Mainos

Uusi hallitus: floppi?

  • 219 779
  • 672

Leobold

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallituksen vastuu

Kuten jo tuolla Sopan ketjussa kirjoittelin niin kyllähän tähän tämänhetken sekavuuteen suurin vastuullinen on hallitus. Hallitus on palkannut urheilutoimenjohtajaksi kyvyttömän ja lisäksi ylimielisen hemmon. Joka ylenkatsoo katsojia ja myös pelaajia. Urheilutoimenjohtajan pitäisi seisoa eturintamassa ottamassa vastaan pahimmat mediaan paineet, eikä jättää kokematonta valmentajaa vastaamaan yksin kaikesta. Kun joukkue menestyy niin se on silloin Nybarin joukkue, kuten hän A-junnuissa muisti aina mainita. Kenen joukkue se on nyt kun kontataan, kaikki vastuu on valmentajalla jolla ei ollut aikaa valmistautua kauteen kunnolla. Eikä varmaan Sopan valmennustietouskaan ole vielä kaikkein parhaimmalla tasolla. Hallituksenkin pitäisi palkata joku ammattilainen tekemään sitä Helsinki-Gardenin pienoismallia niistä tulitikuista ja keskittyä seuraamaan mitä tuolla kentällä ja kopissa oikein tapahtuu. Ei se riitä että kadunvarret on täynnä kylläkin kivoja punaisia mainoksia, pelinkin pitäisi kulkea kaukalossa. Jääkiekkojoukkueen tärkein tehtävä on kuitenkin siellä kentällä.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallitus on palkannut urheilutoimenjohtajaksi kyvyttömän ja lisäksi ylimielisen hemmon.ä.

Tää ei vissiin ollut mitään mulle? No joo, en ole ylimielinen jne. Mutta se mikä meikäläistä ihmetyttää on se, että lähes kaikki HIFK:ta seuraavat ovat yksimielisiä siitä, että kauden aikana olisi pitänyt hallituksen ja seurajohdon toimesta reagoida jo useaan otteeseen. Onko niin,että kerralla tapahtuu sitten enemmän ja jälkikäteen tarkasteltuna kaikki on aivan loogista? HIFK:lla on kuitenkin historiasta monta lukuisaa esimerkkiä, että muutoksia voidaan tehdä ja taloudellinen tilanne on nyt varmaan parempi kuin kertaakaan viimeksi kuluneen reilun vuosikymmenen aikana.
 

Leobold

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallituksesta

Ei ollut mitenkään nimimerkki Hemmoa merkkaava. Puran vain omaa harmistumistani ja avuttomuuttani tässä tilanteessa. Tässä yhteydessä tarkoitin hemmolla yleissanaa hiemen yksinkertaisesta ja hömelöstä tyypistä. Meneekö asia selityksen myötä vielä pahemmaksi. Olen pitänyt herroja hallituksen suhtkoht täyspäisinä kavereina mtta nyt alan epäillä omia ajatuksiani.
 

Snaibeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko niin,että kerralla tapahtuu sitten enemmän ja jälkikäteen tarkasteltuna kaikki on aivan loogista?

Tapahtuu nyt tästä eteenpäin mitä vaan, niin käsittämättömän pitkälle metsään ovat nämä jopa median ammattilaisiksi itseään tituleeraavat kriisiviestinnän ohjanneet. Jäävuoren huipulla tietysti Nybondas ylimielisine lausuntoineen, mutta tämä kai oli odotettavissakin.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Samaa mieltä, ei kyllä jaksa kiinnostaa mitkään näytösottelut, mutta voihan narrit pitää siellä oman talviklassikkonsa jonkun venäläisjoukkueen kanssa, olisi kiva nähdä kun narrikannattajat täyttävät kymmenesosan katsomosta ja venäläisiä on loput.
 

Iso Paha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go IFK
Samaa mieltä, ei kyllä jaksa kiinnostaa mitkään näytösottelut, mutta voihan narrit pitää siellä oman talviklassikkonsa jonkun venäläisjoukkueen kanssa, olisi kiva nähdä kun narrikannattajat täyttävät kymmenesosan katsomosta ja venäläisiä on loput.
Ei taitaisi olla Stadikka hyvinpaljon loppuunmyyty. Se mikä HIFK-Jokerit virityksellä toimii, voi olla että Jokerit-(ryssä)ulkomaanpelle matsi ei hokuttelisi edes Hartwallin normia kuuttatuhatta katsojaa. Sen sijaan CHL IFK-Jokerit voisi mielestäni oikeasti toimia jokavuotisena Stadinherruusmatsina.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Nyt v. 2009 kannattaisi vaan aloittaa sen uuden hallin rakentaminen, kun on korot ja rakennuskustannukset alhaalla, historiallinen tilaisuus menee pari vuotta odotellessa sivu suun.

Näin kirjoitin esim. 9.4.2009, kun lukee tätä ketjua taaksepäin. Menikö juna ohi, kun suunnitelmat saatiin julkisuuteen ja esiin vuonna 2012, jää nähtäväksi. Itse toivon, että ei mennyt, mutta katsellaan. Jos 2009-12 meni papereita ja kokonaispakettia valmistellessa, niin se on liian pitkä ajanajakso siihen asiaan.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllähän tämä ketju kuuluu nostaa ylös! HIFK;n hallitus osoittautuu puuhastelijoiden kerhoksi jolla ei näköjään ole muuta mielessä kuin se uusi Areena joskus tulevaisuudessa. Huh huh, vittu mitä touhua. Erotkaa kaikki!! Te olette mahdollistaneet tämän totaalisen sukelluksen.
 

scholl

Jäsen
Erotkaa kaikki!! Te olette mahdollistaneet tämän totaalisen sukelluksen.

vrt Blues. Jollain toisella hallituksella (Tuohimaa jne.) HIFK olisi jo konkurssissa. Talouden tervehdyttäminen, mestaruus ja monivuotinen voitollinen tulos laittaa hallituksen arvosanaksi 9.

Ainoa ongelma on huono tilanne urheilullisella puolella, joten hallituksen pitäisi vapauttaa Nybari tehtävistään ja hankkia mies, jolla on riittävästi ammattitaitoa koota hyvä porukka sisältäen valmentajat ja pelaajat, jotta jatkossa urheilullinen menestys olisi hyvää.
 

newill

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallitukseen olisi hyvä saada enemmän jääkiekkotietämystä. Business sujuu, mutta itse pääasia eli jääkiekko on hoidettu heikosti. Ei sinänsä ihme koska ei siellä hallituksessa taida olla yhtään jääkiekon ammatilaista...
 

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallitukseen olisi hyvä saada enemmän jääkiekkotietämystä. Business sujuu, mutta itse pääasia eli jääkiekko on hoidettu heikosti. Ei sinänsä ihme koska ei siellä hallituksessa taida olla yhtään jääkiekon ammatilaista...

Näin on vuodesta toiseen hakataan päätä seinään. Virheistä ei osata ottaa oppia.
Kyllä se business puolikin jossain vaiheessa sukeltaa, ellei urheilupuolta hoideta kuntoon.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U15

Falcon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hallituksen seniori Jaakko Marttinen on ainoa jolla hallituksesta on jääkiekkotaustaa. Hän on entinen HIFK.n puolustaja. Taisipa pelata
maajoukkueessakin. Pelivuosista on tosin jo aikaa. Marttinen on 69-vuotias ja luonut uransa liikemaailmassa.
 

Averagehacker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK on menestyvä yritys

Oy HIFK-Hockey Ab:n hallitus
Timo Everi (pj.)
Leo-Dan Bensky
Alexander Lindholm
Jaakko Marttinen
Kaj Swanljung

Seura - HIFK

Tää porukka kattoo et tili pysy plussalla ja mieluiten karttuu vuosittain. Niin kauan kun kausarimyynti pysyy tällä tasolla, ei muutospainetta ole. Kaikki muu on teatteria. Siis tavoite on ennen kaikkea menestyvä liikeyritys, ei liigasijoitus.
 

Jan_Peter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK,Chicago blackhawks
Tää porukka kattoo et tili pysy plussalla ja mieluiten karttuu vuosittain. Niin kauan kun kausarimyynti pysyy tällä tasolla, ei muutospainetta ole. Kaikki muu on teatteria. Siis tavoite on ennen kaikkea menestyvä liikeyritys, ei liigasijoitus.

Näin se on. Ongelmia ei nähdä niin lauan kuin kassaan sataa rahaa ja periaatteessa silloinhan yritys on kannattava jos se tuottaa omistajilleen voittoa. Mutta jokaisella yrityksellä luulisi olevan viisivuotis suunnitelma ja sen perusteella IFK:n rahavirta tulee tyrehtymään koska katsojat tulevat jäämään pikku hiljaa pois hallista. Kuka tuosta paskasta maksaa lähemmäksi 30 euroa? Minä en ainakaan.
 

newill

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos firman äätuote on täysin kuralla, niin ei mene kovin kauan ennen kuin myös talous on sekaisin. Eihän sen pitäisi olla keneltäkään pois jos hallitusessa olisi joku modernista jääkiekosta oikeasti tietävä, tyyppiä Kekäläinen, Stubb tai Erkka Westerlund, muitakin varmaan löytyy....
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tää porukka kattoo et tili pysy plussalla ja mieluiten karttuu vuosittain. Niin kauan kun kausarimyynti pysyy tällä tasolla, ei muutospainetta ole. Kaikki muu on teatteria. Siis tavoite on ennen kaikkea menestyvä liikeyritys, ei liigasijoitus.

Kyllähän tyhminkin tajuaa, että nämä tukevat toisiaan. IFK:n nykyinen hallitus on kaiken tiedon mukaan hoitanut hommansa erittäin mallikkaasti. Urheilullisesti kynnetään juuri nyt syvällä, ja onhan se nyt päivänselvää, ettei hallitus ole tilanteeseen tyytyväinen, ja muutoksia tulee, jos ei suunta muutu. En ymmärrä kuinka naiivi saa olla, jos oikeasti kuvittelee, ettei hallitusta kiinnosta urheilullinen puoli pätkääkään, kunhan talous pysyy plussalla. Jotenkin tuntuu, että tämä palsta vajoaa koko ajan yhä alemmaksi.
 

scholl

Jäsen
Kyllähän tyhminkin tajuaa, että nämä tukevat toisiaan. IFK:n nykyinen hallitus on kaiken tiedon mukaan hoitanut hommansa erittäin mallikkaasti. Urheilullisesti kynnetään juuri nyt syvällä, ja onhan se nyt päivänselvää, ettei hallitus ole tilanteeseen tyytyväinen, ja muutoksia tulee, jos ei suunta muutu. En ymmärrä kuinka naiivi saa olla, jos oikeasti kuvittelee, ettei hallitusta kiinnosta urheilullinen puoli pätkääkään, kunhan talous pysyy plussalla. Jotenkin tuntuu, että tämä palsta vajoaa koko ajan yhä alemmaksi.

Jos menestyksettömyys on vallitseva olotila ja menestys vain poikkeus, niin silloin se antaa melko erikoisen kuvan, jos vakuutetaan, että muutoksia muka tulee, jos tilanteeseen ei olla tyytyväisiä. Nyt on jo kolmas fiaskokausi putkeen ja urheilupuolesta vastaava johtaja saa jatkaa penailuaan ilman, että kukaan asiaan puuttuisi.

Urheilullinen ja taloudellinen menestys tukevat toisiaan, mutta nyt urheilullisen menestyksen esteenä on joko osaamattomuus tai alhainen vaatimustaso.
 

Stigu

Jäsen
HIFK:n taloudellinen tuloshan on ollut tasaisen kasvava jo useamman vuoden. Urheilupuolella tökkii, kuten kaikki tiedämme. Mikä siihen avuksi?

Tsekkailen tuossa juuri Ilmala-Saipa-matsia, ja ei voi kun ihailla a) Tirkkosen valmennuksen jälkeä ja b) Tuomenoksan joukkueen kasaamisen jälkeä. Jengissä pelaa neljä ulkkaria: Glenn, Persevilahti-Nagander, Giliati ja Davis, jotka ovat kaikki liigan eliittiä. Lisäksi joukkue pelaa erittäin aktiivista, luistelevaa ja nautittavaa peliä.

Tuollaisen urheilupuolen parivaljakon (Tirkkonen-Tuomenoksa) kun ostaisi jengiin mottipäisellä summalla (about 300 k€- 500 k€ per kausi veikkaan), niin olisi faninkin hyvä olla. Nyt me fanit saamme katsella kun IFK:n "oma poika" leikkii ja opettelee UTJ:na olemista vuodesta toiseen.
 

Lalli68

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
faninkin hyvä olla. Nyt me fanit saamme katsella kun IFK:n "oma poika" leikkii ja opettelee UTJ:na olemista vuodesta toiseen.

Ongelma oikeastaan on se, että ei edes opettele. Vai onko joku nähnyt positiivista kehityskäyrää? Oleilee, puuhastelee ja nauttii eduista lienee oikeampi tulkinta. Pahinta lienee se, että saattaa luulla tekevänsä, eli itsekritiikki ja kehittymisen halu puuttuu. Tulee mieleen kuntien eläkevakuutusjupakka.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä Stigun kirjoituksen voi allekirjoittaa täysin! Kalpa pääsee hiljalleen juonesta kiinni, samoin uskon että TPS:kin tekee, joten kyllä jumbosija häämöttää jos ei ala HIFK;n otteet paranemaan selvästi. Taulukossa yläpuolella olevista ei kannata odottaa apuja, HPK;n ja Bluesin peli on menossa parempaan suuntaan myös. Kärkipään jengeistä ei kannata edes puhua, eroa alkaa olemaan jo mukavat toistakymmentä pistettä.

No, onhan tässä vielä kautta jäljellä. Mutta kun katsoo tuota rosteria ja varsinkin sentteritilannetta niin itku pääsee.

On se ihmeellistä miten esim. juuri Saipassa osataan, meidän Tomppa ei. Ja rahaa on ollut käytössä tuplasti. Ei voi kuin ihmetellä munattomia miehiä hallituksessa että antavat Nybondaksen jatkaa hommissaan.
 

Caine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Leijonat
Pahinta lienee se, että saattaa luulla tekevänsä, eli itsekritiikki ja kehittymisen halu puuttuu.

Jep. Siitä se ylimielinen asenne tulee, on ison jengin johdossa ja siihen päälle tää vitun hiljaiselo politiikka joka IFK:ssa nykyään on. (On muuten ihan naurettavaa pelleilyä!) Ja tää ukko vielä oikeasti uskoo tekevänsä ja pystyvänsä tekemään hyvää duunia. Ja me kaikki ollaan väärässä. Ja niitä pelaajia ei löydy jne.

Montako vuotta se siellä nyt on istunut? Jälki on samaa kuin menisin itse sinne etsimään niitä pelaajia, ja päivääkään en ole tuollaista työtä tehnyt. Kuka tahansa pystyy jollekkin nousukäyrässä olevalle Puustiselle soittamaan ja kysymään että tuu meille pelaa, saat näin ja näin paljon. Mutta todelliset mittarit mitataan kokonaisuuden kasaamisessa (hela joukkue) ja uusien lupauksien löytämisessä (esim. Granlund). Lisäksi mikä siinä on että tänne roudataan jatkuvasti jo valmiiksi puolikuntoisia pelaajia jotka viettävät puolet kaudesta sairaalassa, kun ovat itsensä treeneissä loukanneet? TREENEISSÄ! Siis mitä vittua! Tai sitten pelaa kolme peliä ja yhtäkkiä ei näy enää, joo sillä oli sellanen paha polvivamma olemassa nyt joutuu leikkaa. Aha, ai sellanen. No miks vitussa me sit ostettiin tollanen leikkausta odottava kundi pelaaman tänne ja vielä rakennetaan sen ympärille yksi ketju. Ei vittu mitä touhua.
 

Stigu

Jäsen
On se ihmeellistä miten esim. juuri Saipassa osataan, meidän Tomppa ei. Ja rahaa on ollut käytössä tuplasti. Ei voi kuin ihmetellä munattomia miehiä hallituksessa että antavat Nybondaksen jatkaa hommissaan.

Kyllä.

Toisaalta jos esim

- Coca Cola myisi 10 miljardia pulloa uutta kasvisuutejuomaa, vaikka siinä olisi 97% lehmän virtsaa, tai
- Apple myisi 10 miljoonaa uutta ATK-laitetta, vaikka sisällä olisi VIC20-prosessori tai
- Rolling Stones myisi triplaplatinaa vaikka laulajana olisi Tauski

eivät noiden frimojen hallitukset välttämättä reagoisi mitenkään tuotteen sisältöön.

Liian hyvä taloudellinen tulos, liian talouspainotteinen hallitus (Marttinen taitaa olla ainoa lätkätaustan omaava), liian pitkät hyväveli-palkitsemisperineet ja liiallinen fokus hallihankkeessa. Siinä omasta mielestäni syyt nykyiseen vuosia jatkuneeseen kurjimukseen, jolle ei näy loppua myöskään tulevina vuosina. Esimerkkinä vaikkapa IFK:n junioritoiminta joka on romahtanut parissa vuodessa.Tai vaikkapa edareiden ensi kauden joukkueen runko tai valmentajakysmysy jotka ovat täysin avoimia kysymyksiä.

Tuote mätänee vuosi vuodelta yhä pahemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös