Etelä-Saimaassa oli juttua Toriareenan tieltä (mahdollisesti) hankittavien kiinteistöjen tilanteesta. Simo Tahvanainen kertoo että koy Ristontorin osakkaista reilusti yli 90 % olisi antanut suostumuksen osakkeidensa lunastamiseen, jolloin lunastusta vastustavan alle 10 % osakkeenomistajan osakkeet voitaisiin hankkia lunastusmenettelyllä. Lunastaja olisi siis tässä tapauksessa paikallisten yrittäjien Kisakenttä Oy, joka on sitoutunut toimimaan vain väliaikaisen omistajana, ja myymään ostamansa kiinteistöt kaupungille ilman voitontavoittelua. (tässä
@Juhaht lle näyttöä siitä, että kyllä jotkut sentään jotkut tekevät jotain Lappeenrannassakin, vaikka neliraajajarrutukseen panostavat sedät ovatkin saaneet paljon palstatilaa!)
Yksi Ristontorin lunastusta vastustava tyyppi kertoo Etelä-Saimaalle pohdiskelevansa, olisko mahdollista saada nostettua lunastusta vastustavien osuus yli 10 prosentin. Siellä kun on kuulema muutamia muitakin epäileväisiä. Näin lunastuksen vastustaja perustelee näkemystään:
lunastuksenvastustaja kirjoitti:
Toivon, että kaupunginvaltuusto pitää päänsä ja pitää voimassa päätöksen sijoittaa monitoimiareena Kisapuistoon. Ei kaupunkia voi umpeen rakentaa. Aukioitakin tarvitaan. Jos areenaa ehdotettaisiin jossain muussa kaupungissa torille, hoitoonhan ehdottaja vietäisiin.
Ei siinä mitään, osakkeenomistajalla on oikeus omaan mielipiteeseensä, ja osakkeenomistajalla on myös osakkeenomistajan oikeudet. Mutta se minua vaan kovasti hämmästyttää, kun ensisijaisesti ilmeisesti vaan toriaukiosta tykkäävä tyyppi ihan oikeasti haluaa kaupungin haaskaavan 45 miljoonaa euroa Kisapuistoon.
Iso ero tuntuu olevan kahden eri leirin ajattelutavassa. Toiset haluava tehdä jotain omasta mielestään hyödyllistä ja myönteistä, ja siinä samassa tulevat vastustaneeksi veronmaksajien rahojen järjetöntä tuhlaamista. Ja sen toisen porukan agendalla on päällimmäisenä muutoksen vastustaminen, ja hintana siitä ollaan valmiita ajamaan kaupungin talous tärviölle.
Ikävän polarisoitunut on tämä tilanne, ja kieltämättä katselen itsekin asiaa värilasien läpi. Mutta vaikka miten yritän nollata ja neutralisoida omaa ajatteluani edes hetkeksi, en vaan löydä Kisapuistoon rakennettavassa monitoimiareenassa järkeä. En toiminnallista enkä varsinkaan taloudellista.
Simo Tahvanaisen mukaan kiinteistöosakeyhtiö Ristontorin osakkaista 90 prosenttia on antanut suullisen suostumuksen myyntiin. Jäljelle jääneet osakkeet on mahdollista hankkia lunastusmenettelyllä.
www.esaimaa.fi