Hassua tässä on se, että 80-luvulla baarireissu Turussa jatkui yleensä katu-Hesen kautta kämpille. Kerros ja paljon majoneesia, mitä enemmän, sitä parempi. Kunnes eräänä päivänä tippakin tuota majoneesia riitti poistamaan ruokahalun.
Oli snägäri-Hese varmaan tuohon aikaan jotain erilaista ja tervetullutta, kun melkein koko pikaruokagenre oli grilliyrittäjien varassa. En tiedä missä vaiheessa Turkuun tulivat ekat varsinaiset hampurilaisravintolat ennen Hesburgerin hampurilaisravintolavaihetta, ja oliko niitä ylipäätään, mutta Salmelan ajoitus osui aivan loistavaan saumaan. Meillä umpilandella ameriikan sämpylää ei 80-luvulla syöty, eikä siellä nykyäänkään syödä, ellei ajeta jonkin aikaa pikatietä ABC:lle saakka. Sieltä löytyy suuri turkulaissaatana.
Hesburger oli minulle vieras juttu aina 90-luvun alkupuolelle saakka. Opiskelin Helsingissä, ja Hese tuli sinne henkselit paukkuen joskus vuosikymmenen alussa. Mäkkäri oli tuttu jo edelliseltä vuosikymmeneltä. Ei se Hesen majoneesi alussa niin tökkinyt, korkeintaan sitä tuntui olevan turhan paljon, mutta aika pian tökki.
Olen jotakin kautta ymmärtänyt, että Hesen ja jonkun toisenkin alan toimijan ranskanperunat eivät ole perunasta leikattuja tikkuja, vaan jotain maissi- ja muuta jauhoa sisältäviä jauhepuristeita. Ne kai valmistetaan puristamalla jauhelöllö jonkin lävikön kautta kuumaan rasvaan. Ei kai tuolla niin väliä ole, eivätkä oikeatkaan ranskanperunat ole niin kummoisen järkevää tai terveellistä syötävää. Jotenkin pidän suotavana ajatusta, että ranskikset tehtäisiin perunasta eikä löllöstä, eikä kotimaisuuskaan olisi täällä Suomessa asioidessa pahasta. Tosin taitavat Mäkkärinkin perunat olla muilta mailta.