Uusi hallitus: floppi?

  • 219 410
  • 672

Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
IFK:n hallituksen olisi pitänyt pitää turpansa kiinni eilisen kokouksen jälkeen. Korkeintaan olisivat kommentoineet, että Karalahden asiasta keskusteltiin ja että enempää emme halua kommentoida keskeneräistä asiaa. Näin olisi jätetty ovet auki kaikille vaihtoehdoille (syyte tulee/ei tule, tuomio tulee/ei tule, Jere pelaa HIFK:ssa tällä kaudella/ei pelaa, Jere pelaa HIFK:ssa ensi kaudella/ei pelaa...).

Näin Kärpät tekee nyt koko ajan. Odottavat miten oikeudessa käy ja sitten sainaavat huippupelaajan jos mahdollista. Toki erona tässä on se, että Kärppä-organisaation jokainen taso pyrkii maksimoimaaan joukkueen menestyksen liigassa ja tulevassa Euroopan mestarien liigassa. HIFK taas, no... CARLBREWERSTYLEGOODOLDTIMEHOCKEYISBACKINTOWN!!! TUTINAA JA TÖTINÄÄ!!! BANG BANG!!!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei IFK:n hallitus ole mikään punakaarti jonka päätökset toteutetaan huutoäänestyksillä. Hallituksen päätös oli hyvä ja johdonmukainen joka oli vain jatkoa viime syksyiselle. Kerran huudettiin täällä Calounia takaisin ja vituiksi meni silloin. Nyt näköjään opittu jotain sentään...
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
Löistava ja selkeä ratkaisu IFK:n johdolta. Kävi kuinka kävi, niin Jere ei enää sylje joukkueensa ja kannattajiensa päälle. IFK:lla on mitta täynnä Jeren tempauksia, eikä ihme.
Jere, grow up!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Hallituksen päätös oli hyvä ja johdonmukainen joka oli vain jatkoa viime syksyiselle. Kerran huudettiin täällä Calounia takaisin ja vituiksi meni silloin. Nyt näköjään opittu jotain sentään...

Mitä IFK:ssa on opittu?

Turpa on auki mitä ihmeellisimmissä asioissa jatkuvasti. Pena valittaa julkisesti, että valmentajia ja pelaajia ei saa mistään. Tuohimaalta en ole kuullut ikinä mitään järkevää jääkiekkoon liittyvää kommenttia. Äijä tekee IFK:ssa "duunia" täysin vasurilla sunnuntai-harrastuksena, ja kunnianhimoisesta menestyksentavoittelusta ei ole tietoakaan.

Vaihtoon koko paska.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Vaihtoon vaihtoon minunkin puolestani mutta tässä yksittäisessä tapauksessa toimi oikein vaikka kenties onkin kannattajien yleistä toivetta vastaan.
 
RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vaihtoon vaihtoon minunkin puolestani mutta tässä yksittäisessä tapauksessa toimi oikein vaikka kenties onkin kannattajien yleistä toivetta vastaan.

Millä perusteella hallitus toimi tässä tapauksessa oikein? Mitäs jos Baxter olisi kelpuuttanut Jeren tietyillä ehdoilla, niin olisiko silti tämä hallituksen päätös oikea?
 
Kettumainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näin Kärpät tekee nyt koko ajan. Odottavat miten oikeudessa käy ja sitten sainaavat huippupelaajan jos mahdollista. Toki erona tässä on se, että Kärppä-organisaation jokainen taso pyrkii maksimoimaaan joukkueen menestyksen liigassa ja tulevassa Euroopan mestarien liigassa. HIFK taas, no...

Eli Jeren potkut Kärpistä oli askel kohti maksimaalista menestystä?

Täällä on jengi sokaistunut negojen antamiseen niin syvästi, että nykyään jokainen lausunto, teko, sainaus, voittoputki, muutos, jne...on täyttä paskaa, jos se tapahtuu nykyisen hallituksen alaisena. Se, että irroitellaan lauseita lauseyhteyksistä ja keksimällä keksitään miksi voidaan taas räksytettää naama punaisena kuvastaa erinomaisesti tilannetta.

Mutta jatkakaa, toki. IFK, jatkoajan parasta viihdettä! Ruokitte itse sitä perseilyn henkeä, joka on leijunut tovin Nordiksen yllä.
 
VT

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kerrankin pysyttiin valitussa linjassa, eikä lähdetty pyörtämään sanoja saman henkilön ollessa jälleen kyseessä.

Kerrataan vielä; IFK:n edellinen hallitus erotti Karalahden, koska hän ei noudattanut joukkueen yhteisiä pelisääntöjä, eikä sitä kautta sitoutunut joukkueen yhteiseen tavoitteeseen.
Mikä valittu linja? Niin urheilu- kuin liike-elämässä pitää pystyä tekemään uusia päätöksiä. Tilanne voi olla nyt eri kuin se oli kaksi viikkoa sitten. IFK teki kesällä mielestäni ainoan oikean ratkaisun - peli piti viheltää poikki.

IFK:n hallitus ei osannut/halunnut myöntää, että se on ihan itse mokannut täysin toiminnassaan Jeren suhteen. IFK olisi nyt voinut ottaa Jere samoilla ehdoilla kuin Kärpät eli hölmöilyt kerrasta poikki. Jos IFK:n hallitus olisi nyt tarjonnut Jerelle sopimusta ja paikkaa harjoitusvahvuuteen, se olisi samalla myöntänyt, että aiemmin toimittiin väärin, jatkossa voidaan toimia toisin.

Tällainen päätös olisi ollut Tuohimaan ja hallituksen egolle liikaa. Siksi pitää surkuhupaisasti vedota jo kerran tehtyyn päätökseen.
 
Viimeksi muokattu:

Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Turpa on auki mitä ihmeellisimmissä asioissa jatkuvasti. Pena valittaa julkisesti, että valmentajia ja pelaajia ei saa mistään. Tuohimaalta en ole kuullut ikinä mitään järkevää jääkiekkoon liittyvää kommenttia. Äijä tekee IFK:ssa "duunia" täysin vasurilla sunnuntai-harrastuksena, ja kunnianhimoisesta menestyksentavoittelusta ei ole tietoakaan.
No toivottavasti valittaja-Pena ei ole enää johdossa ensi kaudella. Tuohimaa todellakin tekee hommat ns. vasemmalla kädellä, koska hänen leipätyönsä on muualla ja hän on "vain" IFK:n hallituksen puheenjohtaja. Ei siis vastaa IFK:n operatiivisesta toiminnasta. Pitäisikö IFK:n hallituksen puheenjohtajan työ olla mielestäsi kokopäivätoiminen virka?

Buccaneerin ehdotukset hallituksen toimintatavoiksi ovat kieltämättä erikoisia. Nyt IFK:n hallitus osoitti juuri suoraselkäisyyttä julkistamalla tiedotteen ENNEN syyttäjän päätöstä.
 
Jake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Mikä valittu linja? Niin urheilu- kuin liike-elämässä pitää pystyä tekemään uusia päätöksiä. Tilanee voi olla nyt eri kuin se oli akksi viikkoa sitten. IFK teki kesällä mielestäni ainoan oikean ratkaisun - peli piti viheltää poikki.
Tottakai silloin pitää tehdä uusia päätöksiä, jos tilanne on eri kuin kaksi viikkoa sitten, mutta kun tässä tapauksessa tilanne on täysin sama kuin kesällä. Tässä välissä Jere on käynyt pelaamassa toisessa jengissä ja istumassa linnassa, muuten se on täysin sama. Edelleen pelataan samaa kautta samalla joukkueella ja valmentajalla, minkä tavoitteisiin Jere ei ennen kautta ollut valmis sitoutumaan. Miksi Jere nyt pitäisi ottaa takaisin joukkueeseen?
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Tuohimaalta en ole kuullut ikinä mitään järkevää jääkiekkoon liittyvää kommenttia. Äijä tekee IFK:ssa "duunia" täysin vasurilla sunnuntai-harrastuksena, ja kunnianhimoisesta menestyksentavoittelusta ei ole tietoakaan.

Vaihtoon koko paska.
Aika harvassa ovat yritykset, joiden hallituksen puheenjohtaja tai muut jäsenet toimivat vain siinä positiossa. Edes suurimpien yritysten hallitusten puheenjohtajat eivät tee sitä työtä päätoimisesti. On olemassa toki hallituksissa päätyökseen istuvia, ns. hallitusammattilaisia, kuten Jorma Ollila. Hänelläkin on Nokia hallituksen puheenjohtajuuden lisäksi muita merkittäviä hallituspositioita, esim. Shellissä. Ehkä HIFK:n hallituksen puheenjohtajuus ei vaadi tekijältää ihan samaa, joten Tuohimaan leipätyön ei uskoisi haittaavan ratkaisevasti.

Onko hän muuten tuohon asemaan kompetentti onkin sitten toinen juttu.

Mielestäni hallituksen päätös Jeren tulevaisuudesta HIFK:ssa oli johdonmukainen. Tätä älämölöä ei ehkä olisi syntynyt, mikäli HIFK:n puolustus ei huutaisi kunnon pelimiehiä. Se, mitä hallitus tekee jatkossa HIFK:n urheilullisen menestyksen kanssa jää nähtäväksi.
 
aika epeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin urheiluyhdistyksen toverit
Nyt IFK:n hallitus osoitti juuri suoraselkäisyyttä julkistamalla tiedotteen ENNEN syyttäjän päätöstä.
Tämä totta. Lisäksi koko Jere-linjaus on osa laajempaa linjausta koskien IFK:n pelaaja- ja valmentajapolitiikkaa, jossa porukkaa on palkattu vähän miten sattuu ja koska sattuu, ja sitten irtisanottu, kun homma ei toimikaan. On sähelletty ja häslätty ilman hajuakaan mistään tavoitteesta ja sen mukaisesta pitkäjänteisestä toiminnasta. Nyt hallitus (toivottavasti) on ottanut tiukan asenteen joukkueen kasaamiseen ja (toivottavasti) rakentanut PTS:n, jonka pohjalta mennään eteenpäin. Vaikka huopaamalla, jos ei soutamalla.
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Mielestäni hallituksen päätös Jeren tulevaisuudesta HIFK:ssa oli johdonmukainen. Tätä älämölöä ei ehkä olisi syntynyt, mikäli HIFK:n puolustus ei huutaisi kunnon pelimiehiä. Se, mitä hallitus tekee jatkossa HIFK:n urheilullisen menestyksen kanssa jää nähtäväksi.
Älämölöä ei ehkä olisi syntynyt.... Niinpä, jos ei olisi sairautta (surkea puolustus ja surkeasti pärjäävä joukkue) eihän silloin tarvittaisi lääkettäkään (yksi liigan parhaista puolustajista). Nyt vaan tilanne on se, että sairaus on akuutti ja lääke oli käden ulottuvilla, mutta sitä ei suostuttu ottamaan, koska viime kerralla lääke maistui pahalta, vaikka auttoi vaivoihin. Jonkun mielestä suoraselkäistä ja johdonmukaista, jonkun toisen mielestä....no, lapsellista.

Syksyllä -05 HIFK-fanien keskuudessa hämmästeltiin liigan päätöstä antaa HIFK:lle roimat sakot Sheddenin "käskytysjupakasta" vedoten edellisen kevään Lukko-sarjan tappeluihin. Nyt kuitenkin on suoraselkäistä hylätä hyvän syksyn Kärpissä pelannut Jere vedoten edellisen kevään väliinjätettyihin harjoituksiin.

En ymmärrä muutenkaan höpinää näistä johdonmukaisista päätöksistä. Viime kesänä päätettiin mitä päätettiin jeren suhteen ja nyt oli uusi tilanne jossa piti tehdä uusi päätös. Hallituskin vaihtui tässä välissä. Ei tuon uuden päätöksen tarvitse riippua siitä edellisestä. Paitsi tietysti HIFK:ssa, jossa valmentaja ei voi käyttää pitkiä kalsareita, koska Brewerkaan ei vuonna -69 käyttänyt. Valmennustaidoilla ei merkitystä.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tuohimaa todellakin tekee hommat ns. vasemmalla kädellä, koska hänen leipätyönsä on muualla ja hän on "vain" IFK:n hallituksen puheenjohtaja. Ei siis vastaa IFK:n operatiivisesta toiminnasta. Pitäisikö IFK:n hallituksen puheenjohtajan työ olla mielestäsi kokopäivätoiminen virka?
Ei, mutta osa-aikainen on hieman eri asia kuin se, että tekee hommia puolivaloilla. Tuohimaa on suurin turhake koko organisaatiossa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tottakai silloin pitää tehdä uusia päätöksiä, jos tilanne on eri kuin kaksi viikkoa sitten, mutta kun tässä tapauksessa tilanne on täysin sama kuin kesällä. Tässä välissä Jere on käynyt pelaamassa toisessa jengissä ja istumassa linnassa, muuten se on täysin sama. Edelleen pelataan samaa kautta samalla joukkueella ja valmentajalla, minkä tavoitteisiin Jere ei ennen kautta ollut valmis sitoutumaan. Miksi Jere nyt pitäisi ottaa takaisin joukkueeseen?

Juuri näin. Vaikka Jere jengiin pelillisten ominaisuuksiensa takia olisi mahtunutkin, kertoo se enemmän mielestäni IFK:n puolustuksesta kuin Jerestä. Valitettavasti.

Mitä hallitukseen tulee, niin Tuohimaahan olisi käsittääkseni halunnut jättää pestinsä jo Kifen ja Frankin kanssa samaan aikaan. Koko hallitusta ei kuitenkaan ollut mielekästä vaihtaa kerralla, joten eiköhän Tuohimaastakin pian päästä. Itse nyt en näe tätä mitenkään Tuohimaan tekosina pitää Jere poissa IFK:sta.

Samaan aikaan, kun fanit huutavat pitkäjänteisyyden perään, itketään, miksei Jereä voitu nyt kuitenkin ottaa takaisin jengiin. Aika näyttää kultaavan muistot hyvinkin nopeasti. Jostain pitää se pitkäjänteisyyskin aloittaa ja aloitettakoon se nyt vaikka pysymällä johdonmukaisesti päätöstensä takana.

Ja täytyy myös muistaa, että nykyhallituksella voi ja varmasti onkin tarkat suunnitelmat IFK:n tulevaisuudesta. Minä nyt odotan edelleenkin rauhallisin mielin, koska uskon, että herrat Everi ja Lindholm kyllä antavat kaiken osaamisensa IFK:n käyttöön. Uskon, että mm. slogan Aina Sattuu Ja Tapahtuu löydetään roskiksesta hyvinkin pian ja annetaan tekojen puhua puolestaan. Ja voi toki olla, että joidenkin yhteistyökumppaneiden kanssa on erittäin tiukat pykälät IFK:n pelaajien ja muiden henkilöiden toimien suhteen ja Jere ei nyt tällä kertaa istu niihin. Me emme voi tietää kaikkia taustoja, minkä pohjalta päätökset on tehty.
 
Animal

Jäsen
Älämölöä ei ehkä olisi syntynyt.... Niinpä, jos ei olisi sairautta (surkea puolustus ja surkeasti pärjäävä joukkue) eihän silloin tarvittaisi lääkettäkään (yksi liigan parhaista puolustajista). Nyt vaan tilanne on se, että sairaus on akuutti ja lääke oli käden ulottuvilla, mutta sitä ei suostuttu ottamaan, koska viime kerralla lääke maistui pahalta, vaikka auttoi vaivoihin. Jonkun mielestä suoraselkäistä ja johdonmukaista, jonkun toisen mielestä....no, lapsellista.

Unohdit kuitenkin mainita tässä muuten hyvässä lääkevertauksessa mahdolliset sivuoireet ja haittavaikutukset, jotka pahimmillaan voivat olla vakavampia kuin sairaus itse. Lisäksi ei ole täysin poissuljettua, että on mahdollista löytää korvaava lääkeaine, jossa ei ole edes mahdollisia sivuoireita. Epätodennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin.

Syksyllä -05 HIFK-fanien keskuudessa hämmästeltiin liigan päätöstä antaa HIFK:lle roimat sakot Sheddenin "käskytysjupakasta" vedoten edellisen kevään Lukko-sarjan tappeluihin. Nyt kuitenkin on suoraselkäistä hylätä hyvän syksyn Kärpissä pelannut Jere vedoten edellisen kevään väliinjätettyihin harjoituksiin.

Täysin eri asia. Tappelujutussa puhutaan kahdesta eri kaudesta, Jeren tapauksessa kuluvan kauden valmistautumisjaksosta. Eri asia sitten on se, onko joukkueen kokeneempia pelaajia syytä sitoa johonkin kimppatreenirinkiin heti edellisen kauden päätyttyä...
 
Germanicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
*HIFK* Germanicus Julius Caesar Claudianus
Täysin oikea päätös hallitukselta. Vaikka meidän pakisto onkin pelkkää paskaa tällä kaudella, Niin Jergusta en olisi sinne enää huolinut. Tämä puolustaja on töpeksinyt aivan tarpeeksi organisaatiossamme, tehkööt sitä nyt jossain muualla.
Pois, takaisin -pelleilyllä olisi mennyt loputkin luottamukset hallitukseen.

Tsemppiä Jerelle jatkossa.
 
RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Unohdit kuitenkin mainita tässä muuten hyvässä lääkevertauksessa mahdolliset sivuoireet ja haittavaikutukset, jotka pahimmillaan voivat olla vakavampia kuin sairaus itse. Lisäksi ei ole täysin poissuljettua, että on mahdollista löytää korvaava lääkeaine, jossa ei ole edes mahdollisia sivuoireita. Epätodennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin.

Mitä olisivat olleet tässä tapauksessa nämä mahdolliset sivuoireet ja haittavaikutukset? Puolustus heikentynyt? Katsojamäärät pudonneet? Sponsorit kaikonneet?
 
Buccaneer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tuomo Ruutu, Sean Bergenheim
Unohdit kuitenkin mainita tässä muuten hyvässä lääkevertauksessa mahdolliset sivuoireet ja haittavaikutukset, jotka pahimmillaan voivat olla vakavampia kuin sairaus itse. Lisäksi ei ole täysin poissuljettua, että on mahdollista löytää korvaava lääkeaine, jossa ei ole edes mahdollisia sivuoireita. Epätodennäköistä, mutta mahdollista kuitenkin.
Kuten olen jo todennut monesti, on Jere huonoimmillaankin (viime kaudella) ollut parempi kuin Korhonen ja Turunen normaalitasollaan. Eli puheet sivuvaikutuksista ovat sikäli soopaa. Joukkueen peli ei Jeren mukaan tulolla huononisi kyllä millään. Tuon korvaavan lääkeaineen löytäminen on tietysti aina mahdollista, mutta kuten totesitkin....niin tuskinpa.

Täysin eri asia. Tappelujutussa puhutaan kahdesta eri kaudesta, Jeren tapauksessa kuluvan kauden valmistautumisjaksosta. Eri asia sitten on se, onko joukkueen kokeneempia pelaajia syytä sitoa johonkin kimppatreenirinkiin heti edellisen kauden päätyttyä...
Puhutaan samasta kaudesta juu. Mutta pointtina se, että koska Kärpissä luistin liikkui aivan riittävästi liigatasolla pärjäämiseen, niin sillä ei ole enää tulevaisuuden kannalta mitään väliä mitä Jere teki viime toukokuussa. => Uusi alku olisi ollut mahdolilnen, jos ei HIFK-johdossa oltaisi niin jääräpäitä.

Toki, jos tuo syyte nyt tulee (ja tuomio?) ja sitä kautta pelikielto jatkuu, niin koko keskusteluhan on sitten ainakin tämän kauden osalta melko yhdentekevää. Tässäkin tapauksessa oli silti mielestäni aivan turhaa sulkea ovia tällaisilla lausunnoilla.
 
kibe84

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja kakkosena Pelicans, ULUVFC #71, DEFC #50
T
Pois, takaisin -pelleilyllä olisi mennyt loputkin luottamukset hallitukseen.
HAHHAH!! Ei voi kun nauraa näille loppukin luottamus olisi mennyt hallitukseen jutuille. Nythän se ei ole mennyt, koska uusi mahtava hallituksemme teki päätöksen edellisen hallituksen täysin eri lähtökohdista tehtyyn päätökseen vedoten. Eipähän ole sielläkään kokouksessa tarvinut päänahkaa raapia. Mistäköhän asiasta/asioista se mahtava luottamus on tähänkin hallitukseen syntynyt?
 
Animal

Jäsen
Mitä olisivat olleet tässä tapauksessa nämä mahdolliset sivuoireet ja haittavaikutukset? Puolustus heikentynyt? Katsojamäärät pudonneet? Sponsorit kaikonneet?

No, optimisti on hyvä olla ja uskoa Jeren täydellisen elämänmuutoksen tapahtuneen Oulussa. Lyhyt on näköjään joidenkin ihmisten muisti. Selvennetään hiukan: IFK antoi enemmän mahdollisuuksia kuin yksikään muu seura olisi antanut, piti huolta kaikista vaikeimmillakin hetkillä, mutta mitä teki Jere? Kusi jaloille, piittaamatta pätkääkään siitä mitä hän oli IFKlta saanut.

Ja vaikka Jere saisi "vain" ehdollista tästä vireillä olevasta casesta, niin eiköhän kaverin pelit laitettaisi WADAn toimesta pakettiin jokatapauksessa.
 
Edelleenkin mikä olisi ollut pahin skenaario Jeren pelatessa loppukauden punaisissa? Jos valmentaja olisi hänet kelpuuttanut joukkoihinsa tietyin reuna ehdoin, niin mikä tässä olisi niin uhkaavaa?
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Edelleenkin mikä olisi ollut pahin skenaario Jeren pelatessa loppukauden punaisissa? Jos valmentaja olisi hänet kelpuuttanut joukkoihinsa tietyin reuna ehdoin, niin mikä tässä olisi niin uhkaavaa?

Se pahin, joka voi tapahtua ihmiselle ja johtajalle. HIFK:n hallitus ei olisi vaikuttanut loogiselta päätöksissään. Onnea vaan The Harrille ja hallituskavereille, olette nyt aivan helvetin loogisia päätöksissänne case-Jeressä.
 
Animal

Jäsen
Edelleenkin mikä olisi ollut pahin skenaario Jeren pelatessa loppukauden punaisissa? Jos valmentaja olisi hänet kelpuuttanut joukkoihinsa tietyin reuna ehdoin, niin mikä tässä olisi niin uhkaavaa?

No jos väkisin jonkun yksittäisen syyn haluat, niin olkoon se vaikka sitten peliaika Haveriselle, Holmbergille yms. kavereille, jossa on IFK:n puolustuksen tulevaisuus. Tämä kausi taputeltiin sileäksi jo syksyllä, joten turha tarjota mitään suojatyöpaikkaa kehäraakeille, joista ei ole edes 100% varmuutta tuleeko harjoituksiin saatikka peleihin, tai jos tulee, niin missä kunnossa. Jos joku luulee, että Jeren paluu muuttaisi tämän kauden loppusijoitusta (5-10) johonkin suuntaan, elää mielestäni jonkinasteisessa utopiassa. Jeren tilannetta voidaan tarkastella sitten kauden loputtua uuden valmennusjohdon alaisuudessa uudestaan, mikäli aihetta ilmenee.
 
No nythän noiden Haverisen ja Holmbergin peliajan syö Lasse Korhonen, joten ei kai Jeren tulo olisi tuohon sinänsä mitään muuttanut. Jos kausi kerran taputeltiin jo syksyllä, niin minkä takia ei sitten panna miehitystä kokonaan levyiksi ja anneta noille tulevaisuuden lupauksille peliaikaa? No joo turha kai tästä enempää vääntää, mielipide eroja.

Myönnän että itsekin olen aika pitkälle toivoni menettänyt tämän kauden suhteen, mutta jotenkin sitä vain pieni toivonkipinä elää ja sen valossa näkisin joukkuetta vahvistettavan. Ja jos vahvistukseksi on ehdolla ongelmapelaaja, niin hänen hankintansa mielestäni siunaa valmennusjohto ei seuran hallitus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös