Mainos

Vaasan Sport Liigaan kaudelle 2014–2015

  • 268 238
  • 859

Hiitonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olemme tässä tilanteessa tehneet päätöksen, että olemme valmiita mahdollistamaan muutaman pelaajan siirtymisen Kuopiosta pois. Kyseisillä siirroilla parannamme taloudellista tilannettamme ja on myös mahdollista, että näissä vaihdoksissa voi tulla meille joku uusi pelaaja, jonka haluamme mukaan ensi kauden joukkueeseemme. Haluamme näillä toimenpiteillä mahdollistaa ensi kaudelle mahdollisimman vahvan joukkueen, jolla voimme palauttaa pudotuspelit takaisin Kuopioon.

Loppukauden peleihin joukkue voi lähteä paineettomasti pelaamaan ja samalla mahdollistamme nuorille lahjakkuuksille hyvän näyttöpaikan tulevaisuutta ajatellen. Jokaiseen loppukauden peliin joukkue lähtee edelleen voitto mielessä!
Lähde:Linkki vie KalPan uutiseen, jossa kerrotaan että kaikki pelaajat ovat myynnissä.

Tätä tämä suhmurointi kabineteissa aiheuttaa. Nyt kun liiga on taas suljettu niin voidaan aloittaa "SaiPailut" taas tammikuussa. Luultavasti Sport fanit (tai muu nousija kanditaatti) haluaisivat karsinnoissa pistää ennemmin kuonoon KalPaa, kuin nousta auditoinnilla liigaan. Nyt olisi taas ollut paikka sille URHEILULLISELLE nousulle. Yhtälailla TPS on myynyt jo kaksi parasta pistemiestään.

AVOIMESSA LIIGASSA Kuopiossa oltaisiin herätty jo aiemmin ja yritetty PELILLISILLÄ asioilla (esim. valmentajan vaihto) herättää joukkuetta ja maksavaa yleisöä, eikä tähän tilanteeseen olisi päädytty. Jos heräämistä ei olisi tapahtunut niin voi voi ja kokeilemaan pykälää alempaa, josko tälläkertaa ei änärimiehiä tarvittaisi....

Se miten kiinnostava "paineettomasti pelaava" Kalpa on vieraspaikkakunnilla on taas yksi uusi keskustelunaihe...


Edit: Samoja kysymyksiä pohtii näköjään myös Jatkoajan toimittaja Lauri Lehtinen.
Linkki kyseiseen kolumniin "Kapaset saivat mitä halusivat" Jatkoaika.com nettisivulla
 
Viimeksi muokattu:

Poro24

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
"Loppukauden peleihin joukkue voi lähteä paineettomasti pelaamaan"

Hulvatonta. Toivottavasti Kimmo Kapasellakin on nyt kivaa.

Miettikää että oikeassa elämässä TPS ja KalPa taistelisivat tällä hetkellä verisesti liigakarsintojen välttämisestä. Peleissä olisi hirvittävä panos ja jääkiekkoihmisten mielenkiinto olisi suunnattu myös sarjan peräpäähän. Yleisöllä olisi joku syy mennä hallille.

Nyt eletään kuitenkin Liigan omassa leikkikerhossa ja mitään näin hienoa ei nähdä. Sen sijaan millään ei ole mitään väliä ja KalPan loppukauden peleissä ei taida enää 3000:n katsojan rajapyykki ylittyä. Oikeasti hirvittää miten alas vielä vajotaan, jos lauantaimatsiinkin vaivautuu vain 2400 katsojaa paikalle. Jos syöksykierre jatkuu ensi kaudellakin ja puolet kaudesta pelaillaan ilman mitään panosta, niin tullaan näkemään ennätykset rikkovia yleisömääriä.

Edelleen säälittää myös millainen sarja Mestiksestä tulee jo ensi kaudesta alkaen. Yleisökeskiarvo tippunee johonkin 800 katsojan paikkeille. Tällä välin jalkapallon Ykkönen hätyyttelee varmasti 2000 katsojan keskiarvoa kun mm. IFK ja Ilves kamppailevat noususta ylemmäs. No mutta tämäpä ei kuitenkaan ole oikea ketju tälle vuodatukselle. Anteeksi.

Edit: Hitto. Moni varmasti muistaa muutama kausi sitten kun TPS runkosarjan viimeisellä kierroksella melkein täyden hallin edessä vältti juuri ja juuri liigakarsinnat ja sitä juhlittiin kuin mestaruutta. Juuri tälläisiä tunteita ja elämyksiä urheilun kuuluu aiheuttaa. Sen sijaan saamme lukea Liigaseuralta virallisen tiedotteen jossa kerrotaan kuinka mukavaa on kun pääsee nyt vähän paineettomasti pellailemaan pari kuukautta.
 
Viimeksi muokattu:

Kaiuni Alen

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, kaikki menestyksekkäät jalkapallojoukkueet
Täyttä asiaa koko teksti. Onhan tämä suljettu liiga nyt aivan surkuhupaisa idea, jossa urheilullisella menestyksellä ei ole käytännössä mitään arvoa ja pääasia on, että Liigan pomot saavat tahkottua tarpeeksi rahaa. Toki voidaan selitellä, että suljettu liiga olisi pitkäjänteisempi ratkaisu, jossa vältytään Mestis-seurojen konkursseilta jne, mutta onhan tämä nyt kannattajan kannalta suhteellisen rankkaa silmäänkusemista, kun kausi on tammikuussa menossa ja nyt luovutetaan jo aivan avoimesti. Toki eihän tässä olisi KalPalla ollut enää mitään voitettavissa, paitsi juuri ne karsinnat. Nyt saa katsoa loppukauden kaukalossa surffaamista vajaan 2000 muun katsojan seurassa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Miettikää että oikeassa elämässä TPS ja KalPa taistelisivat tällä hetkellä verisesti liigakarsintojen välttämisestä. Peleissä olisi hirvittävä panos ja jääkiekkoihmisten mielenkiinto olisi suunnattu myös sarjan peräpäähän. Yleisöllä olisi joku syy mennä hallille.

Koko viestistä samaa mieltä. Viime vuonna jotakuinkin tähän aikaan oli hirvittävä pelko Ilveksen tilasta. Ilves pelasi ihan päätöntä kiekkoa Helmisen johdolla. Sellaista jääkiekkoa, jota huonommin ei varmasti kovin usein ole liigassa pelattu. Karsintoihin piti alkaa valmistautua ja joukkueella oli pari kuukautta aikaa saada peli jonkinlaiseen kuosiin.

Hetkeäkään edes tuolloin ei vituttanut, että karsinnat pelattiin. Lähinnä vitutti se, että Ilves oli taas kerran ajautunut siihe tilanteeseen että karsinnat oli edessä. Vaikka karsinnat lopulta tuloksellisesti meni kohtuu vaivattomasti, niin kyllähän sen joukkueen reaktioista näki voiton tullen, että hyvältä tuntui.

No, nyt mennään paperisodalla liigaan.
 

Handyy

Jäsen
Toki eihän tässä olisi KalPalla ollut enää mitään voitettavissa, paitsi juuri ne karsinnat. Nyt saa katsoa loppukauden kaukalossa surffaamista vajaan 2000 muun katsojan seurassa.
En tiedä mikä on yleinen mielipide, mutta itse tuossa KalPan tilanteessa katsoisin mielummin loppukauden, eli kokonaista 9 kotiottelua surffaamista jos sillä helpotetaan ensi kautta. Jos mitään pelaajia ei myydä ja turskaa tulee sellaiset 400 000€, niin se on aika pitkälti pois ensi kauden joukkueesta. Yleisö Kuopiossa oli kuitenkin jo nähtävästi luovuttanut ennen organisaation julkista luovuttamista.

