siirtymistä toiseen seuraan, jolloin Pokka saa ansaitun vakituisen paikan kolmospakkiparista. Maalille on tarjolla Hostikan takana tarpeeksi hyvät kakkosmaalivahdit: Karhunen ja Similä.

Snopekin osalta ei taida pitää paikkaansa. Kärpät menetti sen stunttaajan Snopekille, kun Niinimaa ei innostunut pelaamaan Suomessa. Kärpät oli nimittäin vähintäänkin halukas vaihtamaan Snopekin tuttuun Niinimaahan.

Pokka on kuusi ottelua sivussa vuodenvaihteen molemmin puolin, samoin Donskoi ja Salomäki. Varmoja kisamiehiä jokainen. Jokinen ei ole pelikuntoinen, onko enää edes koko kaudella, epäilen. Joten Kärpät ei taatusti pistä Snopekia ennen tammikuun puoltaväliä minnekään. Ellei sitten saman tien tule uutta miestä tilalle, mitä epäilen suuresti.

Kakkosmaalivahteihin myös aika erilainen näkemys. Yhtään liigaottelua en luottaisi Karhusen pelaavan, Jokerit-pelin suonenvedon jälkeen surkea esitys Ilves-pelissä. Luotto on aivan nolla, sillä voi romahtaa ihan hetkenä minä hyvänsä, koska pelituntumaa ei ole ja ihan perustekniikassakin puutteita.

Kovastihan tuo maalivahtitilanne huolestuttaa, Hostikalle meni molemmat Tapparan maalit hävyttömän halvalla eikä hän ainakaan noissa tilanteissa näyttänyt ollenkaan normaalilta. Liika kuormitus ja fysiikan lait iskevät vastaan tässä vaiheessa?
 
Maaginen 56

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kajaanin hokki
Kyllä se molari tarvitaan ja nopeasti, se nyt on nähty. Ville on ollut ihan riittävän hyvä,mutta tarvitaan toinenkin. Ja nyt on vielä kova kilpailutilanne kun kehäkolmosen sisällä jokainen seura taitaa tarvita myös molarin! Saattaa joutua taaloja käyttämään mikäli meinaa kohtuullisen kaverin saada. Mutta kassassa pitäisi olla Iirolle varattuja euroja vino pino.
 
Joten Kärpät ei taatusti pistä Snopekia ennen tammikuun puoltaväliä minnekään. Ellei sitten saman tien tule uutta miestä tilalle, mitä epäilen suuresti.

Niin, mitään varmaahan ei ole vielä näkyvissä. Samanlaista Snopek <-> "tuttuun ja turvalliseen tyylistä" vaihtoa on edelleen suunnitelmissa, mutta mitään varmuutta sen toteutumisesta ei toki ole. Ja olen samaa mieltä siitä, että Snopek olisi hyvä pitää tammikuulle asti juurikin nuorten kisoja ajatellen. Siis siinä tapauksessa, jos mitään vaihtokaupan tyylistä ei ole luvassa.

Kakkosmaalivahteihin myös aika erilainen näkemys. Yhtään liigaottelua en luottaisi Karhusen pelaavan, Jokerit-pelin suonenvedon jälkeen surkea esitys Ilves-pelissä. Luotto on aivan nolla, sillä voi romahtaa ihan hetkenä minä hyvänsä, koska pelituntumaa ei ole ja ihan perustekniikassakin puutteita.

Erilaisella näkemyksellä jatkan. Faktoja toki nuo perustekniikan ja pelituntuman puute, mutta vähän ristiriitaisia näkemyksiä on tuon luoton suhteen. Ilves-peli ei ollut mikään romahdus, vaan enemmänkin kyseisessä ottelussa joukkue pelasi heikosti ja Karhusen piikkiin pystyi laittamaan oikeastaan vain yhden maalin. Jokerit-pelissä oli myös muutamia tilanteita, joissa "paremmalla" tuurilla kiekko olisi pomppinut sisään.

Mutta silti Karhunen antoi näyttöjä sen eteen, että mies pystyy kantamaan kakkosmaalivahdin roolia edes kohtuullisesti. Similä nyt on vielä tälle kaudelle aivan katsomaton kortti liigan puolella ja rooli onkin enemmän 3. maalivahti, eli vain "pahimmassa" tapauksessa maalille. Mestiksessä miehen pelaamisen taso on hieman laskenut alkusyksyn jälkeen, osittain suuren vastuun ja väsymyksen kannalta. Tämän ja tulevan viikon ottelut antavat enemmän valoa miehen nykyvireestä ja tasosta.

Se että onko vielä tavallaan neljättä maalivahtia järkeä hankkia, on sitten ihan oman mielipiteen varassa. Paremmalla peluutustaktiikalla Hostikalle pitäisi luoda mahdollisuuksia lepoon, jotta paikat kestävät paremmin kevään pelejä ajatellen. Tuohon rooliin Karhunen ja mahdollisesti Similä menevät omissa papereissani varsin hyvin, sillä lepo-otteluita ei kuitenkaan ole kuin maksimissaan 10 peliä. Sekin on iso määrä, mikäli taso heittelee puolelta toiselle kuin Miss Suomen perse, mutta sen takia reservissä onkin hyvä olla kaksi "kakkosmaalivahdin tasolle pystyvää", eli Karhunen ja Similä. Ehkä hieman hankalasti selitetty, mutta toivottavasti pointti aukeaa.

Kovastihan tuo maalivahtitilanne huolestuttaa, Hostikalle meni molemmat Tapparan maalit hävyttömän halvalla eikä hän ainakaan noissa tilanteissa näyttänyt ollenkaan normaalilta. Liika kuormitus ja fysiikan lait iskevät vastaan tässä vaiheessa?

Pelituntuman puute, huono torjuntarytmi Kärppien hallittua peliä ja pieni itseluottamuksen ja varmuuden puute torjuntatyöskentelyssä, olivat mielestäni syyt heikompaan suoritukseen. Kokonaisuudessaan epävarmoja torjuntoja ja hieman ihmeellisiä ratkaisuja. Ahtolan maali toimi hyvänä esimerkkinä.

Syytä huoleen on kuitenkin vasta kahden tai kolmen pelin jälkeen, mikäli samanlainen suorittaminen jatkuu.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat

Vaikka nyt moni meinaa, että Ahtolan maali oli täysin Hostikan imu niin olen paljolti eri mieltä. Veto lähtee Komulaisen haarojen välistä ja vielä poikittaislikkeestä. Mikäli maalivahti hukkaa kiekon jo sen lähtö vaiheessa on sitä melko vaikea saada kiinni. Sama homma on jos pelaaja yrittää blokata laukausta heittäytymällä ja laukaus tulee tummia housuja vasten piilosta. Mutta se on totta, että kaikkihan on otettavissa, mutta en luokittele tuota maalia "imu" kategoriaan.

Hostikkaan kyllä luotan erittäin paljon ja näkeehän sen kenttälläkin, että myös koko joukkue luottaa. Mutta se on totta, että luotettava kakkosmaalivahti tarvitaan. Valitettavasti Karhusesta ei ole siihen. Paras tilanne olisi kun mahdollinen kakkosmolari pystyisi myös haastamaan Hostikkaa ykkösmolarin paikasta. Pieni kilpailu ei ole koskaan pahasta.
 
Vaikka nyt moni meinaa, että Ahtolan maali oli täysin Hostikan imu niin olen paljolti eri mieltä. Veto lähtee Komulaisen haarojen välistä ja vielä poikittaislikkeestä. Mikäli maalivahti hukkaa kiekon jo sen lähtö vaiheessa on sitä melko vaikea saada kiinni. Sama homma on jos pelaaja yrittää blokata laukausta heittäytymällä ja laukaus tulee tummia housuja vasten piilosta. Mutta se on totta, että kaikkihan on otettavissa, mutta en luokittele tuota maalia "imu" kategoriaan.

Selitys "tuli housujen takaa" ei vain anna mitään lohtua, kun takaisku tulee. Se on ihan samalla tavalla torjuttavissa oleva kiekko kuin mikä tahansa muualta tuleva kiekko. Vaikeusaste on vain isompi, mutta esimerkiksi tuossa kudissa Hostikka olisi voinut peittää ja torjua kudin menemällä maahan. Sitä en vain ymmärrä, että miksi Hostikka jäi "seisovaan" tyyliin, jolloin kiekolle löytyi tarvittava tila. Eli tätä myötä tuon maalin päästäminen menee kategoriaan "ihmeellisiä ratkaisuja." Jossittelua toki tuo maahan meneminen, olisihan se kuti voinut silti upota. Hostikan yksi iso vahvuus on kuitenkin iso koko ja sitä tuleekin pyrkiä käyttämään tuollaisissa tilanteissa.
 
Varmasti siksi jäi seisomaan, ettei nähnyt kun kuti lähti. Ja eihän se mitään lohtua tuo, mutta se olisi ollut täysin eriasia jos sama kuti olisi mennyt maalin suorasta luistelusta ilman maskia. Silloin se olisi ollut imu.
 
Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Kyllähän tuo, kun katsoo jo pelkästään Karhusen tämän kauden torjuntaprosenttia SM-liigassa, 94,74, niin voi päätellä, että ihan imurihan se on.

Hostikka pelasi viime kaudella loukkaantumisen jälkeen 2-3 peliä heikosti, sen jälkeen tasonsa palasi. Eipä tuo tämän kauden prosentti 92,48 varsinaisesti huono hänelläkään ole. Torjuntatilastossa siinä heti Kilpeläisen ja Riksmanin yläpuolella.

Ei kun niin, väärä tekniikka molemmilla, ei sitten mitään.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Kyllähän tuo, kun katsoo jo pelkästään Karhusen tämän kauden torjuntaprosenttia SM-liigassa, 94,74, niin voi päätellä, että ihan imurihan se on.

Ei nuo Karhusen numerot kerro mitään, joku voi pelata kauden alkuun vaikka kaks nollapeliä ilman että joutuu edes kunnon testiin. Vasta kun otanta on jotain 20-30 peliä, voi JOTAIN mielipiteitä laukoa. Tällöinkin kantsii seurata muutakin statistiikkaa kuin sokeana pelkkää koppiprossaa (voitto%, GAA, jne).

Ja joo, en menis Karhusta imuriks haukkumaan. Mut en kyllä myöskään hehkuttais häntä maasta taivaisiin. Siedettävä kakkosvahti joka pärjää suhteellisen hyvin silloin kun pääsee pelaan. Ailahteleva maalivahti, joka harvoin pelaa edes kahta peliä samalla tasolla, saati ottelusta toiseen pidempiä jaksoja.
 
Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Karhunen on kelvollinen katsomomaalivahti, ei enempää. Kaksi peliä ei kerro yhtään mitään, vaikka molemmat olisivat olleet nollapelejä. Maalivahtiostoksille on pakko mennä, sillä vertahan tässä kaivetaan omasta nenästä, mikäli Hostikka peluutetaan hajalle.

Jostain luulisi löytyvän kokenut, kakkosvahdin rooliin tyytyvä maalivahti, jolle voi huoletta antaa joka viidennen pelin pelattavaksi. Nyt mennään täysin Hostikan varassa ja kauhistuttaa pelkkä ajatuskin siitä, että mitä tapahtuu jos Hostikka loukkaantuu pahemmin. Valkoinen lippu salkoon samantien...
 
Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Hmm.. Pari peliä ei kerro mitään miehen tasosta, mutta silti tiedetään kuitenkin se, että mokkeostoksille on pakko mennä? En minä nyt ainakaan vielä Karhusta torpedoisi. Kaveri on pelannut todella vähän ja se pelituntuma on aika tärkeää maalivahdillekin. Onko nyt Mestiksessä tahkonnut kolme ja liigassa kaksi peliä. Niihin mahtuu kuitenkin ne kaksi nollapeliä. Jos Kärppien nyt jotain pitäisi tehdä niin Karhuselle pitäisi antaa peliaikaa K-Laserissa, koska Similäkään ei ilmeisesti aivan ole siellä loistanut viime peleissä(?). Sieltä sitten paremmalla pelituntumalla näyttämään Kärppiin, miltä se meno näyttää, kun nyt päästään edes yli kymmeneen peliin. En minä ainakaan mitään Andy Chiodo hankintaa haluaisi nähdä.

No meillä kaikilla olkoon oikeus mielipiteisiin, mutta muistetaan, että se parin pelin näyttö ei pitäisi riittää myöskään siihen, että voidaan tuomita kaveri ja lähteä mokkeostoksille jos se ei riitä siihenkään, että luotettaisiin kaveriin. Tilastot ainakin niin Mestiksestä kuin liigastakin vielä sotivat tätä lynkkausmielialaa vastaan. Vaikka onhan sekin myönnettävä, että kiekot pomppivat välillä ihmeellisesti ja sijoittuminenkin näyttää välillä erikoiselta.

Ja jos muistellaan Pekka Rinnettä Kärpissä niin ainakin itseäni hirvitti silloin, jos Bäckström loukkaantuisi. Oli se Rinne välillä sellainen bambi liukkailla jäillä niiden huikeiden gamesavereiden vastapainoksi. En minä tässä ole petaamassa Karhuselle hyvää NHL uraa, mutta lähinnä sitä, että ei kaveria nyt vaan voi vielä tuomita.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Karhusen asema ei ole helppo, 25:n pelin jälkeen näyttää siltä, että Hostikka pelaa aina kun on terveenä. Alkukaudella on pelattu enimmillään kolme peliä neljässä päivässä ja Hostikka oli kaikissa maalissa. Eikö valmennus luota Karhuseen yhtään vai miksi pelejä sitten ei tule?
Jos on tarkoitus mennä loppukausi Karhunen kakkosena niin pitäähän miehelle pelejä saada alle tai sitten en ymmärrä yhtään valmennuksen aivoituksia.
Jos Karhuseen ei luoteta niin onko päätetty ottaa tietoinen riski ja toivotaan Hostikan pysyvän terveenä ja hyvässä vireessä, ei kuulosta oikein järkevältä toiminnalta tuokaan.
 
On sitä mahdollista yhdellä vetää kuitenkin, parhaat esimerkit NHL:n puolelta lienee Brodeur ja Roy ainakin. Käytännössä jokaisella kaudella 60-70 peliä. Itse asiassa kaikki parhaat taitaa tuolla pelata oikiasti PALJON. SM-liigassa Lehtonen tais aikoinaan pelata paria vaille (tai ellei jopa) kaikki Jokereiden pelit. Eli tosiaan mahdollista se on, se vaatii vaan sellaisen teräskropalla varustetun hemmon.

Eri asia tietty onko se ihan viimisen päälle fiksua.
 
Lisäksi se vaatii myös hyvää tuuria, kun sitä voi loukkaantua ihan vaikka vastustajan pelaajan toimesta tai saada kiekon väärään paikkaan.
Tälläkin hetkellä liigajoukkueiden ykkösmolareista on saikulla Riksman jolla kausi ohi, Kilpeläinen, Hovinen ja Toskala.

Pitää toivoa sormet ja varpaat ristissä, että Hostikka ei liity tuohon listaan jatkoksi, varsinkin jos hänellä pelkästään mennään eteenpäin.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Karhusessa huolettaa se, että vaikka ylimääräistä koheltamista onkin saatu hieman karsittua niin silti äijä ylipelaa ja pudottaa suunnilleen kaikki kiekot. Tuosta neliömetrin aukosta takanurkassa on tulossa Karhusen bravuuri, viime kaudelta muistan suoraan pari lähes identtistä käsittämätöntä sijoittumisvirhettä. Ei tollaista voi laittaa pelaamattomuuden piikkiin.
 
Kukas siellä nykyään on maalivahtivalmentajana? Hilli ois kyllä poiminu tollaiset mokat poies alta aikayksikön ja treenauttanut pelaajan kuntoon.

EDIT: Erno Moilanen. Googlen kautta löytyy kyllä tietoa mutta millainen mies oikeasti on kyseessä? Itselle ei sano yhtään mitään. Ilmeisesti A-junnujen entinen MJ-valmentaja jo kauan aikaa sitten, mut onko henk.koht. meriittejä minkäänlaisia?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös