Väittelyä pikaruokaravintoloista

  • 353 972
  • 1 753

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Vallilan BB:ssä yrittänyt vierailla pari kertaa, mutta sen verran ruuhkaiselta näytti, että piti jättää ruokiksella väliin. Oli muuten melkoinen käry sisällä. Kuteet haisi, vaikkei jääty edes syömään.
 

Fat Cat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vallilan BB:ssä yrittänyt vierailla pari kertaa, mutta sen verran ruuhkaiselta näytti, että piti jättää ruokiksella väliin. Oli muuten melkoinen käry sisällä. Kuteet haisi, vaikkei jääty edes syömään.
Se onkin aika aito mesta, vähän rähjäinen miljöö ja oven lähistöä komistaa neulojenkeruupiste. Kampissa taas aika moderni ravintola.
 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Monelta tuntuu unohtuvan täällä, siis oletettavasti helsinkiläisiltä, kokonaan Bites Burgers joka mielestäni on jopa parempi kuin Social. Socialin ongelma on vaihteleva laatu, kun taas Bitesissa olen aina saanut priimaa. Toki hyvänä päivänä ovat melko lailla samalla viivalla.
Omat kokemukset Bites Burgerista kertovat että laatu vaihtelee liikaa. Myöskin paikan hitaus on miinusta, kolmen vartin odottelu ei oikein mahdu omaan lounastuntiin. Kokemukset siis Kampin Bitesistä n. 5 kokeilun perusteella.
 

ipaz

Jäsen
Kiitos mielipiteistä. Itse olen pitänyt Naughtyn burgereista todella paljon. Friends on ”ihan ok”. Nyt vkl:na Helsinkiin niin pitää varmaankin käydä tyypittämässä tuo Bites. Ja miksei myös Social.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans, Karhubasket KEspoo sekä Crocodiles
Mikälaisia kokemuksia Bus Burger tai Hello American Diner paikoista Lahdessa?
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Bus burgerissa olen syönyt kerran krapulapäissäni. Ruoan saaminen kesti kauan, eikä ollut ihan odottamisen väärti. Ei mikään kummoinen kokemus. Olisikohan tää ollut se Hollolan toimipaikka.
 
Suosikkijoukkue
Kärpäsen Karelin.
Mikälaisia kokemuksia Bus Burger tai Hello American Diner paikoista Lahdessa?
Molemmissa syönyt muutamaan otteeseen. Ihan ok, mutta ei mitään erikoista " wau " - efektiä saanut kumpainenkaan aikaiseksi.

Varsinkin vanhan Heinolantien varressa olevaa Bus Burgeria voisivat snadisti useammin siivoilla. Välillä toki kiirus ymmärrän kyllä yskän, mutta pari kertaa aika rönttösessä kuosissa ollut tuo itse dösän puoli.

Oiskohan molemmille semmoinen 6.5/10 arvosana jos pitäisi pisteitä lähteä antamaan. Ennemmin menisin Socialiin jos burgeria tekee mieli.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Bites Burger oli kyllä ihan jees, kun kävin viime vuonna. Hyvää oli ja annoksella oli myös koko. Ranskalaisetkin olivat rapsakoita. Eikä ollut hinnalla pilattu, joskin ateriaa tuunaamalla eurotkin nousee. Ainakin Kampin toimipisteelle vahva suositus. Kannattaa katsoa aukioloajat tarkkaan ennen kuin menee, koska toimipisteet ovat hieman vaihtelevasti auki.
 
Eilen testattu Kivistönmäen Burgermafian lihamuki Lahessa. Ei enää koskaan Jonen grillille. Kivistönmäellä käyttävät kasleria. Vahva suositus.
 

Warthog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Mulla on varmaan annettu erilainen makuaisti ku muille...

Zarillon burgerit on kyllä niin syvältä. Kertaakaan en oo hyvää saanu siellä. Pari kertaa oon käyny Puutarhakadulla ja kerran Otavalankadulla. Siis niissä on enemmän vetistä sämpylää kuin muuta ja pihvi on kypsäksi paistettua kuivaa pihviä. Majoneesia sun muuta on ollut heseen verrattavissa määrä. Mieluummin meen mäkkäriin. 1/5 Enkä ny huippupisteitä anna Friends&brgr paikallekaan Treella. Suht olematon suoritus kun tossa jokunen tunti sitten kävin kääntymässä. Pietarsaaren vastaavalle taas vahva suositus ainakin muutaman vuoden takaisten muistikuvien perusteella.

Itse kyllä pidän kovasti Aleksanterinkadun Naughtysta missä pihvi tulee sopivan mehukkaana. Hirveätä laadunvaihtelua en ole huomannut. Josko ens viikolla kävis testaan tuon upouuden uutuuttaan kiiltelevän Social burgerjointin Hämeenkadulta. Jostain syystä en oo hesan päässä käynyt vielä, vaikka töissä siellä käyn niin täytyy kokeilla nyt tuota täällä päin.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Monelta tuntuu unohtuvan täällä, siis oletettavasti helsinkiläisiltä, kokonaan Bites Burgers joka mielestäni on jopa parempi kuin Social. Socialin ongelma on vaihteleva laatu, kun taas Bitesissa olen aina saanut priimaa. Toki hyvänä päivänä ovat melko lailla samalla viivalla.
Minun kohdalleni sattui varmaan sitten sellainen Socialin kehnompi päivä. Kerran kävin, ja oli äärimmäisen keskinkertaista eikä todellakaan hintansa väärti.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Onko pk-seudulle siunaantunut uusia döner tai schwarma - paikkoja? Etenkin kunnon kanahöttöä kaipaisi hyvillä mausteilla.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Tuli juuri syötyä ehkä elämäni yksi parhaista hampurilaisista. Tiedän, aika iso statement, mutta ei mahda mitään. Ei mitään turhaa, kunnon grillaus, pihvi mehukas ja perusmaut ihan mahtavat. Käykää pk-seudulla asuvat ihmeessä tsekkaamassa tuo foodtruck. Tänään Mosassa iltaseiskaan asti. Ensi kerralla pakko testata lihapuoli.
 

Liitteet

  • IMG_8513.jpg
    IMG_8513.jpg
    208,7 KB · kertaa luettu: 152

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't

Tuli juuri syötyä ehkä elämäni yksi parhaista hampurilaisista. Tiedän, aika iso statement, mutta ei mahda mitään. Ei mitään turhaa, kunnon grillaus, pihvi mehukas ja perusmaut ihan mahtavat. Käykää pk-seudulla asuvat ihmeessä tsekkaamassa tuo foodtruck. Tänään Mosassa iltaseiskaan asti. Ensi kerralla pakko testata lihapuoli.
Mäkin olen nyt tänä kesänä syönyt tuolta ruokia Munkassa, Pikkiksessä ja Haagassa. Ei voi haukkua, vaan päin vastoin. Etenkin burgeri on kerrassaan hyvä. Lisukkeista sanoisin, että niissä on jonkin verran parantamisen varaa: ranskalaiset ovat olleet liian suolaisia, mac n' cheese mitäänsanomattoman mautonta ja sitä rataa. Mutta siis ehdottomasti jonottamisen arvoinen paikka.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Onko tuota ruokaa olemassa missään muussa muodossa? En voi tajuta sen asemaa amerikkalaisessa ruokakulttuurissa.
Suomessa olen saanut hyvää vain Kaisaniemessä Sori Taproomissa, jossa on muuten myös aivan hemmetin hyvä burgeri. Jenkeissä sen sijaan en huonoa ole saanutkaan, tosin söin vain kahdesti Kansas Cityssä. Tuohan on sinänsä aika helppo saada maistumaan hyvältä -jos tykkää juustosta- koska oikeastaan vain juuston laadulla on merkitystä.
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Suomessa olen saanut hyvää vain Kaisaniemessä Sori Taproomissa, jossa on muuten myös aivan hemmetin hyvä burgeri. Jenkeissä sen sijaan en huonoa ole saanutkaan, tosin söin vain kahdesti Kansas Cityssä. Tuohan on sinänsä aika helppo saada maistumaan hyvältä -jos tykkää juustosta- koska oikeastaan vain juuston laadulla on merkitystä.
Olen syönyt tai vähintään maistanut muutaman kerran jenkeissä. Aina yhtä mautonta mössöä. Ja varsinkin vikalla kerralla hoodeilla asuva kaveri erikseen kehui, että hyvää on. Ei oo siis mun juttu. Taproomissa on ihan ok burgerit ja bisset, mutta vaatteet pitää viedä keikan jälkeen ongelmajätelaitokselle, kun se haju ei lähde edes pesussa.
 

Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Onko tuota ruokaa olemassa missään muussa muodossa? En voi tajuta sen asemaa amerikkalaisessa ruokakulttuurissa.
Itävallassa käsespätzle. Makaronia ja juustoa, mutta paremmassa muodossa.
Edit: jossain päin itävaltaa myös nimellä kasnocken.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: V-G-

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Pitäisköhän ruveta markkinoimaan makaronilaatikkoa jonnekin ulkomaille? Sitten kymmenen vuoden kuluttua ihmiset väittelisivät internetissä mistä saa "autenttista" makaronilaatikkoa ja kuinka pitää mennä Suomeen saadakseen aitoa ja hyvää.
 

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
@Ollakseni, jos olisimme ruotsalaisia tai tanskalaisia, olisi brändäys tehty jo ajat sitten, ja makaronilaatikkoa myytäisiin kovaan hintaan ympäri maailman.

Tosielämän esimerkki: Lakrids by Bulow, tuo tanskalainen luksuslakritsi. Maksaa aivan vitusti ja maistuu ihan perseelle. Ihan mistä tahansa marketista saa tässä maassa helvetisti parempaa lakritsia aivan pilkkahintaan. Kylläpä alkoi oikein vituttaa kun ajattelenkin!

Taidanpa heti maanantaina nostaa lisää lainaa ja kääriä hihat. Makaronilåda by Schwein. Myyn sitä sellaisena luksuspikaruokana ihan vaan ettei menisi ohi ketjun aiheen.
 

Warthog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Tyypit varastaa mun ideaa alkaa jalostaa suomalaisia perinne ja "perinne" safkoja street foodiksi. Ette sitten tuu samoille apajille! Just tossa erään etnisen hemmon kans oltiin funtsittu asiaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Grafix

Jäsen
Helsingissä hietsun torin laidalla lippakiparilla on kesän aikana toiminut Sandwich Club. Jos streetfood-henkinen täytetty leipä maistuu, niin ohittakaa ihmeessä ne Subwayt yms rupuset mestat ja poiketkaa tänne. Aivan helvetin hyvät käntyt.

Listalla on n 5 eri leipävaihtoehtoa sekä lisäksi vaihtuvia sideja ja bageleita. Pork-pastramileipä on varmasti paras leipä mitä suomenmaalla on tullut riipastua. Palanpainikkeeksi löytyy muutamia bissejä, viiniä jne. Avaavat myös Sofiankadulle piakkoin ihan raflankin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös