Tämä uutta tietoa minulle että noin korkeaa kerrointa luvattu.
Siellä se käväisi jonkin aikaa.
Se oli sen hetken paras tieto ilman muuta. Sillojn ei tiedetty yhtään vielä mistä ääniä puuttuu ja miten ne ovat jakautumassa. Oli vahva oletus, että vyöry jatkuu (ja jatkuikin) edelleen. Kun dataa alkoi tulemaan, kertoimet muuttuivat hyvin nopeasti. Nyt dataa on niin paljon tiedossa, että ei hirveästi tarvitse arvailla. Kyllä isot vedonlyöntitoimistot, kuten maailman suurin Betfair esim. tietävät yleensä aivan loistavasti tilanteen ja isolla rahalla lyövät ammattilaiset vielä paremmin. Ja jokainen iso sijoitus muuttaa kertoimia.
Olen kyllä vahvasti eri mieltä siitä, että mikään merkittävä osa rahasta olisi ohjautunut tiedon perusteella.
Se että postiääniä lasketaan vahvasti myöhässä, isojen kaupunkien tuloksia tulee viimeisimpänä ja että nämä kaikki satavat Bidenin laariin, on ollut tiedossa useiden viikkojen ajan. Jenkkimedia oli täynnä tätä viestiä, pitkään. Joillekin ihmisille tämä "kepu-ilmiö" ei ollut selvästikään tuttu.
Politiikkavedonlyönnin ammattilaisia koko maailmassa ei varmaan ole kuin yhden käden sormilla laskettava määrä.
Mikään ei siis varsinaisesti muuttunut vaali-illan tai -yön aikana pl. Floridan tilanne, mutta mentiin Bidenin 60 % todennäköisyydestä Trumpin 80+ % todennäköisyyteen ja takaisin. Rahaa ajoi tunne, mutu ja neljän vuoden takainen tulos.
Tällä hetkelläkin Bidenin kerroin pyörii yhä 1,15 - 1,20 välillä, vaikka mikä tahansa alle 95 % mahdollisuus perustuu ihan puhtaasti ulkodemokraattiisiin tekijöihin. Joiden oikeasti toteutumisen mahdollisuus on ~0, vaikka sellaiset monia pelottavatkin, kun jengiä pyörii laskentapaikkojen ulkopuolella kiväärien kanssa.