Kaikki tämä sen demareitten Lappeenkadun kaataneen ryhmäpäätöksen takia. Nyt piti ottaa vielä vuoden jatkoaika että pystyvät pesemään kätensä sen hölmöilyn jäljiltä.
Kyllähän siellä pari demaria lähti jo keräilemään irtopisteitä:
Eeva Arvela (sd.) sanoo, että pitkään jatkunut keskustelu osoittaa, että asia on hirvittävän tärkeä kaikille.
Hänestä olisi erikoista, että kolme vuotta sitten tehtyyn päätökseen takerruttaisi, kun maailma ympärillä on muuttunut tuossa ajassa niin paljon.
Ville Hokkanen (sd.) jatkaa keskustelua toteamalla, että oli varautunut täysin toisenlaiseen puheenvuoroon.
Hän sanoo, että maailma on asian viime käsittelyn jälkeen muuttunut ja maakunta on maailmantilanteen takia täysin uudenlaisessa tilanteessa.
Hokkanen kannattaa monitoimiareenaa kauppatorille, sillä hänestä se on elinvoiman kannalta tarpeen.
– Pelkät peruspalvelut eivät saa nuoria veronmaksajia maakuntaan. Monitoimiareena keskustaan on oikea suunta.