Joskus menee ihan vituiksi ja on aihetta luovuttaa, jotta voi nousta uudelleen. Toki tämä tarkoittaa muitakin toimia toimiston puolella, valmentajan vaihdosta ja miettimistä, mikä organisaatiossa on vikana. Mutta minusta tällainen askel on järkevä tehdä, kun käytännössä kaikki mahdollisuudet edes säälipleijareihin on menetetty.
 

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mutta miten tähän on Kalpan taholta tultu. Tiedotteesta loistaa kaksi ilmeistä syytä toinen aivan ilmeinen ja toinen vähemmän ilmeinen.

Miksi pitänyt budjetoida tuloiksi kaksi play off ottelua. Älä ikinä budjetoi tuloksi Play Off otteluita etukäteen budjettia luotaessa. Jos toteutuvat niin ne ovat tällöin voittoa.

Onko myös ajateltu että tokihan meillä käy näin paljon katsojia ensi kaudella meni miten huonosti tahansa. laske aina varman päälle katsoja määrät. Älä ennakoi etukäteen isoa menestystä. Jälleen jos katsojia käy ennakointia enemmän niin taas tulee voittoa.

Ainut syy tähän on se että on haluttu muka näyttää että pystymme tuloilla (joita ei siis ole) kattamaan menot.
 

Rademoottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
"Tulin, näin ja voi...". - VOI, VOI!
Jos palattaisiin varsinaiseen viestiketjun aiheeseen, niin katsoiko kukaan tiistaina Nelonen PRO 2- kanavan kiekkostudioa, jossa vieraana oli EDIT: Liigan puheenjohtaja Vesa Puttonen?

Hän totesi jotenkin näin, että jos Mestis-nousijaehdokkaista ei löydykään Liigan lisenssiehtojen suhteen tarpeeksi valmiutta, niin sitten voidaan Liigaa pelata 13 joukkueen voimin. Tällöin TV-sopimuksesta Liiga OY:lle tuleva rahapotti jaetaan 13 liigaseuran kesken. Eli hän ei nähnyt TV-sopimuksen edellyttävän 14 liigaseuran kokoonpanoa.
Lisäsi kuitenkin lopuksi, että Liigan omistajathan (lue: Liiga-seurat) tämän asian päättävät ja että omistajilla on toki oikeus muuttaa itse tekemiään sääntöjä.

Voi olla, ettei Vaasan Sport olekaan automaattisesti Liiga-seura tulevalla kaudella.
 
Viimeksi muokattu:

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Kyseessä ei ollut Rannisto vaan Vesa Puttonen. Muuten asiat menivät juurikin näin.


Sent from my iPad using Tapatalk
 

Karpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Tällä välin jalkapallon Ykkönen hätyyttelee varmasti 2000 katsojan keskiarvoa kun mm. IFK ja Ilves kamppailevat noususta ylemmäs.

No ei varmasti hätyyttele. Hyvä kun lähinnä sääliä ja myötähäpeää aiheuttavassa potkupallon veikkausliigassakaan pääsevät 2000 katsojan keskiarvon yli.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
No ei varmasti hätyyttele. Hyvä kun lähinnä sääliä ja myötähäpeää aiheuttavassa potkupallon veikkausliigassakaan pääsevät 2000 katsojan keskiarvon yli.

Tai sitten sinä voisit ottaa asioista selvää ennenkuin lauot varmoja. Ilves kerää yhden Suomen suurimista yleisökeskiarvoista, vaikkei pelaa edes pääsarjaa. Voi vain kuvitella kuinka tapahtuu jos nousee Veikkausliigaan. HIFK:n kohdalta en osaa sanoa. Siinä tulee Tampereen lätkäseuroilla tiukkaa pärjätä siinä tilanteessa Ilveksen jalkapallojaostolle.
 
Viimeksi muokattu:

Julius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport
Jos palattaisiin varsinaiseen viestiketjun aiheeseen, niin katsoiko kukaan tiistaina Nelonen PRO 2- kanavan kiekkostudioa, jossa vieraana oli EDIT: Liigan puheenjohtaja Vesa Puttonen?

Hän totesi jotenkin näin, että jos Mestis-nousijaehdokkaista ei löydykään Liigan lisenssiehtojen suhteen tarpeeksi valmiutta, niin sitten voidaan Liigaa pelata 13 joukkueen voimin. Tällöin TV-sopimuksesta Liiga OY:lle tuleva rahapotti jaetaan 13 liigaseuran kesken. Eli hän ei nähnyt TV-sopimuksen edellyttävän 14 liigaseuran kokoonpanoa.
Lisäsi kuitenkin lopuksi, että Liigan omistajathan (lue: Liiga-seurat) tämän asian päättävät ja että omistajilla on toki oikeus muuttaa itse tekemiään sääntöjä.

Voi olla, ettei Vaasan Sport olekaan automaattisesti Liiga-seura tulevalla kaudella.
Tämä ketjun otsikko on kyllä hiukan raflaava, mutta onneksi siellä on kysymysmerkki lopussa.
Voihan tässä noin käydäkkin, ei siinä mitään mutta silloin kyllä pitää karsinnat palauttaa. Sitä mieltä olen ollut ennen ja jälkeen kabinettihuhujen.

Uskon että valtaosa meistäkin (Sport kannattajista) nimenomaan haluasi ne karsinnat takaisin. Jos multa kysytään, niin, vaikka heti tälle kaudelle, ja unohdetaan kabinettinostohöpinät.
No, ei se nyt oikeen olisi niille jotka jo nyt liigassa "rakentavat" ensikauden joukkuetta eivätkä täysin voimin enää pysty pyristelemään pökäpaikalta ylöspäin.
Ensi kaudesta sitten.
Jos kerran liiga antaa tämmöiselle tyhjennys toiminnalle mahdollisuuden sulkemalla sarjan, niin onhan tuo rosterin kevennys järkevää, taloutta ajatellen. nostakoon käden ylös se joka ei tekisi näin.
Se on sitten kokonaan eri asia miten se vaikuttaa kannattajakuntaan nyt ja tulevaisuudessa. Ei se joukkueiden vika ole, korkeintaan pikku häpeä joka pian unohtuu.
Syyttävä sormi sinne saunakamarille.

Onhan noita massiivisia tappioita tullut yhdelle sun toiselle joukkueelle, mutta yks/kaks hyvää kautta palauttaa jengin taas pinnalle.
Mitään tarkemmin tietämättä liigaseurojen taloudellisista tilanteista aloin miettimään tätä mestiksen auditointirulianssia.
Meiltähän vaaditaan kolmen kauden tulokset nähtäville kaikkine kommervenkkeineen, ja niistä sitten ilmeisesti juuri tämä professoripuheenjohtaja valkkaa sopivimmat liigaehdokkaat, tai siis tod näk hylkää.
Onhan siellä muitakin kriteeitä, mutta luulisin että tämä on se oleellisin mittari, jolla tarkastellaan onko seuralla mahdollisuus pärjätä liigassa.
Mitä jos sama vaatimus laitetaan jo liigassa oleville. Uskoisin että sieltä muutama jengi löytyy jolla trendi näyttää väärään suuntaan.
Voiko näitä edes vertailla oikeesti, en tiedä.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Onhan tämä oikeasti todella noloa, sietäisi koko porukan hävetä päätöstään. Tämä juurikin tekee mitä parhainta liigalle, mestikselle ja suomalaiselle jääkiekolle. Mutta toisaalta juuri tätähän talousvelho Kapanen toivoi - laadukasta rakennusaikaa, ja nythän sitä on tarjolla tammikuusta syyskuulle asti.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Täällä kun maalaillaan Ruotsin mallia auvoisena, on hyvä mainita että SVT:n tietojen mukaan Ruotsin jääkiekkoliitto kaavailee SHL:stä putoamisen estämistä tälle kaudelle. Seurauksena SHL:ää pelattaisiin ensi kaudella 14 joukkueen sarjana. Syynä seurojen talousvaikeudet.

Urheilullisuus on eri asia kuin hengissa pysyminen.

Hockeybloggen | - med Marie, Chris och Dusan | SVT.se
 

stairox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wanha kunnon divariajan Vaasan Sport, Liverpool FC
Hän totesi jotenkin näin, että jos Mestis-nousijaehdokkaista ei löydykään Liigan lisenssiehtojen suhteen tarpeeksi valmiutta, niin sitten voidaan Liigaa pelata 13 joukkueen voimin. Tällöin TV-sopimuksesta Liiga OY:lle tuleva rahapotti jaetaan 13 liigaseuran kesken. Eli hän ei nähnyt TV-sopimuksen edellyttävän 14 liigaseuran kokoonpanoa.
Onkohan Nelonen samaa mieltä? Jos, korostan JOS, sopimuksessa lukee neljätoista seuraa, niin aivan varmasti purkavat sopimuksen.

13 seuraa = kolmentoista seuran kannattajat tilaavat kanavapaketin
14 seuraa = neljäntoista seuran kannattajat tilaavat kanavapaketin

Näin kärjistettynä.

Jos sopimus on jo nyt liian kallis neloselle, niin tottakai he purkavat sopimuksen JOS vain pystyvät.
 

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miksi pitänyt budjetoida tuloiksi kaksi play off ottelua. Älä ikinä budjetoi tuloksi Play Off otteluita etukäteen budjettia luotaessa. Jos toteutuvat niin ne ovat tällöin voittoa..

Tottakai playoff-otteluita voi budjetoida, mutta
a) niiden määrällä tulee olla realistinen odotusarvo (ei 2 peliä mitenkään liian optimistinen määrä ollut budjettia laadittaessa)
b) kassan pitää kestää se jos niitä playoff-otteluita ei tulekaan (tässä KalPa mokasi)
 
Suosikkijoukkue
KalPa /naisjoukkue
Onhan tämä oikeasti todella noloa, sietäisi koko porukan hävetä päätöstään. Tämä juurikin tekee mitä parhainta liigalle, mestikselle ja suomalaiselle jääkiekolle. Mutta toisaalta juuri tätähän talousvelho Kapanen toivoi - laadukasta rakennusaikaa, ja nythän sitä on tarjolla tammikuusta syyskuulle asti.

Niin imartelevaa kuin tämä KalPan, pienen maalaisjoukkueemme vaatimattoman toimitusjohtajan (entisen senkin) esiinnouseminen suljetun liigan isänä ja synnyttäjänä eli ns. vahvana miehenä onkin niin muistettakoon kuitenkin reaaliteetit: Ei yhden pienen (ja köyhän, taas) liigaseuran äijän muutamat julkiset höpinät vaikuta oikeasti sitä eikä tätä kabinettien nuijankopautuksiin. Liiga olisi nuo sulkemis - tai lisenttipäätökset tehnyt vaikkei KK olisi saanut suutaan auki koko vuonna 2013 kun ruokapöydässä. Eli KalPan 1/14 osakkuus kaikissa asioissa ei ole muuttanut eikä muuta liigahistoria eteen-eikä taaksepäin käytännössä, siihen tarvitaan niitä 13 muuta liigaviisasta meijän Ikun lisäksi.

Tuo koko auditointiprosessi viittaa itsessään jo siihen että paperinsa nyt jättäneet mestiksen huippuseurat ovat tosiasiallisesti jo mukana noilla papereillaan tulevissa liigan laajennuksen kuvioissa, kukin omalla vuorollaan. Itse olen sitä mieltä ettei ole kenenkään etu pitää poissa liigasta ainuttakaan sellaista vanhan ykkösdivisioonan seuraa, mikä tahtoo, osaa ja pystyy pelaamaan liigassakin.

Yksi asia on jäänyt mieleen kummittelemaan. Käytiinkö Sportin sisällä organisaatiossa ynnä sidosryhmissä laajamittainen yhteinen keskustelu liigapaikan ottamisen ehdoista ja tavasta? Pohjalaaseen uhmakkuuteen kuuluu yleensä aika luontevasti omien ehtojen asettaminen asiassa kuin asiassa ja kun Sport on kerran näin tärkeä liigalle niin vaasallahan on ollut siinätapauksessa kaikki mahdolliset neuvotteluvaltit asiassa, mitään kun ei tarvitse vastaanottaa armosta eikä säälistä vaan liigalaajennuksessa voi iskeä omat kortit tiskiin ja todeta että katotaas nää ennenkun ruvetaan nimiä papereihin rustaan.

Perusteluiksi edelliselle katsoisin sen, ettei Sport itse ole ollut mankumassa liigaoven takana mitään myönnytyksiä tai erikoiskohtelua koko talvena vaan liiga on itse laskeutunut norsunluutornista ja lähestynyt mestiksen kärkeä haluna laajentaa sarjaa joukkueella/joukkueilla jotka kuuluvat liigatasolle.
Jokerien siirtyminen KHL:ään avasi siten ovea terveelle hapenotolle.
Moinen olisi ollut mielikuvituksen tuotetta vielä vuosi pari sitten.
Miksikö täältä savon perukoitten taholta tätä mietitään? Oma liiganousu mietityttää ja laittaa arvioimaan asioita taustoineen ja tapahtumineen luonnollisesti vielä kauan perästä, siinä kuin varmasti vaikkapa lahtelaisia omalla sarallaan ja omalla historiallaan vastaavasti tai ketä tahansa jonka joukkue on ollut liigahallituksen päähänpistojen ja operaatioitten mukana ja saanut siinä saumaa nosteeseen.
Tässä nykykuviossa Sport on edelläkävijänä, auditoinnin muut ilmoittautuneet tekivät itselleen jo aika selkeän tilauksen liigapaikkaan vaikkei asia ehkä äkkikatsomalla siltä näyttäisikään.
 

chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
b) kassan pitää kestää se jos niitä playoff-otteluita ei tulekaan (tässä KalPa mokasi)

Niin, tässä kassa siis varattiin pudotuspelien mukaan mikä on siis virhe. Ei siis kestänyt kassa ellei pudotuspeleihin päästä. Kuulostaa mielumminkin uhkapeliltä kuin hyvältä taloudenhallinnalta.
 

valafeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, S-Kiekko, VPS
Yleisömäärät

Yleisömäärät tänään molemmille merkityksettömissä otteluissa:
Kalpa-Pelicans 2488 ( Niin oli tyhjää niiralassa, että tuskin oikeasti 2000 ylittyi)
Sport-KooKoo 2711

Vaasassa pelataan Mestistä ja Kuopiossa Liigaa..
Jokainen tehköön johtopäätöksensä.
 

Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Vaasassa pelataan Mestistä ja Kuopiossa Liigaa..
Jokainen tehköön johtopäätöksensä.
Ainoa johtopäätös minkä tästä voi vetää on se, että edes korkeimmalla sarjatasolla ei yleisöä kiinnosta jos joukkue kyntää. Ei edes Vaasassa.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365 ja Real Madrid
Vaasassa pelataan voittavaa kiekkoa. Kuopiossa on totuttu häviämään tällä kaudella. Suomi on menestyshullu kansa. Ei urheiluhullu.

Jokainen tehköön johtopäätöksensä.
 

valafeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, S-Kiekko, VPS
Vaasassa pelataan voittavaa kiekkoa. Kuopiossa on totuttu häviämään tällä kaudella. Suomi on menestyshullu kansa. Ei urheiluhullu.

Jokainen tehköön johtopäätöksensä.

Kun Kuopiossa pelattiin voittavaa mestistä oli yleisöä yleensä +- 1500 ja Teku sekä Yliopisto jakoi lippuja eurolla niin paljon kun jaksoi ostaa.
Ei paljon Kapaset, Timoset Hallit kiinnostanut.
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Kun Kuopiossa pelattiin voittavaa mestistä oli yleisöä yleensä +- 1500 ja Teku sekä Yliopisto jakoi lippuja eurolla niin paljon kun jaksoi ostaa.
Ei paljon Kapaset, Timoset Hallit kiinnostanut.

Eli haetko sitä, että häviävä liigakiekko kerää enemmän katsojia kuin voittava mestiskiekko? Vai mikä oli pointtisi?
 

valafeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, S-Kiekko, VPS
Eli haetko sitä, että häviävä liigakiekko kerää enemmän katsojia kuin voittava mestiskiekko? Vai mikä oli pointtisi?

Pointtini oli se, että Vaasassa kiekko kiinnostaa huomattavasti enemmän kuin Kuopiossa. Kuten jo edellä kerroin oli Kalpan yleisökeskiarvo voittavana joukkueena mestiksessä +-1500 katsojaa, kun Vaasassa se on noin tuhat katsojaa enemmän, vaikka mitään panosta ei urheilullisesti olekkaan.
En edes muista milloin viimeksi Sport on jäänyt alle 2000 katsojan keskiarvoon.
Avoimen Liigan aikana ei todennäköisesti koskaan.

Tämä kun suhteutetaan Sportin yleisömääriin liigassa, niin jokainen varmasti tajuaa ettei alle 3500 keskiarvon jäädä. Todennäköisesti "mökki" on täysi lähes aina, huonoista fasiliteeteista huolimatta.

Kalpan taival on ollut lähes läpi historian samanlainen, eikä se siitä muuksi muutu.
Savolaisesta yleisöstä puhumattakaan!

Kuopio on opiskelijakaupunki, ei urheilu- eikä teollisuskaupunki, jossa ammattilaisurheilua pystytään positiivisesti harjoittamaan.
Vrt. Kalpa-talous, Kups-talous, PuPe-talous ja Kups volley-talous.

Onhan nuo yleisömäärät jo Liigallekin suuri imagotappio.
Jos Vimpelissä ( asukkaita n.3500) käy keppipallo-otteluissa enemmän väkeä kuin Kuopiossa Liigapelissä, niin silloin kannattaa miettiä onko sarjataso oikea.
 

Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
Miinahan tämä varmasti on, mutta no.

Ottamatta nyt sen enempää kantaa Vaasan urheilukulttuuriin, joka varmasti on kivalla tasolla, ei noista KalPan pelien yleisömääristä nyt silti mitään viitteitä urheilukulttuurin puutteeseen voida suoraan vetää. Jos joukkue kyntää niin kuin se tekee ja vieläpä todella rumasti, kuten kuopiolaiset lätkän seuraajat paremmin kuin hyvin tietävät, ei se vain satu kiinnostamaan. KalPan Mestis-aikojen yleisömääristä voinee vedellä semmoisia hyvin suomalaisia johtopäätöksiä, että KalPa "kuului" SM-liigaan, ja ennen sitä ei voinut enempää kiinnostaa. Sport oli viimeksi SM-liigassa (vai oliko se SM-sarja - en jaksa tarkistaa) joskus 70-luvulla, joten siellä odotukset on Mestiksen voittamisessa. Muuta ei olla hetkeen odotettukaan - ei vaikka Tami sai joukkueen pienoiseen hurmokseen, kukaan ei silti uskonut tosissaan, että Sport voisi nykyliigaa pelata.

Vaasalaisten ei tarvitse ottaa tätä henkilökohtaisesti, toivotan tervetulleeksi Vaasan Sportin Liigaan mitä lämpimimmin, jos näin on tapahtuakseen, mutta kummasti sitä nyt eräs kirjoittelija haluaa lytätä kuopiolaista kiekkokulttuuria. (Ja kohta varmaan muovista, perinteetöntä, jääkiekkoa raiskaavaa jyväskyläläistä kiekkokulttuuria, koska joku viisastelija tajuaa tsekata meikäläisen kannattaman joukkueen.)

KalPa on rakas pikkuveli, jonka paluu SM-liigaan oli kaikista vihollisuuksista huolimatta lämmin hetki myös meille jyväskyläläisille.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.50
  • 5.10
  • 5.20
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös