Mainos

Uusi kännykkä

  • 1 275 458
  • 5 858

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Itsekin olen täällä Oneplussaa kehunut, sellainen kun on käytössäni reilun pari vuotta nyt ollut.

Meillä alkaa työpaikallani myös Oneplus olla aika hyvin edustettuna työpuhelimissa. Käytännössä jako menee IPhonen ja Oneplussan kesken nykyään. Eli ne jotka haluaa Androidin, saa Oneplussan.

Meillä sisäänostoista ja myös osin henkilökunnan tarvikkeista vastaava henkilö on aikamoinen apple-fanirouva. Uhkaili minuakin, tavallaan aiheesta, jossain vaiheessa sillä, että työnantaja voi pakottaa vaikka Appleen jos kerran muut ei kestä yhtä hyvin. Itse olen voinut kuitenkin puhelimeni käydä omaa harkintaa käyttäen ostamassa, joten ei ole tuosta tarvinnut välittää. Mutta nyt näyttää rouva tilailevan ihan mukisematta noita Oneplussia niitä haluaville. Olkoon tämä osoitus näiden luotettavuudesta.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Kyselen neuvoa, ennen kuin ostelen uuden puhelimen. Nykyinen Nokia 6 ei oikein pelaa kunnolla, kun yritän maksaa mobile pay:llä ostoksia. Maksu onnistuu osimoilleen joka toinen kerta, ja silloinkin kestää tuskallisen kauan, että maksu onnistuu. Anroid-versio tuossa taitaa on 9, eli taitaa olla vanha versio. Onko mitään tehtävissä?
 
5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Kyselen neuvoa, ennen kuin ostelen uuden puhelimen. Nykyinen Nokia 6 ei oikein pelaa kunnolla, kun yritän maksaa mobile pay:llä ostoksia. Maksu onnistuu osimoilleen joka toinen kerta, ja silloinkin kestää tuskallisen kauan, että maksu onnistuu. Anroid-versio tuossa taitaa on 9, eli taitaa olla vanha versio. Onko mitään tehtävissä?
Vika voi olla sovelluksessakin, ihan ekana poistaisin sen ja asentaisin uudelleen. Android 9 näyttäisi joissain uusissa puhelimissa edelleenkin olevan, joten kai sen pitäisi vielä toimia?
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Vika voi olla sovelluksessakin, ihan ekana poistaisin sen ja asentaisin uudelleen. Android 9 näyttäisi joissain uusissa puhelimissa edelleenkin olevan, joten kai sen pitäisi vielä toimia?

Testasin tätä, mutta ei auttanut. Puhelin vain skannasi löytyykö signaalia, kuten ennenkin, mutta ei löytynyt. Kiitos kuitenkin vinkistä!
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Nyt olisi aika tilata uusi työpuhelin iPhone XR taikka iPhone 11. Onko jotain suosituksia taikka muita vinkkejä mitä kannattaa ottaa huomioon
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Eilen kävin 7T:n hakemassa tuolla 499:llä ja hyvältä vaikuttaa. 7 Pro oli samaan hintaan viime viikolla, mutta myöhästyin alesta, kaikki menivät alta aikayksikön, olihan tuossa alennustakin 729 €:sta. Erojahan noilla ei montaa ole.

Mikä itselläni lopulta ratkaisi valinnan, oli 7T: normaali litteä näyttö, joka ei ihan reunaan asti yllä. 7 Pro:ssahan on kaarevat reunat ihan laitaan asti, mikä lisää käden reunalla tapahtuvia vahinkokosketuksia. Päivän räpläilyllä voi kyllä suositella, vaikka omaan makuun kaikki uudet luurit ovat liian pitkuloita. Kapea ja pitkä näyttö, joka yläpuoliskolle on turha mitään kuvakkeita laittaa kurkoteltavaksi.
Nyt sitten kädessä on tämä OnePlus 7T. Kysymys kokeneemmille oneplussalaisille: kuinka kova lasi näissä on eli tarvitaanko jotain panssarilasia tai lompakko-mallista koteloa? Puhelin kulkee normaalisti siististi taskussa, joten erityissuojelua se ei kaipaa, mutta naarmuuntuuko näyttö kuinka helposti jos menee vain silikonisuojalla? Harkitsen myös merkin omaa järeämpää suojusta.
Tuli tässä tänään haettua OnePlus 7T. Näytössä on suoja valmiiksi ja mukana tulee myös silikonisuojakuori, jollaista olen puhelimissani käyttänyt viimeiset 10v.

Hyvältä vaikuttaa hintaansa nähden (499€). Eiköhän tällä taas mennä seuraavat 3v. Lataus on tosiaan huiman nopea ja sormenjälkitunnistus toimii luotettavasti. kameraa en ole vielä testannut kun kuvia/videoita tulee otettua varmaan kerran kuukaudessa. Ainoa uusi appi minkä latasin oli tuollainen systeemi, millä saa notification merkkivalon näytölle, kun tässä ei enää erillistä lediä ole.
Kiitos kaikille vastauksista. Täytyy tuota Oneplussaa harkita vielä, kun moni sitä on kehunut.
Olin vastaamassa vain @Hevi lle, mutta sitten tuli luettua ketjua hieman taaksepäin ja yllätyksekseni huomasin, että moni on hankkinut juurikin OnePlus 7T:n aivan viime aikoina.

Itse onnistuin pudottamaan edellisen kännykän ekaa kertaa liian kovalle alustalle eli betonille ja pääsin täten hankkimaan uutta puhelinta. Päädyin myös monen muun tavoin tuohon 499 euron hintaiseen OnePlus 7T:hen. En ollut kokeillut tuota uutta pikalaturia aiemmin ja se on kyllä huikea laturi verrattuna aiempaan. Akku latautuu 15% -> 50% noin 10 minuutin aikana.

Käytännön ero tulee siinä, jos huomaan, että nyt on lähtö johonkin ulos heti tiedossa, niin valmistautumisen aikana laturi lataa puhelimeen sen verran virtaa, että sillä pärjää loppupäivän varsin hyvin.

Seuraavaksi tekisi mieli hankkia tuohon Carbon-suojakuori tai Sandstone-suojakuori, mutta kumpaakaan ei ollut heti liikkeestä saatavilla. Carbonin hinta lähenteli neljääkymppiä ja Sandstonea ei ole oikein saatavilla mistään. Tosin juuri löysin Sandstonen Verkkokauppa.comista.

Jos joku on hankkinut ns. "koko setin" ja päässyt testaamaan noita molempia suojakuoria, niin kuuntelen mielelläni näkemyksen kumpi on parempi ratkaisu.

Puhelin saa tässä vaiheessa arvosanaksi 9½/10 - Oneplus 7T on erittäin hyvä ostos tuossa alle 500 euron hintakategoriassa.
 
roottori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Onko mitään tehtävissä?
Mobile Pay ei vain suostu toiminaan luotettavasti kauppojen kortinlukijapäätteiden kanssa joten vaihtoehdoksi jää Google Payn käyttö.

Itsellä sama ongelma Huawei P30:n kanssa käyttäessä Mobile Payta mutta Google Payn kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Mobile Pay ei vain suostu toiminaan luotettavasti kauppojen kortinlukijapäätteiden kanssa joten vaihtoehdoksi jää Google Payn käyttö.

Itsellä sama ongelma Huawei P30:n kanssa käyttäessä Mobile Payta mutta Google Payn kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia.

Sekin mulla on, mutta noissa lähikaupoissa ei voi maksaa Google Pay:llä. Vaimon Apple taasen toimii hienosti tuon Mobile Payn kanssa.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Kokeilin kyllä parissa kaupassa, mutta ei toiminut. Vikaa varmaan tossa puhelimessa?

Voi olla tyhmä kysymys, mutta onhan sulla NFC päällä?

Itselläni myös Mobile Pay käytössä, mutta GPay tosiaan paljon nopeampi. Puhelimena Oneplus 6T.
 
K

Kiekkokatsoja

Mikäs luuri olisi nykytietojen mukaan ok, jos sen hankintaan sijoittaa n 200e?
Edellytyksenä että se toimisi ok, ja pitkään. Kamerakin saisi olla hintaluokkaan nähden ok.
Vieläkös nuo huaweit on käyttökelpoisia?
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mikäs luuri olisi nykytietojen mukaan ok, jos sen hankintaan sijoittaa n 200e?
Edellytyksenä että se toimisi ok, ja pitkään. Kamerakin saisi olla hintaluokkaan nähden ok.
Vieläkös nuo huaweit on käyttökelpoisia?

Tuossa hintaluokassa suosittelen Motorola-/Moto-brändin puhelimia. Erinomaisia hinta-laatusuhteeltaan.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Voi olla tyhmä kysymys, mutta onhan sulla NFC päällä?

Itselläni myös Mobile Pay käytössä, mutta GPay tosiaan paljon nopeampi. Puhelimena Oneplus 6T.

NFC on päällä, mutta en tiedä missä puhelimen NFC-antenni on? Olen voinut osoittaa vähän huonosti, ja siksi ei ole maksu onnistunut.
 
Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Seuraava (tyhmä) kysymys on tietysti se @puuntakaa, että onko sulla GPayta tukevaa korttia? Suomessa tuota taitaa tukea ainakin Danske, Aktia ja Nordea. Osa on sitten hankkinut Curven kortin ja liittänyt sen GPayhin. OP luottaa jostain syystä hitaampaan ja kömpelömpään Pivoon.

Itselläni on Dansken Mastercard, eikä ole GPay kertaakaan ollut toimimatta kaupassa. Kerran jouduin laittamaan puhelimen uudestaan päätteelle, ennen kuin suostui menemään läpi.
 
Komplett Bankin Master on tuossa Google Payssä. Pitäisi pelata, mutta varmistan vielä asiakaspalvelusta.

Mobile Payssä on Bank Norwegianin Visa, kun se ei kelpuuttanut tuota Komplett Bankkia.
 
puuntakaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ipa Ipandeerus
Jaha, selvis että en ole osannut käyttää Mobile Paytä. Mitään nappia tarvi painaa, senkun laittaa vaan puhelimen siihen maksupäätteen ääreen ja homma on siinä.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mikäs luuri olisi nykytietojen mukaan ok, jos sen hankintaan sijoittaa n 200e?
Edellytyksenä että se toimisi ok, ja pitkään. Kamerakin saisi olla hintaluokkaan nähden ok.
Vieläkös nuo huaweit on käyttökelpoisia?
Xiaomi Redmi Note 8 Pro vaikuttaa aika päheältä. Olin oikeasti todella yllättynyt kun sellaista tässä ekan kerran käpistelin. Pojalle tilasin käytännössä sokkona hänen toiveestaan.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Xiaomi Redmi Note 8 Pro vaikuttaa aika päheältä. Olin oikeasti todella yllättynyt kun sellaista tässä ekan kerran käpistelin. Pojalle tilasin käytännössä sokkona hänen toiveestaan.
Pojalleni myös hain tuollaisen. Nyt ollut pri päivää käytössä ja ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa. 1h 45min ja akku täynnä 0->100%. Ja akku tuntuu riittävän todella hyvin, vaikka pelaileekin sillä suht paljon. SOT:ia en ole huomannut katsoa. Voin sen huomenna illalla kurkata ja ilmoitella jos kiinnostaa?
 
Filari

Jäsen
Onkos kukaan kiinnittänyt huomiota tuohon OnePlus Nordiin joka on tulossa Heinäkuun aikana ilmeisesti? Tai kukaan kenties ennättänyt tuohon ekaan ennakkotilaukseen?

Aluksihan tämä toimi OP:n kanssa tällä tavalla ja itseasiassa täytyi olla kutsulinkki, että pääsi tilaamaan puhelimen.

Itsellä vielä vitonen käytössä. Ei oikeastaan mitään vikaa paitsi näytönlasi alkaa vetelemään viimeisiään.

Linkki Mobiilin sivuille
 
Höylis

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Kiitos tästä tiedosta. Uutta puhelinta varmaan kohta tarvitsisi. Tällä hetkellä vielä tuo one plus one puhelimena. Yllättävän hyvin vielä pelittää ikää kuitenkin se 6 vuotta. Hinta luokkana vaikuttaisi mielenkiintoiselta. Toinen mitä odotellut Googlen pixel 4a. Se ehkä joskus heinäkuussa tulossa.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
"Edullinen älypuhelin" ja ennakotiedoissa hintaa noin 500 euroa. Morjes. Siirtyminen pois Huaweilta on itsellä lähitulevaisuutta, mutta tällä hintatasolla askel ei suuntaudu ainakaan OnePlussan suuntaan.
 
aalto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, änärin suomalaiset
Kännyköissä on käynyt valmistajien kannalta hyvä kehitys keskihinnan nousun myötä. Kun joskus muutama vuosi sitten 500e oli ökypuhelimen hinta, niin nyt tuolla rahalla saa hyvän keskihintaisen luurin. Uskoisin että valmistajat ovat nostaneet ihan tarkoituksella lippulaivojen hinnat tonniin, jotta rahvas voisi kuvitella tekevänsä järkevän ostoksen ostamalla sen 500e puhelimen. Itse sorruin tähän samaan tuplaamalla puhelimeen käytetyn rahan. Oikeasti melkein kaikki pärjäisi 200e vehkeellä. Mutku tässä on niiiin hyvä kamera ja niiiiiiiin paljon parempi prosessori jne
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
"Edullinen älypuhelin" ja ennakotiedoissa hintaa noin 500 euroa. Morjes. Siirtyminen pois Huaweilta on itsellä lähitulevaisuutta, mutta tällä hintatasolla askel ei suuntaudu ainakaan OnePlussan suuntaan.
Sama tuli mieleen. Vähän aikaa sitten hommasin OP 7T 499€, jota pidän hinta/laatusuhteeltaan erittäin hyvänä. 5G lienee ainoa asia mikä tuossa on "uutta", eli edullisempi 5G luuri.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös