Väkivallanteot ja terrori-iskut meillä ja maailmalla

  • 1 106 296
  • 6 969

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Jenkeissä on alkuvuoden aikana ollut 233 joukkoampumista, ja silti löytyy porukkaa joiden mielestä ongelmaa ei ole tai jos on niin sen poistaminen on vaikeaa, edes Capitolin valtaaminen ei tunnu täyttävän rikoksen tunnusmerkkejä. Aikamoista! Land of the Free

No suurin osa näistä joukkoampumisista taitaa olla lopulta niitä jengirikollisten välienselvittelyjä. He ovat varmasti suurella innolla antamassa aseensa pois jos ne kielletään, eiväthän rikollisjengien jäsenet nyt lakia rikkoisi?
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Sen siitä saa, kun aselait on mitä sattuu. Sivulliset kärsivät samalla, kun aseteollisuus republikaanien ohella takovat ihan helvetisti rahaa. Näitä joukkoteurastuksia on tapahtunut Jenkkilässä niin kauan ja niin usein, että toisinaan sitä vain koittaa sulkea silmänsä niiltä, koska muuten olisi jatkuvasti sellaisessa täydellisen lannistuneessa tilassa. Systeemi on rikki ja koska maassa on niin paljon rakenteellisia ongelmia ja koska maa on niin syvästi kahtiajakautunut, on vaikea uskoa parempien aikojen koittavan ihan lähiaikoina. Se ei paljoa auta, jos suunnilleen puolet päättäjistä haluaa muutosta ja tiukennusta aselakeihin, ja toinen puoli haraa vastaan.
Aseet ovat vain yksi syy, eikä se suurin. Isoin syy on rikollisuus, tiettyjen alueiden ja väestöryhmien syrjäytyminen, mielenterveysongelmat ja niiden hoidon puute sekä tietysti päihteiden/huumeiden käyttö.
Toki tiukka aselaki vaikuttaisi mutta se määrä aseita joka jo on kierrossa, ei katoa mihinkään. Ennemminkin nuo sosiaaliset ongelmat tulisi saada kuntoon.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Eivät ne aseet hetkessä sieltä katoa, se on aivan totta. Eikä kukaan pysty edes sellaista ihmettä tekemään, että massaväkivalta aseineen katoaisi hetkessä. Ajan kanssa aseiden määrä tietenkin vähenee, mikäli niiden hankinta tehdään vaikeammaksi.

Mitä sitten pitäisi tehdä ja mikä porukka sitä hankaloittaa, alla hyvä (toki yksipuolinen) tiivistys, jossa ei keskitytä pelkästään aseisiin:

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Uutistoimisto Reutersin mukaan poliisi on ottanut epäillyn ajajan kiinni.

”Vielä ei tiedetä, oliko se onnettomuus vai tahallinen teko”, poliisi sanoi Reutersin mukaan.

lemponen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Tauentzienstrassen ihmisten sekaan kaahailija on kuulemma armenialaista sukujuurta (=yhteys Venäjään?).
 
Viimeksi muokattu:

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United

Monesti tulee mieleen tämä vegasin keissi ja se kuinka paljon yksi mies saa tuhoa aikaiseksi jos taustalla on suunnitelma.

"he fired more than 1,000 bullets, killing 60 people and wounding 411 with the ensuing panic bringing the number of injured to 867"

Onneksi yleisesti nämä hörhöt eivät hirveästi suunnittele ja tuhot jää "pieneksi". Toki jokainen tälläisen aiheuttama kuolema/loukkaantuminen on kamalaa.
 
Viimeksi muokattu:

Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Veikkaan ennemminkin pätkiviä yhteyksiä henkilökohtaisen tiedusteluasemansa kanssa.

Uutisoinnista päätelleen Saksassa on todella paljon näitä mielenhäiriöstä kärsiviä, jotka sitten ajavat väkijoukkoon. Luulin, että Suomessa on tilanne paha, mutta ilmeisesti suomalaisilla ei ole sitten ajokortteja.
 
BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Uutisoinnista päätelleen Saksassa on todella paljon näitä mielenhäiriöstä kärsiviä, jotka sitten ajavat väkijoukkoon. Luulin, että Suomessa on tilanne paha, mutta ilmeisesti suomalaisilla ei ole sitten ajokortteja.

Varmasti on suht paljon vastaavalla tavalla häiriintyneitä, kun meillä paljon pienemmässäkin maassa on ollut viime aikoina Jaguar-tyyppi ja manaaja.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Uutisoinnista päätelleen Saksassa on todella paljon näitä mielenhäiriöstä kärsiviä, jotka sitten ajavat väkijoukkoon. Luulin, että Suomessa on tilanne paha, mutta ilmeisesti suomalaisilla ei ole sitten ajokortteja.

Saksassa toki väkiluku se 15 kertainen Suomeen nähden. Eli teoriassa jokaista espan kaaharia kohtaan pitäisi olla Saksassa vastaavaa 15 kaaharia.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Psyykkisiä ongelmia, kuinkas muuten.

Niin. Olihan täällä vappuna eräs henkilö melko sekavassa tilassa ajamassa hirveää ylinopeutta ihmisten täyttämällä alueella. Jos tyyppi ei ole mitään uskollisuuttaan vannonut Isisille tms. niin aika paha mennä arvailemaan muuta.
 
Polemos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nakkilan uimaseura Uivat Nakit
Niin. Olihan täällä vappuna eräs henkilö melko sekavassa tilassa ajamassa hirveää ylinopeutta ihmisten täyttämällä alueella. Jos tyyppi ei ole mitään uskollisuuttaan vannonut Isisille tms. niin aika paha mennä arvailemaan muuta.

Totta, liian aikaista sanoa. Jotenkin vaan tuntuu, että nämä aina kuitataan psyykkisillä ongelmilla. En tunne saksalaista terveydenhuoltojärjestelmää lainkaan, joten en voi sanoa, että kuinka pitkät jonot siellä on. Toisaalta, mikä saa miehen ajamaan väkijoukkoon? Suomessa mennään rautatiekiskoille.
 
Sj991

Jäsen

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Juuri tästä syystä tuo pride tulisi pitää.
Nimenomaan. Solidaarisuudesta uhreja kohtaan sekä osoitukseksi siitä, että pelolle ei saa antaa tilaa. Voitaneen todeta, että tällä hetkellä aika moni norjalainen on Priden puolesta eikä sitä vastaan ja seisomalla yhdessä rintamassa he voivat myös osoittaa sen.
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
On siellä Oslossa toki kaikki muutkin tapahtumat peruttu, ei pelkästään Prideä koske tämä suositus.

Toivottavasti meillä on Supot ja kumppanit askeleen edellä Norjalaisia kollegoja, sillä nyt näyttää että on yllätetty housut kintuissa. Kumman vähän muutenkin annettu tietoa ulos tässä vaiheessa.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Iltalehden uutisen mukaan tekijä on nelikymppinen iranilaistaustainen Norjan kansalainen, poliisin vanha tuttu, väkivallanteoista tuomittu ja mielenterveysongelmista kärsinyt mies.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Totta kai syynä on mielenterveysongelmat. Uskonnolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
 
DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Totta kai syynä on mielenterveysongelmat. Uskonnolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
Islamia ei voi syyttää mistään. Joten mielenterveysongelmat.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös