Mainos

Vähiten arvostamasi nimimerkit

  • 303 499
  • 1 411

Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Mulla on kolme nimimerkkiä ignoressa tällä hetkellä, eli floikkari, mjr ja TosiFani. Floikkarin jatkuvaa riidanhaastamista ei jaksanut enää lukea koska hänen pointtinsa näytti olevan vain ja ainoastaan se riidan haastaminen. mjr:n silkkaa henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua, jota juuri hän jostain syystä saa palstalla harjoittaa ilmeisesti loputtomiin, en myöskään enää jaksanut.

Mutta silti TosiFani on kaikista ärsyttävin. Ei sen kanssa voi keskustella mitenkään, kun yleensä keskusteluissa pitäisi olla joku selkeä jatkumo. Eli kun joku esittää vaikkapa jonkun näkökannan johonkin asiaan, ja joku toinen komppaa tai on eri mieltä, niin TosiFani ratsastaa paikalle ja ilmoittaa että asia on näin ja perustelut nämä. Eikä siinä mitään, mutta kun ne perustelut eivät liity mitenkään käytävään keskusteluun eikä se itse asiakaan liity siihen, mistä keskustellaan. Jos joku sanoo ketjussa "Kaunein puu" vaikkapa että mänty on kaunein koska se on niin korkea ja havupuut on muutenkin kauniita ja toinen sanoo että koivu on kauniimpi koska sillä on valkoinen runko ja lehtipuut ovat muutenkin nätimpiä, niin TosiFani tulee paikalle ja sanoo että kumpikaan ei pidä paikkaansa, sillä puolukka on kaunein marja koska taivas on sininen. Yritä siinä sitten saada jotain tolkkua, että mitä vittua taas tapahtuu. Sitten kun yrittää kysyä että mites tuo nyt liittyi mihinkään, kun täällä puhutaan puista eikä marjoista ja miten taivaan sininen väri edes liittyy puolukan kauneuteen, niin vastaus on että no liittyy se, koska orvokillakin on juuret.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Mulla on kolme nimimerkkiä ignoressa tällä hetkellä, eli floikkari, mjr ja TosiFani. Floikkarin jatkuvaa riidanhaastamista ei jaksanut enää lukea koska hänen pointtinsa näytti olevan vain ja ainoastaan se riidan haastaminen. mjr:n silkkaa henkilökohtaisuuksiin menevää vittuilua, jota juuri hän jostain syystä saa palstalla harjoittaa ilmeisesti loputtomiin, en myöskään enää jaksanut.

Nyt, kun et näe viestejäni niin sallit varmaan että kutsun sinua puupäiseksi idiootiksi? Et tajunnut useampaan kertaan selittämääni älyllisesti ja loogisesti täysin yksinkertaista asiaa, joten itselleni tyypillisen kiivaahkosti, anteeksi vain notta olen Maakunnasta kotoisin, totesin, että olet joko trolli tai muuten vain tyhmä. Nyt tämä kauhea meuhkaamisesi tästä yksittäisestä sananvaihdosta saa minut ajattelemaan jälkimmäistä. Itse olen tällä palstalla saanut kuulla paljon pahempia luonnehdintoja ah niin täydellisestä persoonastani, eikä ole pitänyt siitä itkeä ja rääkyä allekirjoituksia myöten joka siunatun ketjussa. Notta pirä tunkkisi.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muistan kyseisen vittuilun ja minusta se oli ihan terävää ja hauskaa. Tuolla itkullasi teet vaan itsesi naurunalaiseksi ja todistat ettet vieläkään ymmärrä mistä koko sananvaihdossa oli kysymys.

Ensiksikin kyse ei ole pelkästään siitä yhdestä jutusta, mihin viittaat, vaan useammasta kerrasta. Toisekseen ymmärrän täysin, mistä siinä mainitsemassasi tapauksessa oli kyse, ja siksi juuri nimimerkki mjr ignore-listalleni pääsikin. Vielä kun ymmärtäisi, että mitä minä tässä sinun mielestäsi "itken", niin päivä olisi täydellinen. Jos minä en enää jotain nimimerkkiä jaksa katsella ja hänet ignorelistalle laitan, niin mitä sitten?
 
K

kiwipilot

Sen verran utelen, että mikä on tuon ignorelistan julkistamisen tarkoitus? Ja mitä tapahtuu kun allekirjoituksen tila loppuu kesken?
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Jos minä en enää jotain nimimerkkiä jaksa katsella ja hänet ignorelistalle laitan, niin mitä sitten?
On mullakin nimimerkkejä ignorelistalla, mutta en koe tarvetta ilmoittaa siitä a)kyseisille nimimerkeille ja b) kenelle muullekaan. Tokkopa avautumisellasi muuta funktiota olikaan, kuin antaa ilmi ko. nimimerkeille, että heidän
kirjoituksensa ovat niin paskoja että ovat joutuneet ignorelistallesi.

e. Nyt vasta huomasin allekirjoituksesi. Se vasta naurettava onkin. Täytyy olla varuillaan, ettei itse joudu tälle 2010-luvun Tiitisen listalle.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Sen verran utelen, että mikä on tuon ignorelistan julkistamisen tarkoitus? Ja mitä tapahtuu kun allekirjoituksen tila loppuu kesken?

Enpä usko että loppuu kesken. Mä olen tällä palstalla kuitenkin ollut vuodesta 2008 ja nyt siis ignore-listallani on kolme nimimerkkiä. Ja tarkoitus on se, että ko. nimimerkit eivät ihmettele, kun en heidän kirjoituksiaan enää noteeraa enkä niihin sen myötä vastaa. Mun mielestä ainakin olisi kiva tietää, jos olisin jonkun nimimerkin ignore-listalla, niin voisin itsekin skipata ko. nimimerkin viestit.

On mullakin nimimerkkejä ignorelistalla, mutta en koe tarvetta ilmoittaa siitä a)kyseisille nimimerkeille ja b) kenelle muullekaan. Tokkopa avautumisellasi muuta funktiota olikaan, kuin antaa ilmi ko. nimimerkeille, että heidän
kirjoituksensa ovat niin paskoja että ovat joutuneet ignorelistallesi.

e. Nyt vasta huomasin allekirjoituksesi. Se vasta naurettava onkin. Täytyy olla varuillaan, ettei itse joudu tälle 2010-luvun Tiitisen listalle.

Olet oikeassa, se on yksi funktio. Toinen on se, mikä lukee tuossa yllä.

En tiedä miksi joutuisit, koska itse vasta nyt huomasin koko nimimerkkisi. Eli eipä olla paljon samoissa ketjuissa pyöritty. Kysyn silti, että mikä sun ongelmasi on tämän minun "toimintamallini" suhteen?
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
En tiedä miksi joutuisit, koska itse vasta nyt huomasin koko nimimerkkisi. Eli eipä olla paljon samoissa ketjuissa pyöritty. Kysyn silti, että mikä sun ongelmasi on tämän minun "toimintamallini" suhteen?
Se, että osoitat ylemmyyttäsi näihin kirjoittajiin verrattuna tuollaisella julkisella listalla, muttet kuitenkaan sitten anna heille tilaisuutta antaa takaisin, koska he ovat ignorelistallasi. Tai no, kyllä sä varmaan mjr:n viestin luit, vaikka virallinen totuus toinen onkin.

"Ignore" on muuten suomeksi "jättää huomioimatta". Ja silti jaksat länkyttää näiden kirjoittajien paskuudesta.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Mutta silti TosiFani on kaikista ärsyttävin. Ei sen kanssa voi keskustella mitenkään, kun yleensä keskusteluissa pitäisi olla joku selkeä jatkumo...

En voi sille mitään, ettei Kisapuisto pysy mukana keskusteluissa, joissa vaaditaan hieman omaa ajattelua. Greenpeace ketjusta voi käydä katsomassa kamelin selän katkaiseen keskustelun.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Ja silti jaksat länkyttää näiden kirjoittajien paskuudesta.
Nimim. Kisapuisto länkyttää muiden kirjoitusten paskuudesta? Kyllä tää on ihan puhtaasti itkeä vai nauraa -ketjun kamaa.

No mutta kun nyt ollaan aihepiiriä käsittelevässä ketjussa niin nimim. Kisapuisto on kyllä Tosifanin kanssa sellaista tyhjänjankkaaja sakkia joka keskittyy vain ja ainoastaan epäolennaisuuksiin ja pää on niin umpi luuta että lukemisen ymmärtäminenkin unohtuu siinä kaikessa paskan jankkaamisen innossa.

Itsehän olen täydellinen.

Edit: Kisapuistolle vielä sen verran että noi sun ignore-listan floikkari ja mjr ovat kepitelleet sua 100-0 useassa ketjussa joten ei mikään ihme että laitat ignoreen ja vedät marttyyrin viitan syvälle niskaan. Kunnan PerSu kun olet.
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vähän ruvennu kyrvityttämään tässä tuo mjr-nimimerkki, joka on tässä koko illan tanssinut schollin haudalla - Pisintä Kääpiötä lainatakseni - keppi tukevassa tanassa. Mene jo pois.
 
No voi taivahan jumala, hanki elämä, jos tuosta rupeat itkemään. Saa kai sitä tässä maailmassa vähän iloitakin vaikka sitten pienistäkin asioista. Pieninä sirpaleina ne on ilot täällä. Tai laita piru ignoreen ja allekirjoitukseen ja ilmoita modeille. Ihme-rääkymistä joka suunnassa.
 
Malmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sympatiat: DIF
Vähän ruvennu kyrvityttämään tässä tuo mjr-nimimerkki, joka on tässä koko illan tanssinut schollin haudalla - Pisintä Kääpiötä lainatakseni - keppi tukevassa tanassa. Mene jo pois.

No kyllähän hänellä ainakin kertomansa mukaan on ihan pätevä syykin tanssahdella kyseisen nimimerkin haudalla.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Etkö silloin saa iloita monta kertaa päivässä, vessassa.

Eikö tästä tulisi "väritön" ja "harmaa" ja "tylsä" paikka ilman erilaisia mielipiteitä? Ajatelkaa ny jos kaikki istuis täällä rivissä ja itkisi schollin perään. Sekö olisi sitä värikkyyttä?
 
FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
No voi taivahan jumala, hanki elämä, jos tuosta rupeat itkemään. Saa kai sitä tässä maailmassa vähän iloitakin vaikka sitten pienistäkin asioista. Pieninä sirpaleina ne on ilot täällä. Tai laita piru ignoreen ja allekirjoitukseen ja ilmoita modeille. Ihme-rääkymistä joka suunnassa.

Pidänpähän vain melko väsyneenä ja mauttomana tuollaista haudalla tanssimista. Jos saat siitä kiksejä niin ota ne nyt toki, kirjoita äitimuorillekin, laita viestiä yleisönosastoon ja järjestä paraati. Vähän tässä vaan joutuu vierestä katseleva päätään pudistelemaan, ehkä jopa herää kysymys että pitäiskö mun tuoda sullekin yks kappale niitä elämiä jos jonkun nimimerkin kirjoitusoikeuksien poisto jääkiekkoaiheiselle keskustelupalstalle saa ilopissat lirumaan lahkeeseen?

Väsynyttä.
 
ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Eikö tästä tulisi "väritön" ja "harmaa" ja "tylsä" paikka ilman erilaisia mielipiteitä? Ajatelkaa ny jos kaikki istuis täällä rivissä ja itkisi schollin perään. Sekö olisi sitä värikkyyttä?

Niinpä...

...vaikka tässä kyyneleitä vieritänkin poskilleni niin tottahan toki suon itsekullekin oikeuden eriävään mielipiteeseen ja oikeuden lausua mielipiteensä parhaaksi katsomallaan tavalla. Olisi hurskastelua kieltää tämä kun niin monasti olen itse muiden haudoilla tanssinut.

Erilaisuus kunniaan!

vlad.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Pidänpähän vain melko väsyneenä ja mauttomana tuollaista haudalla tanssimista. Jos saat siitä kiksejä niin ota ne nyt toki, kirjoita äitimuorillekin, laita viestiä yleisönosastoon ja järjestä paraati. Vähän tässä vaan joutuu vierestä katseleva päätään pudistelemaan, ehkä jopa herää kysymys että pitäiskö mun tuoda sullekin yks kappale niitä elämiä jos jonkun nimimerkin kirjoitusoikeuksien poisto jääkiekkoaiheiselle keskustelupalstalle saa ilopissat lirumaan lahkeeseen?

Väsynyttä.

Jaa, eikös se Mestarikin tanssinut ihan oikeillakin haudoilla? Provo-historiastaan löytyy ties mitä järjetöntä tunteettomuutta. Ja minä tässä sitten loukkaan ihmisten herkimpiä tunteita, kun olen avoimen tyytyväinen siitä, että yksi nimimerkki sai iki-bannit yhdeltä nettifoorumilta. Tuota, joo, ok, yritän olla hienotunteisempi jatkossa, enkä provoa näin mauttomasti vakavilla asioilla. Sellaisestahan ansaitsee bannit, tai tuota, no, hmm...
 
Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Ja minä tässä sitten loukkaan ihmisten herkimpiä tunteita, kun olen avoimen tyytyväinen siitä, että yksi nimimerkki sai iki-bannit yhdeltä nettifoorumilta.

Tuohon on vaikea sanoa mitään loukkaatko jonkun herkimpiä tunteita, mutta todellakin tämän on vain yksi nettifoorumi ja sinun herkimpiin tunteisiin nämä yhdet fudut sitten kolahti.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Jaa, eikös se Mestarikin tanssinut ihan oikeillakin haudoilla? Provo-historiastaan löytyy ties mitä järjetöntä tunteettomuutta. Ja minä tässä sitten loukkaan ihmisten herkimpiä tunteita, kun olen avoimen tyytyväinen siitä, että yksi nimimerkki sai iki-bannit yhdeltä nettifoorumilta. Tuota, joo, ok, yritän olla hienotunteisempi jatkossa, enkä provoa näin mauttomasti vakavilla asioilla. Sellaisestahan ansaitsee bannit, tai tuota, no, hmm...
Ymmärräthän että asiasta kuin asiasta keskustellessa voi satuttaa jonkun tunteita ja teksti näyttäytyä kylmänä ja tunteettomana. Kävikö scholl nyt oikeasti useinkaan ketään vastaan henkilökohtaisessa, persoonaan käyvässä loukkausmielessä? Vaikka joku on sun mielestä tunteeton niin kait sen saa kuitenkn kirjoittaa? Aika surullista meillä olisi jos ei saisi olla sitä mieltä mitä on. Tuskin scholl oikeiasti oli aina tasan sitä mieltä mitä suolsi, mutta aika vähän suoraa henkilöön käyvää kommenttia sieltä tuli. Saattoipi kutsua joskus jotain runkkariksi. Ja sehän on jumalan tosi että tällä palstalla runkkareita riittää.
 
Kisapuisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nimim. Kisapuisto länkyttää muiden kirjoitusten paskuudesta? Kyllä tää on ihan puhtaasti itkeä vai nauraa -ketjun kamaa.

Olenkos mä jossain väittänyt olevani aina oikeessa? Ja jos mä olen jonkun mielestä paskanjauhaja, niin mikäs mä siitä olen valittamaan, sitten olen.

Edit: Kisapuistolle vielä sen verran että noi sun ignore-listan floikkari ja mjr ovat kepitelleet sua 100-0 useassa ketjussa joten ei mikään ihme että laitat ignoreen ja vedät marttyyrin viitan syvälle niskaan. Kunnan PerSu kun olet.

Jos sinun mielestäsi noin on, niin mikäs siinä. Hyvä juttu. Mutta mä en vaan kyllä ymmärrä sitä, että kun mä ilmoitan, että mä en enää jaksa noteerata jotain nimimerkkiä, niin joku täysin asiasta ulkopuolinen vetäsee siitä herneet nenään. Miksi ihmeessä?
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Tuohon on vaikea sanoa mitään, mutta kyllähän tuo hilluminen kun kaveri ei ole vastaamassa hiukan ihmetyttää.
Ainahan täällä nämä tietyt nynnyt ryhtyy vittuilemaan silloin, kun vastapuoli ei kykene omaa näkökantaansa esittämään. Muistan hyvin omilta pelikieltoajoiltani. "Päin naamaa" ei sanota mitään, mutta sitten kun toisella ei ole mahdollisuutta puolustautua niin tulee täysilaidallinen.

Kyllä yksi scholl vastaa sataa mrj:tä ja näitä muita selän takana vänkyttäjiä.
 
Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Jos sinun mielestäsi noin on, niin mikäs siinä. Hyvä juttu. Mutta mä en vaan kyllä ymmärrä sitä, että kun mä ilmoitan, että mä en enää jaksa noteerata jotain nimimerkkiä, niin joku täysin asiasta ulkopuolinen vetäsee siitä herneet nenään. Miksi ihmeessä?
Mitkä herneet? Taas sun luetun ymmärtäminen on hemmetin heikkoa vaikka itse lainasit lausetta "...itkeä vai nauraa -ketjun kamaa".

Kun sä nyt luet sen viestin uudestaan niin siinä nyt kerrotaan että nimimerkki Kisapuiston marttyyriviitta suhteessa muihin on itkeä vai nauraa -ketjun asiaa koska kyseinen nimimerkki näyttäytyy sivuunkirjoittaneen silmään samalta kuin hänen inhokkinsa joista jaksaa mussuttaa.

Mutta ei mua toki yllätä että sä et ymmärrä lukemaasi, vaan aloitat kitisemään jostain herneistä. Kait täällä nyt saa nauraa ja pitää pellenä ihan ketä haluaa, vai? Itsehän sä olit myös aiemmin siihen oikeuden ottanut. Mutta ei, kun pieni kyynel vaan vierähti silti silmään itärajalla.

Ja hei, mä ymmärrän kyllä sua. Maailma on vaikea paikka. Jos nyt ihan vaan katsastelen sun kirjoituksia niin sä näyttäydyt niiden perusteella sellaiselta perus hanttapulilta joka on jaksanut joskus kaksvitosena ottaa itseään niskasta kiinni ja mennä töihin ja siitä viiden vuoden päästä löytänyt internetin, lukenut muutaman höttöblogin ja saanut niistä kimmokkeen että mäkin olen ihan fiksu ja argumentaatiotaitoinen yksilö, kunhan tartun yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin enkä varmasti ymmärrä kokonaisuudessa lukemaani. Sitten sä torppasi perukoilla, siinä täydessä itsetunnossasi siitä että olet saanut jotain aikaan elämälläsi, mälväät ja pahoitat mieltäsi keskustelupalstalla ja rakentelet ignorelistaa, koska samalla palstalla on kakkapäitä.

Ja hei, toi kaikki on ihan ok. Annat sen pahan olon nyt vaan tulla ulos niin suakin alkaa helpottamaan ja voit joskus kirjoitella muuallekin kuin homo- ja persu -ketjuihin. En mä usko että sulla mitään suurta hätää on, mutta tiedätkö että usein helpottaa kun vetää sen kangen perseestään koska se ei sinne ensinnäkään yleensä kuulu ja tuntuukin varmaan epämukavalta. En tiedä kun ei ole kokemusta, mutta kerro sä kun tiedät miltä se tuntuu.

Nauraminen on hyvä asia. Esimerkiksi mä nauran nyt sulle ja sä voit nauraa mulle. Sen jälkeen vaikka kirjoitellaan Mille naurat juuri nyt -ketjuun.

peace Kisapuisto, peace
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös