Mainos

Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 1 086 394
  • 6 864

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta eihän se ole ja takaisin ketjun aiheeseen sen verran, että kaikki väkivalta on perseestä ja poliittinen väkivalta vielä enemmän.
Oli asema mikä tahansa yhteiskunnassa ja joutuu keskellä päivää väkivallan kohteeksi, on väärin. Olet sitten kansanedustaja tai siivooja, väkivallan kohteeksi joutuminen on molemmille yhtä lailla traumaattinen kokemus.
 
Alejandro

Jäsen
Illalla ja yöllä jättäisin suosista väliin.
Muistan kun seitsemän vuotta sitten muutin Helsinkiin ja piti Kallion baari-illan jälkeen lähteä kotiin. HSL:n sovelluksen pysäkkitiedot pomppivat silmissäni, joten päätin kävellä Hakaniemen ja Kaisaniemen kautta päärautatieasemalle. Edelläni kulki yksittäisiä naisihmisiä ja mietin, että ei tämä puisto varmaan enää niin paha ole, kuin väitetään. Sillon oli vielä todella lämmin kesäyö kyseessä. En nähnyt tai kuullut mitään arveluttavaa.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

No siis varmaan on paljon sitä vanhaa mainetta, mutta sijainti on niin keskeinen että kaikenlaista porukkaa liikkuu ja voi epäilemättä käydä huonokin tuuri. Ja juuri tuollainen läpikulkureitti se on, kun pääsee kätevästi oikaisemaan asemalta tai asemalle. Mutta eipä mikään paikka Helsingissä ole verrattavissa edes läntisen Euroopan aidosti huonoihin alueisiin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tänään poliisi mahdollisesti kertoo Kiurun pahoinpitelijän kuulustelusta, joka oli ainakin eilisten tietojen mukaan sunnantaiaamuna. Se tiedetään jo nyt, että samainen henkilö on ollut tutkinnassa aiemminkin satunnaisten ohikulkijoiden lyömisestä tms.

Viikonlopun aikana onneksi vain hyvin pieni osa vasemmistoa riehui ympäri somea ja myös Jatkoaikaa väittäen mm. kansanedustaja Sammallahden teksteillä olevan tavalla tai toisella osuutta tästä ilkeästä teosta. Politikointi Kiurun tapauksessa on ollut varsin ikävää seurattavaa.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Aiemmin tänä vuonna Englannin väkivaltaisuuksien aikaan @Moderaattorit pistivät ainakin istumaan ellei isoista ovista ulos huhujen levittäjiä. Toivon, että uskallusta löytyy myös mahdollisessa tapauksessa, jossa Kiurun pahoinpitelijän teko ei liity millään tavalla Kokoomuksen tai muiden hallituspuolueiden kansanedustajien teksteihin.

e: ilolla laitoin merkille, että tähän olikin jo osin puututtu. Näkökulmasta riippumatta kaikki väkivalta on tuomittavaa eikä vittuilu Kiurun suuntaan ole sekään millään tavalla tässä tilanteessa oikein.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Anyways, helpottava tieto että tämä oli ilmeisesti vain satunnainen hörhö.

Silti sitä toivoisi näinä polarisaation ja eripuran aikoina, että poliitikot itse eivät käyttäisi kovin räikeää, repivää ja vihamielisyyttä lietsovaa retoriikkaa. Meitä tässä vakaassa pohjoismaisessa liberaalidemokratiassa yhdistää niin ylivoimaisesti paljon enemmän kuin erottaa.
 
Kaikki lähtee meistä itsestämme. Jos esimerkiksi hyväksymme HIN:n väkivallan aiemmin tässä kuussa poliisia kohtaan (löivät ja potkivat poliisia) ja ihmettelemme, miksi helvetissä HIN:n aggressiivisia äärivasemmistolaisia vainotaan ja 612-kulkue saa edes marssia, ollaan pimeällä tiellä.

Poliitikot ovat toki osaltaan vastuussa, mutta ei se poista ääriryhmiin lukeutuvien omaa vastuuta yhdestäkään teosta eikä siitä, että osa näistä sivuuttaa täysin HIN:n väkivallan ja syyllistyy demokraatian likaamiseen vaatimalla kieltoa niille rauhanomaisille mielenosoituksille, jotka eivät ole heidän kanssaan samaa mieltä.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kaikki lähtee meistä itsestämme. Jos esimerkiksi hyväksymme HIN:n väkivallan aiemmin tässä kuussa poliisia kohtaan (löivät ja potkivat poliisia) ja ihmettelemme, miksi helvetissä HIN:n aggressiivisia äärivasemmistolaisia vainotaan ja 612-kulkue saa edes marssia, ollaan pimeällä tiellä.
Toki varmasti, pointtini siis koski kuitenkin eturivin poliitikkoja, joilta kai voidaan vaatia hieman korkeampia standardeja kuin somen syviltä riveiltä - ja etenkin vielä kun tunnetaan poliitikkojen merkittävä vaikutusvalta näiden syvien rivien helposti ailahteleviin emootioihin. Maltillista kielenkäyttöä, ei repivää ja vihamielisyyttä herättävää flamettamista ja provoamista, vastapuolen kunnioittamista, asiallista debattia jne. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu keneltäkään.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Linkkien takana esimerkkiä Sammallahden viestinnästä.
Kun Marin twiittaili, että Juha Sipilä on politiikassa mukana vain edistääkseen omaa ja lähipiirinsä etua, rakensitko tuolloin yhtä pieteetillä olkiukon, jossa Marinin twiittailu oli syynä Sipilän pahoinpitelyyn?

Sen sijaan, että tämänkaltainen poliitikkoon kohdistuva väkivalta toimisi yhdistävänä tekijänä puoluekannasta riippumatta, on tämäkin politisoitu Suomessa. Jopa siis riippumatta siitä, että poliittista motiivia ei tekijällä ole taustalla.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei poliittista motiivia. Ylellä varmaan kohta asiantuntija kertomassa kuinka naispoliitikot kohtaavat Suomessa poliittista väkivaltaa.

On erinomainen uutinen, että taustalla todennäköisesti ei ole poliittista väkivaltaa. Samalla tämä tapahtumaketju toi esille kuinka sairasta väkivallan poliittinen hyödyntäminen oli.
 
Alejandro

Jäsen
Silti sitä toivoisi näinä polarisaation ja eripuran aikoina, että poliitikot itse eivät käyttäisi kovin räikeää, repivää ja vihamielisyyttä lietsovaa retoriikkaa. Meitä tässä vakaassa pohjoismaisessa liberaalidemokratiassa yhdistää niin ylivoimaisesti paljon enemmän kuin erottaa.
Ai että, niinpä. Tulee mieleen vanhat hyvät konsensuspolitiikan ajat, jolloin SDP:n silloinen pääministeri Paavo Lipponen sanoi keskustan eduskuntaryhmittymälle, että "Me kyllä tapaamme nahkurin orsilla." Jos joku Sammallahden kaltainen henkilö sanoisi herran vuonna 2024 tuollaista, niin täälläkin palstalla luultavasti hyperventiloitaisiin ja lausahdusta rinnastettaisiin tappouhkaukseen.

Saatan nyt hieman hassutella, sori siitä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Paavo vertasi itseään puhetaitojensa vajavuudessa Moosekseen, mitä saattaisi yhtä lailla aiheuttaa nykyään kummeksuntaa ja miksei joltakin paheksuntaakin.

Hassutteleva Pekkarisen tukan alta järjen etsiminen aiheutti jo aikoinaan paheksuntaa.
Varsinainen velikulta!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Ai että, niinpä. Tulee mieleen vanhat hyvät konsensuspolitiikan ajat, jolloin SDP:n silloinen pääministeri Paavo Lipponen sanoi keskustan eduskuntaryhmittymälle, että "Me kyllä tapaamme nahkurin orsilla." Jos joku Sammallahden kaltainen henkilö sanoisi herran vuonna 2024 tuollaista, niin täälläkin palstalla luultavasti hyperventiloitaisiin ja lausahdusta rinnastettaisiin tappouhkaukseen.

Saatan nyt hieman hassutella, sori siitä.
Jep, saatat, sen takia tuollaiset lausahdukset jäivät noina aikoina mieleen, kun olivat niin harvassa - eikä ollut sosiaalista mediaa rikastuttamassa poliittista kulttuuria ja retoriikkaa. Toki joku 50-luku oli häkellyttävän raakaa peliä, puhumattakaan 30-luvusta, jolloin oli myös ihan oikeaa raakuutta, että ehkä sitten nämä edeltävät vuosikymmenet jäävät tietyksi verrattain hillityksi poikkeukseksi, välivaiheeksi.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Kun Marin twiittaili, että Juha Sipilä on politiikassa mukana vain edistääkseen omaa ja lähipiirinsä etua, rakensitko tuolloin yhtä pieteetillä olkiukon, jossa Marinin twiittailu oli syynä Sipilän pahoinpitelyyn?
En, enkä tehnyt niin nytkään. Lainaa ensi kerralla koko viesti ja muut viestit, joissa perustelen näkemystä lisää.

"En näkisi väkivaltaa hyväksyvää tekstiä ja väkivaltaiseen ilmapiiriin kiihdyttävien tahojen kritisointia ihan samana."

Syynä vai väkivaltaista ilmapiiriä kiihdyttävä osatekijä. Keskustelua tuskin kehittää se, että vääristelet kirjoitustani, vaikka kantaa olisi jo siinä viestissä perusteltu ja teroitettu sen päälle. Nähdäkseni ilmaisunvapauteen mahtuu se, että nähdään väkivaltaista ilmapiiriä synnyttäviä tekijöitä ja keskustellaan niistä, kun kyseessä ei varsinkaan ollut teon puolustelu eikä uhrin syyllistäminen.

Otan kuitenkin mielelläni palautteen vastaan. Kanssani ei tarvitse olla samaa mieltä, voin olla väärässä ja ajoitus tai perustelut voivat olla vaatia parempaa tekemistä.
 
En minä mitään vääristele. Itse nostat Sammallahden twiitit jalustalle väittäen niiden olevan jotenkin väkivaltaan kannustavia. Se jos jokin on vääristelyä.

En tiedä miten Sammallahti voisi selkeämmin tuomita väkivallan: "Politiikasta voidaan olla eri mieltä. Ideologiat ja ajatukset voivat erota. Mutta poliittista väkivaltaa se ei oikeuta. Syyllinen löydetään ja hänet tullaan tuomitsemaan Suomen lain mukaan. Sinulle, joka ylitit tämän rajan: Ei näin, ei todellakaan näin!"

Siksi mielenkiinnosta tiedustelin valikoituuko olkiukkoilun kohde subjektiivisesti vai objektiivisesti.

edit. Nyt lainasin koko viestin. Muita viestejä en jaksa etsiä, sillä olet valinnut vaihtoehdoksi rajoittaa viestiesi hakua.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Halla-aholta kuitti:

"Usein kannattaa malttaa hetki ennen kuin säntäilee tekemään johtopäätöksiä ja etsimään syyllisiä. Ellei sitten nimenomaan halua valjastaa ikäviä tapahtumia omiin tarkoituksiinsa ennen kuin faktat ehtivät pilaamaan tarinaa".

Halla-aho palautti myös 14 vuoden takaisen tapahtuman mieliin. Siinä kuoli kolme ihmistä ja demarien Päivi Lipponen sekä Kimmo Kiljunen aloittivat hyökkäyksen väittäen kyseessä olleen viharikoksen ja rasismin ja vaativat toimenpiteitä. Rasismista ei ollut todellisuudessa kyse vaan kyseessä oli vakuutuspetoksen yritys ja tuhopoltto.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Se mihin väkivallanteon kohdalla tälläkin kertaa onneksi saatoimme sentään luottaa niin vaikka tekijä myöntää teon niin hän pitää sitä vähäisenä.

”– Hän pitää sitä ennemminkin huitaisuna kuin lyöntinä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.”

Oli se sentään hienoa, että pikkuisen vaan huitaisit.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tämä sitä parempaa politikointia asialla?
Kun kritisoin Ylen politikointia? Varmaan sitten. Koko ketju on politikointia.

En mä Halla-Aholle silti pisteitä antaisi. Oli surkeaa viestintää eilen. Tänäänkin turhaa besserwisseröintiä. Kyse kuitenkin eduskunnan puhemiehestä eikä Jatkoajan nimimerkistä. On Kristasta mitä tahansa mieltä, niin vähän voisi sympatiaa antaa.
 
Analyzer

Jäsen
En nyt sinänsä ihmettele, että poliitikot reagoivat tähän ns etupeltoon kun aihepiiri kuitenkin koskettaa heitä kaikkia. Kyllä tunnetut poliitikot joutuvat kantamaan hieman kohonnutta riskiä erityisesti asiattoman kansalaispalautteen saamisesta, mutta myöskin ihan fyysisestä väkivallasta. Tämä ehkä sitten näkyy reaktioissa ja reaktionopeudessa.

Sen sijaan se, että puhemiehen kimppuun hyökätään tuollaisella voimalla kun hän haluaa ensin odottaa poliisin tutkinnan edistymistä oli taas sitä silkkaa itseään. Ikävä tapahtuma valjastettiin politiikan tekovälineeksi.
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko

Jos "sitä silkkaa itseään" tarkoittaa "täysin oikein", niin samaa mieltä.

Halla-aho keskittyi horisemaan kuinka toistaiseksi ei ole eväitä kommentoimiseen. Miten niin? Hän on eduskunnan puhemies ja kansanedustaja on saanut turpaansa keskellä kirkasta päivää. Se on ihan sama mikä se motiivi on ollut, tuossa vakanssissa se "Tuomitsen täysin edustaja Kiuruun kohdistuneen väkivallanteon" on vaan saatava puristettua itsestä ulos vaikka kuinka on armoitettu edgelord ja lakoninen Mestari. Ei Halla-ahon olisi mistään poliittisesta väkivallasta tarvinnut puhua, vaan ihan inhimillisellä tasolla ottaa kantaa kollegan (tavallaan myös alaisen) kokemaan väkivaltatapaukseen.

Mutta ei, jälleen oli tärkeintä olla mahdollisimman nokkela ja viestiä samalla omille kannattajille.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
En minä mitään vääristele. Itse nostat Sammallahden twiitit jalustalle väittäen niiden olevan jotenkin väkivaltaan kannustavia. Se jos jokin on vääristelyä.

En tiedä miten Sammallahti voisi selkeämmin tuomita väkivallan: "Politiikasta voidaan olla eri mieltä. Ideologiat ja ajatukset voivat erota. Mutta poliittista väkivaltaa se ei oikeuta. Syyllinen löydetään ja hänet tullaan tuomitsemaan Suomen lain mukaan. Sinulle, joka ylitit tämän rajan: Ei näin, ei todellakaan näin!"

Siksi mielenkiinnosta tiedustelin valikoituuko olkiukkoilun kohde subjektiivisesti vai objektiivisesti.

edit. Nyt lainasin koko viestin. Muita viestejä en jaksa etsiä, sillä olet valinnut vaihtoehdoksi rajoittaa viestiesi hakua.
Väkivaltaista ilmapiiriä kiihdyttäviä. Vaikutuksia voi lukea Sammallahden ja kumppaneiden viestien alle kertyvistä vastauksista, samoin hänen nostaessaan esiin poliittisin tarkoituksin muunmielisiä. X:n algoritmi on vähintään yhtä iso osatekijä, kokonaisuutena paljon suurempi. Sammallahden muiden kanssa perustaman Päivän Byrokraatin sisältöä ja seuraajia kannattaa myös tarkastella. Sammallahti ei ilmeisesti kirjoita enää PB:n sisältöjä, joskaan niitä ei aina voi erottaa toisistaan. Tunnen yhden nykyisistä PB-aktiiveista ja oli melkoista, kuinka siviilissä aikaansaava ja asiallinen mies muuntuu PB:nä kaikenlaiseen vihaan. Hauska detalji oli myös, kun sama hemmo ryntäsi nuolemaan kaverinsa A. Kalevan takalistoa eräässä yhteisessä tapahtumassa.

Tuolta voi lueskella, miten osa oikeistoon itsensä profiloivista nykyään näkevät sallitun ja ei-sallitun toiminnan: Войдите на Facebook (öö miksi tuo linkki muuntuu kyrilliseksi, paljastuinko?)

Kiurun mukilointi sai kaikenlaista karmahuutelua ja valehtelun epäilyä osakseen.

Tiedän, että suurin osa kaikista suomalaisista oikeistoon itsensä profiloivista ei hyväksy linkin takana olevaa viestintää Kiurusta, Lucia-neidosta, ylipainoisista, maahanmuuttajista, muiden puolueiden poliitikoista, seksuaalivähemmistöistä, naisista. Silti siellä on 10,5 tuhatta jäsentä kylvämässä väkivallan siementä, ja tämä on vain yksi esimerkki tällaisista ympäristöistä. Sammallahti ei näyttäisi tuolla viestivän, eikä kysyttäessä varmaan liittäisi itseään tuonne, mutta Teren juttuja sinne jaetaan ajoittain. Ainakin kokoomuslaisia kuntapoliitikkoja siellä kyllä on perussuomalaisten kyljessä viestittelemässä.

****

Kun lainasit tuossa koko viestin, niin olisit varmaan voinut myös korjata edellisen viestisi lainauksen. Näyttää hieman erilaiselta kokonaisena, kun suoraan näkee, että muutat sen viestiä vastauksessasi. Viestejäni voi toki kritisoida siitä huolimatta, mutta ehkä myös sisältöä muuntamatta.

Muut viestini aiheesta löytyvät ketjua rullailemalla.

Sammallahti voisi keskittyä rakentavampaa twiittailuun ja vähempään maalitteluun tuon valtavan seuraajamäärän ja vastuun takia. Pesäero Päivän Byrokraattiin olisi hyvä. Ei kai kenenkään kokonaiskuva yksittäisestä twiitistä ole kiinni, ellei nyt suoraan vaihda laittomuuksiin. Vai menisikö läpi jos minä nyt yhtäkkiä linjaisin ja ylistäisin Sammallahden vuoden rakentavimmaksi twiittaajaksi, tuskin.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös