Vahvistusten tarve kaudella 2011-2012

  • 142 721
  • 374

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Eiköhän nyt mennä näillä. Lehtonen, Viuhkola ja Salomäki kehiin ja paketti on kasassa.

Kyllä se nyt tältä vaikuttaisi. Ollaan siis siinä tilanteessa, millä aloitettiin kausi. Iiro Tarkin tilalle Johan Backlund ja Vondrkan tilalle Jozef Stumpel.

Jospa tuohon nyt ei tulisi suurempia loukkantumissumia, jotta nähtäisiin todella se taso, mihin Aran Kärpät kykenevät tällä kaudella. Harvassa ovat tosin olleet ne pelit, jolloin ollaan pelattu todellista huippupeliä, mutta sehän riittää, että pleijareissa on kaikki pelissä.
 
Fled45

Jäsen
Mielestäni nykyiseen pakistoon luottaminen ei ole sama asia kuin hanskojen heittäminen tiskiin. Taistelu mitalipeleihin pääsystä on hyvä tavoite tälle kaudelle, ja pitäisi olla saavutettavissa tällä joukkueella.

Ei nykyiseen pakistoon luottaminen sitä olekaan, mutta itse vielä edellisessä viestissä sanoit että ketään ei tarvita, koska mestaruuteen ei ole mitään saumaa. Se on luovuttamista.

Ja mitalipeleihin on saumaa, mutta mestaruuteen ei? Mielestäni on muutenkin erittäin tyhmää sanoa tavoitteeksi mitalin, sillä ketä kiinostaa joku hikinen pronssi... Ainoa tavoite jokaisella joukkueella pudotuspeleissä täytyisi olla mestaruus.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo

En sanonut ettei mestaruuteen ole mitään saumaa, vaan arvioin nyt nähdyn perusteella, että sitä tuskin on vielä tällä kaudella tulossa. Liigassa on muutama joukkue, joka on pystynyt suorittamaan huomattavasti tasaisemmin läpi kauden, eikä syy siihen näyttäisi ainakaan kaikissa tapauksissa olevan pelaajamateriaalin tasokkuudessa paperilla. Näistä ainakin KalPassa ja Ässissä on on tehty erittäin hyvää työtä jo monta vuotta kohti lopullista kliimaksia. Ymmärrän, jos vaikkapa nämä joukkueet pelaavat korttejaan nyt varman päälle, ettei pari loukkaantumista kaada kultaunelmaa hetkellä, jolloin siihen olisi erinomaiset saumat.

Kärppien tilanne on erilainen, sillä kehitysprosessi on selkeästi aikaisemmassa vaiheessa. Viime keväänä jäätiin valmentajan vaihdon ja valtavan pelaajaruletin jälkeen sääleihin. Ei siitä tuosta noin vain seuraavaksi kaudeksi rakenneta huippumenestystä, ei ainakaan yleensä. Jos muistelee mestaruusvuosia, niin menestys ei tullut yllätyksenä. Nyt sen sijaan mestaruus olisi minusta todella suuri yllätys tässä vaiheessa. Kyllä mestaruuskaudella on asioiden mentävä alusta lähtien nappiin ja joukkueen pystyttävä todella tasaiseen ja korkealaatuiseen suorittamiseen läpi kauden.

Mestaruus voi aina olla sellainen niin sanottu tavoite, aivan kuten totesit, että tyhmäähän olisi sanoa tavoittelevansa muuta (joukkueen sisältä nähtynä nimenomaan, taas ulkopuolisena pidän realistisempana mitalipelejä). Mutta on eri asia kuinka varman päälle sitä kannattaa ja on mahdollistakaan milloinkin hakea. Nyt joukkue on realistisesti arvioiden vielä kokonaisuutenakin sen verran vaiheessa, että vaikkapa sen uuden pakin hankinta veisi vain peliaikaa sellaiselta pelaajalta, jolle nyt saatava kokemus voi ensi kaudella olla arvokasta.
 
matiasrust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärppien tilanne on erilainen, sillä kehitysprosessi on selkeästi aikaisemmassa vaiheessa. Viime keväänä jäätiin valmentajan vaihdon ja valtavan pelaajaruletin jälkeen sääleihin. Ei siitä tuosta noin vain seuraavaksi kaudeksi rakenneta huippumenestystä, ei ainakaan yleensä. Jos muistelee mestaruusvuosia, niin menestys ei tullut yllätyksenä. Nyt sen sijaan mestaruus olisi minusta todella suuri yllätys tässä vaiheessa. Kyllä mestaruuskaudella on asioiden mentävä alusta lähtien nappiin ja joukkueen pystyttävä todella tasaiseen ja korkealaatuiseen suorittamiseen läpi kauden.

Nyt joukkue on realistisesti arvioiden vielä kokonaisuutenakin sen verran vaiheessa, että vaikkapa sen uuden pakin hankinta veisi vain peliaikaa sellaiselta pelaajalta, jolle nyt saatava kokemus voi ensi kaudella olla arvokasta.

Minä näen tilannetta hyvin paljon samalla tavalla. Pari vuotta on sähelletty oikein urakalla. Nyt on sitten pysähdytty ja haettu oikeasti uutta suuntaa. Uudelleen rakentaminen ja perustan vahvistaminen ottaa oman aikansa.

Osa 2000-luvun kultareseptiä oli kuljettaa omia poikia alaketjuista vastuupelaajiksi. Sieltä rakentui se hyvä ja terve runko. Kun homma lähti oikein näpeistä niin tuntui, että alaketjuihinkin haettiin ostomiehet ja ainakin kahteen kärkiketjuun oli sellainen tulppa, että parhaatkaan eivät tahtoneet sitä pystyä ohittamaan. Ajat ovat muuttuneet ja entinen on ehkä utopiaa ja aikaa jota ei enää vaan ole. Elämä on hektisempää ja lyhytjänteisempää mutta jotakin sinne päin olisi Kärpillä nyt mahdollisuus tavoitella.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kahden edellisen kanssa samoilla linjoilla olen myös minä.

En odota tältä kaudelta nakkikattilajuhlia Ouluun, mutta odotan nuorten pelaajien esiinmarssia isolla rintamalla. Joku voi heitellä taas sitä "meillä/teillä on suurin pelaajabudjetti joten mestaruus on ainoa tavoite"-tuubaansa, mutta ihan oikeasti. Kenen mielestä tuohon meidän tiimiin on käytetty 3 miljoonaa euroa?

Kun Aravirta valittiin valmentajaksi, niin olin helkutin tyytyväinen, sillä vaikka miehellä ikää on, niin ei se tarkoita sitä, että Ara mikään seniili olisi? Puhutaan vanhentuneista pelikirjoista jne. mutta kyllä mä sanoisin, että ihan samalla tasolla on kirjat olleet näitten nuorempienkin kanssa. Se, että saadaan pelikirjat iskostettua pelaajien selkärankaan, niin se vaatii aikaa. Siihen ei yksi kausi riitä. Sitä vain ei moni nuorempi tunnu ymmärtävän?

Edellämainitut seikat huomioiden lähden tätä vahvistusten tarvetta mielessäni purkamaan.

Maalivahtiosasto:

Kauden alusta lähtien oli tiedossa, että Kärpät hakee maalivahtia. Sitä ei Hostikan hyvät otteet tai Karhusen muutama erinomainen peli muuttaneet miksikään. Olen tyytyväinen Backlundin hankintaan, sillä Hostikan paineensietokyvystä nähtiin viitteitä miehen lausunnoista uuden maalivahdin saapuessa sekä sen jälkeisissä keskinkertaisissa otteissa myös kaukalon puolella. Backlund ei ole vielä loistanut, mutta ei ole mielestäni mitenkään huonosti pelannut ensimmäistä peliä lukuunottamatta. Molemmat maalivahdit kärsivät mielestäni kohtuuttoman paljon kenttäpelaajien virheistä tällä viikolla, josta päästäänkin...

Puolustuksen pariin:

Tämä legioona on ollut kokonaisuutta ajatellen hyvässä kuosissa koko kauden. Vaikka Lehtosta on haukuttu sysipaskaksi, niin siltikin pitää todeta, että tällä hetkellä meidän alakerta on hukassa, kun sen henkinen ja fyysinen liideri on poissa. Nuoret miehet (Pokka, Niemelä ja Lehto) ovat välillä pelanneet ihan hyviäkin pelejä, mutta ne oppirahat on vain joskus maksettava ja nieltävä se tappion karvas kalkki, kun niitä virheitä sattuu tulemaan (ja tulee vielä 100-varmasti lisääkin). Alkukauden alisuorittaja Snopek on parantanut otteitaan, josta suuri kiitos valmennukselle niin taktisella kuin fyysiselläkin puolella. Eklund pelaa aivan hirmuisia minuutteja Lelun ollessa pois ja se ei välttämättä ole ihan hyvä asia. On totta, että Eklund on kiekollisena meidän paras, mutta viime matseissa on selkeästi näkynyt se, että omassa päässä ei hommat toimi toivotulla tavalla. Oppirahoja maksetaan tässäkin, mutta siltikin hieman varmempaa pelaamista omassa päädyssä toivoisin Eklundilta.

Kokonaisuutena kuitenkin näkisin, että puolustus on tässä. Lehtonen - Mäntymaa on parina tosi hyvä, vaikka Lelu ei ruoskaansa niin hanakasti ole tällä kaudella käyttänytkään. Mikkola - Eklund on ihan ok pari myös. Olisin valmis näkemään myös Ohtamaan Mikkolan tilalla. Atte on nyt siinä vaiheessa, että sitä "todellista luottoa" pitäisi löytyä myös valmennukselta. Onhan mies kuitenkin pelaamassa läpimurtokauttansa. Kolmanneksi pariksi jäisi sitten Mikkola - Snopek/Pokka/Lehto/Niemelä. Ja vaikka Snopek onkin parantanut otteitaan, niin siltikin näkisin mieluiten Pokan kolmosessa Mikkolan parina kehittymässä ja nimenomaan Mikkolan kanssa, sillä olen aivan varma, että miljoonanmestaruuden miehellä on todella paljon annettavaa yhdelle meidän puolustuksen kulmakivistä tulevaisuudessa. Mikkolan roolikin painottuisi enemmän puolustavampaan suuntaan, jossa mies on tällä kaudella ollut tosi hyvä suurimmaksi osaksi kautta. Seiskapaikalla sitten Snopek, Lehto ja Niemelä ja juuri tässä järjestyksessä. Viime kaudella olisin sijoittanut nuoret miehet toisinpäin, mutta niin ne ajat muuttuu.

Hyökkäys:

Huml - Viuhkola - Haataja on kertakaikkisen loistava ykkösketju ja vetää vertoja mille tahansa SM-liigaseuran vastaavalle. Huml on noussut loistavaan vireeseen mm. siksi, että päästiin Vondrkasta eroon ja yllätys, yllätys siksi, että miehen fyysisyys on parantunut aivan huikeasti. Ara kertoi alkukaudesta, että Huml on tyypillinen Tshekki, jonka alkulämppä on kupillinen kahvia ja Crocksit. Nyt on tilanne toinen, sillä Huml on hankkinut fyysistä voimaa kroppaansa ja viihtynyt siellä salilla tuloksia ajatellen ihan kiitettävästi. Ja kaiken tän näkee kaukalossa. Mies luistelee kuin mikäkin huimapää, "taklaa" ja kaiken lisäksi on mielummin antavana osapuolena kuin ottavana. Huml on löytänyt pelistään ihan uuden vaihteen ja me kannattajat saamme nauttia sen vaihteen tuotoksista vielä pitkään. HIFKn Mikko Kousa kertoi URHOn erätauon haastatteluissa, että hänen pelissään on tapahtunut sellainen muutos, että edaripaska jäi taakse ja miehestä tuli ammattiurheilija. Ihan tuli meidän Ivan mieleen. Haatajan maalivireen on varmaan kaikki huomannut ja senkin, että mies on oikeasti loistava sniper, joka haistaa ne maalipaikat. Viuhkolan tilanne on mielestäni hieman kaksipiippuinen tällä hetkellä. Se tälli, minkä mies sai tiistaina, oli oikeasti niin hurja, etten tiedä mitä sanoa. Ennakkotietojen mukaan Piku selvisi vähällä, mutta entäs sitten kun seuraava tälli tulee? Ja sehän tulee ihan varmasti viimeistään pleijareissa, jossa vastustajien "ajokoirat" ajaa päälle kuin yleinen syyttäjä ja ihan vain pahat mielessä. No on ehkä liiankin skeptistä ajattelua, mutta fakta on, että jos Piku joutuu loppukaudeksi lasarettiin, niin kusessa ollaan?

Ainakin jossain määrin, sillä siirtorajan viime metreillä hommattiin Jozef, jonka pelin paranemiseen uskon vuoren varmasti. Laitetaan taitosentteri puolustusvoittoisen taktiikan keulakuvaksi, niin mitä saadaan? No saadaan 1+7 ja sopimuksen purku. Samoin tais olla MM-kisoissa? Se nyt vain on niin, että vaikka olis kyseessä kuka, niin ajatukset pelistä ei mee aina yksiin valmentajan kanssa. Jukka Jalonen, Hannu Aravirta, Hannu Jortikka, Juhani Tamminen jne. ovat kaikki entisiä tai nykyisiä maajoukkuevalmentajia ja jokainen on historiansa aikana valinnut omaan joukkueeseensa pelaajat sen mukaan, että mitkä ovat ne pelaajan omat vahvuudet. Jos Stümpelin vahvuudet ovat pelin rakentamisessa ja luovassa pelaamisessa, niin miksi miestä pitäisi kahlita johonkin omapääpuhtaana0-0 -rooliin? Jos ymmärrätte pointin? Mä en huolehtis niinkään Stümpelin oman pään pelaamisesta, vaan nauttisin hyökkäyspään ratkaisuista. Ja tällä hetkellä ajatuksissani miehen syötöistä pääsisivät nauttimaan Miikka Salomäki sekä Julius Junttila. Härkähän on todistanut potentiaalinsa ja samoin on myös mielestäni Junttila. Jos maaleja tulee, niin sitten vastuuta lisää. Turha meidän on odotella vielä 30 peliä, että Donskoi saa ketsuppipullonsa auki? Junttila on näyttänyt, että pystyy hyökkäyspäässä luoviin ja ennenkaikkea maaliin päättyviin ratkaisuihin. Salomäki on tän ketjun "Haataja", joka iskee maalin silloin kuin paikka tulee, mutta osaa myös sen likaisen työn.

Kolmosessa Kemppaisen maalitykki on hiipunut nallipyssyksi, mutta siltikin mies tekee loistavaa työtä alivoimalla ja aloituksissa, ihan niinkuin KOLMOSSENTTERIN pitääkin. Se, että meillä on yksi SM-liigan parhaista kolmosketjuista, on kyllä ikäänkuin kermaa kakun päällä. Koskenkorva nauttii pelaamisesta ja hyvänä luistelijana on todella hyödyllinen niin 5 vs 5 -pelissä kuin alivoimallakin. Ja vaikka parit maalit on YV:llakin tullut, niin siltikin ei tää ketju mikään oikea kakkosYVketju ole. Vois tehdä Donskoille hyvää käydä visiitillä tässä ketjussa. Vois se oma peli löytyä? Ja hei! Olen myös huomannut Donskoin pelissä piristymisen merkkejä, mutta olen huomannut myös sen, että yksinpelaaminen on taas lisääntynyt. Tää on kuitenkin joukkuelaji, joten Donskoi kolmoseen.

Nelosketjusta löytyy ukkoa jos jonkinlaista. Juho Keränen pelaa todella hyvää kautta. On melkeinpä liian hyvä neloseen? Pekka Saarenheimo on liigan kallein nelossentteri, josta olen vähän kuin kahta mieltä. Välillä pelaa helkutin hyvin ja tekee jopa maalin, mutta sitten toisaalta toivotan miehen alimpaan helvettiin, kun voima ei omassa päässä pyörityksen keskellä riitä? Alikoski oli alkukaudesta ihan HMV, mutta on mielestäni hieman parantanut otteitaan. Koponen olis kokonsa puolesta parempi nelossena, mutta mikä on kun taidot ei riitä? Körkön Tomi on vielä raakile, jonka laittaisin muualle kasvamaan korkoa. En missään nimessä näe mitään käyttöä tämänhetkisessä joukkueessa. On enemmän haittoina kuin hyötynä tällä hetkellä. Jatkuu seuraavassa... -->
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
... ja kenet unohdin? Joonas Komulaisen tietenkin. Paikkailkoot Viuhkolaa vielä tovin, mutta sen jälkeen poppariosastolle katsomoon. Ei mahdu kokonsa puolesta mihinkään väliin, jos pienintäkään menestyksentynkää tälle kaudelle halutaan. Harmittavaa sinänsä, koska mies on taitava, no doupt, mutta vaikka sitä taitoa on ja jopa sitä perkeleellistä sisukkuuttakin löytyy, niin siltikään en löydä miehelle paikkaa kolmesta "hyökkäävämmästä" ketjusta. Nelossentteriksi mies on liian pieni, vaikka yrittäis kuin ajatella positiivisesti. Laiturinpaikkoja ei ole. Sorry vain Ara. I don't love that man like you do. Tulokaspörssin kakkosella on ihan hyvä tulevaisuus Mestiksessä?

Tuli vähän pitkä viesti eli piti jakaa kahteen osaan. Olsihan tän voinut sanoa yhdelläkin lauseella otsikkoon viitaten eli ei tarvita vahvistuksia tällä kaudella, mutta halusin tuoda omat näkemykseni joukkueesta tällä hetkellä ilmoille.

Summa summarum: Maalivahtitilanne on erinomainen, puolustus on parhaimmalta osaltaan kapea, mutta kokonaisuutta ajatellen ihan kilpailukelpoinen ja hyökkäys on Stümpelin tulon jälkeen riittävä.

Kannua ei välttämättä Oulussa nostella tällä kaudella, mutta jo nyt rosteri on mielestäni sellainen (ja nähdyt pelit huomioiden), että pitkälle voidaan päästä. Tasaisuutta lisää ja ennenkaikkea uskoa omaan tekemiseen, niin vain taivas on rajana. Se vaatii venymistä ja itsensä ylittämistä kaikilla osastoilla, mutta uskoni on kova. Olen nähnyt, että miten tämän joukkueen peli parhaimmillaan pyörii. Nyt se pitää saada pyörimään vain joka ilta.
 
Käytös10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
... ja kenet unohdin? Joonas Komulaisen tietenkin. Paikkailkoot Viuhkolaa vielä tovin, mutta sen jälkeen poppariosastolle katsomoon. Ei mahdu kokonsa puolesta mihinkään väliin, jos pienintäkään menestyksentynkää tälle kaudelle halutaan. Harmittavaa sinänsä, koska mies on taitava, no doupt, mutta vaikka sitä taitoa on ja jopa sitä perkeleellistä sisukkuuttakin löytyy, niin siltikään en löydä miehelle paikkaa kolmesta "hyökkäävämmästä" ketjusta. Nelossentteriksi mies on liian pieni, vaikka yrittäis kuin ajatella positiivisesti. Laiturinpaikkoja ei ole. Sorry vain Ara. I don't love that man like you do. Tulokaspörssin kakkosella on ihan hyvä tulevaisuus Mestiksessä?

Hyvää pohdintaa 1971:lta yllä, mutta lainattuun mielipiteeseen Komulaisesta en voi yhtyä. Komulainen on toki pieni kooltaan, eikä kaikkien sairaslomalaisten palatessa mahdu minunkaan papereissani sentteriosastolle, mutta entäpäs nelosen laitaan? Uskoisin vääntövoimaa löytyvän Alikoskeen ja Körkköön verrannollisesti hyvin, kiekollinen peli on hallussa ja sentterinä kykenee myös aloittamaan kilpailukykyisesti jos Saarenheimo komennetaan aloituksesta pois. Toki ei ihan perinteinen työmies "nelosen laituri", mutta kykenee kiekolliseen peliin ja maalintekoon vaikkapa Alikoskea paremmin. Myös karvaajana perhananmoinen väkkärä. Lisäksi mieleen tuli sellainen aspekti, että Komulaisen tapainen, monipuolinen hyökkääjä on hyvä olla kokoonpanossa kesken pelin tapahtuvien loukkaantumisten, käytöskymppien ym. vastaavien poisjääntien paikkaajana.

Itse ketjun aiheeseen, eli vahvistusten tarpeeseen sanoisin, ettei tarvita ketään. Lehtosen tullessa pakistoon takaisin riviin, meille jää Pokka varamieheksi, ja uskoisin Pokan levon myötä löytävän alkukauden hyvän vireen, jolla liigatahdissa pysytään. Snopek on pelannut mallikkaasti viimeiset +10 peliä (vähintään), Eklund, Ohtamaa, Mikkola, Mäntymaa ja Lehtonen siihen lisäksi niin meillä on liigan parhaimpia puolustuksia. Jos Bume nyt kuitenkin tulee Ouluun, on meillä silloin särkymävaraakin isolla kädellä ja riskit tietenkin pienevät, kun ei tarvitse Niemelä/Lehto paria playoffeissa testata vaikkapa jos loukkaantumisia tulisi useampia. Kuitenkin kalliiksi varmasti tulisi pelata tuota "varman päälle" -peliä. Hyökkäys on jo täynnä, en halua syrjäyttää ketään junnua pelaavasta kokoonpanosta.
 
Viimeksi muokattu:

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Mielestäni on muutenkin erittäin tyhmää sanoa tavoitteeksi mitalin, sillä ketä kiinostaa joku hikinen pronssi... Ainoa tavoite jokaisella joukkueella pudotuspeleissä täytyisi olla mestaruus.

Hitto, hetken jo luulin olevani HIFK:n palstalla. Siellähän vouhotetaan siitä, että pronssi ei oo mitään.Kyllä vaan on! Se on mulle ainakin voitettu mitali ja maistuu paremmalta kuin hävitty hopea loppupeleissä. Kolmen joukkoon meno olisi aina hienoa. Ei meidän aina tarvi voittaa. Tullaan ylisyöneiksi ja voitonhimo katoaa.
 
Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Kärppien pelaajapolitiikka on kuin kiltin teinin mopoilu. Ajetaan laillisella markkinoiden kalleimmalla pelillä ja vialliset osat ( Tarkki, Vondkra, Sindel ) vaihdetaan uusiin. Pahat pojat Nybäri, Kekäläinen, Toivola, Kaarna, Kapanen ja kump. virittelevät mopojaan ja päristelevät kovasti karkuun. Me tullaan perässä toivoen, että kavereiden pelit hajoavat ja taitamattomat kuskit vetelevät metsiin.

Mutta hei! Ensi vuonna sitten saadaan jo kevari alle. Sitten jo päristellään takuuvarmasti suoraan play-offseihin.
 
Pyh, pronssissa hävitään välierissä ja sen jälkeen voitetaan joku yksittäinen höntsypeli, minkä minun mielestä voisi sm-liigasta poistaa kokonaan. Ja sinun mielestä on siis parempi olla kolmas kuin toinen? Kyllä se hopea vain kaudesta toivuttua paremmalta maistuu.

Luinko rivien välistä myös oikein, että kun on voittanut vähän aikaa, on parempi hävitä että voittaminen taas maistuisi paremmalta?
 
Palomies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun kärpät,Carolina Hurricanes
Kärppien pelaajapolitiikka on kuin kiltin teinin mopoilu. Ajetaan laillisella markkinoiden kalleimmalla pelillä ja vialliset osat ( Tarkki, Vondkra, Sindel ) vaihdetaan uusiin. Pahat pojat Nybäri, Kekäläinen, Toivola, Kaarna, Kapanen ja kump. virittelevät mopojaan ja päristelevät kovasti karkuun. Me tullaan perässä toivoen, että kavereiden pelit hajoavat ja taitamattomat kuskit vetelevät metsiin.

Mutta hei! Ensi vuonna sitten saadaan jo kevari alle. Sitten jo päristellään takuuvarmasti suoraan play-offseihin.

Kyllä kyllä.Ja sitte sille teiniporukalle tehdään "ratsia" ja suurin osa viritetyistä jää siihen paikkaan.Yksi viritetyistä pääsi ehkä karkuun mutta niin vain se kiltti teinipoika kalliilla vakiomopollaan pörhälsi loppuun saakka.
 
Suosikkijoukkue
Los Wengeles - Jyske takorautainen
Hiljaista on Kärppä-uutisten osalta siirtoajankynnyksellä. Ässissä sentään käynnissä melkoinen kuhina, ilmeisesti Jakub Sindel pelaa loppukauden Porissa.

Ei taida Kärppien osalta siirtouutisia kuulua tälle päivälle?
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Jos Salomäen perna on tosiaan poistettu (?), on varmaan mahdollista, ettei hän pelaa enää tällä kaudella. Tällöin Kärppien rosteri huutaa voimahyökkääjää, jota ainakin julkisesti etsittiin ennen Stümpelin hankintaa.
Keränen on ainoa nyky-Kärppä, josta voi edes jossakin määrin käyttää nimitystä "voimahyökkääjä", ja Kertsinkin vahvuudet ovat muualla kuin vastustajan maalin edessä vääntämisessä.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät

Mistä nämä pernanpoistojutut ovat lähtöisin? Salomäen kohdalla pernanpoisto nimenomaan ei ollut tarpeellinen, ja äijää odotetaan takaisin askiin maajoukkuetauon jälkeen.
 
aurinkolahna

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, AC Oulu
Mistä nämä pernanpoistojutut ovat lähtöisin? Salomäen kohdalla pernanpoisto nimenomaan ei ollut tarpeellinen, ja äijää odotetaan takaisin askiin maajoukkuetauon jälkeen.

Alun perin Salomäkeä odoteltiin kehiin jo ennen tammikuun loppua, kun pernaruhjeen paranemisaika oli Kärppien tiedotteen mukaan kolme viikkoa. Tällä palstallahan tuosta pernanpoistosta on huhuiltu muissa ketjuissa. Mene ja tiedä.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Alun perin Salomäkeä odoteltiin kehiin jo ennen tammikuun loppua, kun pernaruhjeen paranemisaika oli Kärppien tiedotteen mukaan kolme viikkoa. Tällä palstallahan tuosta pernanpoistosta on huhuiltu muissa ketjuissa. Mene ja tiedä.

Paranemisaikojen spekuloinneissa oli havaittavissa melkoista haarukkaa. Ensin puhuttiin tuosta kolmesta viikosta, Ara puhui kuukaudesta ja taisi olla Kärppien lääkäri joka puhui kuudesta viikosta.

Tällä palstalla myöskin ammuttiin alas tuo huhu siitä, että perna olisi pitänyt poistaa. Ja koska Kärpät ei ole asiasta tiedottanut sen enempää, voimme vain elää uskossa että Salomäki palaa aikataulussa takaisin, eli olisi pelikuntoinen 14.2. KalPaa vastaan.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна

JPL

Jäsen
Alun perin Salomäkeä odoteltiin kehiin jo ennen tammikuun loppua, kun pernaruhjeen paranemisaika oli Kärppien tiedotteen mukaan kolme viikkoa. Tällä palstallahan tuosta pernanpoistosta on huhuiltu muissa ketjuissa. Mene ja tiedä.

Ei ole poistettu pernaa. Ensimmäinen arvio oli lyhyempi, mutta se oli tehty ennen kuin oikea lääkäri oli Salomäkeä tutkinut. Tämän jälkeen arvioksi annettiin heti maajoukkuetauko, eikä tähän ole tullut ainakaan vielä päivitystä.
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Tässä vedellään ohi ketjun aiheesta lähes täysin, mutta menköön.

Onko kellään tietoa millaista treeniä tämän pernan parantumisen aikana voi tehdä, vai voiko mitään? Jos kuntoa ei voi edes ylläpitää niin Härällä menee aikansa senkin palauttamiseen.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
Tässä vedellään ohi ketjun aiheesta lähes täysin, mutta menköön.

Onko kellään tietoa millaista treeniä tämän pernan parantumisen aikana voi tehdä, vai voiko mitään? Jos kuntoa ei voi edes ylläpitää niin Härällä menee aikansa senkin palauttamiseen.
Tällä viikolla ilmeisesti jo päässyt jäälle reenamaan. Lähteenä toimi MTV3 urheilu-uutiset.
 
Bobi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Kiekko-Ketut, Edmonton Oilers
Radio Mega pauhaa takana ja Ara äänessä: " Salomäki ollut jo puolenkymmentä kertaa jäällä ja tekee paluun maaottelutauon jälkeen kuten Lelukin. Pokka toipuu nilkkavammastaan ja mahdollisesti viikonloppunaa pelaa."
 
Teroin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Myllykosken Kärpät
Radio Mega pauhaa takana ja Ara äänessä: " Salomäki ollut jo puolenkymmentä kertaa jäällä ja tekee paluun maaottelutauon jälkeen kuten Lelukin. Pokka toipuu nilkkavammastaan ja mahdollisesti viikonloppunaa pelaa."

Mainiota. Sitten kaikki ristiin menevät raajat toivotaan -asentoon, että porukka pysyy terveenä. Olisi jo aikakin saada koko rosteri pelikuntoon.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös