Edwards on pysynyt yllättävän sitkeästi Kerryn vauhdissa mukana. Voisi sanoa että sisäpoliittisesti ja karismaltaan hän on jopa selkeästi Kerryä edellä, joka lähinnä väittelyissä ja puheissaan simuloi puupökkelöä. Mutta Edwards on poliittisesti äärimmäisen kokematon, keskellä ensimmäistä senaattori-kauttaan, eikä hän juuri keskity ulkopolitiikkaan eikä vaikuta sen suhteen erityisen pätevältä. Tällä hetkellä äänestäjät painottavat sisäpoliittisia asioita, mutta mikä tahansa suuri ulkopoliittinen uutinen tai kriisi palauttaa huomion ulkopolitiikkaan. Mitä arvaamattomammalta ja uhkaavammalta kansainvälinen tilanne näyttää sitä heikoimmilla kokematon ja nuorekas Edwards olisi imagoltaan. Kerry tuskin pystyy puhtaasti henkilökohtaisilla ominaisuuksillaan nujertamaan Bushia, mihin karismaattisella Edwardsilla ehkä olisi mahdollisuuksia, mutta Kerryn taktiikkana onkin lähinnä tarjota amerikkalaisille uskottava ja luotettava vaihtoehto, on sitten kysymys sisä- tai ulkopolitiikasta, jos nämä todella haluavat hylätä Bushin – ja tässä suhteessa hänen cv:nsä on melko täydellinen (ellei sitten republikaanien pelottava vaalikoneisto pysty löytämään jotain oikeatakin henkilökohtaista skandaalia hänen menneisyydestään). Eli jos yleinen ilmapiiri on Bushin vastainen, on Kerry uskottava vaihtoehto Bushille myös ulkopolitiikan ja uhkien ollessa huomion keskipisteessä. Juuri nykyisessä amerikkalaisesta näkökulmasta tietynlaisessa suvantotilanteessa Edwards voisi olla jopa tehokkaampi vastustaja, mutta tämän tilanteen jatkumisesta marraskuulle asti ei ole mitään takeita. No, tästä jo taitaa näkyä oma näkökulmani: aivan sama kumman demokraatit valitsevat, kunhan valinta on paras mahdollinen kukistamaan Bushin marraskuussa. Hallinnon ja politiikan suunnan vaihtaminen menee kaiken muun edelle.
Ei silti, täällähän on jo useampikin henkilö todennut, ettei presidentin vaihtuminen välttämättä vielä merkitse mitään maan peruslinjan kannalta. Ja on tietysti totta, että mikä tahansa presidentti joutuu toimimaan vallitsevissa olosuhteissa ja ottamaan huomioon vallitsevat yhteiskunnalliset voimasuhteet, joihin yksittäisillä vaaleilla vaikutetaan korkeintaan marginaalisesti - näinhän on kaikissa maissa. Silti on harhaanjohtavaa kuvitella, ettei hallinto itsessään olisi tärkeänä osana muodostamassa näitä voimasuhteita ja jopa vaa'ankielenä monessa keskeisessä ratkaisussa. Goren valinta olisi johtanut aivan varmasti toisenlaisiin linjauksiin suhteessa 9.11. hyökkäykseen. Väittäisin että nykyinen ilmapiiri olisi aivan erilainen jos Floridassa olisi ollut vähemmän satunnainen äänestysjärjestelmä. Tietysti demokraattinenkin hallinto joutuu nojaamaan eliitteihin ja vaikutusvaltaisiin väestoryhmiin, mutta ne ovat osittain aivan eri eliittejä ja väestöryhmiä kuin mihin republikaaninen hallinto nojautuu.
Sinänsä tämä kysymys on tosi kiinnostava: hyvin karkea materialistinen tulkintahan sanoo, että satunnaiset tapahtumat ja henkilö-kysymykset ovat täysin irrelevantteja historian kulun kannalta. Esim. toinen maailmansota olisi tapahtunut olennaisesti samoin vaikka Hitler olisi jäänyt raitiovaunun alle vuonna 1930. Minusta tämä on vähän absurdia – kun ei samalla pystytä esittämään mitään eksaktia teoriaa historiallisen tapahtumisen kausaliteetista niin miten voidaan tehdä tälläistä absoluuttista eroa tapahtumien ”pintakuohun” ja ”syvien pohjavirtojen” välillä. Ehkä voisi miettiä sitä näkökulmaa että nämä syvät pohjavirrat itse asiassa koostuvat lukemattomista yksittäisistä, ”satunnaisistakin” tapahtumista – tässä mielessä tuntuu siis hedelmällisemmältä nähdä historia kaoottisena prosessina, mikä ei itse asiassa ole kannanotto determinismiä vastaan. Mutta tämä lienee vähän eri ketjun asia...